keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Seksiä museossa; merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa

Sain Gummerukselta arvostelukappaleeksi Sarah Forbesin esikoiskirjan Seksiä museossa; merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa. Kiitos Gummerukselle tästä. Kirja on ilmestynyt nyt keväällä ja sivuja siinä on 271.

Sarah Forbes opiskeli itsensä antropologiksi ja alkoi luomaan uraa vastavalmistuneena New Yorkin seksimuseossa. Hän eteni urallaan suhteellisen nopeasti museon intendentiksi. Forbes kertoo kirjassaan urastaan museossa, erilaisista näyttelyistä mitä hän on ollut mukana kokoamassa ja museon kehittymisestä. Samalla hän kertoo seksuaalisuuden historiaa hyvin monesta eri näkökulmasta ja monista erilaisista seksuaalisuuten liittyvistä elementeistä. Usein hän kertoo näistä asioista myös miten ne ovat nykymaailmassa ja miten ylipäätään seksuaalisiin asioihin nykypäivänä suhtaudutaan. Sarah Forbes kirjoittaa myös oman lähipiirinsä suhtautumisesta hänen työhönsä ja minkalaisia ajatuksia ja tunteita tämä työ ja työpaikka ovat hänessä herättäneet ja miten hän on itse kehittynyt työssään ja ihmisenä.

Seksiä museossa oli minulle vähän ristiriitainen kirja. Oli mielenkiintoista lukea varsinkin näistä historiallisista asioista ja Forbes osasi tuoda niitä oleellisia asioita esiin siinä määrin hyvin. Suurin ristiiriitaisuus oli ehkä siinä että hän yritti samaan aikaan tuoda esille kuinka tavallinen ja normaali hänen työpaikkansa ja työnsä on, mutta kuitenkin kuinka merkillinen ja erikoinen seksimuseo on ja hänen työnsä. Hän kertoo kuinka hän joutui tutustumaan erilaisiin seksivälineisiin ja katsomaan tuntikausia k-18 videoita, ja esittää asiaa välillä kuin se olisi ihan tavallista ja välillä taas kuinka poikkeavaa se on useimpiin muihin töihin nähden. Kyllähän vielä nykyäänkin seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat vähän sellaisia joista nyt ei ihan hirveästi puhuta jokapäiväisessä elämässä jatkuvasti kaikkien kanssa. Ei nyt enää sellainen tabu ole, mutta niin henkilökohtainen aihe kuitenkin. Hän kirjoittaa kuinka hämmentynyt oli varsinkin uran alussa, mutta silti hän toistelee ettei työssään mitään ihmeellistä ole. En tiedä oliko hänen tarkoituksensa viestittää ihmisille että hänen työnsä on maailman tavallisin vai erikoisin. Toki ymmärrän että hänen työnsä on varmasti jonkun mielestä hyvinkin erikoinen ja joku pitää sitä ihan tavallisena. Ymmärrän myös sen että seksimuseoita ei kovin montaa ole joten siellä työskentelevien määräkin on suhteellisen pieni, verrattuna siihen kuinka paljon maailmassa on vaikka sairaanhoitajia, opettajia tai insinöörejä jne. Jotenkin hänen sanomansa tämän suhteen jäi kuitenkin epäselväksi. Selvästi hän kyllä pitää työstään ja on taitava siinä. 

Kun sitten katsotaan kirjaa rakenteellisesti, niin ongelmana oli asioiden hyppelehtiminen. Forbes alkaa kertomaan jostain asiasta tai ihmisestä, hyppääkin johonki sivuasiaan josta kertoo pitkästi ja monen sivun jälkeen palaa taas alkuperäiseen asiaan. Joskus luvun otsikko saattaa jäädä hyvin pienelle osalle koko luvussa, kun jokin sivuasia alkaa rönsyilemään monen sivun verran. Tekstissä on myös paljon sulkuja joiden sisällä on monesti yhdentekeviä ja naiiveja huomautuksia.

Kirja ei kuitenkaan ole huono, eikä tarkoituksena ole lytätä kirjaa pohjamutiin. Kirjassa on paljon hyvääkin. Forbes osaa hyvin avartaa tietoutta siitä miten ylipäätään museoissa rakennetaan vaihtelevia näyttelyitä ja mitä kaikkea on hyvä olla museon pysyvässä näyttelyssä, millaisiin asioihin se perustuu. Oli tietysti myös kiinnostavaa lukea millaista hänen työnsä käytännössä on ja millaisia erilaisia asioita ja ihmisiä siihen liittyy. Kirja on helppolukuista ja kevyttä jossa on mukana huumoria. Forbesilla on henkilökohtaisessa elämässään iloja ja suruja ja hän kertoo niistä asioista tunteikkaasti ja avoimesti. Muutenkin hänen henkilökohtainen elämänsä on sovitettu kirjaan onnistuneesti ja sopivasti. Seksiä museossa saa lukea pilke silmäkulmassa, mutta myös vakavoituen.

Kenelle kirja sitten sopii. No itse pidän elämänkerroista kovasti, joten muillekin elämänkerroista pitäville sopii, varsinkin jos haluaa lukea kevyttä elämänkertaa. Ihan kenelle tahansa, joka on kiinnostunut seksimuseosta, sen toiminnasta, ja siitä millaista siellä on työskennellä. Kirja sopii myös kenelle tahansa joka haluaa lukea jotain erilaista ja huoletonta.




sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Häivähdyksiä

Luin toukokuussa Juha Mäntylän runokirjan Häivähdyksiä.  Se ilmestyi tämän vuoden helmikuussa ja sivuja siinä on 70.

Häivähdyksiä sisältää runoja toivosta, elämästä, rakkaudesta ja menetyksistä. Hyvin perinteisiä runojen teemoja. Tunnelmat vaihtelivat teemojen mukaan ja kaikki runot olivat ymmärrettäviä, ei vaatinut mitään analyysia vaan runot avautuivat lukijalleen hyvin.

Pidin tästä kirjasta hyvin paljon. Runot olivat vaikuttavia ja koskettavia, tunteet huokuivat niistä voimakkaasti. Liikutuksen kyyneleiltä ei voinut lukiessa välttyä. Sävyt ovat monenlaiset. Runot herättivät tunteiden lisäksi myös ajatuksia, syvällisiäkin. Mäntylä on onnistunut kokoamaan erittäin kauniin runokirjan. Kirjan kansikin on ihanan herkkä.

Häivähdys sopii kaikille ja suosittelenkin sitä lämpimästi. Itse ostin tämän myös omalle äidilleni äitienpäivälahjaksi, ja hän liikuttui jo pelkästään takakannen lukiessaan. Jos ei ole aiemmin runoja lukenut, Häivähdys sopii aloittelevallekin runojen lukijalle hyvin. Toivon että saamme jatkossakin lukea Juha Mäntylän runoja.


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Ponku, Peetu ja helppo nakki & Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi

Tänään onkin esittelyssä kaksi lastenromaania. Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen ovat kirjoittaneet kaksi kirjaa Ponku, Peetu ja helppo nakki (2016) ja Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi (2017). Luin ne tuossa peräkkäisinä päivinä ja ajattelin kirjoittaa molemmista yhteisen bloggauksen.

Ihanaa lukea välillä lastenromaaneita! Pitäisi lukea useamminkin. Näistä kirjoista sain vinkin tutulta kirjastonhoitajalta jonka kanssa teen yhteistyötä lukukoiratoiminnan merkeissä. Itselläni kun on kotona kaksi kultaistanoutajaa joista toinen on lukukoirana. Ja koska näissä kirjoissakin on lukukoira vinkki oli mitä loistavin minulle.

Peetu löytää eräänä iltana kotinsa oven takaa tyttökoiran Ponkun. Ponku on nälissään, vailla kotia ja Ponkussa on erityispiirre. Ponku puhuu, mutta vain harvat ymmärtävät ja yksi niistä harvoista on Peetu. Ponku saa jäädä Peetun kotiin ja he perustavat yhdessä etsivätoimista Jelpin. Jelppi selvittää mm. mihin katosi kokonainen nakkipaketti, keittokirja-arvoitusta, samalla kun Ponkusta tulee Peetun koulun lukukoira ja syödään tietysti koirankeksejä jotta ajatus kulkee paremmin 😊

Rikotun repun keissi-kirjassa ollaan jälleen ratkomassa arvoituksia. Kuka rikkoi Peetun ja Ponkun naapuritytön Tinjan repun, miksi ja mitä sieltä varastettiin. Lisäksi selvitellään koulukiusaamista, pohditaan oikeaa ja väärää ja asioiden seurauksia.

Ponku ja Peetu ovat iloinen, sympaattinen parivaljakko, joiden seurassa viihtyy todella mukavasti. Kirjoissa on hyvää huumoria, huikeita koiran letkautuksia ja kirjat ovat selkeitä ja teksti helppoa pienellekin lukijalle. Jos ihan vielä ei osaa itse lukea, voi joku vanhempi lukea näitä hyvin myös iltasatuna. Kirjat ovat myös opettavaisia. Suosittelen lämpimästi myös aikuisille ja erityisesti koirien ystäville!

Toivottavasti sarja saa vielä jatkoa! Ponku, Peetu ja helppo nakki-kirjassa on sivuja 144 ja Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi-kirjassa sivuja on 96.


tiistai 23. toukokuuta 2017

Hammaskeiju

Eve Hietamihen Hammaskeiju ilmestyi tämän vuoden alussa. Se on päätösosa trilogialle, jossa päähenkilöinä ovat "Pasasen pojat" eli yksinhuoltajaisä Antti ja poika Paavo. Trilogian aiemmat osat Yösyöttö (2010) ja Tarhapäivä (2012) löytyvät blogistani myös blogattuna. Luin Hammaskeijun heti sen ilmestyttyä ja ihan muutaman illan aikana. Sivuja kirjassa on 415.

Olen pitänyt aivan valtavsti aiemmista osista ja päätösosa lunastaa kyllä paikkansa edeltäjiensä rinnalla. Erinomainen kirja tämäkin.Nyt Pasasen pienen perheen elämä kokee mullistusta kun Paavo aloittaa koulun. Ekaluokkalaisen arki koulussa, iltiksessä ja kotona ei ihan ilman kommelluksia suju, on yhtä ja toista ihmeteltävää ja uusia rutiineja. Isälläkin on vähän tottumista uuteen elämänvaiheeseen koululaisen vanhempana ja omat rakkausasiat ja muut tuovat myös haasteitaan arkeen.

Hammaskeiju on ihastuttava ja tunteikas kertomus "Pasasten poikien" kasvamisesta isänä, poikana ja perheenä, muutosvaiheen arjesta, iloista ja suruista. Hietamiehen koukuttava ja kevyen letkeä tyyli kirjoittaa, tuo tarinan ihanan eläväksi ja hahmot ovat edelleenkin niin aitoja, että tuntuu kuin eläisi itse heidän kanssaan. Ihan kuten aiemmissakin osissa. Hammaskeijua lukiessa sai nauraa ja hymyillä, mutta myös vakavoitua elämän nurjan puolenkin kohdatessa.

Eve Hietamies on saanut tästä trilogiasta mahtavan kokonaisuuden. Näissä kaikissa kolmessa kirjassa on kaikki kohdallaan. Trilogia sopii sekä naisille että miehille, oli itsellä lapsia tai ei. Kenelle tahansa sellaiselle joka haluaa viihdyttävää lukemista. Vähän haikein mielin suljin kirjan luettuani sen, jatkoa ei ole Hietamiehen mukaan enää tulossa. Onneksi Yösyöttö on tulossa valkokankaalle syksyllä, se lievittää vähän tätä haikeutta :)


Kuvahaun tulos haulle hammaskeiju eve hietamies

tiistai 16. toukokuuta 2017

Ö Aapisen laidalla

Luin alkuvuodesta Jori Aurasen toisen runokirjan Ö Aapisen laidalla. Aurasen ensimmäisen runokirjan, Elämän vittumaisuuden positiivisuus, luin jouluna ja bloggaus siitä löytyy myös blogistani.

Aurasen toinen runokirja on edeltäjäänsä paljon kevyempi. Näissäkin runoissa ollaan suurien ajatusten ja tunteiden äärellä, niin hyvässä kuin pahassakin. Runoissa mennään syvälle ihmisiin ja erilaisten ihmisten erilaisiin elämiin. Aurasen tyyli on suorasukainen ja kaunistelematon, joka sopii hyvin hänen runojensa ytimiin ja sanomiin. Välillä pysähdyin miettimään kuinka joku voikaan kirjoittaa samaan aikaan niin synkkiä ja kauniita asioita runoihin, mutta totesin että sitähän se elämä on,  juuri niin se menee oikeastikin tämä maailman kulku. Runoissa on läsnä elämä monine teemoineen ja pohdiskeleva sävy tuo syvyyttä kirjaan. Ö Aapisen laidalla ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin eikä siis ole vain yksilötasoista runoutta.

Pidän Jori Aurasen rohkeasta tyylistä. Hän on taitava kirjoittaja ja toivon että saamme lukea häneltä jotain myöhemminkin. Runot on painettu kirjaan kaunokirjoituksella, se tuo kirjaan eräänlaisen herkkyyden ja koskettavuuden, kauniiden kansien lisäksi. Kannet ja kaunokirjoitus ovat hieno ja onnistunut yhdistelmä tässä kirjassa. Kannet ovat Susan Möllerin käsialaa ja kirjan sivuilta löytyy Möllerin maalauksia enemmänkin. Maalaukset ovat todella kauniita.

Ö Aapisen laidalla on mielestäni onnistunut ja puhutteleva teos. Hyvin moniulotteinen kirja ja silti yhtenäinen kokonaisuus. Vaikka tämä on kevyempi kuin ensimmäinen Aurasen runokirja, suosittelisin herkimpien ihmisten lukemaan kirjan ainakin hilliten, vain muutama runo kerrallaan. Ö Aapisen laidalla on ilmestynyt viime vuoden loppupuolella ja sivuja siinä on 84.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rikki revitty -ehjäksi rakastettu

Luin jokin aika sitten Satakunnan Kansasta jutun Marianne Karttisesta ja hänen viime vuonna ilmestyneestä runokirjastaan Rikki revitty- ehjäksi rakastettu. Juttu herätti mielenkiintoni ja varasin kirjan kirjastosta. Viime viikolla sain kirjan kirjastosta ja luinkin sen heti. Kirjassa on sivuja 119.

Rikki revity- ehjäksi rakastettu on Marianne Karttisen ensimmäinen kirja. Runokirja on elämänkerrallinen ja teemoina ovat vaikea parisuhde, seksuaalisuus, vastoinkäymiset, toipuminen ja tietyllä tavalla myös elämänhalu ja aika kun kaikki on hyvin. Kirja on jaoteltu yhdeksään eri osioon ja jokaista osiota edeltää pieni pohjustus mihin vaiheeseen Karttisen elämään ja mihin tapahtumiin runot liittyvät.

Runot ovat hyvän pituisia ja ne kiteytyvät hyvin aina otsikkoonsa. Otsikointi lisää lukijalle ymmärrettävyyttä, koska kun runot ovat omaelämänkerrallisia ja liittyvät aina johonkin tapahtumaan tai tunteeseen niin kaikki ei olisi muuten niin selkeää ulkopuoliselle lukijalle. Runoissa on seksuaalisuus ja erotiikka vahvasti läsnä. Samoin tunteet ovat vahvana elementtinä läpi koko kirjan. Rikki revitty - ehjäksi rakastettu runokirjan kannet ovat todella kauniit ja onnistuneet.

On hienoa että Karttinen on saanut purettua tunteitaan ja kokemuksiaan runoiksi ja hänen kokemuksensa tulevat kyllä lukijalle hyvin esiin. Kirjaa lukiessa ja sen jälkeen oli sellainen päiväkirjamainen olo. Runot antavat paljon varmasti kirjoittajalle itselleen ja ehkä samankaltaisia asioita kokeeneelle lukijalle, mutta itselleni tämän kirjan runot eivät tehneet kovinkaan suurta vaikutusta. Karttisen elämäntarina on kyllä mielenkiintoinen ja vaikuttava, mutta jotenkin runonmuoto ei tuonut sellaista lukuelämystä mitä olisi tarina voinut antaa. Arvostan kyllä Marianne Karttisen rohkeutta ja uskallusta julkaistessaan omat kokemuksensa mitään muuttamatta, se on aina ihailtavaa. Toki runot ovat myös aina haastavia siinä mielessä, että jokainen lukija ymmärtää ja "analysoi" ne omalla tavallaan. Runojen ymmärtäminen ja avautuminen lukijoille on hyvin yksilöllistä, paljon on varmasti kiinni persoonasta. luonteesta, omista kokemuksista ja muista erilaisista tekijöistä. Mutta tällaisia tuntemuksia ja ajatuksia tämä kirja herätti minussa.






torstai 20. huhtikuuta 2017

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Aurinkoista lukuviikkoa kaikille! Näin lukuviikolla yritän saada vähän enemmän blogattua, blogattavia kirjoja nimittäin on tuossa iso kasa :)

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella, kiitos Karistolle tästä! Kirja on juuri ilmestynyt ja luin sen nyt pääsiäisenä. Sivuja kirjassa on 190. Tämä on ensimmäinen kirja Pehkoselta jonka luin.

Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa uuden kotimaisen maalaisromanttisen sarjan, jolle jatkoa on luvassa ensi keväänä. Päähenkilönä kirjassa on juuri opettajaksi valmistunut nuori nainen Riina, joka lähtee Jylhäsalmelle sukulaistensa pitämään lossikahvilaan kesätöihin. Riina on ajatellut kesän Jylhäsalmella olevan kuin hengähdystauko, välivaihe, sillä elämässä on tapahtunut muutoksia, sydän on särkynyt aiemmin keväällä ja sen myötä elämä on muuttunut. Jylhäsalmessa hänet otetaan hyvin vastaan ja kesä tuo tullessaan uusia haasteita ja ihmisiä Riinan elämään.

Lämminhenkinen ja kesäinen romaani maustettuna pienellä jännityselementillä tuo lukijalle hymyn huulille ja maalaisromanttisen tunnelman järvineen, mökkeineen, aurongonpaisteineen ja ukkosmyrskyineen. Ympäristön ja ihmisten kuvaukset ovat hienoja ja kirjan tunnelmaan on niiden myötä helppo päästä sisään. Kirsi Pehkonen on kirjoittanut hyvin perinteisen maalaisromanttisen romaanin, mukavaa ja kevyttä luettavaa. Teksi on selkeää ja sujuvaa, tarina etenee johdonmukaisesti ja reippaasti. Jokaisen joka pitää maalaisromantiikasta kannattaa lukea ehdottomasti Sydämenasioita Jylhäsalmella.

Luulen että maalaisromanttiset kirjat ovat aina tervetulleita suomalaiseen kirjallisuuteen. Monet haluavat lukea jotain kevyttä ja kaunista kun nykymaailmassa on niin paljon ikäviä asioita. Itsekin luen mielelläni välillä tällaista kirjallisuutta, varsinkin jos olen juuri lukenut jotain rankempaa.






perjantai 31. maaliskuuta 2017

Pienin ehdoin

Luin viime viikonloppuna juuri ilmestyneen kuuden kirjailijan kauhunovelliantologian Pienin ehdoin. Kirjan on toimittanut Juha Mäntylä, joka on myös kirjoittanut kirjaan yhden novellin, muut kirjailijat ovat Henry Aho, Riku Talvitie, Arttu Tuominen, Jonna mononen ja Johanna Valkama. Kirjassa on sivuja 215.

Helsingin sanomissa oli maaliskuussa 2015 seuraavanlainen ilmoitus: Lahjoitan arvokodin, Töölö, puistoalue, 190m2, pienin ehdoin. Tartu tilaisuuteen! 

Tästä ilmoituksesta sai alkunsa Pienin ehdoin kirja. Kirjailijat laativat oman myynti-ilmoituksensa ja kirjoittivat sille kauhun sävyttämän novellin. Näistä kuudesta kirjailijasta neljää olen lukenut aiemmin. Nuorempana luin kauhua enemmänkin, siinä aikuisuuden kynnyksellä, mutta jotenkin se lukion jälkeen jäi, en oikein tiedä miksi. Toki tässä vuosien varrella on silloin tällöin tullut joku yksittäinen luettua. 

Henry Ahon novelli Vain rauhaa rakastavat huomioidaan, aloittaa antologian ja aloittaakin todella hyvin. Karu yksinkertaisuus, "psykologinen" vivahde ja päähenkilön persoona luovat karmivaa tunnelmaa. Tarina vie mennessään, koko ajan odotti mitä seuraavaksi tulee. Miljöökuvaus oli hienoa, mieleen piirtyi heti kuva millaisessa ympäristössä ollaan. 

Riku Talvitien novelli Talo puiden yläpuolella sai minut laskemaan kirjan hetkeksi käsistäni. Vastenmielinen kamaluus oli kyllä luotu niin että se tuntui lukijassa vielä lukemisen jälkeenkin. Kauniin ja kauhean yhdistäminen samaan tarinaan oli kyllä onnistunut. Minulle vähän turhan raaka, mutta varmasti uppoaa johonkin joka lukee enemmän tämän tyylistä kauhua. 

Antologiaa jatkaa kolmantena Arttu Tuominen novellillaan Uusi alku. Ihan ensiriveiltä alkaen läpi koko tarinan, aina viimeiseen sanaan asti, tarinassa oli kauhun ja jännityksen luomaa hyytävää tunnelmaa. Sain kylmiä väreitä tästä. Lopussa koin karmaisevan hämmästyksen ja se sopi hyvin loppuhuipennukseksi. 

Neljäs novelli Harvat ja valitut on Jonna Monosen kirjoittama. Novellin henkilöhahmot olivat onnistuneita, ne tuntuivat luontevilta ja sopivat tarinaan. Päällimmäisenä tunnelmana tarinassa kulki arvoituksellisuus, kamaluuden elementit kiteytyivät lapsiin kohdistuvasta pahuudesta. 

Viidentenä antologiassa on kirjan toimittaneen Juha Mäntylän novelli Karhukorpi. Tasaiseen tahtiin jännitystä nostattava tarina puistatti sopivasti. Lopun kamaluus oli onneksi jätetty ilman yksityiskohtia, niin että lukija voi ihan itse miettiä mitä tavallaan tapahtui. Hyvin onnistui saamaan tarinaan kuuluvan tunnelman näinkin.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä antologiassa on Johanna Valkaman novelli Humisevan harjun asukas. Pidin novellin hienosta historian havinasta ja kummitustarinamaisesta tyylistä. Tämä novelli erottui joukosta erityispiirteineen. Kuten aiemmin kirjoitin, kirjan aloitus oli todella hyvä, samoin oli kirjan lopetus.

Yleisesti ottaen Pieni ehdoin oli hyvin onnistunut antologia. Teema oli mielenkiintoinen ja sai kyllä omankin mielikuvituksen liikkeelle. Mietin novelleja lukiessani paljon jännityksen ja kauhun eroja ja totesin kauhun olevan aika vaativa tyyli. Kauhun luominen on vaikeaa koska kauhun kokeminen on ihmisille niin erilaista. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Itse en enää nykyään tosiaan välitä lukea kovin raakaa ja yksityiskohtaista kauhua. Myös kauhulla "mässäily" ei sovi itselleni yhtään. Pienin ehdoin novelleissa kauhua oli eri tavoin ja kirjailijat olivat saaneet teksteistään siten omanlaisiaan yksilöitä. Antologia oli minun mittapuullani pääasiassa sopivan kevytkauhuinen, ei mitenkään ahdistava, joten sopii varmasti myös muille kaltaisilleni vähemmän kauhua lukeville. Enemmän kauhua lukeville kirja antaa kyllä varmasti myös tarkoituksenmukaisen tunnelman.





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Jäljet

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Mila Teräksen Jäljet, kiitos Karistolle. Jäljet on juuri ilmestynyt, sivuja siinä on 285.

Jäljet on elämänkertaromaani suomalaisesta taiteilijasta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). Kirja alkaa Saltsjöbadenin Grand Hotellissa 1945 kun Helene alkaa työstämään yhtä viimeistä maalaustaan, viimeistä omakuvaansa. Helene alkaa katselemaan menneisyyteensä lapsuudesta alkaen, siihen hetkeen. Hän käy elämäänsä läpi ystävänsä ja kollegansa Helena Westermarckin kanssa, mitä kaikkea on tapahtunut ja millaisia vaikutuksia asioilla ja tapahtumilla on ollut häneen ja hänen töihinsä. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, vuodessa 1945 Saltsjöbadenissa tässä ystävysten keskustelussa ja menneisyydessä Helenen elämässä. Ajat ovat eritelty joten selkeys missä hetkessä ollaan pysyy läpi kirjan. Teräs on kirjoittanut kirjan Helenen näkökulmasta, joten tuntuu kuin hän itse kertoisi tarinaansa lukijalle.

Helenen lapsuus ja nuoruus Helsingissä 1860 ja 1870-luvuilla oli varsin ankeahkoa. Perheessä oli surua ja murhetta joka vaikutti koko perheeseen ja sitä myöden myös loppujen lopuksi koko Helenen elämään. Iloa Helene sai piirtämisestä ja kun muutkin huomasivat hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa piirtäjänä, Helenelle avautui uudenlainen mahdollisuus elämään jollaista hän ei olisi aiemmin uskaltanut edes toivoa. Vuonna 1880 Helene lähti apurahalla Pariisiin oppimaan lisää maalamisesta ja viettikin useita vuosia ulkomailla taiteen ja taiteilijoiden parissa. Helene asettuu kuitenkin myöhemmin takaisin Suomeen, pääasiassa Hyvinkäälle ja Tammisaareen kunnes sitten lähtee viimeisiksi vuosikseen Ruotsiin Saltsjöbadenin kylpylähotelliin.

Helenen taiteilijan ura ei ollut mitenkään helppo. Hänen teoksensa alkoivat saada arvostusta ja suurempaa näkyvyyttä varsin myöhään. Helene oli kovin herkkä sekä ihmisenä että taiteilijana ja pohti usein hyvin ristiriitaisin tuntein uraansa ja maalauksiaan. Hän on hyvin syvästi antautuva työlleen ja kovin itsekriittinen. Surumielinen sävy on usein Helenessä, mutta myös herkkä kauneus ja kaipuu kulkevat tarinassa ja Helenessä.

Pidin kirjasta valtavan paljon. Mila Teräs kirjoittaa niin taitavasti ja kaunista tekstiä että välillä oli pakko laskea kirja syliin hetkeksi ja antaa tekstin vaikuttaa. Esimerkkinä voin kirjoittaa tähän yhden kauniin kohdan: Pariisi on kuin huumaava, paksu kirja. Luen sitä välillä ahmien, toisinaan taas hitaammin, pysähtyen. Korttelit ovat kirjansivuja, täynnä kiihdyttäviä runonsäkeitä. Helenen ajatusmaailmasta vielä mielestäni häntäkin kuvaava esimerkki: Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan elämän perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen. Kauniin tekstin lisäksi myös koko tarina on hyvin puhutteleva ja kiinnostava. Erittäin hyvä valinta kirjan aiheeksi. Teräksen kirjaan uppoutuu ihan huomaamattaan ja ajankuvaukseen pystyy samaistumaan hyvin, elävän ja tarkan kuvauksen vuoksi. Lukukokemuksena Jäljet on todellinen helmi.

Vaikka ei olisi erityinen taiteen ystävä tai harrastaja, Jäljet sopii hyvin luettavaksi silti. Pelkästään taidolla kirjoitettu kaunis teksti ja ajankuvaus tekevät kirjasta jo lukemisen arvoisen ja Helenen elämä on tarina joka ansaitsee tulla luetuksi.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kesä kasiysi

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Sirpa Saarikosken esikoisteoksen Kesä kasiysi. Kirja on juuri ilmestynyt ja sivuja siinä on 176. Kiitos Karistolle!

Kesä kasiysi sijoittuu tietysti nimensä mukaisesti kesään 1989. Kultainen kahdeksankymmentäluku. Kirjan päähenkilönä on vähän päälle kolmekymppinen Kati, joka ajaa työkseen kirjastoautoa Tampereella. Katin työparina on pari vuotta nuorempi Mika. Kati on iloinen, paljon puhuva ja vähän levoton sielu ja päättää hommata Mikalle naisen. Kati on myös itse sinkku, mutta ei etsi miestä itselleen. Katin etsiessä ja suunnitellessa Mikalle sopivaa tyttöystävää, hän sattumalta tansseista tullessaan törmään mieheen joka vaikuttaa heti hänen elämänsä mieheltä, suuresti ihailemansa Modern Talkingin miesduon risteytykseltä ja mies pyytää hänen puhelinnumeronsa. Vaikka omalle kohdalle sattunut unelmamies saa Katin pään pyörälle, syystä jos toisestakin, hän löytää sopivan tyttöystäväehdokkaan Mikalle ja vähän avittaa Mikaa naisen suhteen, tosin Mikan tietämättä.

Muutaman viikon päästä on kesäfestarit jonne Kati alkaa järjestämään reissua. Festarit on Katille koko kesän kohokohta. Festareilla esiintyy tietysti Modern Talking ja Dingo mutta myös Topi Sorsakoski, jokaiselle jotakin. Kati haluaa pikkubussillisen väkeä reissulle mukaan matkakulujen säästämiseksi ja tunnelman kohottamiseksi, ja hän saakin kerättyä bussiin värikkään väen mm. kirjastoautonasiakkaita ja muita tuttuja. Ennen kesän kohokohtaa sattuu ja tapahtuu Katille kaikenlaista eikä festarimatkakaan ihan yllätyksetön ole.

Posti toi kirjan minulle perjantaina, lauantaina illalla aloin lukea ja eilen sunnuntaina sain kirjan luettua loppuun. Kesä kasiysi oli nopealukuinen, hauska ja pirteä kirja. Tuli ihan kesäfiilis lukiessa, joten täytynee lukea kirja kesällä vielä uudelleen. Oli ihan pakko myös kuunnella kirjan jälkeen vähän Dingoa ja Modern Talkingia ihan nostalgian vuoksi =) Itse olen kyllä syntynyt syksyllä 84 joten kesällä 89 olen ollut 4-vuotias, joten silloin en ole varmaankaan kuunnellut kyseistä musiikkia, mutta myöhemmin kyllä. Hyvin silti muistan myös Studio linet, olkatoppaukset, permanentit ja värikkäät vaatteet, joten hyvin pääsin tunnelmaan mukaan.

Kesä kasiysi on vauhdikas kirja, siinä tapahtuu koko ajan ja tarina etenee sutjakkaasti. Henkilöt ovat persoonallisia ja erilaisia, se tuo tasapainoa kirjaan, varsinkin kun päähenkilö on aika toimelias. Juoni on yksinkertainen, mutta sen ympärille on saatu räväkkyyttä rakennettua tapahtumilla ja kommelluksilla, sekä hahmojen eri piirteillä niin, ettei lukija pääse tylsistymään. Kesä kasiysin kansi on todella onnistunut ja hieno. Kirja sopii hyvin aikuisille ja saa varmasti hymyn huulille ja muistot pinnalle erityisesti kasariaikaa eläneille, mutta toimii mielestäni myos erittäin hyvin nuorille lukijoille.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...