torstai 26. syyskuuta 2019

Kuutamopeura

Heinäkuussa ilmestynyt Kuutamopeura on Pauli Karmalan viides runokirja. Sen on kustantanut Books on Demand GmbH. Aiemmin Karmalalta ovat ilmestyneet Valkoisen hevosen uni (2009), Tihku (2010), Lyhyen kesän lapset (2012) ja Ukko (2014).

Kuutamopeurassa ollaan syvissä mietteissä, pohditaan elämänkaarta ja ollaan sukupolvien äärellä. Tunneskaala on vaihteleva läpi teoksen, ollaan synkissä syövereissä ja epätoivossa, tutussa vankassa turvallisuudessa ja syvässä luottamuksessa, lapsen kasvun seuraamisen liikutuksessa. Suurena roolina Karmalan runoissa on tulevaisuus, oma ikääntyminen, miten se vaikuttaa itseen, ja miten se muuttaa asioita. Karmala pohtii koskettavasti, miten jälkikasvu pärjää maailmassa, tulevaisuudessa, se aiheuttaa vanhemmassa huolta, mutta lopulta kuitenkin pärjäämiseen ja hyvään tulevaisuuteen täytyy luottaa.

Pidän siitä kun tunteet ovat runoissa vahvoina ja voimakkaina esillä. Karmalan runot herättävät ajatuksia ja tuntemuksia lukijassa. Mitään ei kaunistella. Pidän Karmalan selkeästä ja ymmärrettävästä tyylistä. On mukava lukea myös tutuista paikoista. Kirjan runoihin on hyvä palata useampaan kertaan. Kuutamopeura on oikein hyvä lukukokemus, ja sopii sekä kokeneemmalle runojen lukijalle, että vähemmän runoja lukeneelle.






keskiviikko 25. syyskuuta 2019

ARVONTA

Turun kirjamessut järjestetään tännä vuonna 04-06.10.2019. Sain arvottavaksi lippuja messuille. Arvonta on käynnissä blogini facebooksivulla  https://www.facebook.com/JonnanLukunurkkaus/ Käykää osallistumassa! Lippu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla. Samalla lipulla pääsee Turun ruoka- ja viinimessuille. Arvonta päättyy perjantaina 27.09.2019 klo 12. Facebook ei ole mukana arvonnassa. Onnea arvontaan!!!
📖




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...