tiistai 2. tammikuuta 2018

Loppuluisu

Sain arvostelukappaleeksi Kalle Lähteen uunituoreen kirjan Loppuluisu, kiitos Otavalle ja kirjailijalle itselleen. Kirja ilmestyi eilen, mutta sain tämän jo joulun jälkeen ja luinkin heti. Sivuja kirjassa on 205.

Loppuluisu on jatko-osa Kalle Lähteen esikoisteokselle Happotesti joka ilmestyi 2015. Happotestistä olen kirjoittanut blogiini aiemmin. Loppuluisu jatkaa alkoholisoituneen Joonatanin tarinaa. Eron myötä asunnon myynnistä tulleet rahat eivät ole kuluneet uusiin huonekaluihin, vaan rahat hiipuvat tasaiseen tahtiin alkoholin muodossa Joonatanin kurkusta alas. Kohtalotoverille naapurista käy huonosti, mutta saako sekään alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden syövereihin ajautunutta miestä havahtumaan todellisuuteen ja oman tilan tajuamiseen vai ollaanko jo hyvää vauhtia viimeisessä loppuluisussa.

Odotin kovasti Tämän kirjan ilmestymistä, eikä tarvinnut pettyä. Lähteen Loppuluisu on mainio osoitus siitä miten vakavaakin aihetta  käsittelevä kirja voi olla myös viihdyttävä, aivan kuten edeltäjä Happotestikin. Tosin se edellyttää tässä kirjassa mustan huumorin ymmärtämistä. Kirja on ennen kaikkea aito ja antaa todellista kuvaa siitä millaista alkoholistin elämä on, miten hän näkee ja kokee itsensä, muut ihmiset ja asiat ympärillään. Myös sivullisten näkökulmaa tulee Loppuluisussa hyvin esille. Loppuluisu on suorasukainen ja kaunistelematon totuus alkoholismista ja kertoo sen aiheuttamasta kohtalosta jos toisestakin.

Alusta asti kirja vei totaalisesti mukanaan. Hyvää kieltä ja kerrontaa. Kirjassa ei ole yhtään ylimääräistä täytettä vaan pysytään asian ytimessä koko ajan, se sopii hyvin tähän kokonaisuuteen. Kirja sopii hyvin oikeastaan kenelle vain, joka kestää alkoholismista lukea, ymmärrä että on niitäkin jotka eivät siihen pysty. Suosittelen kuitenkin lukemaan Happotestin ensin, niin pääsee paremmin mukaan Loppuluisuun.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...