Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Timo Sandbergin uuden dekkarin Himon varjo. Kirja ilmestyi jo kesäkuussa ja luinkin kirjan jo hyvän aikaa sitten, kesäreissut ja työt ovat vain vieneet kirjoitusaikaani. Himon varjo on jo kymmenes Heittola-dekkari ja sivuja siinä on 325. Edellinen Heittola-dekkari Yövieras ilmestyi 2015 ja siitäkin löytyy tekstiä blogissani. Yövieras oli silloin ensimmäinen kirja jonka luin Sandbergilta ja kuten silloin lupasin niin luin heti sen jälkeen koko sarjan ensimmäisestä kirjasta alkaen.
Lahdessa vastaanottokeskuksesta katoaa nuori nainen. Samoihin aikoihin maahanmuuttovastainen Reino rypee tuoreen eronsa katkerissa tunnelmissa eikä oloa helpota yhtään kun hän kuulee entisen avovaimonsa alkaneen suhteeseen vastaanottokeskuksessa asuvan maahanmuuttajan kanssa. Poliisille alkaa myös tulla ilmoituksia palvelutaloissa asuvien vanhusten omaisilta jotka epäilevät vanhusten seksuaalistahyväksikäyttöä.
Komisario Heittola yrittää parhaansa mukaan saada parisuhdeasioitaan vakaalle pohjalle. Taru muuttaa tyttärensa Miran kanssa Heittolan luokse. Asiat näyttävät järjestyvän parhain päin, mutta sitten Mira katoaa.
Sandberg on punonut laajan juoniverkon joka pistään tällaisen kokeneenkin dekkareiden lukijan pään pyörälle, hyvällä tavalla. Runsas ihmismäärä pistää lukijan vielä erityisen tarkasti seuraamaan tapahtumien kulkua. Pidän siitä miten Sandberg ottaa kirjoihinsa mukaan ajankohtaisia puhuttelevia asioita ja saa ne hyvin osaksi kirjan kokonaisuutta. Kirjan hahmot ovat hyviä ja asioita ratkeaa sopivassa määrin. Henkilömäärä kirjassa on tosiaan hyvin runsas ja ollaan vähän siinä ja siinä rajalla onko jo vähän liikaakin. Ymmärrän kyllä että se vaikeuttaa juonen paljastumista liian aikaisin. Poliisitutkintaa kirjassa on sopivasti.
Pidin kirjasta, se oli juuri taattua Sandbergin laatua. Ei liian raakaa revittelyä vaan sopivaa jännitystä ja toimintaa. Hyvää luettavaa jokaiselle dekkareiden ystäville, tai sellaiselle joka haluaisi alkaa dekkareita lukemaan. Toivottavasti Heittola-sarja saa jatkoa edelleen. Sitä lukee miellellään. Itsellä on vain nämä kaksi viimeistä kirjaa omana hyllyssä, mutta täytyisi varmaan koko sarja saada hyllyyn, jotta voisi palata siihen myöhemminkin.