tiistai 25. helmikuuta 2014

Viides lapsi

Luin viime syksynä Doris Lessingin kirjan Viides lapsi. Siivosin kirjahyllyäni ja löysin tämän kirjan sieltä, äitini on tuonut kirjan minulle joskus työpaikaltaan kirjastosta poistoista. Hän kehotti lukemaan kirjan ja sanoi sen olevan lukemisen arvoinen. Siivotessani, mietein laittaisinko sen lahjoitukseen kun en ole sitä tähän mennessä lukenut ja se on hyllyssä ollut jo useamman vuoden. No, en sitten hennonnut laittaa vaan ajattelin että luen sen heti, sivujakin on vain 160.

Luin kirjan muutaman illan aikana. Kirja kertoo nuoresta pariskunnasta Harrietista ja Davidista, he haluavat paljon lapsia ja ison talon johon voivat kutsua perheensä ja ystävänsä viettämään lomia ja muutenkin aikaa. Talo ostetaan ja lapsiluku nousee vauhdikkaasti. He viettävät juuri sellaista elämää josta ovat haaveilleet, kaikki on lähes täydellistä kunnes Harriet alkaa odottaa heidän viidettä lastaan. Raskauden alusta asti kaikki on erilaista kuin edellisissä raskauksissa. Poika syntyy erikoisen raskausajan jälkeen ja koko perhe-elämä muuttuu tyystin erilaiseksi. Poika on alusta asti liian suuri, liian vahva, epätavallisen äänekäs ja käyttäytyy raivostuneesti. Poika vaatii Harrietilta ja Davidilta aivan muuta kuin edelliset lapset. Sukulaiset ja ystävätkin huomaavat heti että lapsi on erikoinen kuin myös perheen muut lapset. Perheen väliset keskinäiset suhteet alkavat heti kärsiä ja erikoinen lapsi vie voimia kaikilta. Hän kasvaa ja kehittyy, hän on ulkoisestikin muista hieman poikkeava. Hän on aggressiivinen kaikkia kohtaan jo hyvin pienenä, hänellä on uskomattomat fyysiset voimat, muut lapset, sukulaiset ja ystävät pelkäävät häntä ja alkavat vältelläkin. Ei vietetä enään isoja pitkiä joulu,- kesä,- ja pääsiäislomia yhteisesti ruokien ja juomien kanssa. Lääkärit eivät osaa sanoa mitään, kun mitään fyysistä vikaa ei ole havaittavissa. Vähän vanhempana tulee hetkellistä helpotusta yllättävältä taholta ja arki rullaa jokseenkin siedettävästi. Varhaiseen teini-ikään tullessa alkaa tulla uudenlaisia ongelmia, ja elämä muuttuu edelleen.

Viides lapsi oli todella helppolukuinen, tyyli oli vähän erikoinen, mutta ehkä se on vain brittikasarityyliä(?), kirjahan on ilmestynyt vuonna 1988 ja Suomessa 1989. Kirja on kyllä vaikuttava omalla erikoisella tavallansa. Se kyllä on lukemisen arvoinen kirja. Minuun kirjassa vaikutti eniten se miten yhden ihmisen erikoisuus vaikuttaa koko perheeseen ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin, sukulaisten ja ystävien välisiin suhteisiin, ja kuinka suuri muutos Harrietin ja Davidin elämään tulikaan. Vaikutukset ovat voimakkaita. Erikoinen romaani siis, ja erilainen lukukokemus, hurja tietyllä tavalla. Vähän jäi vaivaamaan että kirja tuntui jäävän kesken. Kirja loppuu pojan teini-ikään, olisin halunnut lukea mitä tapahtui itse pojalle ja perheelle vielä myöhemmin. Joihinkin kirjoihin sopii sellainen ns. keskeneräinen loppu, kunhan ei ole liian keskeneräinen, mutta tässä kyllä jäi toviksi miettimään mitä sitten tapahtui?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...