sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Salaisuuksia Delobriandissa

Arvostelukappaleena tällä kertaa Liliana Lennon Salaisuuksia Delobriandissa. Kirja on ilmestynyt tänä vuonna ja sen on kustantanut Torni, sivuja 202. Salaisuuksia Delobriandissa on itsenäinen jatko-osa Lennon esikoiskirjaan Dionnen tytöt, joka ilmestyi 2016 ja olen kirjoittanut siitäkin blogiini.

Kirjassa on neljä päähenkilöä, Alexa, Margot, Sofia ja Gunvor, joiden elämät kohtaavat ja kietoutuvat yhteen kuvitteellisessa maassa Fretanniassa, Delobriandin kaupungissa. Dionnen tytöissä elettiin sisällissodan aikaa, jossa ihmiset, keijut ja menninkäiset hakivat paikkaansa. Siitä on nyt kulunut lähes 30 vuotta ja kaikki lajit elävät sovussa, toki sota on jättänyt jälkensä joidenkin asenteisiin ja elämiin. Gunvor painii huonon omanarvontunnon kanssa, mutta on onnellinen avoliitossaan, joka kuitenkin on vähän erikoinen ja yksipuolinen. Alexa häpeää isänsä menneisyyttä ja yrittää kaikella mahdollisella tavalla salata sen muilta. Margot elää täysillä näyttelijän uraansa, mutta menneisyyden traumat sodasta valtaavat välillä hänen mielensä. Sofia kaipaa elämäänsä lasta, jota ei vain kuulu, vaikka kaikki muu elämässä olisi nyt juuri kohdallaan. 

Lento jatkaa esikoiskirjansa tapaan lentävällä kerronnallaan ja mielikuvituksellaan. Viihdyin tämän jatko-osan parissa paremmin kuin ensimmäisen kirjan. Tämä edeltäjäänsä hillitympi ja juoneltaan mielenkiintoisempi tarina on nopealukuinen ja kevyt kirja. Fantasian ja chick litin yhdistelmä ei edelleenkään ole ominta itselleni, mutta kuvitteellinen maailma on kuvattu hyvin ja pystyin kyllä näkemään sen silmissäni. Hahmoähky kyllä vähän vaivasi, piti välillä alussa tarkistaa kuka olikaan kuka ja oliko keiju, ihminen vai menninkäinen. Vähemmälläkin hahmomäärällä kirja olisi mielestäni siis toiminut. 

Edelleen suosittelisin kirjaa nuorille ja nuorille aikuisille fantasian ystäville, miksei chick litin ystäville myös. 


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Hiidenväen tarinoita


Aika vähän tulee blogattua lastenkirjoista, vaikka luen niitä päivittäin ja usein vielä monta kirjaa päivässä. Tein tuossa aikaisemmin tänä vuonna hankintapyynnön kirjastoon kirjasta Hiidenväen tarinoita ja se hankittiin. Sain kirjan ensimmäisenä kun se kirjastoon ilmestyi. Hiidenväen tarinoita on siis tänä vuonna ilmestynyt lastenkirja. Sen on kirjoittanut ja kuvittanut Johanna Valkama, sivuja on 37 ja sen on kustantanut Lector. Valkama on tullut tunnetuksi menestyneestä Metsän ja meren suku -sarjastaan, joka on aikuisille suunnattu sarja, joka sopii kyllä myös nuorille.

Hiidenväen tarinoita on kirja, jossa ollaan nykyajassa, mutta siinä päästään vanhan ajan satujen tunnelmaan.Kirjassa on kahdeksan upeaa tarinaa, joissa alakoululainen Vili käy Hiisivuoren koulua ja kokee huikeita seikkailuja Hiidenväen parissa.


Tarinoissa on hyviä opetuksia, mystiikkaa ja se on hyvin luonnonläheinen. Huomaa että luonto on kirjailijalle tärkeä ja arvokas. Todella kauniit akvarellikuvat kruunaavat tarinat ja tuo tunnelman iholle. Kirja sisältää myös väristyssivuja, joita pääsee itse värittämään. Teksti on hyvin sujuvaa ja lumoavaa. Meidän 4-vuotias poika jaksoi hyvin kuunnella tarinoita, oli kiinnostunut ja innostunut niistä. Voi sanoa että lastenkirja on varsin onnistunut kun se uppoaa sekä lapseen että vanhempaan.




perjantai 7. joulukuuta 2018

Himon hinta

Sain Kvalitilta arvostelukappaleeksi kirjan Himon hinta. Se on Henry Ahon ja Jasu Rinneojan yhdessä kirjoittama romaani joka on ilmestynyt tänä vuonna. Sivuja kirjasta löytyy 279.

Keski-ikäinen Mikael kaipaa elämäänsä piristystä. Avioliitto on kulahtanut, vaimo ei miellytä enää oikein millään tavalla ja lapsilla on omat juttunsa. Tytärpuoli oli omassa goottimaailmassaan ja poika taas pelien lumoissa. Mikael kirjautuu netissä sivustolle jossa ihmiset jakavat itsestään eroottisia kuvia ja kommetoivat niitä. Toisaalla 15-vuotias Johanna haluaa myös jotai säpinää elämäänsä eikä oman ikäluokan pojat kiinnosta yhtään. Hän kirjautuu samalle sivustolle kuin Mikael, keksityllä syntymäajalla. Toisilleen tuntemattomat Mikael ja Johanna alkavat tehdä tuttavuutta sivustolla, joka johtaa asioihin jotka voivat oikeassakin elämässä tapahtua.

Itselle jäi vähän ristiriitaiset tuntemukset kirjasta. Kirjan teema, nettimaailman vaarat, on hyvin valittu, se on ajankohtainen ja puhutteleva. Myös se että kirjaan on valittu sekä nuoren tytön että keski-ikäisen miehen näkökulmat on hyvä, se tuo laajuutta asian käsittelyyn. Teoksen rakenne on onnistunut ja kerronta on etenevää, hyvää tekstiä. Hahmot sen sijaan jäivät vähän vaivaamaan. Ensinnäkin kaikki aikuiset kirjassa juopottelevat enemmän tai vähemmän, paitsi Mikaelin vaimo. En saanut oikein kiinni miksi näin oli. Se vielä oli ihan okei ja ymmärrettävää kun yksi henkilö kirjassa oli selvä alkoholisti, mutta näiden muiden hahmojen pikkujuopottelu tuntui vähän kummalliselta ja epärealistiselta. Samoin teini-tytön ajatusmaailma tuntui paikoittain vähän epäuskottavalta, jotenkin kömpelöltä. Odotin enemmän myös luvattua jännitystä, se jäi varsin laihaksi.

Kirja on enemmän ehkä suunnattu aikuisille, varmasti herättää vanhempia seuraamaan tarkemmin lastensa netin käyttöä, mutta voisi tämä sopia nuorenkin luettavaksi.







perjantai 19. lokakuuta 2018

Turun kirjamessut 2018

Turun kirjamessut olivat tänä vuonna 05-07.10.2018. Itse ehdin paikalle vasta sunnuntaina. Mitään suurempia suunnitelmia en ollut tehnyt messupäivän varalle, hiukan silmäillyt vain ohjelmaa. Aamupäivällä sitten auton nokka kohti Turkua ja kirjamessuja. Messuilun aloitin teekupposella ystävän seurassa ja messuhulinaa ihmetellessä. Siitä sitten messuja kiertämään.

Väkeä oli mukavasti, huomasi kyllä että oli sunnuntai, sen verran väljempää ihmisjoukossa oli. Kävin ensin kiertämässä messualueen ja tekemässä yleissilmäystä, sen jälkeen tutustuin tarkemmin ohjelmaan. Kävin kuuntelemassa mm. Jenni Pääskysaaren, Arttu Tuomisen ja Heli Laaksosen haastatteluja. Blogistipassi kaulassani herätti myös mielenkiintoa ja pari kirjamyyjää halusi kuulla lisää kirjabloggaamisesta. Toki myös kirjaostoksia tuli joitakin tehtyä.  Löysin yhden joululahjan yhdelle kummilapselle, antikvariaatin puolelta löysin itselleni pari aarretta, alennusmyynneistä huumoria ja pojalle kotiin tuliaisiksi Herra Hakkaraista aakkosten ja numeroiden kera.

Ensi viikolla on vuorossa Helsingin kirjamessut. Vähän olen jo ehtinyt silmäillä messulehteä, ja odotan messuja kovasti. Blogini facebooksivulla on tämän viikon sunnuntaihin asti käynnissä arvonta, josta voi voittaa yhden päivän lipun Helsingin kirjamessuille, käykääpä osallistumassa =) https://www.facebook.com/JonnanLukunurkkaus/


torstai 13. syyskuuta 2018

Iltalaulaja

Luin kesällä Kati Tervon kirjan Iltalaulaja. Tämä oli ensimmäinen kirja jonka luin kyseiseltä kirjailijalta. Iltalaulaja on Otavan kustantama, se on ilmestynyt viime vuonna ja siinä on 204 sivua. Tämän kirjan löysin ihan sattumalta kirjastosta, nimen ja kannen takia kiinnitin siihen huomioni, ja takakannen luettuani oli pakko lainata kirja.

Alkukesällä 1945 iäkäs taiteilija Ellen saapuu Hämeeseen kesähuvilalleen Casa Biancaan. Ellenin on tarkoitus viettää huvilallaan koko kesä maalaten. Arkensa avuksi hän saa nuoren maalaistytön Taimin. Nämä kaksi tutustuvat toisiinsa hiljalleen, Taimi ihailee taiteilijaa joka on ja on aina ollut oman tiensä kulkija. Ellen maalaa ja muistelee elämäänsä, Taimi seuraa taiteilijan työskentelyä ja haaveilee omasta tulevaisuudesta, omasta tiestään ja samanlaisesta rohkeudesta mikä Ellenillä on. Kun Taimi pääsee Ellenin malliksi, näkevät he toisensa uudella syvemmällä tavalla. Kesä 1945 on sekä Taimille että Ellenille hyvin merkityksellinen, kummallekin omalla tavallaan.

Jos tätä kirjaa pitäisi kuvailla vain yhdellä sanalla, se sana olisi kaunis. Kirjan nimi, kansi ja tarina on kaunis kuten myös Tervon kieli ja kuvailu on hyvin kaunista. Mitään järisyttäviä tapahtumia kirjassa ei ole, vaan se on herkkä kertomus kahdesta erilaisesta ja eri ikäisestä naisesta ja heidän kohtaamisestaan Hämeen kesässä. Mielenkiintoinen ja mukava lukuelämys. Sopi itselleni hyvin iltalukemiseksi kaiken kesän kiireen keskellä. Iltalaulajan kanssa oli hyvä rauhoittua yötä kohden. Kun tässä saan kirjakasaani luettua pienemmäksi, aion kyllä tutustua Kati Tervon tuotantoon paremmin.



tiistai 11. syyskuuta 2018

Kasvukipuja Katajamäellä

Luin huhti-toukokuun vaihteessa Anneli Kivelän uutuuden Kasvukipuja Katajamäellä. On taas ollut niin paljon vipinää ja vilskettä etten ole valitettavasti ehtinyt bloggaamaan kirjasta aiemmin. Koko loppukevät ja kesä kokonaisuudessaan oli hirveän hektinen ja muutimmekin perheen kanssa, jonka myötä tuli vähän kaikenlaista uutta elämään. Lukeminen on ollut vähäistä tässä kaikessa muutoksen pyörteessä. Mutta lukenut olen, edes vähän, se on pääasia ja nyt on jo elämä rauhallisempaa taas. Onneksi olin kirjoittanut keväällä paperille jo arvioni Katajamäestä, niin nyt on helppo vain nakutella kirjoitus koneelle!

Katajamäki-sarjan kolmastoista kirja on saanut päähenkilöikseen Nooran ja Petrin. Nuoripari on päättänyt jättää kaupungin melun ja pölyn ja muuttavat Katajamäelle uuteen rivitaloon. Kylän ensimmäinen rivitalo on saanut jo ainakin tutun kyläläisen Päivikin ihmetyksen valtaan, mutta kun Noora ja Petri saapuvat, kääntyy katajamäkeläisten huomio varsikin Nooraan. Miten tuosta viimeisen päälle meikatusta ja puetusta kaupunkilaiskaunottaresta ja sisustussuunnittelijasta tulee katajamäkeläinen? Rivitalon muutkin asukkaat joutuvat suurennuslasin alle, erityisesti nuori nainen Jenni ja hänen ystävystymisensä Petrin kanssa. Tästä ystävyydestä lähtee juorut liikkeelle ja myös Nooran epäluulot heräävät. Onko aihetta huoleen oikeasti vai kaipaako Noora vain takaisin ison kaupungin vilinään?

Kasvukipuja Katajamäellä on vähän uudella sävyllä maustettu, mutta sarjan tyylille uskollinen kirja. Ei tarvinnut kyllä pettyä. Kivelä on saanut menestyneeseen sarjaansa erittäin hyvän kirjan jatkoksi. Kun kirjoittaa pitkää kirjasarjaa täytyy kirjailijan saada pidettyä mielenkiintoa yllä lukijalle ja Kivelä on onnistunut siinä hyvin. Mitään suuria muutoksia tai uudistuksia ei ole tarvinnut tehdä ja hyvä niin.

Yhä edelleen ihailen Katajamäen ihanaa pientä kyläilmapiiriä, katajamäkeläisten hahmoja ja maisemakuvausta. Ne ovat aivan mahtavia ja tekee lukukokemuksesta aina miellyttävän. Aina kirjan päätyttyä jää odottamaan seuraavaa osaa, niin myös nyt.






tiistai 4. syyskuuta 2018

Arvonta!

Olen tänäkin vuonna menossa Turun kirjamessuille ja blogistipassini yhteydessä sain messulippuja, jotka arvotaan nyt maailmalle  Lippuja on jaossa 4kpl ja lippu oikeuttaa ilmaiseen kertakäyntiin Turun kirjamessuilla. Turun kirjamessut järjestetään 5-7.10.2018. Kommentoi Blogini facebooksivulla https://www.facebook.com/JonnanLukunurkkaus/ mikä Jonnan lukunurkkauksessa blogattu kirja voisi kiinnostaa sinua ja olet mukana arvonnassa. Arvonta päättyy 23.09-2018 klo 21. Onnea arvontaan

tiistai 21. elokuuta 2018

Leipuri

Tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista olen odottanut eniten Arttu Tuomisen neljättä kirjaa Leipuria. Viime viikon maanantaina sain kirjan käsiini uunituoreena ja torstaina olin Leipurin julkkareissa. Sivuja kirjassa on 350 ja kirjan on julkaissut Myllylahti. Leipuri on tämän kirjasarjan päätösosa, aiemmista osista Muistilabyrintti (2015), Murtumispiste (2016) ja Silmitön (2017) olen kirjoittanut myös blogiini.

Porissa paahtaa paikoilleen pysähtynyt helleaalto. Porin poliisin Liisa Sarasoja, Ilari Strand, Janne Rautakorpi, Tero Vähäsavo ja Mikko Metsänen joutuvan helteiden lisäksi hikoilemaan työn ääressä, uunien paahteessa kun vuosia sitten kaupunkia kuohuttaneet Leipuri-murhat saavat jatkoa, mutta uhrit valikoituvat nyt erilailla. Murhaajalla vaikuttaa olevan hallussaan tietoja, joita ei pitäisi olla kuin poliisilla. Arttu Tuominen kuljettaa lukijansa vuosien taakse alkuperäisiin Leipuri-murhiin samalla kun nykyhetkessä poliisit yrittävät päästä murhaajan jäljille. Mitä tapahtui vuosia sitten ja miksi tämä kaikki tapahtuu nyt? Lisäksi Liisa Sarasoja painii henkilökohtaisessa elämässään menneisyyden varjoissa ja Juha Lahdenperän kanssa Liisa pohtii yhteistä tulevaisuutta, onko se mahdollista edes? Myös Janne Rautakorpi joutuu avaamaan muistilabyrintissään arkoja, kipeitä muistoja, mutta miten Rautakorpi sen kestää? niinikään Ilari Strand käy menneisyyttään läpi, jotta voi nähdö tulevaisuuteen. Leipurin jälkeensä jättävän käryn perässä kulkee joukko Porin poliiseja haavoineen, ollaan kilpajuoksussa murhaajan ja ihmismielten synkimpien syvyyksien kanssa.

Odottaessani tätä kirjaa olen monesti ehtinyt miettiä millaisen päätöksen sarja saa ja olen vähän haikeastikin miettinyt että tämän kirjan myötä taakse jää aivan mahtavia hahmoja ja tapahtumia. Nyt kun kirja  ja sarja tuli päätökseen, olen hyvillä mielin, koska Leipuri oli aivan täydellinen päätös tälle sarjalle. Juuri näin sen piti päättyäkin, koko kirja ja koko sarja. Aiemmatkin osat ovat olleet erinomaisia ja olen niistä pitänyt paljon, mutta tällä hetkellä tuntuu että Leipuri on näistä paras. Leipuri on pysäyttävä, koukuttava ja viihdyttävä kirja. Vaikka ollaan vakavien ja rankkojen asioiden ytimessä, Tuominen osaa samalla myös viihdyttää lukijaansa. Arttu Tuomisen kirjoissa yllättävät käänteet ja tällainen hienovarainen psykologinen ote on tullut tutuksi jo aiemmissa kirjoissa. Ihmismieli ja sen syvät salat ja taistelut tuovat kirjaan omanlaisen kiehtovuuden. Rinnakkain kulkevat tarinat, pääjuoni, sivujuonet ja erinomaiset hyviksi hiotut hahmot muodostavat hallitun, mielenkiintoisen ja erinomaisen kokonaisuuden, unohtamatta kirjailijan vaikuttavaa kieltä ja kuvailua.

Leipurin lukee nopeasti, sillä kirjaa on vaikea laskea käsistään. Itsekin meinasin myöhästyä Leipurin julkkareista, kun unohduin kotisohvalle kirjaa lukemaan ja alkamassa oli juuri kirjan loppuhuipennus! Nyt jäämme mielenkiinnolla seuraamaan Arttu Tuomisen lupaavasti alkanutta kirjailijan uraa ja odottamaan uuden sarjan ensimmäistä osaa.


 





maanantai 9. huhtikuuta 2018

Jylhäsalmella salamoi

Edellisviikon lukuihin mahtui kirjan verran maalaisromantiikkaa. Vastikään ilmestynyt Kirsi Pehkosen Jylhäsalmella salamoi jatkaa viime vuonna lupaavasti alkanutta kirjasarjaa. Sivuja kirjassa on 197ja sen on kustantanut Karisto.

Anna Ukkonen saapuu Jylhäsalmelle Haapa-ahon talolle syysvuokralaiseksi. Maalaisidylli vanhoine puutaloineen ja pihapiireineen on juuri sitä, mitä Anna on halunnutkin ja miesystäväkin on tulossa perässä Englannista maalaisrauhaan. Anna alkaa asettua taloksi odotellessaan Tomia, jokin vain tuntuu viivyttelevän miehen saapumista. Naapurustossakin tuntuu tapahtuvan kummia.

Kuinka mahtavaa olikaan päästä taas Jylhäsalmelle. Kirjailijan sama hieno tyyli jatkui tässä toisessakin osassa, kevyttä, huoletonta ja sujuvaa kerrontaa. Hahmogalleria on hyvä, tuntuu kuin jylhäsalmelaiset olisivat omiakin tuttuja. Läpi kirjan pysyy lempeä maalaistunnelma, ja silti kirjaan on saatu jännityksen sävähdystä. Maisemakuvaukset oli helppo nähdä mielessään ja tunnelmoida loppukesän lämmössä ja alkusyksyn myrskyssä. Jylhäsalmella salamoi on kevyttä viihdettä parhaimmillaan. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli ensimmäisessä kirjassa päähenkilönä olleen Riinan kuulumiset. Riina kyllä vilahti kirjassa, mutta olisi ollut kiva tietää enemmän mitä hänelle kuului. Olen tässä kevään aikana lukenut raskaita kirjoja myös, joten tämä osui kyllä sopivaan väliin luettavaksi keventämään tunnelmaa.

Toivottavasti Jylhäsalmi-sarjasta tulee oikein pitkä. Kaikki jotka viehättyvät maalaisromantiikasta tai haluavat kevyttä lukemista, kannattaa tarttua Jylhäsalmessa salamoi kirjaan, paitsi jos ensimmäinen osa Sydämenasioita Jylhäsalmella (2017) on lukematta, niin lukekaa se ensin. Blogissani on siitäkin kirjoitus viime vuodelta. Kiitokset Karistolle arvostelukappaleesta!



torstai 29. maaliskuuta 2018

Afroditen askelin

Eilen oli varsinainen lukupäivä. Ehdin pitkästä aikaan lukemaan oikein pidemmän kaavan mukaan ja luinkin yhden kokonaisen kirjan ja vähän toista kirjaa lisäksi. Harvinaista herkkua tällaiset lukupäivät 😊 Luin eilen kahdelta istumalta Anne Salovaaran viime vuonna ilmestyneen nuortenkirjan Afroditen askelin. Se on Salovaaran esikoisteos ja sen on kustantanut Nordbooks. Sivuja kirjassa on 133.

Afroditen askelin on kymmenen novellin kokoelma, joissa päähenkilöt ovat nuoria ja nuoria aikuisia. Teemoina ovat mm. pelot, vapaus, oman tiensä etsiminen ja itsestä päättäminen ja rakkaus. Novellit ovat lyhyitä, pari pidempääkin löytyy. Kaikki novellit sijoittuvat nykyaikaan, mutta kirjassa on yksi erityinen piirre, Kreikan mytologia. Novellit voi lukea sellaisenaan ja ne toimivat hyvin, mutta jos on tarkkaavainen ja tuntee Kreikan mytologiaa, huomaat yhtäläisyyksiä. Jos et tunne Kreikan mytologiaa, se ei siis haittaa, mutta jos kiinnostaa tietää yhtäläisyyksistä, kirjan lopussa epilogissa on listattu novellien nimet ja mihin Kreikan mytologiaan novelli liittyy. Pelkästään lukemalla ne saattaa jo ymmärtää mistä yhtäläisyyksistä on kysymys, jos ei, niin nopeasti googlaamalla ne löytyy. Itsekin googlasin muutaman vieraamman jutun. Ja tosiaan jos ei Kreikan mytologia tunnu omalta jutulta, novellit voi lukea muutenkin ja ne ovat hyviä. Ainoastaan yksi novelli oli kokonaan ja selkeä Kreikkaan ja mytologiaan liittyvä.

Novellit ovat helppolukuisia ja nopeatempoisia. Salovaara kirjoittaa hienoa sujuvaa kieltä ja koukuttaa kyllä lukijansa heti. Vaikka Afroditen askelin on nuortenkirja, se kyllä luontuu myös aikuiselle ihan hyvin. Pidin kirjasta ja sen teemat oli valittu hyvin ja monipuolisesti. Novelleista löytyy sekä iloa että synkkyyttä, puhuttelevuutta ja yllätyksiä. Hyvä lukukokemus ja vähän erilainen, erottuu positiivisesti joukostaan. Kiitos kirjailijalle kirjasta!






sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kesyt kaipaavat, villit lentävät ; matkapäiväkirjani sivuilta

Näin talvilomakuukausina ihmiset matkustelevat paljon, sekä kotimaassa että ulkomailla. Joten minäkin matkustin, sekä kotimaassa että ulkomailla, kirjailija Terhi Rannelan seurassa, tosin kirjan muodossa 😊 Luin siis Rannelan vasta ilmestyneen Kesyt kaipaavat, villit lentävät: matkapäiväkirjani sivuilta. Aiemmin Terhi Rannelalta olen lukenut kirjan Frau, ja pidin siitä kovasti.

En ole kovin montaa matkakertomusta lukenut, en oikein tiedä miksi. Joitakin on toki tullut luettua, mutta hyvin vähänlaisesti. En ole mikään kova matkustajakaan. Olen käynyt Ruotsissa ja Virossa useita kertoja, Saksassa pari kertaa, Ranskassa häämatkalla ja Englannissa kerran. Kotimaassa on toki tullut tehtyä kesälomareissuja ja muita, mutta esimerkiksi Lapissa en ole käynyt koskaan, itä-Suomessakin vasta aikuisena. Kun luin Kariston kevätkatalogista tulevia kirjauutuksia ja näin tämän kirjan kannen, ihastuin heti, sen jälkeen vasta katsoin kirjan nimeä ja tekijää ja kirjan esittelyn. Vaikutti lupaavalta, eikä tarvinnut pettyä. Kirjan kansi näyttää livenä vieläkin kauniimalta kuin kuvassa, todella kaunis ja omalla tavallaan herkkä.

Rannela kirjoittaa kirjassaan omakohtaisista matkakokemuksistaan. Osa tekstistä on matkapäiväkirjamaista tekstiä, osa enemmän tarinamaista. Molemmat tyylit luontuu ja toimii. Tekstit ovat lyhyitä, pari vähän pidempää. Rannela kuvailee matkakohteita, ympäristöä, ihmisiä ja ruokia niin tarkasti ja sujuvasti, että väkisinkin piirtyy mieleen kuva kuin olisi itse paikan päällä, kirjailija itse matkaoppaana 😊 Kerronta on kaikenkaikkiaan luontevaa, kuvailevaa ja pohdiskelevaakin. Oli hienoa lukea myös kuinka kirjailija tekee töitä ulkomailla ollessaan, välillä pitkiäkin aikoja. Jos jotain olisin kirjaan lisää kaivannut, niin olisin halunnut tietää onko Rannela saanut pysyviä ystäviä ja tuttavia  ulkomailta, ja onko hän mahdollisesti palannut heitä tapaamaan.

Aivan mahtavan lisän kirjaan tuo kirjailijan kirjavinkit joita tipahtelee lukijalle pitkin kirjaa. Kirjoittelin kiinnostavia vinkkejä itselleni ylös, kunnes huomasin, että kirjan loppuun oli koottu hienosti lukuvinkkilista. Yksi listassa olleista suorastaan hypähti silmiini kirjastoreissulla, joten pakkohan se oli lainata heti. Muutaman päivän päästä tästä hain pari seuraava kirjaa kirjastosta, jotka olivat vinkkilistalla. Kesyt kaipaavat, villit lentävät oli minulla mukana kun olin äitini seurana kun hän meni erääseen tutkimukseen. Odotushuoneessa jutellessamme äitini puhuin yhdestä elokuvasta jota hänelle oli suositeltu ja se oli tulossa äidilleni kirjastosta. Kun sitten pääsimme tutkimushuoneeseen sisään ja aloin lukea, niin pari sivua luettuani Rannela kirjoittaa kirjasta jonka nimi kuulostaa tutulta, ja tajuan että tämä elokuva josta äitini on juuri viisitoista minuuttia sitten minulle puhunut, on tehty tästä kirjasta josta Rannela kirjoittaa. Mitä sattumia! Tämänkin kirjan varasin kirjastosta ja varmasti katson myös elokuvan.

Viihdyin todella mainiosti Terhi Rannelan matkassa maailmalla. Kirjavinkkien lisäksi sain myös matkaunelmia tietysti, ykkösenä niistä Islanti. Suosittelen lämpimästi jokaiselle matkakuumeiselle, mutta kirjan parissa viihtyy ilman matkakuumettakin. Kirjassa on sivuja 219 ja kiitokset taas Karistolle arvostelukappaleesta!









perjantai 16. helmikuuta 2018

Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Luin viime viikolla Gummerukselta saamani arvostelukappaleen Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa, jonka on kirjoittanut Anna-Liisa Ahokumpu. Tämä on Ahokummun esikoisteos ja ilmestynyt tänä vuonna. Sivuja kirjassa on 175.

Viktor Satnislauksen kolmetoista sinfoniaa sijoittuu pääasiassa kahdeksankymmentäluvulle, mutta kirjan alussa ollaan vuodessa 1942 ja Rovaniemellä. Myöhemminkin kirjassa ollaan 40-luvulla mm. päiväkirjan muodossa.  Kirjan päähenkilönä on Max Halma. Hän on työlleen omistautunut perhostutkija joka löytää kuolleen äitinsä jäämistöstä harvinaisen perhosen. Max syventyy tutkimaan perhosta ja samalla hän alkaa selvittämään omia juuriaan ja isänsä kohtaloa. Oulun maakunta-arkistosta Max pääsee isänsä jäljille ja loppujen lopuksi löytää itsensä Saksan Hampurista, konserttisalista, totuuden ääreltä.

Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on tummien tunteiden sävyttämä romaani, hieno kirja. Ahokummun omanlaisensa pelkistetty kerronta sopii kirjaan hyvin. Kirja ei kuitenkaan ole mikään surkuttelukirja tummista sävyistään huolimatta. Mukana on salaperäisyyttä, vaiettuja totuuksia ja tunteita, vuosikymmenien odotuksia. Siinä on hienoa ajankuvausta sodan ajalta ja muutenkin kirja herättää heti alussa lukijan mielenkiinnon. Myös tietynlainen suppeus kirjassa on mielestäni juuri tähän teemaan sopiva. Kirjan kansi on yksinkertaisen kaunis.

Nyt on tullut paljon uusia kirjailijoita joilta olen jäänyt mielenkiinnolla odottamaan lisää tuotoksia, Ahokumpu liittyy samaan joukkoon. Hieno esikoisteos tämäkin.






maanantai 5. helmikuuta 2018

Tutkimattomilla vesillä

Nyt oli sellainen nuortenromaanifiilis ja luin arvostelukappaleeksi saamani Tutkimattomilla vesillä. Se on Henry Ahon kirjoittama ja Reunan kustantama. Sivuja kirjassa on 119. 

Roni on 12-vuotias poika joka on vähän erilainen. Hän on kokenut onnettomuuden josta on jäänyt fyysisiä heikkouksia. Hän on yksinäinen, viihtyy parhaiten perheen kesämökillä meren rannalla jännitystarinoita kirjoitellen. Eräänä aamuna Roni lähtee yksin merelle ja ajautuu pienelle saarelle, missä ei ole kuin kiviä ja pajukkoa. Saarella hän huomaa pajukaaren ja siellä erikoisen valon ja väreilyn. Kaari on portti toiseen maailmaan, Hukkuneiden laaksoon Uppelukseen. Ronilla alkaa uskomaton seikkailu, onko se unta vai jotain muuta? Kaiken lisäksi Uppeluksessa Roni on täysin terve ja löytää ympärilleen ystävällisiä ihmisiä, erityisesti yhden tytön...

Tutkimattomilla vesillä ei ole perinteinen seikkailuromaani, vaan rohkeasti erilainen. Miellyttää varmasti nuorta lukijaa joka on merihenkinen, kaipaa fantasiaa ja pieniä jännityksen vivahteita kirjaan. Myöskään romantiikan sävähdystä ei sovi unohtaa, sekin kirjasta löytyy. Pidin Ronista henkilöhahmona, se oli jotenkin suloinen sekoitus rikkinäisyyttä, rohkeutta ja jotain koskettavaa. 

Edelleen pidän Ahon tyylistä kirjailijana olla suora ja selkeä. Sopii hyvin hänen kirjoihinsa. Tutkimattomilla vesillä etenee reippaasti ja on nuorellekin varmasti nopealukuinen. Se aloittaa kirjasarjan Hukkuneiden laakso, johon on luvassa jatkoa tämän vuoden syksyllä. Tämän tiedon julkaisuun sain luvan kirjailijalta itseltään. 


tiistai 30. tammikuuta 2018

Ei sinne yllä myrskysää

Luin viikonloppuna Karistolta arvostelukappaleeksi saamani kirjan Ei sinne yllä myrskysää, joka on Anneli Suusaaren esikoisromaani. Kirja on juuri ilmestynyt ja siinä on sivuja 231.

Ei sinne yllä myrskysää kertoo Hannelesta ja hänen vanhemmistaan. Hannelen elämä muuttuu täysin kun hän alkaa hoitamaan isänsä kanssa dementoituvaa äitiään. Työnsä ohella äidin hoito ja auttaminen täyttää päivät ja viikot ihan uudella tavalla. Iloinen, lauleleva, taitava ompelija ja kotitöitä tekevä äiti onkin yhtäkkiä hiljainen, joskus hyvinkin vihainen ja muistamaton. Hiljakseen hiipuvat tekemiset, taidot, liikkeet, sanat, kaikki. Hannele ja iäkäs isä koittavat tehdä äidin arjesta ja elämästä mahdollisimman hyvän ja turvallisen. He kohtaavat odottamattomia asioita äidin hoidon ja arjen suhteen. Mikään ei ole enää niinkuin ennen, ei edes äiti vaikka hän kuitenkin on se sama äiti kuin ennenkin. Vastaan tulevat myös Hannelen ja hänen isänsä jaksaminen ja terveys. Miten tästä kaikesta voi selvitä? Mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan?

Kirjassa liikutaan myös toisella tasolla, 1950-luvulla kun Hannelen vanhemmat ovat vielä nuoria. Näissä 50-luvun tapahtumissa on aivan ihanasti kuvattu millaisia mekkoja ja leninkejä Hannelen äiti ompeleekaan itselleen, millaista elämä oli silloin ja mitä kaikkea silloin tapahtuikaan. Nämä luvut on tavallaan hyvä jaksotus koko kirjalle ja ne ovat selkeästi esillä.  Todella hieno ja kaunis yksityiskohta tähän kirjan kokonaisuuteen.

Ei sinne yllä myrskysää on ennenkaikkea koskettava kertomus perheestä muistisairauden keskellä. Suusaari on kirjoittanut realistisesti muistisairaan ja hänen läheistensä elämästä. Tunteidenmyrsky on myös läsnä kirjassa. Lukiessaan hymyilyttää, liikuttuu, mutta tuntee myös sen kaihoisan kaipuun ja hiljaisen luopumisen tunteen.

Suusaareen teksti on sujuvaa ja kirjassa on kaunista kuvailua. Kirjan lukee nopeasti. Yleensä arvostelukapaleita lukiessani teen samalla vähän muistiinpanoja, kirjoitan asioita ja huomioita ylös. Nyt huomasin vasta kirjan loputtua etten ollut tehnyt mitään muistiinpanoja, niin mukaansatempaava tämä kirja oli. Kirja sopii hyvin monenlaiselle lukijalle. Uskoisin kirjan antavan paljon myös sellaisille ihmisille joille muistisairaan kanssa eläminen on tuttua, tai jollekin joka tietää millaista on elää erilaista arkea kun perheessä joku sairastaa pysyvästi.

Haikean kaunis lukukokemus.





perjantai 12. tammikuuta 2018

Kesän kerran mentyä

Luin tuossa vuoden vaihteessa Pertti Lassilan Kesän kerran mentyä. Se on julkaistu 2017 ja sivuja siinä on 188.

Kirjan alussa eletään syyskesää 2016. Hangossa nuori nainen Elsa tapaa merimiehen, heidän yhteinen aikansa jää lyhyeen, nuori merimies nousee laivaan ja lähtee merille. Seuraavana keväänä Elsalle syntyy pieni tyttö.

Siirrytään alkukesään 1939, nuori nainen Taimi saapuu Hankoon lapsuudenkotiinsa viettämään kesälomaa. Kesäinen Hanko tarjoaa parastaan Taimille, aurinkoa, päiviä rannalla ja aikaa pohdiskella maailmaa ja itseään. Hän tutustuu nuoreen ylioppilaaseen ja vanhaan taiteilijamieheen. Molemmilla on omanlaisensa vaikutus Taimiin. Syksyn tullen tummuu taivas ja ihmisten mielet, miehet lähtevät rintamalle ja sota syttyy.

Kesän kerran mentyä on kaunis ja koskettava romaani. Kertomus kahdesta vahvasta ja itsenäisestä naisesta, onnen, rakkauden, menetyksen ja surun keskellä. Sota ei ole pääasia kirjassa vaan taustalla, mutta tärkeänä elementtinä kokonaisuudessa. Kirja ei kuitenkaan ole synkkä. Lassilan kieli on uskomattoman kaunista, hyvin kuvailevaa ja taitavaa. Jo kielestä nauttiminen tekee tästä kirjasta nautittavan lukuelämyksen, mutta toki tarina itsessäänkin on vaikuttava ja ajatuksia herättävä.

En ole lukenut Lassilalta mitään aiemmin, mutta nyt pitää tutustua hänen tuotantoonsa tarkemmin.




tiistai 2. tammikuuta 2018

Loppuluisu

Sain arvostelukappaleeksi Kalle Lähteen uunituoreen kirjan Loppuluisu, kiitos Otavalle ja kirjailijalle itselleen. Kirja ilmestyi eilen, mutta sain tämän jo joulun jälkeen ja luinkin heti. Sivuja kirjassa on 205.

Loppuluisu on jatko-osa Kalle Lähteen esikoisteokselle Happotesti joka ilmestyi 2015. Happotestistä olen kirjoittanut blogiini aiemmin. Loppuluisu jatkaa alkoholisoituneen Joonatanin tarinaa. Eron myötä asunnon myynnistä tulleet rahat eivät ole kuluneet uusiin huonekaluihin, vaan rahat hiipuvat tasaiseen tahtiin alkoholin muodossa Joonatanin kurkusta alas. Kohtalotoverille naapurista käy huonosti, mutta saako sekään alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden syövereihin ajautunutta miestä havahtumaan todellisuuteen ja oman tilan tajuamiseen vai ollaanko jo hyvää vauhtia viimeisessä loppuluisussa.

Odotin kovasti Tämän kirjan ilmestymistä, eikä tarvinnut pettyä. Lähteen Loppuluisu on mainio osoitus siitä miten vakavaakin aihetta  käsittelevä kirja voi olla myös viihdyttävä, aivan kuten edeltäjä Happotestikin. Tosin se edellyttää tässä kirjassa mustan huumorin ymmärtämistä. Kirja on ennen kaikkea aito ja antaa todellista kuvaa siitä millaista alkoholistin elämä on, miten hän näkee ja kokee itsensä, muut ihmiset ja asiat ympärillään. Myös sivullisten näkökulmaa tulee Loppuluisussa hyvin esille. Loppuluisu on suorasukainen ja kaunistelematon totuus alkoholismista ja kertoo sen aiheuttamasta kohtalosta jos toisestakin.

Alusta asti kirja vei totaalisesti mukanaan. Hyvää kieltä ja kerrontaa. Kirjassa ei ole yhtään ylimääräistä täytettä vaan pysytään asian ytimessä koko ajan, se sopii hyvin tähän kokonaisuuteen. Kirja sopii hyvin oikeastaan kenelle vain, joka kestää alkoholismista lukea, ymmärrä että on niitäkin jotka eivät siihen pysty. Suosittelen kuitenkin lukemaan Happotestin ensin, niin pääsee paremmin mukaan Loppuluisuun.










maanantai 1. tammikuuta 2018

Kirjojen vuosi 2017

Niin se taas vuosi vaihtui uuteen. Ajattelin kirjoittaa vähän 2017 vuodestani kirjallisuuden parissa. Laskin että vuonna 2017 tuli luettua 63 kirjaa, sekä 77 lastenkirjaa ja monet niistä vielä useampaan kertaan. Lukemista on siis riittänyt. 2016 kuin 49 kirjaa, eli nyt tuli vähän enemmän luettua.

Paljon olen lukenut hyviä kirjoja tähän vuoteen, mutta muutamalle pitää antaa erityismaininta. Alkuvuodesta ilmestynyt Mila Teräksen Jäljet oli yksi vuoden mieleenpainuvimmista kirjoista kauniilla ja ainutlaatuisella kielellään. Jenni Haukion toimittama runokokoelma Katso pohjoista taivasta oli mitä parhain Suomi 100v. juhlakirja. 367 runoa suomalaisilta runoilijoilta sai minut kyllä vaikuttuneeksi. Jännityskirjallisuuden puolelta Arttu Tuomisen Silmitön oli kotimaisista paras. Kirjailijan aivan omanlaisensa tyyli ja taito yhdistettynä monipuoliseen ja mielenkiintoiseen tarinaan ja juonikuvioihin teki Silmittömästä tämän vuoden jännitystähden. Ulkomaisesta jännityskirjallisuudesta minut vakuutti ja viehätti Elly Griffiths kirjoillaan Risteyskohdat ja Januksen kivi. Uskomattoman hienosti yhdistetty rikokset ja arkeologia, mutta niin että tällainen tavallinen arkeologiasta juuri mitään ymmärtämätönkin pystyy hyvin lukemaan. Virkistävää erilaisuutta! Elämänkerroista vaikuttavin, mutta samalla myös ahdistavin vuoksi oli Tilar J. Mazzon  Irenan lapset, joka kertoo Irena Sendlerin tarinan. Kevyemmistä luettavista suosikkini oli Eve Hietamiehen Hammaskeiju ja toki myös Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi sai minut nauramaan, mutta myös vakavoitumaan kun vakavoitumisen aika oli. Tässä nyt tosiaan vain muutamia hienoja lukukokemuksia menneeltä vuodelta.

Kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia joissa kävin vuonna 2017 olivat Porin kirjojen yö, Dekkarifestarit Helsingissä, Turun kirjamessut, Helsingin kirjamessut ja parit kirjajulkkarit. Lisäksi kävin ahkerasti myös kirjaston lukupiirissä, jossa olen käynyt jo vuosia.

Turun kirjamessujen esiintymiseni oli yksi merkittävä asia jonka voi laskea kirjallisuusharrastukseen vuoteen 2017. Samoin koelukijana toimiminen joka kyllä alkoi jo vuoden 2016 loppupuolella. Hieno kirjallisuusvuosi huipentui itsenäisyyspäivänaattona 05.12.2017 kun minut ja koirani Fiina palkittiin Porin pääkirjastossa erinomaisesta lukukoirayhteistyöstä.

Voi sanoa että vuosi 2017 oli oikein hyvä kirjallisuusvuosi! Nyt oikein hyvää ja lukurikasta uutta vuotta 2018 kaikille!






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...