maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kullanhuuhtoja

Toukokuussa ilmestynyt Kullanhuuhtoja on Timo Sandbergin Heittola-sarjan yhdestoista kirja.  Kullanhuutoja ilmestyi toukokuun alussa, sivuja siinä on 315 ja sen on kustantanut Karisto.

Komisario Heittolan kaveri, entinen kansanedustaja Pertti Jalovuori on kokenut väkivaltaisen kuoleman Lapissa, selvittäessään sukunsa vaiheita. Hautajaisissa Heittola päättää kolmen puolitutun miehen kanssa lähteä selvittämään, mitä Jalovuori oli saanut suvustaan selville, kuka hänet tappoi ja miksi, samalla reissu toisi kaivattua irtiottoa kireästä tunnelmasta kotona ja omista työasioista. Rovaniemen poliisissa työskentelevä Nora Siren valaisee Jalovuoren murhan tutkintaa Heittolan porukalle, onhan heillä Heittolan kanssa yhteistä menneisyyttä poliisityössä ja vähän muutenkin. 

Miesporukka majoittuu Lapin erämaahan ja tapaa omien tutkimustensa yhteydessä mitä erikoisempia persoonallisuuksia. Ihan kaikki eivät pidä miesten uteluista ja he joutuvat tämän tästä kiperiin tilanteisiin ja käänteisiin, mutta humoristisiakin tapahtumia ja kohtaamisia miesten tielle riittää.

Kullanhuuhtoja oli erilainen tuulahdus Heittola-sarjaan, miellyttävä sellainen. Lapin erämaa jo itsessään kiehtoo minua, ja oli aivan mahtavaa lukea siitä. Maisemien ja paikkojen kuvailu oli itselleni jo koukuttavaa. Pidin kovasti Heittolan miesporukan hahmoista, ne olivat todentuntuisia ja erilaisia persoonallisuuksia. Kirjaan oli hienosti rakennettu miesten välille hieno yhteishenki, vaikka persoonilla oli vahvojakin mielipide-, ja näkemyseroja erinäisistä asioista. Se oli tavallaan osa tarinaa.

Juoni oli hyvin mielenkiintoinen ja lukiessa sai hyvin pohdittua itsekin Jalovuoren kuolemaan johtaneita asioita. Sandbergin ominainen hyvä tyyli teoksessa on, vaikka ihan tavanomainen Heittola-kirja ei olekaan. Sandberg on yksi niistä dekkaristeista, jotka ovat sarjojensa ensikirjoista koukuttaneet minut lukijana, ja yksi suosikkidekkaristeistani. Heittola-sarjan parissa ei voi muuta kuin viihtyä!






keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Korppikuningas

Tällä viikolla vietetään dekkariviikkoa, joten pitäähän sitä blogata dekkarista =) Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Elly Griffithsin viidennen suomennetun kirjan Ruth Galloway-sarjasta, Korppikuningas. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. Korppikuningas on alunperin ilmestynyt 2013 ja suomennos ilmestyi nyt keväällä. Sivuja kirjassa on 372. Seuraava suomennos sarjaan ilmestyy syksyllä.

Ruth saa kuulla opiskeluaikaisen ystävänsä Danin kuolemasta. Hän on kuollut oman kotinsa tulipalossa, joka on sytytetty tahallaan ja ovi salvattu niin, ettei Danilla ole ollut pakomahdollisuutta. Ennen kuolemaansa Dan on tehnyt merkittävän arkeologisen löydön, ja lähettänyt Ruthille kirjeen, jossa hän pyytää Ruthilta asiantuntija-apua, mutta ilmaisee myös olevansa peloissaan löytönsä takia. Ruth saa kirjeen vasta kuultuaan Danin kuolemasta, mikä aiheuttaa Ruthille jo kylmiä väreitä, mutta pian Ruth saa soiton Danin löydöksestä ja hänet kutsutaan Blackpooliin.

Ruthilla alkaa kesäloma ja hän matkustaa Blackpooliin tytterensä Katen ja ystävänsä Cathbadin kanssa. Katen isä komisario Nelson sattuu lomailemaan kotiseudullaan Blackpoolissa samaan aikaan, ja niin Ruth ja Nelson kohtaavat jälleen työn ja vapaa-ajan äärellä, ja tunteet väreilevät kuin Blackpoolin kuuluisan huvipuiston vuoristorata.

Ihastuin Elly Griffithsin ensimmäiseen kirjaan Risteyskohdat kovasti kun se ilmestyi, eikä viehätys ole kadonnut sarjan edetessä. Olen lukenut kaikki sarjaan kuuluvat kirjat ja Korppikuningas oli ensimmäinen sarjan kirja, joka olisi mielestäni kaivannut vähän tiivistystä. Joitakin asioita toisteltiin ja vatvottiin turhan pitkään, mutta siitäkin huolimatta kirja oli erinomainen. Kirja sijoittuu alkua lukuunottamatta nyt vaihteeksi Blackpooliin, tutun Norfolkin sijaan. Onnistunut ympäristön vaihdos tuo mukavan erilaisuuden kirjaan. Pidän kovasti Griffithsin tyylistä kirjoittaa vetävää ja mielenkiintoista tekstiä. . Myös tällainen ihminen joka ei ymmärrä arkeologiasta mitään, pääsee hyvin Ruth Gallowayn lumoavaan maailmaan ja mystiikkaan ja viihtyy kirjan parissa. Arkeologia on vain yksi osa tätä hienosti luotua kokonaisuutta.

Jos ei ole vielä lukenut yhtään Griffithsin dekkaria, suosittelen lämpimästi! Tässä sarjassa ei mässäillä raakuuksilla, henkilöhahmot ovat uskottavia ja Norfolkin suolamarskin maisemien kuvaus on osa viehättävyyttä, hienoja juonen käänteitä unohtamatta. Sarjan kirjat kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä, henkilöiden ja tapahtumien taustojen takia.







Koskenniskan naapurissa

Koskenniskan naapurissa on Essi Pajun tänä keväänä ilmestynyt kirja. Sen on kustantanut Karisto ja sivuja siinä on 271. Luin tämän tuossa huhti-toukokuun vaihteessa.

Koskenniskan naapurissa vie lukijan maalaismaisemaan. Päähenkilö Aava on kokenut avioeron ja tullut irtisanotuksi. Aava on teini-ikäisen tyttärensä Siirin kanssa tilanteessa jossa täytyy miettiä jommankumman hevosen luopumisesta. Kun Sari, Aavan paras ystävä kertoo hänelle työpaikasta hevostallin lomittajana, hän epäröi, mutta lähtee katsomaan Vuohenkulman tallia. Tallilla odottaa loppuunpalanut tallinomistaja ja epäsiisti, rähjäinen talliympäristö. Aava on kauhuissaan, mutta suostuu kuitenkin työhön.

Tallilomittajan arki on haastavaa, eikä tilannetta helpota protestoiva Siiri, mutta Aava tekee parhaansa ikävistä yllätyksistä huolimatta. Sari ojentaa ystävän auttavan käden ja saa Aavan ajattelemaan uutta parisuhteen mahdollisuutta, jokunen kandidaatti löytyykin. Yksi mahdollinen sulhaskandidaatti voisi olla lähellä sijaitsevan Koskenniskan tilan avulias pehtoori Petteri, vai voisiko sittenkään?

Koskenniskan naapurissa oli mukava ja huoleton lukukokemus. Nopealukuinen ja rentouttava romaani, joka sopii hyvin kesälomalukemiseksi. Maalaisromantiikkaa ja tallielämää sopivassa suhteessa, ja uskon tämän kirjan olevan erinomainen erityisesti hevosten ystäville, vaikka toimii kyllä tällaisellekin lukijalle joka ei hevosista mitään ymmärrä =) Uskoisin että Koskenniskan naapurissa on saamassa jatkoa, loppu vaikutti vähän sellaiselta, lukija jäi kutkuttavaan mielentilaan kirjan päätyttyä.



keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Verivelka


Eilen vietettiin Porin pääkirjastossa kirjailija Arttu Tuomisen uuden kirjan Verivelan julkistamistilaisuutta. Verivelka aloittaa Tuomisen uuden DELTA-sarjan. Itse sain ilokseni lukea kirjan jo ennekkolukukappaleena maaliskuussa. Kirjan on kustantanut WSOY ja sivuja siinä on 408.

Marraskuisessa Porin Ahlaisissa sattuu raaka puukotus, silminnäkijöitä on useita ja tekijä saadaan kiinni hyvin nopeasti tapahtuman jälkeen. Komisario Jari Paloviidan rikosyksikön tutkijat Linda Toivonen ja Henrik Oksman pitävät juttua tavallisena juopottelupuukotuksena, ja juttua selvänä. Paloviita on samoilla linjoilla tutkinnan alkuvaiheessa, mutta kuultuaan epäillyn nimen hän järkyttyy, ja muistot vuosien takaa heräävät ja saavat komisarion otteeseensa hyvin vahvasti. Kumpi on väkevämpi voima, tosiystävyys vuosien takaa vai poliisivala? Paloviita on kahden tulen välissä, eikä perhe-elämäkään suju parhaimmalla mahdollisella tavalla vaimon ja kahden pienen lapsen kanssa.

Rikostutkijat Oksman ja Toivonen ihmettelevät suuresti esimiehensä yhtäkkistä mielenmuutosta, ja ärsyyntyvätkin lisätöistä, joita joutuvat tekemään tutkintaa varten. Oksman aavistelee kumminkin jotain ja tekee syvällisempää tutkimusta perusteellisesti. Omat henkilökohtaiset ongelmansa ovat myös tutkijoilla.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, nykyhetkessä ja 1990-luvulla jossa eletään teini-ikää lähestyvien poikien maailmassa.

Verivelka on erilainen kuin Tuomisen aiemmat kirjat Labyrintti-sarjasta. Itseasiassa paljon erilaisempi kuin osasin etukäteen odottaakaan, mutta hyvällä tavalla. Pidin kovasti ystävyyden ja rikoksen yhdistelmästä, joka on kirjan sydän. Mielenkiintoinen näkökulma ja ristiriita. Ajatuksia ja tunteita herättävä aihe. Pääpaino tässä teoksessa on ystävyyden voimassa eikä vain rikoksen selvittämisessä. Tunnelma menee ihan ihon alle, ja varsinkin poikien tarina teki itseeni vaikutuksen.

Olen pitänyt henkilöhahmoja Arttu Tuomisen yhtenä vahvimmista puolista kirjailijana, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Lukijana on aina hienoa huomata, että hahmojen eteen on nähty vaivaa ja niitä on luotu ajatuksella. Se tekee lukukokemuksesta elävän. Hahmogalleria on todella onnistunut jälleen ja pidin siitä, että eri henkilöt pääsivät näkökulmahenkilöiksi eri luvuissa.

Verivelka on osoitus siitä kuinka rikosromaani voi olla koskettava ja tunteikas, mutta myös jännittävä. Iski kyllä hyvin minun dekkarisydämeeni. Kirjasarjojen sekä hyvä, että huono puoli on aina se, kun joutuu jäämään odottamaan seuraavaa osaa :) Millään ei malttaisi jatkoa odottaa, mutta silti odottaminen kutkuttaa. Tämä kirja sykähdytti.


lauantai 11. toukokuuta 2019

Juuret Jylhäsalmella

Jos olet kevyen kirjallisuuden ystävä, pidät maalaisromantiikasta ja odotat kesää, voit hyvin odottaa sitä Jylhäsalmelaisten kanssa.  Kirsi Pehkosen Juuret Jylhäsalmella on sarjan kolmas osa, aiemmat osat Sydämenasioita Jylhäsalmella (2017) ja Jylhäsalmella salamoi (2018) löytyvät myös arvioituina Lukunurkkauksesta.  Sivuja tässä kirjassa on 264 ja ilmestyi nyt keväällä.

Jylhäsalmelta kotoisin oleva Ella-Maria eli Emppu palaa kotiseudulleen auttamaan vanhaa ystäväänsä Heliä, vauvaperheen ja pitopalvelun kiireissä. Emppu on joutunut itse lomautetuksi työpaikastaan ja asettautuu väliaikaisesti Jylhäsalmelle odottamaan kutsua takaisin töihin ja arkeen. Vanhoja tuttuja on mukava nähdä, erityisesti pilke silmäkulmassa kulkeva Sampo tuo mukavaa piristystä kevääseen, kuten myös Pauli, joka taas on rauhallisempi, leskeksi jäänyt ja pyörittää arkea kahden lapsensa kanssa. 

Jylhäsalmelaisia puhuttaa myös paikallisten palveluiden väheneminen, ja jopa kyläläisten oma kappelikin on jo sulku-uhan alla. Myös Paulin menehtyneen vaimon sisar Monika saa kyläläiset supattelemaan toisilleen, onko Monika tullut jäädäkseen. Kala-Sepelläkin on mielessään ja sydämellään jotain, mistä ei muille hiiskuta. 

Pehkonen ei petä kolmannellakaan Jylhäsalmi-tuotoksellaan. Viihdyttävää luettavaa joka varmasti juontuu aidon tuntuisista mainioista henkilöhahmoista. Sadepäivänä tämä kirja piristää, aurinkoista päivää parantaa entisestään. Juoni kulkee hyvin, ja sivujuonet tuo omat väreilynsä lukukokemukseen. Pidän Pehkosen mutkattomasta ja sujuvasta tyylistä. Hän kirjoittaa maalaisromantiikkaa tekemättä siitä liian siirappista. Tänäkin keväänä viihdyin mainiosti Jylhäsalmelaisten kanssa!






sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Myyty tyttö

Kevät on kohta kauneimmillaan, vihreyttä odotellaan ja uusia huikeita kirjoja ilmestyy niin, että meinaa pihatyöt ja polttopuut jäädä tekemättä! Tämän kuun alussa ilmestynyt Myyty tyttö, on Satu Mattila-Laineen toinen nuortenromaani, esikoisteos Parantola (2015) on blogattu Lukunurkkauksessa aiemmin. Myyty tyttö on Warelian kustantama ja sivuja siinä on 147.

Nuori tyttö Lempi joutuu orvoksi jäätyään huutokaupattavaksi. Lassilan tilan isäntä vaatii Lempin ylläpidosta vähiten rahaa, joten hänet myydän sinne. Eletään 1910-lukua jossa huutolaisten elämä on raskasta aherrusta, niin myös Lempin ja Lassilan tilan toisen huutolaisen, komea pojan Aarnen. Lempi on huutolaisuudestaan huolimatta iloinen siitä, että hän pääsee tilalta kouluun. Se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, varsinkaan hänen asemassaan. Myöhään illalla koulun ja töiden jälkeen, Lempi kertoo Aarnelle koulusta ja tarinoista, joita opettaja koulussa lukee. Kun opettaja sitten antaa Lempille kirjan omaksi, se on suuri aarre.

Lassilan tilan isännän kohtelu huutolaisiaan kohtaan on ikävää ja epäoikeudenmukaista. Aarnelle tämä on erityisen raskasta, joka johtaa isännän ja huutolaisnuortensa väliseen kohtalokkaaseen yhteenottoon. Lempi ja Aarne joutuvat ottamaan ratkaisevan askeleen ja mihin se heidät johtaakaan.

Myyty tyttö on vaikuttava lukukokemus. Se sopii todella hyvin myös aikuiselle lukijalle. Mattila-Laineen ajankuvaus on tarkkaa ja vahvaa, kuvattiin sitten ihmisiä, tapoja, työtä tai esineitä. Kokonaisuus on ehjä ja monipuolinen, kieli miellyttävää luettavaa. Hyvin tehty taustatyö huokuu kirjan tunnelmassa. Pidin kovasti lukujen nimistä, mukavaa historian havinaa niissäkin.

Mietin yläkouluikäisiä nuoria ja Myyty tyttö olis hyvä ja opettavainen kirja kenelle tahansa sen ikäiselle. Pääjuonen ohella historia tulee niin mielenkiintoisesti esille, ja herättää varmasti nuorissa ajatuksia, herätti minussakin.

Myyty tyttö jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Luin netistä vähän lisääkin huutolaisista, joista tiedän varsin vähän. Pohdin pitkään myös, kuinka hyvät ainekset tässä olisi myös jatko-osalle. Toisaalta kiehtoisi tietää mitä sitten tapahtui, mutta taas toisaalta tämä oli kyllä erittäin hyvä näinkin.

Kiitos kirjailijalle ja kustantajalle arvostelukappaleesta!





tiistai 12. maaliskuuta 2019

Laseista läpi

Luin arvostelukappaleena Mikko Haaksluodon Laseista läpi, joka ilmestyi viime vuoden loppupuolella. Laseista läpi on kolmen pitkän novellin kokoelma, sen on kustantanut Atrain&Nord. Sivuja kirjassa on 238.

Novellissa  Hääkutsu, päähenkilönä on Jarkki, joka on työtön opettaja. Elämä ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Päivät kuluvat hiljakseen, hän kirjoittaa ja haaveilee kirjailijan urasta. Usko itseen on vuosien saatossa kaikonnut olemattomiin. Jarkki saa kutsun häihin, mutta hääjuhlaan osallistuminen tuntuu vaikealta, sukulaisten utelut ja ihmettelyt eivät houkuta. Erikoinen kohtaaminen tuo Jarkille kuitenkin uudenlaisen näkökulman hääjuhlaan osallistumiselle.

Rotinat novellin päähenkilö Hanna on psykologi, joka on tullut Helsingistä talvilomailemaan kotiseudulleen Etelä-Savoon. Hanna on menossa ystävänsä Sinin kanssa heidän entisen koulukaverinsa Paulan luo katsomaan uutta vauvaa. Välit Paulaan ovat aikanaan olleet läheiset, nyt ajan myötä välit ovat viilenneet erilaisten elämän arvojen ja asenteiden myötä. Tapaaminen on erikoinen jossa itsekukin joutuu tunteiden ja ajatusten vuoristorataan ja miettimään asioita uudelleen.

Nimikkonovellissa Laseista läpi, päähenkilönä on Jaakko joka yrittää saada elämäänsä uuteen alkuun, avovaimo on jättänyt hänet ja muuttanut heidän yhteisen tyttärensä kanssa toiselle paikkakunnalle. Jaakko on jäänyt myös työttömäksi ja alkoholin kanssa on ollut ongelmaa. Jaakko kokee, että ex-anoppi on ainoa joka häneen vielä uskoo ja luottaa, joka on häntä valmis auttamaan kun muualta ei apua tunnu saavan. Avun hakeminen on hankalaa, mutta sen saaminen vielä hankalampaa, joten Jaakko joutuu ottamaan käyttöön kovemmat otteet.

Haaksluodon novellit ovat yhteiskunnallisiin asioihin kantaaottavia erilaisista näkökulmista. Teksti on selkeää, savonmurre rikastuttaa tekstiä mukavasti. On rohkeaa tarttua yhteiskunnan epäkohtiin. Novellit ovat aika pitkiä, toisaalta se sopii tällaisiin isoihin asioihin, varsinkin kun kirjoittajalla on kantaaottava ote. Silti olisin kaivannut novelleista ytimekkäämpiä, nyt välillä teksti meni pitkästyttäväksi. Tekstiä ja tarinaa olisi voinut tiivistää vielä reilusti kaikissa novelleissa. Hahmot olivat realistisia ongelmineen ja piirteineen.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...