maanantai 18. syyskuuta 2017

Dekkarifestivaalit 16.09.2017 Helsingissä Pörssitalolla

Dekkarifestivaalit järjestettiin Helsingissä nyt kolmannen kerran. Ilokseni olen päässyt osallistumaan jokaiseen niistä. Paikka oli kahtena ensimmäisenä vuonna Helsingin Casino, joka toi oman jännän tunnelmansa festereille, tänä vuonna oltiin haluttu lisätilaa ja festarit pidettiin Helsingin Pörssitalolla. Ihan hyvä paikka tämäkin. Koska molemmat paikat ovat omanlaisiaan, ei ollenkaan hallimaisia, niin tunnelma on ollut mukavan intiimi ja kirjailijat ovat olleet helposti lähestyttävissä, osana festariväkeä. Tämä toteutui ehkä vielä vähän paremmin Casinolla.

Itse luen dekkareita aika paljon, joten jo kolme vuotta sitten olin todella innoissani että meillä täällä Suomessa toteutui tällainen tapahtuma. Olen näiden kolmen vuoden aikana päässyt tapaamaan kirjailijoita joiden dekkareita olen lukenut intohimolla ja olen myös löytänyt uusia dekkaristeja joiden kirjoihin olen tutustunut ja alkanut lukemaan nimenomaan juuri dekkarifestareiden kautta. Tapahtuman suojelijana toimii kirjailija Leena Lehtolainen ja kaikki Leenan kirjat lukeneena ja suurena Leena-fanina olen tästä varsin iloinen.

Festarit ovat aina alkaneet tapahtuman luoneen Outi Mäkisen tervetuliaispuheella ja sen jälkeen Leena Lehtolainen on avannut festarit. Iltakuuteen asti on ollut hyviä paneelikeskusteluja ja haastatteluja, tämän jälkeen päiväohjelma on päättynyt ja on alkanut iltaohjelma sisältäen huikean dekkari-illallisen ja mm. dekkarinäytelmää. Ensimmäisenä vuonna olin myös illallisella ja iltaohjelmassa mukana, mutta nyt kahtena vuotena olen osallistunnut vain päiväohjelmaan, koska kotimatka on pitkä. Luonnollisesti dekkarifestivaaleilla on kirjamyyntiä ja joka vuosi olen jonkin kirjan ostanut. Ensimmäisenä vuonna voitin myös ison kasan dekkareita arvonnassa. Joka vuosi on ollut mahdollista päästä pikatreffeille kirjailijoiden kanssa ja onpa tarjolla ollut myös dekkaridrinkkejä, hauskoilla nimillä.

Tänä vuonna odotin erityisesti kirjailija Elly Griffithsin haastattelua, dekkarifestereiden ulkomaalaista tähtivierasta. Oli todella mahtavaa päästä häntä kuulemaan ja ostin hänen ensimmäisen kirjansakin Risteyskohdat. Sain myös hänen omistuskirjoituksensa kirjaan ja pääsin vielä yhteiskuvaankin hänen kanssaan. Leena Lehtolaista ja Jarkko Sipilää on aina kiva kuunnella ja kovasti odotin myös Max Seeckiä, jonka kirjoihin vasta tänä kesänä tutustuin ja ihastuin. Muitakin mielenkiintoisia keskusteluja seurasin ja useampia varauksia tein kirjastoon kotimatkalla bussissa, festareilta bongattuja tietysti.

Dekkarifestivaalit ovat aivan upea ja mahtava tapahtuma tällaiselle dekkarifanille ja erittäin lämpimästi voin suositella kaikille dekkareiden ystäville. Tunnelma, keskustelut, haastattelut, kirjailijat, järjestäjät, kaikki ovat ensiluokkaista. Ensi vuoden dekkarifestivaaleja odotellen!


perjantai 1. syyskuuta 2017

Lintutarha

Sain Gummerukselta arvostelukappaleeksi Satu Lepistön vasta ilmestyneen kirjan Lintutarha. Kiitos  Gummerukselle! Lintutarha on Satu Lepistön esikoisromaani, aiemmin häneltä on ilmestynyt kaksi runoteosta.

Lintutarha on tarina jonka pääosassa ovat kaksi omalla tavallaan rikkinäistä ihmistä. Anssi on poliisi, Laura on 14-vuotias tyttö, jonka yksinhuoltajaäiti tekee itsemurhan. Anssi vie suru-uutisen Lauralle yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa ja he myös vievät Lauran isälleen jota tämä ei ole vuosiin tavannut. Anssi ylittää rajan jos toisenkin Lauran suhteen. Laura puolestaan on valmis mihin vain päästäkseen pois isänsä lintutarhasta. Kirjan takaosa kiteyttää hienosti kirjan ytimen, Yksi tarina ja yksi epäsovinnainen suhde. Kaksi tapaa nähdä ja kertoa. Kuka on väärässä? Kuka muistaa oikein?

Lepistö on kirjoittanut tummansävyisen psykologisen ja vaikuttavan kirjan, joka vie lukijan särkyneiden ihmisten sielujen ja mielten syvyyksiin. Lintutarha on heti alusta alkaen koukuttava, on vaikea laskea kirjaa välillä käsistään. Kirja on uskomattoman tarkka kuvaus miten kaksi ihmistä voivat kokea ja muistaa samat asiat eri tavoin. Satu Lepistö on taitava kirjoittaja, hänellä on kirjassaan hyvin vahvoja kielikuvia jotka tuovat kirjaan lyyrisyyttä ja syvyyttä. Ihan herkimmille ihmisille kirja ei välttämättä sovi koska aihe on rankka vaikka hillitysti kirjoitettu. Kirjan kannet ovat aivan täydelliset tähän kirjaan! Toivon että saamme lukea Lepistöä lisää tulevaisuudessakin. Lintutarha on vangitsevan hyvä!


tiistai 22. elokuuta 2017

Silmitön

Arttu Tuomiselta ilmestyi juuri kolmas jännitysromaani Silmitön. Se jatkaa lupaavasti alkanutta neliosaiseksi suunniteltua sarjaa joista aiemmat osat ovat Muistilabyrintti (2015) ja Murtumispiste (2016) ja niistä voi lukea blogistani tuolta aikaisemmista bloggauksista. Ilokseni sain olla Silmittömän koelukijana, ja siitä kokemuksesta kirjoitin blogiini juuri edeltävästi erikseen.

Maaliskuisessa Porissa tapahtuu. Merestä löytyy silmätön miehen ruumis. Rajua vastarintaa nostattanut merisoran ruoppaushanke alkaa Porin edustalla. Historia alkaa toistaa itseään kun kalastajat alkavat saada silmättömiä kaloja. Tunnettu porilainen ympäristöaktivisti Venja Jokinen vapautuu venäläisestä vankilasta ja päätyy työkyvyttömyyseläkkeellä olevan entisen poliisin Janne Rautakorven avuksi, joka puolestaan on palkattu Porin poliisin avuksi rikostutkintaan. Poliisit epäilevät poliittista murhaa ja ympäristöasiat nousevat myös vahvasti pöydälle.

Aiemmistakin kirjoista tutut hahmot Sarasoja, Mulperi, Strand, Vähäsavo ja Rautakorpi työskentelevät yhdessä saadakseen rikokset selvitetyiksi, ja yhden jos toisenkin henkilökohtainen elämä on ollut muutoksen tuulissa. Kirjassa on tietysti myös aivan uusia henkilöitä jotka tulevat tutuiksi eri yhteyksissä mm. ympäristöaktivisti Santeri Marila, sokea professori ja pappi Martti Hannus sekä toimitusjohtaja Jan Toivonen.

Arttu Tuominen on jälleen onnistunut luomaan monipuolisen ja mielenkiintoisen kirjan. Pääjuonen lisäksi taitavasti luodut sivujuonet tuovat kirjaan mieltä kutkuttavaa uteliaisuutta ja jännitystä. Jännitys on läsnä pitkin kirjaa niin että kylmäväreet vain vilisee iholla tämän tästä. Silmitön on muutenkin hyvin vaikuttava kirja, ei vain jännityksen takia. Tuominen luo tuttuun tyyliinsä niin aidon ja elävän tunnelman, ihmisten, tapahtumien ja ympäristön kuvailulla, että tuntuu kuin olisi itsekin tapahtumien keskellä. Silmittömään on helppo eläytyä ja se tekee lukukokemuksesta mahtavan. Ihailen Arttu Tuomisen taitoa saada kirja ehjäksi hienoksi kokonaisuudeksi, vaikka ihmisiä ja tapahtumia on paljon kuten aiemmissakin kirjoissa.

Ja jälleen kirjan loppu on huikea. Jotta en spoilaisi en kerro enempää, sen vain sanon että loppu hykerryttää jo itsessään, mutta myös muutamien sivujuonien jatkuminen seuraavaan kirjaan enteilee sarjalle huikeaa päätösosaa!

Silmitöntä voi suositella kaikille rikoskirjallisuuden ystäville. Jos aiempia kirjoja ei ole lukenut, kannattaa ne kuitenkin lukea ensin. Arttu Tuomisen kirjat eivät ole perusdekkareita eikä perusjännäreitä, ne ovat ihan omaa lajiaan, sopivasti aineksia kummastakin kategoriasta. Ne eivät ole liian raakojakaan vaikka ajoittain lukijaa kylmääkin. Nyt sitten jäädään odottelemaan sarjan loppuhuipentumaa!









Koelukijana

Nyt tuleekin vähän erilainen blogiteksti. Ajattelin blogata millaista on olla koelukijana valmistuvalle romaanille.

Viime vuoden marraskuussa kesken kiireisen ja rankan työvuoron sain viestin ystävältä, kirjailija Arttu Tuomiselta, jossa hän kysyi olisinko halukas olemaan koelukijana hänen kolmannelle kirjalleen. Se viesti oli kuin ennenaikainen joululahja, ja sen päivän piristys! Suostuin tottakai, vaikka vähän kyllä jännitti osaanko olla ja olenko tarpeeksi hyvä. Olin ja olen vieläkin kovin otettu tästä suuresta luottamuksenosoituksesta. Samana iltana sain sitten sähköpostiini jännitysromaanin käsikirjoituksen ja tunne oli kyllä aika hieno.

Kirja on siis Attu Tuomisen kolmas kirja Silmitön, joka jatkaa lupaavasti alkanutta sarjaa, josta on tulossa neliosainen. 

Aluksi kyselin vähän ohjeistuksia, mihin pitää kiinnittää huomiota mikä on tärkeää. Sitten lukemaan. Ensin luin tekstin niinkuin minkä tahansa kirjan, jotta saisin kokonaiskuvan. Samalla tein kuitenkin muistiinpanoja ja laitoin ylös monia monia sivunumeroita. Ensimmäisen lukukerran jälkeen tein muistiinpanoihin tarkennuksia ja kirjoitin itselleni ylös mihin pitää kiinnittää vielä huomiota toisella lukukerralla. Sen jälkeen aloin lukemaan tekstiä toiseen kertaan ja samalla kävin näitä kohtia läpi joita olin merkannut itselleni. Toisella lukukerralla ajatustyö oli jo syvällisempää ja lisää muistiinpanoja. Kaikki muistiinpanot tein käsillä paperille. Kun kirja oli luettu toistamiseen kävin sitä vielä läpi tietyistä merkitsemistäni kohdista ja kirjoitin samalla palautetta tietokoneelle. Pääasiana pidin koko ajan että rehellisesti on kerrottava hyvät ja huonot asiat. Palautetta kirjoittaessani oli vähän väliä sellainen olo kuin kirjoittaisi koulutodistusta oppilaalle, "Tämä asiaa sujuu hienosti, tähän pitäisi kiinnittää huomiota jne." Palaute lähti Artulle. Väkisinkin mietin olinko osannut yhtään olla oikeanlainen koelukija.

Sitten tuli Artulta sähköposti jossa oli mm. tarkentavia kysymyksiä. Niihin vastaaminen olikin sitten paljon ajattelemista, pohdintaa, tekstin läpi käymistä sieltä täältä, omien muistiinpanojen käymistä sieltä täältä ja taas ajattelemista ja sähköpostikeskustelua. Se oli todella rikastuttavaa ja opettavaista minulle ja pidin siitä kovasti. Tämän vaiheen jälkeen menikin sitten jonkin aikaa, kunnes sain luettavakseni uuden version.

Uuden version luin jälleen kahdesti läpi sana sanalta. Lukiessa tein koko ajan samalla muistiinpanoja ja ajatustyötä, vertailin asioita ja kävin läpi Artun tarkentavia kysmyksiä ja omia edellisiä muistiinpanojani ja palautettani. Sitten viimeinen palaute olikin valmis.

Koelukijana oleminen oli todella hieno ja opettavainen kokemus. Aiemmin olen ollut yhdessä kirjassa koelukijana, mutta se ei ollut ollenkaan tällainen kokemus. Siinä luin vain käsikirjoituksen joka oli jo käynyt kustantajankin käsittelyssä useamman kerran  ja viimeisteltykin hyvin pitkälle, siitä piti vain antaa yleismielipide. Nyt sain ihan uudenlaisia näkökulmia katsoa tekstiä, opin uutta kirjailijan työstä, opin myös itsestäni jotain lukijana ja kirjoittajana. Joku saattaa ajatella että koelukijana on hienointa kun saa ennen suurta yleisöä tietää mitä kirjassa tapahtuu, miten siinä käy, varsinkin tällaisessa tapauksessa kun on kysymys kirjasarjasta, mutta kyllä kaikista hienointa on se, kun pääsee kirjailijan itsensä kanssa vaihtamaan ajatuksia siitä mikä toimii mikä ei, pyörittelemään näkökulmia ja vaihtoehtoja ja ylipäätään olemaan osa kirjaprosessia.

Silmittömän julkistamistilaisuutta vietettiin viime viikon torstaina Porin pääkirjastossa osana Porin kirjojen yö tapahtumaan. Täytyy kyllä sanoa että tuntui se aivan erityiseltä vaikka itse en olekaan kirjaa kirjoittanut, mutta Silmitön on erityisen merkityksellinen minulle ja lähellä sydäntäni koska sain tämän luottamuksellisen tehtävän. Toki Silmitön on aivan erinomainen kirjakin, mutta siitä saatte lukea enemmän erikseen seuraavassa bloggauksessa.

lauantai 19. elokuuta 2017

Katajamäellä kaikki hyvin

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Anneli Kivelän uutuuden Katajamäellä kaikki hyvin. Se ilmestyi kesäkuussa ja luin sen jo kesä-heinäkuun vaihteessa. Sivuja siinä on 238.

Katajamäki-sarja on Anneli kivelän suosittu suomalainen maalaisromanttinen sarja ja Katajamäellä kaikki hyvin on sen kahdestoista osa. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2007. Olen lukenut kaikki Katajamäet, aloitin lukemaan niitä vuonna 2012 ja ihastuin kauniiseen maisemakuvaukseen, maalaisidylliin pienessä kylässä, värikkäisiin persooniin ja aktiiviseen kyläyhteisöön.

Tällä kertaa Katajamäen kyläkouluun saapuu uusi johtahaopettaja, joka aiheuttaa keskustelua muutenki, mutta kun vielä selviää johtajaopettajan olevan nainen, niin jo riittää ihmeteltävää kyläkaupan kahvilanurkkauksessa. Myös toinen uusi asukas kylässä herättää uteliaisuutta. Kahdet katajamäkeläiset häätkin ovat suunnitteilla. Ihan pumpulissa Katajamäelläkään ei kuitenkaam eletä. Joskus elämä koettelee katajamäkeläisiäkin, niin nytkin.

Katajamäellä kaikki hyvin on jälleen erittäin lämminhenkinen ja iloinen kirja. Huoletonta luettavaa. Ihanaa maalaiselämää pienessä kylässä jossa tiivis aktiivinen kyläyhteisö pitää yhtä ja huolehtii toisista, joskus vähän liiaksikin 😄 Kevyttä luettavaa joka saa lukijalle hyvän mielen. Henkilöhahmot ovat mainioita, oma ehdoton suosikkini on Päivikki Nikkanen joka on aivan mahtava persoona, omine erityispiirteineen.

Nopealukuinen ja viihdyttävä kirja, jota voi suositella kaikille kevyttä lukemista haluaville. Sarja on kuitenkin hyvä lukea alusta asti järjestyksessä, jotta pääsee paremmin tutustumaan Katajamäen kylän elämään, ihmisiin ja tapahtumiin. Kiitos Karistolle arvostelukappaleesta!




torstai 20. heinäkuuta 2017

Himon varjo

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Timo Sandbergin uuden dekkarin Himon varjo. Kirja ilmestyi jo kesäkuussa ja luinkin kirjan jo hyvän aikaa sitten, kesäreissut ja työt ovat vain vieneet kirjoitusaikaani. Himon varjo on jo kymmenes Heittola-dekkari ja sivuja siinä on 325.  Edellinen Heittola-dekkari Yövieras ilmestyi 2015 ja siitäkin löytyy tekstiä blogissani. Yövieras oli silloin ensimmäinen kirja jonka luin Sandbergilta ja kuten silloin lupasin niin luin heti sen jälkeen koko sarjan ensimmäisestä kirjasta alkaen.

Lahdessa vastaanottokeskuksesta katoaa nuori nainen. Samoihin aikoihin maahanmuuttovastainen Reino rypee tuoreen eronsa katkerissa tunnelmissa eikä oloa helpota yhtään kun hän kuulee entisen avovaimonsa alkaneen suhteeseen vastaanottokeskuksessa asuvan maahanmuuttajan kanssa. Poliisille alkaa myös tulla ilmoituksia palvelutaloissa asuvien vanhusten omaisilta jotka epäilevät vanhusten seksuaalistahyväksikäyttöä.

Komisario Heittola yrittää parhaansa mukaan saada parisuhdeasioitaan vakaalle pohjalle. Taru muuttaa tyttärensa Miran kanssa Heittolan luokse. Asiat näyttävät järjestyvän parhain päin, mutta sitten Mira katoaa.

Sandberg on punonut laajan juoniverkon joka pistään tällaisen kokeneenkin dekkareiden lukijan pään pyörälle, hyvällä tavalla. Runsas ihmismäärä pistää lukijan vielä erityisen tarkasti seuraamaan tapahtumien kulkua. Pidän siitä miten Sandberg ottaa kirjoihinsa mukaan ajankohtaisia puhuttelevia asioita ja saa ne hyvin osaksi kirjan kokonaisuutta. Kirjan hahmot ovat hyviä ja asioita ratkeaa sopivassa määrin. Henkilömäärä kirjassa on tosiaan hyvin runsas ja ollaan vähän siinä ja siinä rajalla onko jo vähän liikaakin. Ymmärrän kyllä että se vaikeuttaa juonen paljastumista liian aikaisin. Poliisitutkintaa kirjassa on sopivasti.

Pidin kirjasta, se oli juuri taattua Sandbergin laatua. Ei liian raakaa revittelyä vaan sopivaa jännitystä ja toimintaa. Hyvää luettavaa jokaiselle dekkareiden ystäville, tai sellaiselle joka haluaisi alkaa dekkareita lukemaan. Toivottavasti Heittola-sarja saa jatkoa edelleen. Sitä lukee miellellään. Itsellä on vain nämä kaksi viimeistä kirjaa omana hyllyssä, mutta täytyisi varmaan koko sarja saada hyllyyn, jotta voisi palata siihen myöhemminkin.


tiistai 27. kesäkuuta 2017

Ukko ja Hyrrä

Sain arvostelukappaleeksi Reunalta Henry Ahon viime vuonna ilmestyneen romaanin Ukko ja Hyrrä. Kiitos Reunalle ja kirjailijalle itselleen. Kirjassa on sivuja 460. 

Ukko ja Hyrrä kertoo satavuotiaasta Laurista joka asustelee yksin kissansa Hyrrän kanssa. Lauri päättää kertoa Hyrrälle elämästään alkaen syntymästään vuonna 1915. Ja niin Lauri kertoo.

Kirjassa ollaan pääasiassa Laurin menneisyydessä, mutta myös nykyhetkessä. Se sopii hyvin tähän tarinaan ja tuo vaihtelua ja rytmiä. Teksti on sujuvaa ja niin nopealukuista, että välillä oli pakko palata aiemmille sivuille katsomaan että olen varmasti lukenut kaikki sivut enkä vahingossa hypännyt mitään yli. Laurin elämässä tapahtuu paljon asioita ja lukija pääsee tututstumaan mielenkiintoisiin henkilöihin. Hän kertoo mm. perheestään, lapsuudestaan, nuoruudestaan, varusmiespalveluksestaan, merillä seilaamisesta ja matkustelusta, sotavuosistaan, töistään, aloille asettumisestaan ja ikääntymisestään. Koko Laurin elämä käydään läpi kaikenlaisia seikkailuja myöten. Samalla kirjassa sivuutetaan Suomen ja koko maailman historian merkittäviä tapahtumia. Kirja on todentuntuinen, tämä voisi hyvinkin olla ihan jonkun oikean ihmisen oikea elämäntarina. Sen lisäksi että Laurin elämässä on ehtinyt aiemmin tapahtua kaikenlaista, myös nykyhetkessä kun ollaan Laurille ja Hyrrälle sattuu ja tapahtuu. 

Pidin kirjasta aivan valtavan paljon. Ukko ja Hyrrä on tarina pitkästä mielenkiintoisesta elämästä kaikessa karskiudessaan ja kauneudessaan. Nauratti ja itketti pitkin kirjaa, samoin huomasin aina välillä esimerkiksi kotiaskareita tehdessäni miettiväni tämän tästä mitähän Laurille seuraavaksi tapahtuu. Aho on onnistunut luomaan tunnelman rauhalliseksi joka sopii hyvin vanhan miehen kertomiseen ja tuntuu kuin itse kuuntelisi Laurin kertomusta. Kun ajattelee että kirjan idea on hyvin yksinkertainen, vanha mies kertoo elämästään kissalleen, niin täytyy olla todella taitava kirjoittaja jotta saa tarinasta näin tapahtumarikkaan, ja viihdyttävän. Kokonaisuus on mahtava. Ukko ja Hyrrä oli kyllä erinomainen lukukokemus. Jos jotain kirjaan saisi vaihtaa, vaihtaisin sen kannen. Kannessa pitäisi huokua vanhan ajan tunnelma ja jonkinlainen herkkyys. Tämä kansi on vähän jäykkä. Kirjaa voi suositella oikeastaan kenelle tahansa aikuiselle, mutta vähän nuoremmallekin kirja sopii, siitä saa hyvän kuvan millaista elämä ja maailma on joskus ollut. 

En ole aiemmin lukenut Aholta yhtään romaania, lyhytkertomuksia vain, ja olen kyllä pitänyt hänen tyylistään. Nyt lienee aika tutustua hänen muihinkin romaaneihinsa!




keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Seksiä museossa; merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa

Sain Gummerukselta arvostelukappaleeksi Sarah Forbesin esikoiskirjan Seksiä museossa; merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa. Kiitos Gummerukselle tästä. Kirja on ilmestynyt nyt keväällä ja sivuja siinä on 271.

Sarah Forbes opiskeli itsensä antropologiksi ja alkoi luomaan uraa vastavalmistuneena New Yorkin seksimuseossa. Hän eteni urallaan suhteellisen nopeasti museon intendentiksi. Forbes kertoo kirjassaan urastaan museossa, erilaisista näyttelyistä mitä hän on ollut mukana kokoamassa ja museon kehittymisestä. Samalla hän kertoo seksuaalisuuden historiaa hyvin monesta eri näkökulmasta ja monista erilaisista seksuaalisuuten liittyvistä elementeistä. Usein hän kertoo näistä asioista myös miten ne ovat nykymaailmassa ja miten ylipäätään seksuaalisiin asioihin nykypäivänä suhtaudutaan. Sarah Forbes kirjoittaa myös oman lähipiirinsä suhtautumisesta hänen työhönsä ja minkalaisia ajatuksia ja tunteita tämä työ ja työpaikka ovat hänessä herättäneet ja miten hän on itse kehittynyt työssään ja ihmisenä.

Seksiä museossa oli minulle vähän ristiriitainen kirja. Oli mielenkiintoista lukea varsinkin näistä historiallisista asioista ja Forbes osasi tuoda niitä oleellisia asioita esiin siinä määrin hyvin. Suurin ristiiriitaisuus oli ehkä siinä että hän yritti samaan aikaan tuoda esille kuinka tavallinen ja normaali hänen työpaikkansa ja työnsä on, mutta kuitenkin kuinka merkillinen ja erikoinen seksimuseo on ja hänen työnsä. Hän kertoo kuinka hän joutui tutustumaan erilaisiin seksivälineisiin ja katsomaan tuntikausia k-18 videoita, ja esittää asiaa välillä kuin se olisi ihan tavallista ja välillä taas kuinka poikkeavaa se on useimpiin muihin töihin nähden. Kyllähän vielä nykyäänkin seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat vähän sellaisia joista nyt ei ihan hirveästi puhuta jokapäiväisessä elämässä jatkuvasti kaikkien kanssa. Ei nyt enää sellainen tabu ole, mutta niin henkilökohtainen aihe kuitenkin. Hän kirjoittaa kuinka hämmentynyt oli varsinkin uran alussa, mutta silti hän toistelee ettei työssään mitään ihmeellistä ole. En tiedä oliko hänen tarkoituksensa viestittää ihmisille että hänen työnsä on maailman tavallisin vai erikoisin. Toki ymmärrän että hänen työnsä on varmasti jonkun mielestä hyvinkin erikoinen ja joku pitää sitä ihan tavallisena. Ymmärrän myös sen että seksimuseoita ei kovin montaa ole joten siellä työskentelevien määräkin on suhteellisen pieni, verrattuna siihen kuinka paljon maailmassa on vaikka sairaanhoitajia, opettajia tai insinöörejä jne. Jotenkin hänen sanomansa tämän suhteen jäi kuitenkin epäselväksi. Selvästi hän kyllä pitää työstään ja on taitava siinä. 

Kun sitten katsotaan kirjaa rakenteellisesti, niin ongelmana oli asioiden hyppelehtiminen. Forbes alkaa kertomaan jostain asiasta tai ihmisestä, hyppääkin johonki sivuasiaan josta kertoo pitkästi ja monen sivun jälkeen palaa taas alkuperäiseen asiaan. Joskus luvun otsikko saattaa jäädä hyvin pienelle osalle koko luvussa, kun jokin sivuasia alkaa rönsyilemään monen sivun verran. Tekstissä on myös paljon sulkuja joiden sisällä on monesti yhdentekeviä ja naiiveja huomautuksia.

Kirja ei kuitenkaan ole huono, eikä tarkoituksena ole lytätä kirjaa pohjamutiin. Kirjassa on paljon hyvääkin. Forbes osaa hyvin avartaa tietoutta siitä miten ylipäätään museoissa rakennetaan vaihtelevia näyttelyitä ja mitä kaikkea on hyvä olla museon pysyvässä näyttelyssä, millaisiin asioihin se perustuu. Oli tietysti myös kiinnostavaa lukea millaista hänen työnsä käytännössä on ja millaisia erilaisia asioita ja ihmisiä siihen liittyy. Kirja on helppolukuista ja kevyttä jossa on mukana huumoria. Forbesilla on henkilökohtaisessa elämässään iloja ja suruja ja hän kertoo niistä asioista tunteikkaasti ja avoimesti. Muutenkin hänen henkilökohtainen elämänsä on sovitettu kirjaan onnistuneesti ja sopivasti. Seksiä museossa saa lukea pilke silmäkulmassa, mutta myös vakavoituen.

Kenelle kirja sitten sopii. No itse pidän elämänkerroista kovasti, joten muillekin elämänkerroista pitäville sopii, varsinkin jos haluaa lukea kevyttä elämänkertaa. Ihan kenelle tahansa, joka on kiinnostunut seksimuseosta, sen toiminnasta, ja siitä millaista siellä on työskennellä. Kirja sopii myös kenelle tahansa joka haluaa lukea jotain erilaista ja huoletonta.




sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Häivähdyksiä

Luin toukokuussa Juha Mäntylän runokirjan Häivähdyksiä.  Se ilmestyi tämän vuoden helmikuussa ja sivuja siinä on 70.

Häivähdyksiä sisältää runoja toivosta, elämästä, rakkaudesta ja menetyksistä. Hyvin perinteisiä runojen teemoja. Tunnelmat vaihtelivat teemojen mukaan ja kaikki runot olivat ymmärrettäviä, ei vaatinut mitään analyysia vaan runot avautuivat lukijalleen hyvin.

Pidin tästä kirjasta hyvin paljon. Runot olivat vaikuttavia ja koskettavia, tunteet huokuivat niistä voimakkaasti. Liikutuksen kyyneleiltä ei voinut lukiessa välttyä. Sävyt ovat monenlaiset. Runot herättivät tunteiden lisäksi myös ajatuksia, syvällisiäkin. Mäntylä on onnistunut kokoamaan erittäin kauniin runokirjan. Kirjan kansikin on ihanan herkkä.

Häivähdys sopii kaikille ja suosittelenkin sitä lämpimästi. Itse ostin tämän myös omalle äidilleni äitienpäivälahjaksi, ja hän liikuttui jo pelkästään takakannen lukiessaan. Jos ei ole aiemmin runoja lukenut, Häivähdys sopii aloittelevallekin runojen lukijalle hyvin. Toivon että saamme jatkossakin lukea Juha Mäntylän runoja.


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Ponku, Peetu ja helppo nakki & Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi

Tänään onkin esittelyssä kaksi lastenromaania. Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen ovat kirjoittaneet kaksi kirjaa Ponku, Peetu ja helppo nakki (2016) ja Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi (2017). Luin ne tuossa peräkkäisinä päivinä ja ajattelin kirjoittaa molemmista yhteisen bloggauksen.

Ihanaa lukea välillä lastenromaaneita! Pitäisi lukea useamminkin. Näistä kirjoista sain vinkin tutulta kirjastonhoitajalta jonka kanssa teen yhteistyötä lukukoiratoiminnan merkeissä. Itselläni kun on kotona kaksi kultaistanoutajaa joista toinen on lukukoirana. Ja koska näissä kirjoissakin on lukukoira vinkki oli mitä loistavin minulle.

Peetu löytää eräänä iltana kotinsa oven takaa tyttökoiran Ponkun. Ponku on nälissään, vailla kotia ja Ponkussa on erityispiirre. Ponku puhuu, mutta vain harvat ymmärtävät ja yksi niistä harvoista on Peetu. Ponku saa jäädä Peetun kotiin ja he perustavat yhdessä etsivätoimista Jelpin. Jelppi selvittää mm. mihin katosi kokonainen nakkipaketti, keittokirja-arvoitusta, samalla kun Ponkusta tulee Peetun koulun lukukoira ja syödään tietysti koirankeksejä jotta ajatus kulkee paremmin 😊

Rikotun repun keissi-kirjassa ollaan jälleen ratkomassa arvoituksia. Kuka rikkoi Peetun ja Ponkun naapuritytön Tinjan repun, miksi ja mitä sieltä varastettiin. Lisäksi selvitellään koulukiusaamista, pohditaan oikeaa ja väärää ja asioiden seurauksia.

Ponku ja Peetu ovat iloinen, sympaattinen parivaljakko, joiden seurassa viihtyy todella mukavasti. Kirjoissa on hyvää huumoria, huikeita koiran letkautuksia ja kirjat ovat selkeitä ja teksti helppoa pienellekin lukijalle. Jos ihan vielä ei osaa itse lukea, voi joku vanhempi lukea näitä hyvin myös iltasatuna. Kirjat ovat myös opettavaisia. Suosittelen lämpimästi myös aikuisille ja erityisesti koirien ystäville!

Toivottavasti sarja saa vielä jatkoa! Ponku, Peetu ja helppo nakki-kirjassa on sivuja 144 ja Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi-kirjassa sivuja on 96.


tiistai 23. toukokuuta 2017

Hammaskeiju

Eve Hietamihen Hammaskeiju ilmestyi tämän vuoden alussa. Se on päätösosa trilogialle, jossa päähenkilöinä ovat "Pasasen pojat" eli yksinhuoltajaisä Antti ja poika Paavo. Trilogian aiemmat osat Yösyöttö (2010) ja Tarhapäivä (2012) löytyvät blogistani myös blogattuna. Luin Hammaskeijun heti sen ilmestyttyä ja ihan muutaman illan aikana. Sivuja kirjassa on 415.

Olen pitänyt aivan valtavsti aiemmista osista ja päätösosa lunastaa kyllä paikkansa edeltäjiensä rinnalla. Erinomainen kirja tämäkin.Nyt Pasasen pienen perheen elämä kokee mullistusta kun Paavo aloittaa koulun. Ekaluokkalaisen arki koulussa, iltiksessä ja kotona ei ihan ilman kommelluksia suju, on yhtä ja toista ihmeteltävää ja uusia rutiineja. Isälläkin on vähän tottumista uuteen elämänvaiheeseen koululaisen vanhempana ja omat rakkausasiat ja muut tuovat myös haasteitaan arkeen.

Hammaskeiju on ihastuttava ja tunteikas kertomus "Pasasten poikien" kasvamisesta isänä, poikana ja perheenä, muutosvaiheen arjesta, iloista ja suruista. Hietamiehen koukuttava ja kevyen letkeä tyyli kirjoittaa, tuo tarinan ihanan eläväksi ja hahmot ovat edelleenkin niin aitoja, että tuntuu kuin eläisi itse heidän kanssaan. Ihan kuten aiemmissakin osissa. Hammaskeijua lukiessa sai nauraa ja hymyillä, mutta myös vakavoitua elämän nurjan puolenkin kohdatessa.

Eve Hietamies on saanut tästä trilogiasta mahtavan kokonaisuuden. Näissä kaikissa kolmessa kirjassa on kaikki kohdallaan. Trilogia sopii sekä naisille että miehille, oli itsellä lapsia tai ei. Kenelle tahansa sellaiselle joka haluaa viihdyttävää lukemista. Vähän haikein mielin suljin kirjan luettuani sen, jatkoa ei ole Hietamiehen mukaan enää tulossa. Onneksi Yösyöttö on tulossa valkokankaalle syksyllä, se lievittää vähän tätä haikeutta :)


Kuvahaun tulos haulle hammaskeiju eve hietamies

tiistai 16. toukokuuta 2017

Ö Aapisen laidalla

Luin alkuvuodesta Jori Aurasen toisen runokirjan Ö Aapisen laidalla. Aurasen ensimmäisen runokirjan, Elämän vittumaisuuden positiivisuus, luin jouluna ja bloggaus siitä löytyy myös blogistani.

Aurasen toinen runokirja on edeltäjäänsä paljon kevyempi. Näissäkin runoissa ollaan suurien ajatusten ja tunteiden äärellä, niin hyvässä kuin pahassakin. Runoissa mennään syvälle ihmisiin ja erilaisten ihmisten erilaisiin elämiin. Aurasen tyyli on suorasukainen ja kaunistelematon, joka sopii hyvin hänen runojensa ytimiin ja sanomiin. Välillä pysähdyin miettimään kuinka joku voikaan kirjoittaa samaan aikaan niin synkkiä ja kauniita asioita runoihin, mutta totesin että sitähän se elämä on,  juuri niin se menee oikeastikin tämä maailman kulku. Runoissa on läsnä elämä monine teemoineen ja pohdiskeleva sävy tuo syvyyttä kirjaan. Ö Aapisen laidalla ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin eikä siis ole vain yksilötasoista runoutta.

Pidän Jori Aurasen rohkeasta tyylistä. Hän on taitava kirjoittaja ja toivon että saamme lukea häneltä jotain myöhemminkin. Runot on painettu kirjaan kaunokirjoituksella, se tuo kirjaan eräänlaisen herkkyyden ja koskettavuuden, kauniiden kansien lisäksi. Kannet ja kaunokirjoitus ovat hieno ja onnistunut yhdistelmä tässä kirjassa. Kannet ovat Susan Möllerin käsialaa ja kirjan sivuilta löytyy Möllerin maalauksia enemmänkin. Maalaukset ovat todella kauniita.

Ö Aapisen laidalla on mielestäni onnistunut ja puhutteleva teos. Hyvin moniulotteinen kirja ja silti yhtenäinen kokonaisuus. Vaikka tämä on kevyempi kuin ensimmäinen Aurasen runokirja, suosittelisin herkimpien ihmisten lukemaan kirjan ainakin hilliten, vain muutama runo kerrallaan. Ö Aapisen laidalla on ilmestynyt viime vuoden loppupuolella ja sivuja siinä on 84.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rikki revitty -ehjäksi rakastettu

Luin jokin aika sitten Satakunnan Kansasta jutun Marianne Karttisesta ja hänen viime vuonna ilmestyneestä runokirjastaan Rikki revitty- ehjäksi rakastettu. Juttu herätti mielenkiintoni ja varasin kirjan kirjastosta. Viime viikolla sain kirjan kirjastosta ja luinkin sen heti. Kirjassa on sivuja 119.

Rikki revity- ehjäksi rakastettu on Marianne Karttisen ensimmäinen kirja. Runokirja on elämänkerrallinen ja teemoina ovat vaikea parisuhde, seksuaalisuus, vastoinkäymiset, toipuminen ja tietyllä tavalla myös elämänhalu ja aika kun kaikki on hyvin. Kirja on jaoteltu yhdeksään eri osioon ja jokaista osiota edeltää pieni pohjustus mihin vaiheeseen Karttisen elämään ja mihin tapahtumiin runot liittyvät.

Runot ovat hyvän pituisia ja ne kiteytyvät hyvin aina otsikkoonsa. Otsikointi lisää lukijalle ymmärrettävyyttä, koska kun runot ovat omaelämänkerrallisia ja liittyvät aina johonkin tapahtumaan tai tunteeseen niin kaikki ei olisi muuten niin selkeää ulkopuoliselle lukijalle. Runoissa on seksuaalisuus ja erotiikka vahvasti läsnä. Samoin tunteet ovat vahvana elementtinä läpi koko kirjan. Rikki revitty - ehjäksi rakastettu runokirjan kannet ovat todella kauniit ja onnistuneet.

On hienoa että Karttinen on saanut purettua tunteitaan ja kokemuksiaan runoiksi ja hänen kokemuksensa tulevat kyllä lukijalle hyvin esiin. Kirjaa lukiessa ja sen jälkeen oli sellainen päiväkirjamainen olo. Runot antavat paljon varmasti kirjoittajalle itselleen ja ehkä samankaltaisia asioita kokeeneelle lukijalle, mutta itselleni tämän kirjan runot eivät tehneet kovinkaan suurta vaikutusta. Karttisen elämäntarina on kyllä mielenkiintoinen ja vaikuttava, mutta jotenkin runonmuoto ei tuonut sellaista lukuelämystä mitä olisi tarina voinut antaa. Arvostan kyllä Marianne Karttisen rohkeutta ja uskallusta julkaistessaan omat kokemuksensa mitään muuttamatta, se on aina ihailtavaa. Toki runot ovat myös aina haastavia siinä mielessä, että jokainen lukija ymmärtää ja "analysoi" ne omalla tavallaan. Runojen ymmärtäminen ja avautuminen lukijoille on hyvin yksilöllistä, paljon on varmasti kiinni persoonasta. luonteesta, omista kokemuksista ja muista erilaisista tekijöistä. Mutta tällaisia tuntemuksia ja ajatuksia tämä kirja herätti minussa.






torstai 20. huhtikuuta 2017

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Aurinkoista lukuviikkoa kaikille! Näin lukuviikolla yritän saada vähän enemmän blogattua, blogattavia kirjoja nimittäin on tuossa iso kasa :)

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella, kiitos Karistolle tästä! Kirja on juuri ilmestynyt ja luin sen nyt pääsiäisenä. Sivuja kirjassa on 190. Tämä on ensimmäinen kirja Pehkoselta jonka luin.

Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa uuden kotimaisen maalaisromanttisen sarjan, jolle jatkoa on luvassa ensi keväänä. Päähenkilönä kirjassa on juuri opettajaksi valmistunut nuori nainen Riina, joka lähtee Jylhäsalmelle sukulaistensa pitämään lossikahvilaan kesätöihin. Riina on ajatellut kesän Jylhäsalmella olevan kuin hengähdystauko, välivaihe, sillä elämässä on tapahtunut muutoksia, sydän on särkynyt aiemmin keväällä ja sen myötä elämä on muuttunut. Jylhäsalmessa hänet otetaan hyvin vastaan ja kesä tuo tullessaan uusia haasteita ja ihmisiä Riinan elämään.

Lämminhenkinen ja kesäinen romaani maustettuna pienellä jännityselementillä tuo lukijalle hymyn huulille ja maalaisromanttisen tunnelman järvineen, mökkeineen, aurongonpaisteineen ja ukkosmyrskyineen. Ympäristön ja ihmisten kuvaukset ovat hienoja ja kirjan tunnelmaan on niiden myötä helppo päästä sisään. Kirsi Pehkonen on kirjoittanut hyvin perinteisen maalaisromanttisen romaanin, mukavaa ja kevyttä luettavaa. Teksi on selkeää ja sujuvaa, tarina etenee johdonmukaisesti ja reippaasti. Jokaisen joka pitää maalaisromantiikasta kannattaa lukea ehdottomasti Sydämenasioita Jylhäsalmella.

Luulen että maalaisromanttiset kirjat ovat aina tervetulleita suomalaiseen kirjallisuuteen. Monet haluavat lukea jotain kevyttä ja kaunista kun nykymaailmassa on niin paljon ikäviä asioita. Itsekin luen mielelläni välillä tällaista kirjallisuutta, varsinkin jos olen juuri lukenut jotain rankempaa.






perjantai 31. maaliskuuta 2017

Pienin ehdoin

Luin viime viikonloppuna juuri ilmestyneen kuuden kirjailijan kauhunovelliantologian Pienin ehdoin. Kirjan on toimittanut Juha Mäntylä, joka on myös kirjoittanut kirjaan yhden novellin, muut kirjailijat ovat Henry Aho, Riku Talvitie, Arttu Tuominen, Jonna mononen ja Johanna Valkama. Kirjassa on sivuja 215.

Helsingin sanomissa oli maaliskuussa 2015 seuraavanlainen ilmoitus: Lahjoitan arvokodin, Töölö, puistoalue, 190m2, pienin ehdoin. Tartu tilaisuuteen! 

Tästä ilmoituksesta sai alkunsa Pienin ehdoin kirja. Kirjailijat laativat oman myynti-ilmoituksensa ja kirjoittivat sille kauhun sävyttämän novellin. Näistä kuudesta kirjailijasta neljää olen lukenut aiemmin. Nuorempana luin kauhua enemmänkin, siinä aikuisuuden kynnyksellä, mutta jotenkin se lukion jälkeen jäi, en oikein tiedä miksi. Toki tässä vuosien varrella on silloin tällöin tullut joku yksittäinen luettua. 

Henry Ahon novelli Vain rauhaa rakastavat huomioidaan, aloittaa antologian ja aloittaakin todella hyvin. Karu yksinkertaisuus, "psykologinen" vivahde ja päähenkilön persoona luovat karmivaa tunnelmaa. Tarina vie mennessään, koko ajan odotti mitä seuraavaksi tulee. Miljöökuvaus oli hienoa, mieleen piirtyi heti kuva millaisessa ympäristössä ollaan. 

Riku Talvitien novelli Talo puiden yläpuolella sai minut laskemaan kirjan hetkeksi käsistäni. Vastenmielinen kamaluus oli kyllä luotu niin että se tuntui lukijassa vielä lukemisen jälkeenkin. Kauniin ja kauhean yhdistäminen samaan tarinaan oli kyllä onnistunut. Minulle vähän turhan raaka, mutta varmasti uppoaa johonkin joka lukee enemmän tämän tyylistä kauhua. 

Antologiaa jatkaa kolmantena Arttu Tuominen novellillaan Uusi alku. Ihan ensiriveiltä alkaen läpi koko tarinan, aina viimeiseen sanaan asti, tarinassa oli kauhun ja jännityksen luomaa hyytävää tunnelmaa. Sain kylmiä väreitä tästä. Lopussa koin karmaisevan hämmästyksen ja se sopi hyvin loppuhuipennukseksi. 

Neljäs novelli Harvat ja valitut on Jonna Monosen kirjoittama. Novellin henkilöhahmot olivat onnistuneita, ne tuntuivat luontevilta ja sopivat tarinaan. Päällimmäisenä tunnelmana tarinassa kulki arvoituksellisuus, kamaluuden elementit kiteytyivät lapsiin kohdistuvasta pahuudesta. 

Viidentenä antologiassa on kirjan toimittaneen Juha Mäntylän novelli Karhukorpi. Tasaiseen tahtiin jännitystä nostattava tarina puistatti sopivasti. Lopun kamaluus oli onneksi jätetty ilman yksityiskohtia, niin että lukija voi ihan itse miettiä mitä tavallaan tapahtui. Hyvin onnistui saamaan tarinaan kuuluvan tunnelman näinkin.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä antologiassa on Johanna Valkaman novelli Humisevan harjun asukas. Pidin novellin hienosta historian havinasta ja kummitustarinamaisesta tyylistä. Tämä novelli erottui joukosta erityispiirteineen. Kuten aiemmin kirjoitin, kirjan aloitus oli todella hyvä, samoin oli kirjan lopetus.

Yleisesti ottaen Pieni ehdoin oli hyvin onnistunut antologia. Teema oli mielenkiintoinen ja sai kyllä omankin mielikuvituksen liikkeelle. Mietin novelleja lukiessani paljon jännityksen ja kauhun eroja ja totesin kauhun olevan aika vaativa tyyli. Kauhun luominen on vaikeaa koska kauhun kokeminen on ihmisille niin erilaista. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Itse en enää nykyään tosiaan välitä lukea kovin raakaa ja yksityiskohtaista kauhua. Myös kauhulla "mässäily" ei sovi itselleni yhtään. Pienin ehdoin novelleissa kauhua oli eri tavoin ja kirjailijat olivat saaneet teksteistään siten omanlaisiaan yksilöitä. Antologia oli minun mittapuullani pääasiassa sopivan kevytkauhuinen, ei mitenkään ahdistava, joten sopii varmasti myös muille kaltaisilleni vähemmän kauhua lukeville. Enemmän kauhua lukeville kirja antaa kyllä varmasti myös tarkoituksenmukaisen tunnelman.





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Jäljet

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Mila Teräksen Jäljet, kiitos Karistolle. Jäljet on juuri ilmestynyt, sivuja siinä on 285.

Jäljet on elämänkertaromaani suomalaisesta taiteilijasta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). Kirja alkaa Saltsjöbadenin Grand Hotellissa 1945 kun Helene alkaa työstämään yhtä viimeistä maalaustaan, viimeistä omakuvaansa. Helene alkaa katselemaan menneisyyteensä lapsuudesta alkaen, siihen hetkeen. Hän käy elämäänsä läpi ystävänsä ja kollegansa Helena Westermarckin kanssa, mitä kaikkea on tapahtunut ja millaisia vaikutuksia asioilla ja tapahtumilla on ollut häneen ja hänen töihinsä. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, vuodessa 1945 Saltsjöbadenissa tässä ystävysten keskustelussa ja menneisyydessä Helenen elämässä. Ajat ovat eritelty joten selkeys missä hetkessä ollaan pysyy läpi kirjan. Teräs on kirjoittanut kirjan Helenen näkökulmasta, joten tuntuu kuin hän itse kertoisi tarinaansa lukijalle.

Helenen lapsuus ja nuoruus Helsingissä 1860 ja 1870-luvuilla oli varsin ankeahkoa. Perheessä oli surua ja murhetta joka vaikutti koko perheeseen ja sitä myöden myös loppujen lopuksi koko Helenen elämään. Iloa Helene sai piirtämisestä ja kun muutkin huomasivat hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa piirtäjänä, Helenelle avautui uudenlainen mahdollisuus elämään jollaista hän ei olisi aiemmin uskaltanut edes toivoa. Vuonna 1880 Helene lähti apurahalla Pariisiin oppimaan lisää maalamisesta ja viettikin useita vuosia ulkomailla taiteen ja taiteilijoiden parissa. Helene asettuu kuitenkin myöhemmin takaisin Suomeen, pääasiassa Hyvinkäälle ja Tammisaareen kunnes sitten lähtee viimeisiksi vuosikseen Ruotsiin Saltsjöbadenin kylpylähotelliin.

Helenen taiteilijan ura ei ollut mitenkään helppo. Hänen teoksensa alkoivat saada arvostusta ja suurempaa näkyvyyttä varsin myöhään. Helene oli kovin herkkä sekä ihmisenä että taiteilijana ja pohti usein hyvin ristiriitaisin tuntein uraansa ja maalauksiaan. Hän on hyvin syvästi antautuva työlleen ja kovin itsekriittinen. Surumielinen sävy on usein Helenessä, mutta myös herkkä kauneus ja kaipuu kulkevat tarinassa ja Helenessä.

Pidin kirjasta valtavan paljon. Mila Teräs kirjoittaa niin taitavasti ja kaunista tekstiä että välillä oli pakko laskea kirja syliin hetkeksi ja antaa tekstin vaikuttaa. Esimerkkinä voin kirjoittaa tähän yhden kauniin kohdan: Pariisi on kuin huumaava, paksu kirja. Luen sitä välillä ahmien, toisinaan taas hitaammin, pysähtyen. Korttelit ovat kirjansivuja, täynnä kiihdyttäviä runonsäkeitä. Helenen ajatusmaailmasta vielä mielestäni häntäkin kuvaava esimerkki: Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan elämän perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen. Kauniin tekstin lisäksi myös koko tarina on hyvin puhutteleva ja kiinnostava. Erittäin hyvä valinta kirjan aiheeksi. Teräksen kirjaan uppoutuu ihan huomaamattaan ja ajankuvaukseen pystyy samaistumaan hyvin, elävän ja tarkan kuvauksen vuoksi. Lukukokemuksena Jäljet on todellinen helmi.

Vaikka ei olisi erityinen taiteen ystävä tai harrastaja, Jäljet sopii hyvin luettavaksi silti. Pelkästään taidolla kirjoitettu kaunis teksti ja ajankuvaus tekevät kirjasta jo lukemisen arvoisen ja Helenen elämä on tarina joka ansaitsee tulla luetuksi.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kesä kasiysi

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Sirpa Saarikosken esikoisteoksen Kesä kasiysi. Kirja on juuri ilmestynyt ja sivuja siinä on 176. Kiitos Karistolle!

Kesä kasiysi sijoittuu tietysti nimensä mukaisesti kesään 1989. Kultainen kahdeksankymmentäluku. Kirjan päähenkilönä on vähän päälle kolmekymppinen Kati, joka ajaa työkseen kirjastoautoa Tampereella. Katin työparina on pari vuotta nuorempi Mika. Kati on iloinen, paljon puhuva ja vähän levoton sielu ja päättää hommata Mikalle naisen. Kati on myös itse sinkku, mutta ei etsi miestä itselleen. Katin etsiessä ja suunnitellessa Mikalle sopivaa tyttöystävää, hän sattumalta tansseista tullessaan törmään mieheen joka vaikuttaa heti hänen elämänsä mieheltä, suuresti ihailemansa Modern Talkingin miesduon risteytykseltä ja mies pyytää hänen puhelinnumeronsa. Vaikka omalle kohdalle sattunut unelmamies saa Katin pään pyörälle, syystä jos toisestakin, hän löytää sopivan tyttöystäväehdokkaan Mikalle ja vähän avittaa Mikaa naisen suhteen, tosin Mikan tietämättä.

Muutaman viikon päästä on kesäfestarit jonne Kati alkaa järjestämään reissua. Festarit on Katille koko kesän kohokohta. Festareilla esiintyy tietysti Modern Talking ja Dingo mutta myös Topi Sorsakoski, jokaiselle jotakin. Kati haluaa pikkubussillisen väkeä reissulle mukaan matkakulujen säästämiseksi ja tunnelman kohottamiseksi, ja hän saakin kerättyä bussiin värikkään väen mm. kirjastoautonasiakkaita ja muita tuttuja. Ennen kesän kohokohtaa sattuu ja tapahtuu Katille kaikenlaista eikä festarimatkakaan ihan yllätyksetön ole.

Posti toi kirjan minulle perjantaina, lauantaina illalla aloin lukea ja eilen sunnuntaina sain kirjan luettua loppuun. Kesä kasiysi oli nopealukuinen, hauska ja pirteä kirja. Tuli ihan kesäfiilis lukiessa, joten täytynee lukea kirja kesällä vielä uudelleen. Oli ihan pakko myös kuunnella kirjan jälkeen vähän Dingoa ja Modern Talkingia ihan nostalgian vuoksi =) Itse olen kyllä syntynyt syksyllä 84 joten kesällä 89 olen ollut 4-vuotias, joten silloin en ole varmaankaan kuunnellut kyseistä musiikkia, mutta myöhemmin kyllä. Hyvin silti muistan myös Studio linet, olkatoppaukset, permanentit ja värikkäät vaatteet, joten hyvin pääsin tunnelmaan mukaan.

Kesä kasiysi on vauhdikas kirja, siinä tapahtuu koko ajan ja tarina etenee sutjakkaasti. Henkilöt ovat persoonallisia ja erilaisia, se tuo tasapainoa kirjaan, varsinkin kun päähenkilö on aika toimelias. Juoni on yksinkertainen, mutta sen ympärille on saatu räväkkyyttä rakennettua tapahtumilla ja kommelluksilla, sekä hahmojen eri piirteillä niin, ettei lukija pääse tylsistymään. Kesä kasiysin kansi on todella onnistunut ja hieno. Kirja sopii hyvin aikuisille ja saa varmasti hymyn huulille ja muistot pinnalle erityisesti kasariaikaa eläneille, mutta toimii mielestäni myos erittäin hyvin nuorille lukijoille.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...