torstai 31. lokakuuta 2019

Marraskuun lukuhaaste

Huomenna alkaa perinteinen Marraskuun lukuhaaste, joka kestää koko marraskuun ajan. Lue marraskuussa joka päivä vähintään 30 sivua! Enemmänkin saa tietysti lukea 🙂 Sivuja ei ole pakko lukea yhdeltä istumalta, ja sivut voi lukea useammasta teoksesta. Mikä tahansa kirjallisuus käy, pääasia että lukee! Sivuja ei voi lukea varastoon, eikä paikata jälkeen 🙂 Haaste löytyy facebookista: 

https://www.facebook.com/events/802388903526378/

Tapahtuman sivulle voit kertoa miten haaste etenee, mitä olet lukenut ja kuinka paljon, sekä keskustella muutenkin kirjallisuudesta! Tapahtumaan saa kutsua ihmisiä mukaan vapaasti 🙂 Haaste alkaa 01.11.2019 ja päättyy 30.11.2019

Lukuiloa kaikille 🙂📖📚

Jonna

Ps. Tapahtuman ajankohtana on marraskuun viimeinen päivä, koska facebook ei anna luoda yli kahden viikon tapahtumia, mutta koko marraskuu siis luetaan!

perjantai 4. lokakuuta 2019

Terhi Rannela: Kiivaat

Olen sellainen lukija, että joidenkin kirjojen kohdalla pitää odottaa oikeaa hetkeä tarttua kirjaan. Terhi Rannelan Kiivaat ilmestyi kesällä, luin sen vasta viime viikolla, tuli olo että on tämän kirjan aika. Kiivaat on Kariston kustantama ja sivuja siinä on 210.

Salme, nuori tamperelainen nainen, kirjoittaa kirjettä naiselle jota ei tunne. Hän kirjoittaa nuoruudenrakkautensa Toivon vaimolle. Saksan antautumisesta on kymmenen vuotta, Salmen ja Toivon tiet ovat eronneet ja nyt Salme on saanut uutisen jonka vuoksi hän ryhtyy kirjoittamaan tätä kirjettä. Hän palaa muistoissaan nuoruuteensa, sota-aikaan, elämänsä tärkeimpään aikaan. Salme ja hänen kommunistiset toverinsa tekevät sabotaaseja, jakavat lentolehtisiä ja agitoivat ihmisiä. Sodan vastustaminen on heille sydämen asia. Salmen sydämeen toki mahtuu sodan vastustamisen lisäksi myös Toivo.

Kiivaat on tarina 40-luvun nuoresta naisesta, joka on suurien tunteiden, asioiden, aatteiden ja tapahtumien äärellä. Hän pohtii äitinsä elämää ja aatteita, kuuntelee mummoaan, jolla on tärkeä rooli tarinassa, ja Salme saa toki suuria vaikutteita ystäviltään. Välillä Salme miettii ovatko hänen mielipiteensä hänen omiaan vai muiden, ja minkälainen on Toivon suhde häneen.

Rannela kirjoittaa  vankkaa ja erittäin hyvää ajankuvaa. Tunnelma on käsinkosketeltava läpi koko kirjan. Kieli on erinomaista ja rikasta. Luvut on lyhyitä ja vaikka seilataan eri vuosissa edestakaisin, rakenne pysyy koossa ja tunnelmat ovat sopivan vaihtelevia. Kiivaat on kirja, jolle pitää antaa aikaa, lukuelämys on näin parempi, ja tarinaan pitää saada keskittyä. Vaikuttava kirja, tässä on ainesta jopa Finlandia-ehdokkaaksi.





torstai 26. syyskuuta 2019

Kuutamopeura

Heinäkuussa ilmestynyt Kuutamopeura on Pauli Karmalan viides runokirja. Sen on kustantanut Books on Demand GmbH. Aiemmin Karmalalta ovat ilmestyneet Valkoisen hevosen uni (2009), Tihku (2010), Lyhyen kesän lapset (2012) ja Ukko (2014).

Kuutamopeurassa ollaan syvissä mietteissä, pohditaan elämänkaarta ja ollaan sukupolvien äärellä. Tunneskaala on vaihteleva läpi teoksen, ollaan synkissä syövereissä ja epätoivossa, tutussa vankassa turvallisuudessa ja syvässä luottamuksessa, lapsen kasvun seuraamisen liikutuksessa. Suurena roolina Karmalan runoissa on tulevaisuus, oma ikääntyminen, miten se vaikuttaa itseen, ja miten se muuttaa asioita. Karmala pohtii koskettavasti, miten jälkikasvu pärjää maailmassa, tulevaisuudessa, se aiheuttaa vanhemmassa huolta, mutta lopulta kuitenkin pärjäämiseen ja hyvään tulevaisuuteen täytyy luottaa.

Pidän siitä kun tunteet ovat runoissa vahvoina ja voimakkaina esillä. Karmalan runot herättävät ajatuksia ja tuntemuksia lukijassa. Mitään ei kaunistella. Pidän Karmalan selkeästä ja ymmärrettävästä tyylistä. On mukava lukea myös tutuista paikoista. Kirjan runoihin on hyvä palata useampaan kertaan. Kuutamopeura on oikein hyvä lukukokemus, ja sopii sekä kokeneemmalle runojen lukijalle, että vähemmän runoja lukeneelle.






keskiviikko 25. syyskuuta 2019

ARVONTA

Turun kirjamessut järjestetään tännä vuonna 04-06.10.2019. Sain arvottavaksi lippuja messuille. Arvonta on käynnissä blogini facebooksivulla  https://www.facebook.com/JonnanLukunurkkaus/ Käykää osallistumassa! Lippu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla. Samalla lipulla pääsee Turun ruoka- ja viinimessuille. Arvonta päättyy perjantaina 27.09.2019 klo 12. Facebook ei ole mukana arvonnassa. Onnea arvontaan!!!
📖




maanantai 12. elokuuta 2019

Vastaa jos kuulet

Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Ninni Schulmanin Vastaa jos kuulet, kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Teos on ilmestynyt alkuperäisesti 2010, mutta nyt keväällä ilmestyi suomeksi, sivuja siinä on 444 ja se on Schulmanin kolmas teos. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Tyttö lumisateessa (2010 suom. 2017), siitä olen blogannutkin ja Poika joka ei itke (2012, suom. 2018).

Kirjan päähenkilö toimittaja Magdalena Hansson on hoitovapaalla paikallislehden toimituksesta. Pienen tyttären kanssa on raskasta, kun yöunet ovat vähissä ja Magdalena yrittää pitää huolta kodista ja muusta perheestä. Häntä painaa myös kova huoli tulevaisuudesta, kun paikallistoimitusta uhkaa mahdollisesti lopettamispäätös. Kun metsästysseuran hirvijahti päättyy erään metsästäjän kuolemaan ja hänen tyttärensä katoamiseen, Magdalena tarttuu työhön vauvan hoidon ohella, ja alkaa kirjoittamaan tapahtumasta, työpaikkansa säästymistäkin ajatellen.

Poliisit Christer Berglund ja Petra Wilander ovat myös uusien asioiden äärellä. Christer on aloittelemassa yhteiselämää Torunin kanssa, mutta asiat eivät suju ihan helposti. Petra Wilander taas on saanut ylennyksen, mutta joutuu olemaan metsästäjän kuoleman tutkinnasta sivussa, koska kuuluu samaan metsästysporukkaan ja oli jahdissa mukana onnettomuuden sattuessa. Lisäksi tutkintaa tulee johtamaan poliisi, jolla on Petraa kohtaan muitakin kuin työtoverillisia tunteita.

Schulman on selvästi jo varmempi kirjailija kuin ensimmäisessä kirjassaan, vaikka silloinkin hän oli jo hyvä. Pidin kirjasta paljon. Schulman osaa vetää lukijan mukaansa ensiriveiltä alkaen. Hän kirjoittaa mielenkiintoisesti, teemat on valittu hyvin aina. Pääjuoni ja sivujuonet kulkevat yhdessä, mutta kuitenkin erikseen. Kirjailija pitää lukijan mielenkiinnon yllä vaihtamalla sopivasti näkökulmahenkilöitä ja juonien kuljetuksia. Kirjassa on hyvässä suhteessa sarjan päähenkilöiden elämää taustatarinassa ja varsinaista pääjuonta ja teemaa. Samoin kuten aiemmissakin Schulmanin kirjoissa, tässäkin kirjassa oli vähän turhaa täytettä, tiivistys olisi ollut tarpeellista varsinkin kun se on suhteellisen hidastempoinen yleisolemukseltaan.  Schulmanin kieli on hyvää ja taidokasta, sitä lukee todella mielellään.






Tasaista tahtia, Katajamäki

Kesä ei ole kesä ilman Katajamäki-kirjaa. Keväällä ilmestynyt Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan neljästoista kirja oli myös alkukesän lukemistoani. Kirjaan tarttuessani toivoin rentoa, nautittavaa luettavaa, eikä tarvinnut pettyä, tälläkään kertaa. Tasaista tahtia, Katajamäki on Kariston kustantama ja sivuja siinä on 262, kiitos Karistolle arvostelukappaleesta.

Katajamäki saa useamman uuden asukkaan. Kirkonkylän koulun kotitalousopettaja Lilja muuttaa kyläkaupan yläkertaan. Hän on jäänyt leskeksi ja haluaa Katajamäellä etsiä rauhassa uutta suuntaa elämäänsä. Kauaa ei Lilja ehdi uudessa kotikylässään hengähtää, kun tien toiselle puolelle, koulun yläkertaan muuttaa Liljan tytärpuoli Ilse. Hän on nuori lääkäri, eikä heidän välit Liljan kanssa ole kovin läheiset, ikäeroa heillä ei ole kuin muutama vuosi. Toisessa päässä koulua asuu uusi opettaja Severi, joka nähdään kylillä sekä Liljan että Ilsen seurassa. Onko romantiikkaa ilmassa? Kumman kanssa? Katajamäen rivitaloon on saapunut myös uusia asukkaita, vanhempi herrasmies yksin ja nelihenkinen perhe, jonka pojat ovat villimpää luonnetta ja aiheuttavat harmia kyläläisille. Myös uudet maahanmuuttajanuorukaiset saapuvat jo Katajamäellä asustavien maahanmuuttajien luokse. Kyläläiset suunnittelevat myös Katajamäen 120-vuotisjuhlaa, ja ihmettelevät kuka on kylällä tapahtuvien rötösten takana.

Tasaista tahtia, Katajamäki viihdytti ja ihastutti, kuten aina, tämä kirja ehkä jopa enemmän kuin edellinen. Katajamäki-kirjojen suosion salaisuus ovat henkilöt, jotka tuntuvat aidoilta ja kylän lempeä kuvailu ja tunnelma, joka on sopiva sekoitus vanhaa ja uutta aikaa. Edelleen Päivikki on ehdoton suosikkini henkilöistä ja rakennuksista Pihlajan torppa. Lukemisen jälkeen oli hyvä fiilis, mietin jopa pitäisikö lukea koko sarja uudelleen. Kaikki Katajamäki-kirjat löytyy kyllä hyllystäni yhtä kirjaa lukuunottamatta, se on jostain syystä jäänyt hankkimatta vaikka lukenut sen olen.  Ensi kevättä ja uutta Katajamäki-kirjaa odotellen =)




sunnuntai 11. elokuuta 2019

Liitopoika

Aku on yläkoulua juuri vaihtanut poika, joka on joutunut koulukiusaamisen uhriksi edellisessä koulussaan. Hän on lahjakas ompelija ja keppihevosten askartelija, mutta uudenkaan koulun kaikki oppilaat eivät ymmärrä Akua ja hänen harrastuksiaan. Hänellä on kuitenkin ystävät Maaria ja Janet, joiden kanssa hän jakaa harrastuksen ilot, ja tutustuu myös erääseen keppariharrastelijatyttö Izzyyn, joka tuntuu heti aivan erityiseltä tytöltä.

Liitopoika on ajankohtainen nuortenromaani koulukiusatusta, joka haluaisi vain olla oma itsensä muiden joukossa, ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan.  Kirjassa on yhdistetty kaksi hyvin ajankohtaista teemaa koulukiusaaminen ja keppihevosharrastus. Keppihevosharrastuksesta kirjasta oppii paljon, itsekään en paljoa harrastuksesta aiemmin tiennyt, mutta nyt opin.

Puikkonen kirjoittaa nuorisoläheisesti ja kerronta on tiivistä. Henkilögalleria on sopivan suppea nuortenkirjaan ja palvelee tarinaa hyvin. Liitopoika on ihan hyvä lukukokemus, jäin kuitenkin kaipaamaan syvällisempää otetta, sellaista nuorillekin sopivaa syvällisyyttä. Nyt kirja jäi osittain pintapuoliseksi, ehkä nimenomaan kiusaamisteeman osalta. Kirja jätti tulevaisuuden auki, joten jatkoa voisi ehkä olla luvassa. Jos miettii minkä ikäiselle kirja sopisi, niin noin 11-14-vuotiaat olisi mielestäni sopivan ikäisiä.

Liitopoika ilmestyi keväällä, ja oli alkukesän lukemistossani, kiitos Karistolle arvostelukappaleesta! Sivuja kirjassa on 138.









maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kullanhuuhtoja

Toukokuussa ilmestynyt Kullanhuuhtoja on Timo Sandbergin Heittola-sarjan yhdestoista kirja.  Kullanhuutoja ilmestyi toukokuun alussa, sivuja siinä on 315 ja sen on kustantanut Karisto.

Komisario Heittolan kaveri, entinen kansanedustaja Pertti Jalovuori on kokenut väkivaltaisen kuoleman Lapissa, selvittäessään sukunsa vaiheita. Hautajaisissa Heittola päättää kolmen puolitutun miehen kanssa lähteä selvittämään, mitä Jalovuori oli saanut suvustaan selville, kuka hänet tappoi ja miksi, samalla reissu toisi kaivattua irtiottoa kireästä tunnelmasta kotona ja omista työasioista. Rovaniemen poliisissa työskentelevä Nora Siren valaisee Jalovuoren murhan tutkintaa Heittolan porukalle, onhan heillä Heittolan kanssa yhteistä menneisyyttä poliisityössä ja vähän muutenkin. 

Miesporukka majoittuu Lapin erämaahan ja tapaa omien tutkimustensa yhteydessä mitä erikoisempia persoonallisuuksia. Ihan kaikki eivät pidä miesten uteluista ja he joutuvat tämän tästä kiperiin tilanteisiin ja käänteisiin, mutta humoristisiakin tapahtumia ja kohtaamisia miesten tielle riittää.

Kullanhuuhtoja oli erilainen tuulahdus Heittola-sarjaan, miellyttävä sellainen. Lapin erämaa jo itsessään kiehtoo minua, ja oli aivan mahtavaa lukea siitä. Maisemien ja paikkojen kuvailu oli itselleni jo koukuttavaa. Pidin kovasti Heittolan miesporukan hahmoista, ne olivat todentuntuisia ja erilaisia persoonallisuuksia. Kirjaan oli hienosti rakennettu miesten välille hieno yhteishenki, vaikka persoonilla oli vahvojakin mielipide-, ja näkemyseroja erinäisistä asioista. Se oli tavallaan osa tarinaa.

Juoni oli hyvin mielenkiintoinen ja lukiessa sai hyvin pohdittua itsekin Jalovuoren kuolemaan johtaneita asioita. Sandbergin ominainen hyvä tyyli teoksessa on, vaikka ihan tavanomainen Heittola-kirja ei olekaan. Sandberg on yksi niistä dekkaristeista, jotka ovat sarjojensa ensikirjoista koukuttaneet minut lukijana, ja yksi suosikkidekkaristeistani. Heittola-sarjan parissa ei voi muuta kuin viihtyä!






keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Korppikuningas

Tällä viikolla vietetään dekkariviikkoa, joten pitäähän sitä blogata dekkarista =) Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Elly Griffithsin viidennen suomennetun kirjan Ruth Galloway-sarjasta, Korppikuningas. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. Korppikuningas on alunperin ilmestynyt 2013 ja suomennos ilmestyi nyt keväällä. Sivuja kirjassa on 372. Seuraava suomennos sarjaan ilmestyy syksyllä.

Ruth saa kuulla opiskeluaikaisen ystävänsä Danin kuolemasta. Hän on kuollut oman kotinsa tulipalossa, joka on sytytetty tahallaan ja ovi salvattu niin, ettei Danilla ole ollut pakomahdollisuutta. Ennen kuolemaansa Dan on tehnyt merkittävän arkeologisen löydön, ja lähettänyt Ruthille kirjeen, jossa hän pyytää Ruthilta asiantuntija-apua, mutta ilmaisee myös olevansa peloissaan löytönsä takia. Ruth saa kirjeen vasta kuultuaan Danin kuolemasta, mikä aiheuttaa Ruthille jo kylmiä väreitä, mutta pian Ruth saa soiton Danin löydöksestä ja hänet kutsutaan Blackpooliin.

Ruthilla alkaa kesäloma ja hän matkustaa Blackpooliin tytterensä Katen ja ystävänsä Cathbadin kanssa. Katen isä komisario Nelson sattuu lomailemaan kotiseudullaan Blackpoolissa samaan aikaan, ja niin Ruth ja Nelson kohtaavat jälleen työn ja vapaa-ajan äärellä, ja tunteet väreilevät kuin Blackpoolin kuuluisan huvipuiston vuoristorata.

Ihastuin Elly Griffithsin ensimmäiseen kirjaan Risteyskohdat kovasti kun se ilmestyi, eikä viehätys ole kadonnut sarjan edetessä. Olen lukenut kaikki sarjaan kuuluvat kirjat ja Korppikuningas oli ensimmäinen sarjan kirja, joka olisi mielestäni kaivannut vähän tiivistystä. Joitakin asioita toisteltiin ja vatvottiin turhan pitkään, mutta siitäkin huolimatta kirja oli erinomainen. Kirja sijoittuu alkua lukuunottamatta nyt vaihteeksi Blackpooliin, tutun Norfolkin sijaan. Onnistunut ympäristön vaihdos tuo mukavan erilaisuuden kirjaan. Pidän kovasti Griffithsin tyylistä kirjoittaa vetävää ja mielenkiintoista tekstiä. . Myös tällainen ihminen joka ei ymmärrä arkeologiasta mitään, pääsee hyvin Ruth Gallowayn lumoavaan maailmaan ja mystiikkaan ja viihtyy kirjan parissa. Arkeologia on vain yksi osa tätä hienosti luotua kokonaisuutta.

Jos ei ole vielä lukenut yhtään Griffithsin dekkaria, suosittelen lämpimästi! Tässä sarjassa ei mässäillä raakuuksilla, henkilöhahmot ovat uskottavia ja Norfolkin suolamarskin maisemien kuvaus on osa viehättävyyttä, hienoja juonen käänteitä unohtamatta. Sarjan kirjat kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä, henkilöiden ja tapahtumien taustojen takia.







Koskenniskan naapurissa

Koskenniskan naapurissa on Essi Pajun tänä keväänä ilmestynyt kirja. Sen on kustantanut Karisto ja sivuja siinä on 271. Luin tämän tuossa huhti-toukokuun vaihteessa.

Koskenniskan naapurissa vie lukijan maalaismaisemaan. Päähenkilö Aava on kokenut avioeron ja tullut irtisanotuksi. Aava on teini-ikäisen tyttärensä Siirin kanssa tilanteessa jossa täytyy miettiä jommankumman hevosen luopumisesta. Kun Sari, Aavan paras ystävä kertoo hänelle työpaikasta hevostallin lomittajana, hän epäröi, mutta lähtee katsomaan Vuohenkulman tallia. Tallilla odottaa loppuunpalanut tallinomistaja ja epäsiisti, rähjäinen talliympäristö. Aava on kauhuissaan, mutta suostuu kuitenkin työhön.

Tallilomittajan arki on haastavaa, eikä tilannetta helpota protestoiva Siiri, mutta Aava tekee parhaansa ikävistä yllätyksistä huolimatta. Sari ojentaa ystävän auttavan käden ja saa Aavan ajattelemaan uutta parisuhteen mahdollisuutta, jokunen kandidaatti löytyykin. Yksi mahdollinen sulhaskandidaatti voisi olla lähellä sijaitsevan Koskenniskan tilan avulias pehtoori Petteri, vai voisiko sittenkään?

Koskenniskan naapurissa oli mukava ja huoleton lukukokemus. Nopealukuinen ja rentouttava romaani, joka sopii hyvin kesälomalukemiseksi. Maalaisromantiikkaa ja tallielämää sopivassa suhteessa, ja uskon tämän kirjan olevan erinomainen erityisesti hevosten ystäville, vaikka toimii kyllä tällaisellekin lukijalle joka ei hevosista mitään ymmärrä =) Uskoisin että Koskenniskan naapurissa on saamassa jatkoa, loppu vaikutti vähän sellaiselta, lukija jäi kutkuttavaan mielentilaan kirjan päätyttyä.



keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Verivelka


Eilen vietettiin Porin pääkirjastossa kirjailija Arttu Tuomisen uuden kirjan Verivelan julkistamistilaisuutta. Verivelka aloittaa Tuomisen uuden DELTA-sarjan. Itse sain ilokseni lukea kirjan jo ennekkolukukappaleena maaliskuussa. Kirjan on kustantanut WSOY ja sivuja siinä on 408.

Marraskuisessa Porin Ahlaisissa sattuu raaka puukotus, silminnäkijöitä on useita ja tekijä saadaan kiinni hyvin nopeasti tapahtuman jälkeen. Komisario Jari Paloviidan rikosyksikön tutkijat Linda Toivonen ja Henrik Oksman pitävät juttua tavallisena juopottelupuukotuksena, ja juttua selvänä. Paloviita on samoilla linjoilla tutkinnan alkuvaiheessa, mutta kuultuaan epäillyn nimen hän järkyttyy, ja muistot vuosien takaa heräävät ja saavat komisarion otteeseensa hyvin vahvasti. Kumpi on väkevämpi voima, tosiystävyys vuosien takaa vai poliisivala? Paloviita on kahden tulen välissä, eikä perhe-elämäkään suju parhaimmalla mahdollisella tavalla vaimon ja kahden pienen lapsen kanssa.

Rikostutkijat Oksman ja Toivonen ihmettelevät suuresti esimiehensä yhtäkkistä mielenmuutosta, ja ärsyyntyvätkin lisätöistä, joita joutuvat tekemään tutkintaa varten. Oksman aavistelee kumminkin jotain ja tekee syvällisempää tutkimusta perusteellisesti. Omat henkilökohtaiset ongelmansa ovat myös tutkijoilla.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, nykyhetkessä ja 1990-luvulla jossa eletään teini-ikää lähestyvien poikien maailmassa.

Verivelka on erilainen kuin Tuomisen aiemmat kirjat Labyrintti-sarjasta. Itseasiassa paljon erilaisempi kuin osasin etukäteen odottaakaan, mutta hyvällä tavalla. Pidin kovasti ystävyyden ja rikoksen yhdistelmästä, joka on kirjan sydän. Mielenkiintoinen näkökulma ja ristiriita. Ajatuksia ja tunteita herättävä aihe. Pääpaino tässä teoksessa on ystävyyden voimassa eikä vain rikoksen selvittämisessä. Tunnelma menee ihan ihon alle, ja varsinkin poikien tarina teki itseeni vaikutuksen.

Olen pitänyt henkilöhahmoja Arttu Tuomisen yhtenä vahvimmista puolista kirjailijana, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Lukijana on aina hienoa huomata, että hahmojen eteen on nähty vaivaa ja niitä on luotu ajatuksella. Se tekee lukukokemuksesta elävän. Hahmogalleria on todella onnistunut jälleen ja pidin siitä, että eri henkilöt pääsivät näkökulmahenkilöiksi eri luvuissa.

Verivelka on osoitus siitä kuinka rikosromaani voi olla koskettava ja tunteikas, mutta myös jännittävä. Iski kyllä hyvin minun dekkarisydämeeni. Kirjasarjojen sekä hyvä, että huono puoli on aina se, kun joutuu jäämään odottamaan seuraavaa osaa :) Millään ei malttaisi jatkoa odottaa, mutta silti odottaminen kutkuttaa. Tämä kirja sykähdytti.


lauantai 11. toukokuuta 2019

Juuret Jylhäsalmella

Jos olet kevyen kirjallisuuden ystävä, pidät maalaisromantiikasta ja odotat kesää, voit hyvin odottaa sitä Jylhäsalmelaisten kanssa.  Kirsi Pehkosen Juuret Jylhäsalmella on sarjan kolmas osa, aiemmat osat Sydämenasioita Jylhäsalmella (2017) ja Jylhäsalmella salamoi (2018) löytyvät myös arvioituina Lukunurkkauksesta.  Sivuja tässä kirjassa on 264 ja ilmestyi nyt keväällä.

Jylhäsalmelta kotoisin oleva Ella-Maria eli Emppu palaa kotiseudulleen auttamaan vanhaa ystäväänsä Heliä, vauvaperheen ja pitopalvelun kiireissä. Emppu on joutunut itse lomautetuksi työpaikastaan ja asettautuu väliaikaisesti Jylhäsalmelle odottamaan kutsua takaisin töihin ja arkeen. Vanhoja tuttuja on mukava nähdä, erityisesti pilke silmäkulmassa kulkeva Sampo tuo mukavaa piristystä kevääseen, kuten myös Pauli, joka taas on rauhallisempi, leskeksi jäänyt ja pyörittää arkea kahden lapsensa kanssa. 

Jylhäsalmelaisia puhuttaa myös paikallisten palveluiden väheneminen, ja jopa kyläläisten oma kappelikin on jo sulku-uhan alla. Myös Paulin menehtyneen vaimon sisar Monika saa kyläläiset supattelemaan toisilleen, onko Monika tullut jäädäkseen. Kala-Sepelläkin on mielessään ja sydämellään jotain, mistä ei muille hiiskuta. 

Pehkonen ei petä kolmannellakaan Jylhäsalmi-tuotoksellaan. Viihdyttävää luettavaa joka varmasti juontuu aidon tuntuisista mainioista henkilöhahmoista. Sadepäivänä tämä kirja piristää, aurinkoista päivää parantaa entisestään. Juoni kulkee hyvin, ja sivujuonet tuo omat väreilynsä lukukokemukseen. Pidän Pehkosen mutkattomasta ja sujuvasta tyylistä. Hän kirjoittaa maalaisromantiikkaa tekemättä siitä liian siirappista. Tänäkin keväänä viihdyin mainiosti Jylhäsalmelaisten kanssa!






sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Myyty tyttö

Kevät on kohta kauneimmillaan, vihreyttä odotellaan ja uusia huikeita kirjoja ilmestyy niin, että meinaa pihatyöt ja polttopuut jäädä tekemättä! Tämän kuun alussa ilmestynyt Myyty tyttö, on Satu Mattila-Laineen toinen nuortenromaani, esikoisteos Parantola (2015) on blogattu Lukunurkkauksessa aiemmin. Myyty tyttö on Warelian kustantama ja sivuja siinä on 147.

Nuori tyttö Lempi joutuu orvoksi jäätyään huutokaupattavaksi. Lassilan tilan isäntä vaatii Lempin ylläpidosta vähiten rahaa, joten hänet myydän sinne. Eletään 1910-lukua jossa huutolaisten elämä on raskasta aherrusta, niin myös Lempin ja Lassilan tilan toisen huutolaisen, komea pojan Aarnen. Lempi on huutolaisuudestaan huolimatta iloinen siitä, että hän pääsee tilalta kouluun. Se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, varsinkaan hänen asemassaan. Myöhään illalla koulun ja töiden jälkeen, Lempi kertoo Aarnelle koulusta ja tarinoista, joita opettaja koulussa lukee. Kun opettaja sitten antaa Lempille kirjan omaksi, se on suuri aarre.

Lassilan tilan isännän kohtelu huutolaisiaan kohtaan on ikävää ja epäoikeudenmukaista. Aarnelle tämä on erityisen raskasta, joka johtaa isännän ja huutolaisnuortensa väliseen kohtalokkaaseen yhteenottoon. Lempi ja Aarne joutuvat ottamaan ratkaisevan askeleen ja mihin se heidät johtaakaan.

Myyty tyttö on vaikuttava lukukokemus. Se sopii todella hyvin myös aikuiselle lukijalle. Mattila-Laineen ajankuvaus on tarkkaa ja vahvaa, kuvattiin sitten ihmisiä, tapoja, työtä tai esineitä. Kokonaisuus on ehjä ja monipuolinen, kieli miellyttävää luettavaa. Hyvin tehty taustatyö huokuu kirjan tunnelmassa. Pidin kovasti lukujen nimistä, mukavaa historian havinaa niissäkin.

Mietin yläkouluikäisiä nuoria ja Myyty tyttö olis hyvä ja opettavainen kirja kenelle tahansa sen ikäiselle. Pääjuonen ohella historia tulee niin mielenkiintoisesti esille, ja herättää varmasti nuorissa ajatuksia, herätti minussakin.

Myyty tyttö jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Luin netistä vähän lisääkin huutolaisista, joista tiedän varsin vähän. Pohdin pitkään myös, kuinka hyvät ainekset tässä olisi myös jatko-osalle. Toisaalta kiehtoisi tietää mitä sitten tapahtui, mutta taas toisaalta tämä oli kyllä erittäin hyvä näinkin.

Kiitos kirjailijalle ja kustantajalle arvostelukappaleesta!





tiistai 12. maaliskuuta 2019

Laseista läpi

Luin arvostelukappaleena Mikko Haaksluodon Laseista läpi, joka ilmestyi viime vuoden loppupuolella. Laseista läpi on kolmen pitkän novellin kokoelma, sen on kustantanut Atrain&Nord. Sivuja kirjassa on 238.

Novellissa  Hääkutsu, päähenkilönä on Jarkki, joka on työtön opettaja. Elämä ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Päivät kuluvat hiljakseen, hän kirjoittaa ja haaveilee kirjailijan urasta. Usko itseen on vuosien saatossa kaikonnut olemattomiin. Jarkki saa kutsun häihin, mutta hääjuhlaan osallistuminen tuntuu vaikealta, sukulaisten utelut ja ihmettelyt eivät houkuta. Erikoinen kohtaaminen tuo Jarkille kuitenkin uudenlaisen näkökulman hääjuhlaan osallistumiselle.

Rotinat novellin päähenkilö Hanna on psykologi, joka on tullut Helsingistä talvilomailemaan kotiseudulleen Etelä-Savoon. Hanna on menossa ystävänsä Sinin kanssa heidän entisen koulukaverinsa Paulan luo katsomaan uutta vauvaa. Välit Paulaan ovat aikanaan olleet läheiset, nyt ajan myötä välit ovat viilenneet erilaisten elämän arvojen ja asenteiden myötä. Tapaaminen on erikoinen jossa itsekukin joutuu tunteiden ja ajatusten vuoristorataan ja miettimään asioita uudelleen.

Nimikkonovellissa Laseista läpi, päähenkilönä on Jaakko joka yrittää saada elämäänsä uuteen alkuun, avovaimo on jättänyt hänet ja muuttanut heidän yhteisen tyttärensä kanssa toiselle paikkakunnalle. Jaakko on jäänyt myös työttömäksi ja alkoholin kanssa on ollut ongelmaa. Jaakko kokee, että ex-anoppi on ainoa joka häneen vielä uskoo ja luottaa, joka on häntä valmis auttamaan kun muualta ei apua tunnu saavan. Avun hakeminen on hankalaa, mutta sen saaminen vielä hankalampaa, joten Jaakko joutuu ottamaan käyttöön kovemmat otteet.

Haaksluodon novellit ovat yhteiskunnallisiin asioihin kantaaottavia erilaisista näkökulmista. Teksti on selkeää, savonmurre rikastuttaa tekstiä mukavasti. On rohkeaa tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Novellit ovat aika pitkiä, toisaalta se sopii tällaisiin isoihin asioihin, varsinkin kun kirjoittajalla on kantaaottava ote. Silti olisin kaivannut novelleista ytimekkäämpiä, nyt välillä teksti meni pitkästyttäväksi. Tekstiä ja tarinaa olisi voinut tiivistää vielä reilusti kaikissa novelleissa. Hahmot olivat realistisia ongelmineen ja piirteineen.




keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pyhä paha perhe

Kun kirja haluaa tulla luetuksi, se etsiytyy lukijan käsiin vaikka mutkan ja parin vaiheen kautta. Luin sanomalehdestä arvion Pirjo Toivasen kirjasta Pyhä paha perhe kun se ilmestyi 2017. Varasin kirjan kirjastosta ja huomasin myöhemmin, että kirjailija oli tulossa kirjastovierailulle läheiseen kirjastoon. Suunnittelin lukevani kirjan siihen mennessä ja meneväni vierailulle. No en ehtinyt kirjaa lukea kun se piti jo palauttaa, siihen oli varauksia ja kirjailijavierailullekaan en päässyt työesteideni takia. Laitoin kirjan itselleni ylös, tähän olisi palattava. No viime vuonna sitten sain kirjailijalta itseltään sähköpostia, ja sitten elokuun kauniina päivänä uuden kodin postilaatikossa oli Pyhä paha perhe. Nyt kirja oli minulla, mutta joutui odottamaan sopivaa lukuhetkeä valitettavasti näinkin kauan. Nyt se on luettu vihdoinkin eikä siihen montaa päivää mennyt. Olen iloinen että kirja hakeutui luettavakseni.

Mirja on vähän päälle kolmekymppinen näyttelijä. Hän on eronnut ja poika asuu isänsä luona Mirjan työn takia. Välit ovat kuitenkin pojan kanssa lämpimät ja entisen puolison kanssa saadaan huoltajuus hoidettua kunnolla. Mirjan elämä saa uuden käänteen kun hän rakastuu ja samaan aikaan hän joutuu tilanteeseen jossa hänen on alettava selvittämään biologisten vanhempiensa tietoja. Adoptio on ollut tiedossa kyllä Mirjalla, eikä hänellä ole aiemmin ollut oikein kiinnostusta tai tarvetta kaivella menneisyyttään esiin. Mirja eläytyy näyttelemiinsä rooleihin, mutta oman elämän tunteet ottavat nyt koville, mitä kaikesta pitäisi ajatella, mihin tämä kaikki vielä johtaa.

Pyhä paha perhe oli hieno lukukokemus ja koukutti alusta asti erikoisella tavalla. Kirjan kerronta on hyvin tasaista, eikä toviin ole mitään ihmeellisiä tapahtumiakaan ja silti lukeminen on kiinnostavaa ja verkkaista. Ihailen miten Toivanen on saanut niin arkisen tekstin niin vetäväksi, että sitä lukee kuin huomaamattaan ja kiinnostus säilyy koko ajan. Loppua kohden sitten tulee useitakin nopeita juonenkäänteitä ja se rikastuttaa koko teosta. Tietysti ajoittainen vanha Porin murre hauskuuttaa tällaista porilaista lukijaa, ja tuo omanlaisensa säväyksen lukukokemukseen. Tämä oli sellainen mielenkiintoinen, positiivinen ja hyvän mielen kirja, jossa perhe on pääroolissa.

Kirjassa on sivuja 258 ja sen on kustantanut Stresa.










Yösähköä

Amanda Vaaran Yösähköä on Majatalo Villa Venla-sarjan toinen osa. Se ilmestyi viime vuonna ja sivuja siinä on 242. Sarjan ensimmäinen osa Pientä fiksausta vailla, ilmestyi 2017.

Venla on pyörittänyt vuoden verran majataloaan kotinsa yhteydessä. Muutakin hyvää elämänmuutos on tuonut tullessaan, joskin myös joitain vastoinkäymisiä myös. Talven kovimmat pakkaset tuo hiiriä sisälle ja sähkölaskun suuruus pistää Venlan mietteliääksi. Kirjoittamansa elämänmuutosblogin lisäksi hän alkaa tehdä myös majatalostaan videoita nettiin, joka saa entisen miehen hermostumaan ja temppuilemaan entisestään lasten huoltajuusasioissa.

Oman rakkauselämänsä lisäksi Venla seuraa seitsemänkymppisen naapurinsa ja teini-ikäisen tyttärensä parisuhde-elämää, välillä vähän ristiriitaisin tuntein. Parhaalla ystävälläkin on omat murheensa ja vanha työkaveri lähestyy Venlaa uusin ideoin. Monenlaisia asioita päästään siis seuraamaan Venlan elämässä.

Kun luin Villa Venla-sarjan ensimmäisen osan, hullaannuin kirjaan aivan täysin. Hahmoihin, tapahtumapaikkoihin ja juonenkäänteisiin. Yösähköä jatkaa ihastuttamistaan edelleen vaikka tämä ei ollut ihan niin hyvä kuin ensimmäinen. Vaikka tapahtumia on paljon, juoni pysyy kasassa ja tappahtumat lomittuvat toisiinsa hyvin. Nopealukuista ja hyvää kieltä. Yösähköä tempaiseen mukaansa ensiriveiltä ja viihdyttää viimeiseen pisteeseen asti. Kirjan lopussa tuleekin mukava loppukoukku, joka saa lukijan odottamaan seuraavaa osaa. Hienoa että kotimaiseen kevytkirjallisuuteen on saatu taas uusi sarja, joka ei kalpene muiden rinnalla. Kannet ovat todella onnistuneet, pirteät ja ainutlaatuiset. Mainio sarja kevytkirjallisuuden ystäville!









tiistai 19. helmikuuta 2019

Punaisen pirtin portailla koko maailma

Sain arvostelukappaleeksi Peppi Anniinan runokirjan Punaisen pirtin portailla koko maailma. Se on Peppi Anniinan esikoisteos, ilmestyi viime vuoden lopussa, sivuja kirjassa on 113 ja sen on kustantanut Mediapinta.

Tämän runokirjan teemoina ovat mm. rakkaus, pettymys, muutos ja uusi alku. Runot ovat syntyneet Peppi Anniinan oman elämän muutoksen pyörteissä ja se tulee vahvasti esiin kirjassa. Runot ovat vahvoja, hyvin elämänmakuisia, ymmärrettäviä ja selkeitä. Varmasti runojen kirjoittaminen on ollut osa elämän ja siinä tapahtuvien muutosten käsittelyä runoilijalle itselleen ja uskon runojen toimivan kuin vertaistukena myös samoja asioita kokeville lukijoille. Hienot valokuvat jakavat runokirjaa osiin.

Pidin kyllä Punaisen pirtin portailla koko maailma-runokirjasta, ne on hyvin kirjoitettu, hienoja runoja. Itse luin koko kirjan yhdellä istumalla, mutta jälkeenpäin olen palannut lukemaan runoja uudelleen, niinkuin monesti teen. Runot tarvitsevat aikaa. Myös äitini piti tästä runokirjasta kovasti. Tätä kirjaa voi suositella kenelle vain luettavaksi joka runoista pitää, sopii myös sellaiselle joka haluaa alkaa runoja lukemaan.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...