sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Siskoni Italiassa, Pirjo Toivanen

Viime vuoden syyskuussa ilmestyi Pirjo Toivasen toinen romaani Siskoni Italiassa, joka on jatkoa Toivasen esikoiselle Pyhä paha perhe (2017). Kirjassa on sivuja 310 ja sen on kustantanut Stresa Kustannus.

Mirja on lähtenyt siskonsa Terhin ja tämän perheen luo Italiaan. Terhi perheineen on muuttanut Lontoosta Italiaan satoja vuosia vanhaan huvilaan. Huvilassa ja sen ympäristössä on paljon remontoitavaa, Mirja on tullut poikansa Markon kanssa avuksi. Heidän lisäkseen Terhin perhe on palkannut apulaisikseen brittinuoria.

Marko viihtyy hyvin brittinuorten seurassa, ja oppii samalla englantia. Mirjan työsopimus Helsingin kaupunginteatterissa on katkolla, ja se luonnollisesti mietityttää, mitä jos jatkoa ei olekaan luvassa. Avopuolison Juhan kanssa on yritetty yhteistä lasta tuloksetta ja parin välit ovat kiristyneet. Juhan käytös on myös muuttunut, onko syynä vain lapsettomuus, uuden avattavan hammasklinikan hankaluudet vai jokin muu? Adoptioäidin kanssa Mirjalla on omat erikoiset välinsä, ja biologinen isä Barcelonassa aiheuttaa tunteiden vyöryä.

Terhi painii remontin ja Italia monimutkaisten sääntöjen ja asetusten kiemuroissa puolisonsa Roberton kanssa. Palkatut brittinuoret joutuvat poliisin kanssa tekemisiin, ja naapureiden silmätikuksi. Mitä tästä kaikesta vielä tulee...

Toivasen toisessa romaanissa teemoina ovat jälleen perhe- ja ihmissuhteet, niin hyvässä kuin pahassa. Teema on kantavana elementtinä koko tarinassa. Sen lisäksi lukija pääsee 90-luvun Italian kulttuuriin, ruokailun ja lakikiemuroiden maailmaan. Teksti on hyvää ja helppoa luettavaa. Alkuun olisin kaivannut hiukan muistutusta henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan, vaikka aiemmankin kirjan olen lukenut. Jos kirjaan tarttuu lukija, joka ei ole lukenut ensimmäistä osaa, kestää varmasti tovin ennen kuin pääsee jyvälle kuka kukin on ja kenelle mitäkin. Jonkin verran myös tiivistystä olisin kaivannut. Alussa tarina on aika vähäeleistä, mutta paranee edetessään. Paikoittain tarina töksähtää irrallisuuksiin. Henkilöt ovat luontaisia ja niitä on juuri sopivasti. Dialogit ovat Toivasen yksi vahvuus, ja niitä lukisi mielellään enemmänkin. Ympäristökuvaukset ovat aivan mahtavia, ja heti alkoi tehdä mieli matkustaa vielä joskus Italiaan.

Perhe ja sen merkitys teemana on toimiva ja kiinnostava. Vaikka tässä teoksessa eletäänkin 90-luvulla, samat asiat pätevät nykymaailmaankin, paljon perheistä ja ihmissuhteista puhutaan julkisuudessakin. Nyt ehkä vähän eri tavalla kuin aiemmin. Tärkeä aihe. Siskoni Italiassa oli hyvä lukukokemus. Jäin pohtimaan jatkuuko Mirjan tarina vielä, potentiaalia ainakin olisi.







Manni, Kale Puonti

Syyskesällä ilmestyi rikosylikonstaapeli Kale Puonnin esikoisdekkari Manni, joka aloittaa Helsingin huumepoliisin työstä kertovan dekkarisarjan Pasilan Myrkky. Sain kirjan arvostelukappaleeksi kustantajalta, kiitos Bazarille. Kirjassa on sivuja 270.

Manni on nuori opiskelija, joka työskentelee yövartijana toimistorakennuksessa Espoossa. Kotona asuu alkoholisoitunut äiti, jonka nurkista pitäisi päästä mahdollisimman pian pois. Rauhallisessa yövuorossa Manni huomaa ikkunasta viereiselle parkkipaikalle tulevan auton,  ja seuraa hetken kuljettajan touhuja. Kuljettaja lähtee metsään jätesäkin kanssa, ja Manni kierrokselleen toimistorakennukseen. Myöhemmin samana yönä Manni katselee ikkunasta kun parkkipaikalla välkkyvät hälytysajoneuvojen valot, ruumisauto ja poliisit eristämässä aluetta. 

Manni tajuaa nähneensä jotain merkittävää ja poliisia kiinnostavaa, ja häntä jää vaivaamaan aiemmin näkemänsä kuljettaja ja jätesäkki. Päivän verran asiaa pohdittuaan taas työvuorossa ollessaan, hän lähtee metsään ja löytää huumekätkön. Pitkällisten pohdintojen jälkeen Manni tekee ratkaisun, ja päättää tienata itselleen hyvän summan rahaa, ryhtymällä hetkelliseksi huumekauppiaaksi. Kaikki sujuu suhteellisen helposti, vähän liiankin helposti, kunnes Manni löytää itsensä keskeltä painajaista. 

Helsingin huumepoliisille tulee tutkittavaksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä juttu, ja rikosylikonstaapeli Kaartamon ryhmä alkaa selvitellä jengimurhaan liittyviä kuvioita. Kaartamon ryhmällä on yhteishenki kohdillaan, mutta varsinkin rikosylikonstaapeli Pesonen on ylemmän johdon silmätikkuna.

Aivan loistava kirja, ja lupaava aloitus uudelle dekkarisarjalle! Todella hyvä juonikuvio, hyviä käänteitä, mahtava loppuhuipennus. Henkilögalleria on runsas. Hahmot ovat kiinnostavia, uskottavia ja sopivat hyvin tarinaan. Luvut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, ja tarina etenee soljuvasti, ei tarvita mitään turhia tylsiä jahkaamissivuja, tarina vie lukijan mennessään.

Manni sopii hyvin kaikille dekkarinystäville, tai jos ei ole dekkareita aiemmin lukenut, tästä on hyvä aloittaa, kyllä koukuttuu! Aivan mahtava lukuelämys! 

Pasilan Myrkky sarja toinen osa Milo, ilmestyi tammikuun alussa. Siitä kirjoitin arvostelun Suomen dekkariseuran lehteen Ruumiinkulttuuriin 1/2021, mutta se ei ole vielä ilmestynyt. Suosittelen myös Miloa luettevaksi! Sarjan kolmas osa, Saarni, julkaistaan syksyllä. 








maanantai 21. joulukuuta 2020

Helsingin kirjamessut verkossa 22-25.10.2020

Helsingin kirjamessut järjestettiin verkossa lokakuun lopussa. Ennen omaa kirjoitustani messuista, joka sekin on auttamattomasti myöhässä, pääsette lukemaan ystäväni Arjan kokemuksia verkkokirjamessuista. Arja on kirjoittanut kokemuksensa, juuri minun blogiani varten, kiitokset Arjalle "blogivierailusta" =) <3

ARJA:

En ole messuihminen. 

Liikaa hälyä. Liikaa mielenkiintoista ohjelmaa, joista en osaa valita ja huomaan harhailevani, enkä seuraa yhtäkään. Stressi jonottamisesta. Ahdistus siitä, pitääkö olla messukaverin kanssa koko ajan yhdessä vai saako käydä kuuntelemassa, mitä itse haluaa. On kai selvää, että tämän vuotiset virtuaaliset Helsingin kirjamessut olivat minulle unelma. 

Muutama vuosi sitten sain kuitenkin yhtäkkisen innostuksen lähteä messuille ja Jonnan kanssa aikataulut sopivat yksiin. Niistä messuista muistan ostamani ihanan Peppi-joulukalenterin, jonka roudasin täydessä bussissa kotiin. Kyllä, niitä olisi myyty Porissakin, kuulin myöhemmin. Mieleen jäi myös tapaaminen Terhin (Rannela) kanssa narikalla ja jompikumpi meistä oli lukenut juuri Christiane F. : minun toinen elämäni - kirjan ja puhuimme siitä enemmän kuin kuulumisista. Terhiä ja Anneli Kantoa kävin kuuntelemassa ja joitakin muita puolella korvalla. Paluumatkalla armoton närästys. Huomasin, että matka Helsinkiin muutaman tunnin messuiluun on minulle liikaa. 

Mutta ne tämän vuoden messut. Huomasin laittavani suosikiksi ohjelmaan sellaisia kirjailijoita, joiden keskustelussa olevan kirjan olin jo lukenut. Pohdin, on sekin hassua. Miksi kuunnella siitä, minkä on jo lukenut, kun voisi saada uusia lukuvinkkejä. Mutta enhän lue koskaan arvostelujakaan enkä kirjailijahaastatteluja ennen kirjan lukemista. En halua saada vaikutteita ennen kirjan lukemista. Kirjavinkkarina en kestä, jos joku spoilaa. Sehän on työni suurin moka! 

Kirjamessuhaastatteluissa kiinnosti itse kirjan lisäksi myös kirjailija tai kirjan henkilö (esim. Jorma Uotinen). Koska messujen tilanne oli hyvin rauhallinen, ei haastatteluissa ollut juurikaan mitään häiritsevää. Kuuntelin suurimman osan, en katsellut. Ehkä sen verran, että Arttu Tuomisen kohdalla taustakuvio hiukan häiritsi tietyssä kuvakulmassa ja Petri Tammisen ja Antti Röngän kohdalla kiinnosti heidän kehonkielensä, kun kyseessä on isä ja poika. 

Haastattelijat olivat pääsääntöisesti loistavia. Vain yhdessä haastattelussa kirja oli ollut valtavan hyvä, kieli upeaa, toinen lukukirja valtava elämys jne. Sitä kuunnellessa tajusin, kuinka paljon merkitystä haastattelijalla tosiaan on, koska siihen ei kiinnitä huomiota miltei lainkaan, jos se ei ärsytä. 

Johanna Sinsalon haastattelun kohdalla luulin lukeneeni eri kirjan. Mutta saman kuin Jonna (keskustelimme aiheesta). Mutta eri kuin kirjailija kirjoitti?! Pidin kirjasta todella mutta haastattelusta en löytänyt samaa kirjaa. 

Mutta mikä jäi mieleen tuolien, pipojen, haastattelijan asennon ja taustavärityksen jälkeen. Rauhallisuus – haastattelut olivat rauhallisia, niissä oli aikaa ja myös minulla oli aikaa kuunnella. Arvotus – jokainen kirja oli tärkeä, haastateltava oli tärkeä ja kirjalla oli merkitys. Kirjailija – millaista on kirjoittaa, mitä taustatyötä se vaatii, onko se viihdettä, mitä kaikkea kehtaa ja voi kirjoittaa Terse – millaista on kirjoittaa hahmosta, joka on sukupolvikokemus, jota ei missään nimessä saa pilata 

En koskaan mene hakemaan kirjailijalta nimikirjoitusta. Lähden tilaisuuksista usein varkain ja vähin äänin pois (pl. tapahtumat, jotka teen työssäni). Mutta Petri Tammisen näkeminen ja kuuleminen haastattelussa oli sellainen, että jos vielä kirjoitettaisiin fanikirjeitä, (eikä olisi helppoa tapaa lähettää sähköpostia tai muuta viestiä), ehkä lähettäisin kortin, kiitos. Petri Tammisen kirjat ovat minulle merkittäviä ja kun näin nyt 

hänet ensi kertaa haastattelussa, kirjoittaisin nyt Ystäväni-kirjaan ”kirjailija jonka haluaisin tavata: Petri Tamminen”. No joo, mitään tuskin sanoisin. Paitsi, että minäkin välillä makaan lattialla, enkä pääse ylös. 

Kirjamessut oli merkittävä tapahtuma tänä vuonna minulle myös siksi, että en ole osannut tarttua verkkotapahtumiin. Paljon mielenkiintoista on mennyt ohi. Nyt oli tarjolla puoli tuntia intensiivistä keskustelua silloin, kun itselle sopi. Se sopii minulle. Ei liikaa. Vaan sopivasti.

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Koskenniskan naisia, Essi Paju

Essi Pajun Koskenniskan naisia on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle kirjalle Koskenniskan naapurissa. Tässä kirjassa on sivuja 400.

Kutkuttavasti päättynyt sarjan ensimmäinen osa tarjoilee mukavaa jatkuvuutta uudella osallaan. päähenkilö Aava työskentelee taas päivätyössään kirjanpitäjänä, mutta ajaa Vuohenkulman talleille tyttärensä kanssa hoitamaan hevosiaan joka päivä. Naapuritilalla Koskenniskassa Petteri hoitaa maanviljelystään, mutta pyytää nyt Aavalta apua tilan hevosten myynnissä. Aava suostuu, eikä vähiten siksi, että kesällä Petterin kanssa orastanut suhde on jäänyt kutkuttamaan Aavan mieltä ja sydäntä.

Arvokkaiden esteratsastuksen kilpahevosten myynti ei ole lainkaan niin helppoa kuin Aava oli kuvitellut. Ilman kansainvälisiä kontakteja se on lähes mahdotonta, lisäksi hevosten kuntoa pitäis pitää yllä. Aava pyytää vanhaa ystäväänsä Kerttua avukseen. Kerttu majoittuu Koskenniskaan ja Aavan mieltä alkaa kaihertaa jonkinlainen mustasukkaisuus. Myös Petterin lämpimät välit entiseen puolisoonsa vaivaa Aavaa.  Kenelle Petterin sydän sykkii? Kun Koskenniskalla majailee myös Petterin äiti ja sisko uusine suunnitelmineen, on Aavalla totisesti mietittävää, mahtuuko hän sekaan ollenkaan.

Koskenniskan naisia on kevyttä ja leppoisaa luettavaa. Pajun teksti on nopealukuista ja sujuvaa, miellyttävää luettavaa. Jonkin verran tekstiä olisi voinut tiivistää, pariin otteeseen tarina vähän jymähtää paikalleen. Pidän henkilöhahmoista kovasti, ja ihan silmissäni näen Koskenniskan kartanon ja Vuohen kulman tallien maisemat. Kirja on antaa varmasti hevosihmisille paljon, mutta vaikka ei hevosia harrastaisikaan, kirja on mukava lukukokemus.  






perjantai 16. lokakuuta 2020

Siniviittainen nainen, Elly Griffiths

Siniviittainen nainen on Elly Griffithsin kahdeksas suomennettu Ruth Galloway- sarjan kirja. Juuri ilmestyneessä kirjassa on sivuja 362. Kiitos Tammelle arvostelukappaleesta!

Pienestä uskonnollisesta kylästä Walsinghamista, hautausmaan kupeesta löytyy ojan pohjalta kaunis nainen surmattuna. Vaatetus on kuin siniviittaisen Neitsyt Marian. Paikan lähellä on Sanctuaryn yksityissairaala, joka on erikoistunut narkomaanien kuntoutukseen, ja kurssikeskus johon on juuri tulossa joukko naispappeja, jotka haluavat piispoiksi. Kurssikeskukseen tulee myös Hilary, Ruthin vanha opiskelukaveri, joka on saanut pappeutensa vuoksi uhkaavia kirjeitä. Liittyykö nämä seikat surmaan ja toisiinsa? 

Komisario Nelson tutkii surmaa ja ottaa myös uhkaavat kirjeet tutkittavakseen. Ruth ja Nelson ovat jälleen yhdessä rikosten äärellä, eikä yhteistyö ole niin helppoa kun yksityiselämän tunteet ovat taustalla koko ajan. Pitkäperjantain lähestyessä tunnelmat ja tapahtumat tiivistyvät kun ollaan lähellä rikosten ratkaisuja.

Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarja on äärimmäisen kiehtova ja kerrassaan upea. Kuinka hienosti voikaan dekkarit rankentua arkeologian ja rikosten ympärille. Ja kuinka helppoa luettavaa tämä sarja on, vaikka ei mitään arkeologiasta ymmärtäisikään. Sarjan ensimmäisestä osasta alkaen olen ihaillut Griffithsin luomia henkilöitä ja tarinoita, ne ovat uskomattoman hyviä. Juonen käänteitä on sopivasti ja tekstiin uppoutuu aivan täysin. Suorastaan lumoava sarja. 

Griffiths on taitava tarinan kertoja ja kirjoittaja, ja kerran hänet tavanneena ja hänen kanssaan keskustelleena voin sanoa että  hänen persoonansa on myös valloittava. Elly Griffiths on yksi suosikkikirjailijoistani. 






tiistai 6. lokakuuta 2020

Arkea ja juhlaa Katajamäellä, Anneli Kivelä

Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan viidestoista kirja, on Arkea ja juhlaa Katajamäellä. Kirja ilmestyi keväällä ja sivuja kirjassa on 256.

Vilja on vuokrannut Katajamäeltä vanhan tilan ja toteuttaa siellä nyt yhtä unelmaansa koiratarhaa. Hän haaveilee tilan ostamisesta, mutta  tilasta on kiinnostunut varakas hurmuri Jarokin. Tilan on perinyt nuori mies Rasmus jokin aikaa sitten, eikä oikein tiedä mitä tilalla tekisi. 

Kun koiratarhaan aletaan tekemään ilkivaltaa, menee Viljan ja nuorten miesten pasmat vähän sekaisin, keneen tässä voi oikeastaan luottaa? Kuka tekee kiusaa? Myös kyläläiset ovat tahoillaan harmissaan ja ihmetyksissään tällaisesta ilkivallasta ja pelottelusta. Kaiken tämän keskellä valmistellaan Katajamäen 120-vuotisjuhlien ohjelmaa, johon koko kirja sitten huipentuukin.

Katajamäki-sarja on parasta stressilääkettä ja lukunautinto on aina taattu. Arkea ja juhlaa Katajamäellä on taas vähän erilainen Katajamäki, ja mahdottoman hyvä. Meitä Katajamäki-faneja on aivan hirveästi, omassakin lähipiirissäni on useita. Kivelän teksti on letkeää luettavaa ja kyläläiset ovat jo kuin omia tuttuja. Edelleen Päivikki on oma suosikkini kylän henkilöistä. Kunpa vaan sarja jatkaisi vielä kasvuaan, Katajamäellä on vielä paljon annettavaa!




tiistai 15. syyskuuta 2020

Sinun puolestasi vuodatettu, Niko Rantsi

Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Niko Rantsin dekkarin Sinun puolestasi vuodatettu, joka ilmestyi alkukesästä, kiitos Tammelle! Se on Rantsin esikoisteos ja sivuja kirjassa on 346.

Järjestyspoliisissa työskentelevä Veli-Matti Suojanen on joutunut perheensä kanssa erään pikkurikollisen vainon kohteeksi. Valitettavaa tilannetta on kestänyt jo pitkään, mutta kukaan ei voi tehdä enempää asian eteen. Samaan aikaan Veli-Matin ystävä on keskellä avioeroprosessia, ja pulassa, koska on sekaantunut ammattirikollisen bisneksiin. Veli-Matti yrittää auttaa, mutta se ei ole aivan yksinkertaista. Kun ulkoilualueen liepeiltä vanhasta vajasta löytyy ruumis, ja henkirikostutkinta alkaa, joutuu myös Veli-Matti kuulusteluihin.  

Hyvin tapahtumarikas kirja ja muutenkin aika monitahoinen. Henkilöitä on paljon ja juonikuvio on hyvin vaiherikas. Tämä on kirja johon pitää keskittyä, jotta pysyy menossa mukana, ehkä eniten siksi että aikajana on erilainen ja omanlaisensa. Ei ehkä helpoin ratkaisu lukijalle, eikä kirjailijalle, mutta toimii tässä loistavasti. Luvut ovat lyhyitä, mikä helpottaa juuri tätä aikajanan hahmottamista ja luvuissa vaihtuu näkökulmahenkilöt. Rantsi kirjoittaa hyvää sujuvaa kieltä.

Tässä on juuri sopivasti poliisien työelämää ja omaa henkilökohtaista elämää sulautettu muihin tapahtumiin ja henkilöihin. Henkilöt ja tapahtumat ovat uskottavia ja ympäristökuvauksille on oma sijansa. Ihan ensiriveiltä alkaen kirja vei totaalisesti mukanaan.

Sinun puolestasi vuodatettu on yksi parhaimmista kirjoista mitä olen lukenut tänä vuonna. Tämän vuoden positiivisin yllättäjä! Tästä dekkarista löytyy kaikki ne elementit, mitä itse dekkarilta odotan ja toivon. Olen lukenut dekkareita yli 20 vuotta, ja enemmän varmaan kuin mitään muuta genreä. Tämä on yksi parhaimpia dekkareita mitä olen lukenut, ja se on minulta aika paljon sanottu. Toivottavasti Rantsi jatkaa lupaavasti alkanutta kirjailijan uraansa. Toivon tästä pitkää kirjasarjaa.






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...