lauantai 1. helmikuuta 2014

Postikorttimurhat

Helmikuun 1. 2011 - jonnanlukunurkkaus
Olen monesti miettinyt miten kaksi kirjailijaa voivat kirjoittaa yhdessä kirjan, että minkälainen prosessi se mahtaa olla. Siinä on varmasti omat haasteensa, mutta voi olla todella rikastuttavaakin kun on myös toisen mielikuvitus ja ideat käytettävissä. Postikorttimurhat on Liza Marklundin ja James Pattersonin yhteisteos ja loistava esimerkki siitä, kuinka kaksi hyvää kirjailijaa saa aikaan uskomattoman hyvän kirjan. Luin yhdestä kirjakerhon lehdestä, että Marklund ja Patterson eivät olleet tavanneet toisiaan ennen kuin idea yhteisestä kirjasta syntyi. He alkoivat kirjoittamaankin kirjaa ennen toistensa tapaamista, ideointi ja kirjan alun kirjoittaminen tapahtui sähköpostien välityksellä =) Postikorttimurhat on ilmestynyt 2010, ja siinä on 319 sivua. Luin kirjan loppukesästä ja se palautui tässä mieleeni.
Postikorttimurhat on hieman erilainen jännäri, sillä heti alusta alkaen lukija tietää keitä murhaajat ovat ja miten he toimivat. Luvut on jaoteltu kirjassa esiintyvien päähenkilöiden mukaan, ja se tekee kirjasta selkeän. Vaikka murhaajat tiedetään, kirjassa on myös yllättäviä käänteitä ja pari seikkaa, jotka pistää lukijan ymmälleen ja harkitsemaan murhaajia uudelleen =)
Kirjan juoni on mielettömän hyvä. Kirjassa murhaajia on siis kaksi, ja he murhaavat nuoria pariskuntia ympäri eurooppaa. Kirja painottuu kuitenkin hiukan enemmän Ruotsin murhiin. He lähettävät aina postikortin maasta/kaupungista missä seuraava murha tapahtuu. Kortti lähetetään aina tiedotusvälineille, ja postikortti on ainoa johtolanka murhaajien jäljille. Paikallisten poliisien lisäksi, murhaajien perässä on amerikkalainen poliisi, jolla on oma motiivinsa murhaajien jäljittämiseen…
Postikorttimurhat on jännittävä, ja sopivasti kylmän raaka. Kirjaan on kiteytetty hienosti hiukan romantiikkaa joka keventää kirjan tunnelmaa mukavasti. Postikorttimurhat lukee nopeasti, se vie niin mukanaan ja on pakahduttavan hyvä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...