maanantai 28. syyskuuta 2015

Parantola

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi nyt juuri ilmestyneen Satu Mattila-Laineen esikoiskirjan Parantola, kiitos Karistolle. Luin kirjan pari viikkoa sitten. Parantola on nuortenromaani ja sivuja siinä on 154.

Elisa 15v. on nuori joka on ihastunut, hän on kiinnostunut vintagesta ja historiasta, hän rakastaa vanhoja elokuvia, hänellä on paras ystävä Sini ja hänellä on salaisuus. Salaisuus jonka vain vanhemmat, Sini, lääkäri, ja luokanvalvoja tietää, epilepsia. Elisa ei halua kenenkään muun saavan tietää, ei varsinkaan Santun Elisan ihastuksen. Hänestä tulisi erilainen, häntä pidettäisiin sairaana, outona. Elisan epilepsia on pysynyt vakaana lääkityksen avulla, mutta lääkkeet väsyttävät, aiheuttavat painajaisia ja lihottavat. Punainen lääkedosetti tuijottaa päivittäin Elisaa ja vaatii ottamaan lääkkeet. Elisa uhmaa dosettia ja jättää lääkkeensä ottamatta, tavallisena lämpimänä kesäperjantaina. 

Elisa ja Sini sopivat tapaavansa vanhan parantolan portailla, jossa heillä on tapana keventää sydäntä toiselle, suojassa muilta ihmisiltä. Elisa saapuu paikalle ensin, hänen päätään särkee. Siniä ei näy ja Elisa lähtee parantolan sisälle, päätyy varastohuoneeseen, ja se tulee...huono olo, metallin maku, kylmähiki, epilepsiakohtaus. Kohtauksen jälkeen Elisa havahtuu varastossa ja huomaa hyvin pian päätyneensä 1930-luvulle, kaatumatautiparantolaan. Aikamatkallaan 1930-luvun parantolassa, Elisa ystävystyy kaatuvatautipotilaaseen Annaan, ja joutuu opettelemaan rankkaa tarkoin ohjeistettua arkea muiden kaatuvatautipotilaiden keskellä. Parantolan hoitajattaret ja tohtori Groman seuraavat hyvin tarkoin asukkeja ja aikamatkan edetessä Elisa saa selville että tohtori Gromanilla on ikäviä suunnitelmia potilailleen, Annalle ja Elisallekin...

Parantola on todella hyvä kirja. Se on kirja tärkeästä aiheesta ja antaa kattavan kuvan 1930-luvun epilepsian hoidosta ja parantolan arjesta. Myös 1930-luvun siviiliarkea sivuutetaan sopivasti. Kirjassa on hyvin kuvattu myös nykynuoren ajatusmaailmaa, tunteita ja arkeakin. Parantola on nopealukuinen, mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja, olematta kuitenkaan sekava. Selkeä siirtyminen nykyhetkestä vuosikymmenien taa ja takaisin sopii minulle, ei tarvitse edestakaisin seikkailla ja yrittää pysyä kärryillä missä mennään. Parantola on myös sopivan pituinen nuortenromaaniksi. Kirja etenee sutjakkaasti ja nuoria kun ajattelee, ja myös itseänikin, on hyvä ettei kirjassa ole mitään pitkiä selityksiä historiasta, vaan historia pysyy kyvyenä kerrontana läpi kirjan. Itse luin kirjaa kahdesta näkökulmasta, siviilinä ja sairaanhoitajana, omaa ammattiminää on vaikea sivuuttaa tällaisissa kirjoissa. Mielenkiinnolla luin siis epilepsian hoidon historiasta, näin ammatillisestikin. Kirjassa on myös mukavasti pientä jännitystä, se toi omanlaisen viehätyksensä kirjaan. Vaikka liikutaan 30-luvulle, ei kirja ole mikään historian kirja, joten sen takia ei kannata kirjaa jättää lukematta, jos historiaa vierastaa. Kirja sopii hyvin kaikille nuorille ja kaikille aikuisille, sairasti epilepsiaa tai ei. Epilepsiaa sairastavalle nuorelle Parantola olisi hyvä "vertaistuki" ja muille nuorille hyvä lukukokemus, mutta myös tavallaan ikkuna siihen, mitä epilepsiaa sairastava nuori voi tuntea, ajatella ja miten kokea itsensä sairastavana ja muiden suhtautumisen sairauteensa. Kirjasta voisi saada myös hyvän version elokuvana tai teatterin näyttämölle. 

Viime torstaina oli Parantolan julkistamistilaisuus Satu Mattila-Laineen työpaikalla Porissa kirjastossa jossa ilokseni sain olla osallisena. Äitini on ollut Sadun työkaveri, ja sitä kautta Satu on tullut tutuksi. Käyn myös samassa kirjastossa lukupiirissä ja tapaan Satua välillä siellä. Tämän kirjan lisäksi olen lukenut viime aikoina muitakin nuortenromaaneja, ja todennut kuinka hyviä nuortenkirjoja saatavilla onkaan. Ja kuinka hyvin ne sopivat myös aikuisille luettavaksi, tulee taas ajateltua asioita nuortenkin näkökulmasta.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Muistilabyrintti

Aina kun kysytään suositeltavaa kirjaa, minun on vaikea valita yhtä. Siispä minulla on lista, ja nyt täytyy sanoa että listaan tuli elokuussa yksi kirja lisää. Arttu Tuomisen Muistilabyrintti pääsi tälle listalle samalla hetkellä, kun viimeisen sanan sain kirjasta luettua. Muistilabyrintti on ilmestynyt tänä vuonna ja siinä on 444 sivua.

Arttu Tuominen on porilainen esikoiskirjailija. Muistilabyrintin tapahtumat sijoittuvat Poriin ja sen rajanaapuriin Ulvilaan. Tähän heti aluksi on pakko sanoa, että olen tosiaan alkuperäinen Porilainen, mutta reilut seitsemän vuotta olen asunut Ulvilassa. Mikäs sen hienompaa, kuin lukea kerrankin kirjaa joka sijoittuu tuttuakin tutumpiin maisemiin. Tämä tuo kirjaan ihan erilaisen tuntuman kun paikat ovat tuttuja. Kun kyseessä on vielä dekkari, kotiseutujen jännittävät tapahtumat tuovat jännityksen iholle asti.

Kirjassa on kolme päähenkilöä. Ensimmäisenä Porin poliisin väkivaltayksikön ylikonstaapeli Janne Rautakorpi, joka on 15 vuoden takaisen onnettomuuden jäljiltä kroonisten kipujen ja ruhjoutumisen riuduttama, mutta erittäin hyvä ja taitava poliisi. Toisena poliisikokelas, entinen huippuyleisurheilija Liisa Sarasoja, joka tempaistaan omaksi ja muiden yllätykseksi, järjestyspoliisin puolelta väkivaltayksikköön. Kolmantena Ulvilan terveystarkastaja Jarkko Kokko, joka hyvään tahtiin hukuttaa murheitaan ja työpaikkaansa alkoholiin.

On kuuma toukokuu vuonna 2012. Porissa ollaan rajujen mielenosoitusten pyörteissä, kun paikallisen teollisuusneuvoksen patsasta vaaditaan siirrettäväksi pois Liisantorilta. Kirjurinluodon Pelle Hermannin leikkipuiston viemärikaivosta löytyy naistoimittajan ruumis. Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat suljettuja bakteerilöydösten takia ja joessa alkaa virrata kuolleita kaloja. Tätä kaikkea aletaan selvittelemään pala palalta, ja tapahtumat alkavat karusti avautua.

Muistilabyrintti on todella hyvä dekkari! Arttu Tuominen on saanut kirjastaan monipuolisen ja mukaansatempaavan, jota rikastuttaa todella hyvin luodut mielenkiintoiset henkilöhahmot. Yllättävät, nopeat juonenkäänteet pitävät lukijan otteessaan ja saavat lukijan viivyttämään nukkumaan menoaan vielä yhden ja vielä yhden sivun tai jopa luvun verran :) Ennen kirjan aloittamista mietein mahtaako olla liikaa tapahtumia yhteen kirjaan, mutta sujuvasti kaikki sulautuivat selkeäksi kokonaisuudeksi. Jännitystä kirjassa riittää tasaisesti koko kirjan ajan, loppujännityksen huipennukseen asti.

Porissa oli 20.08.2015 ensimmäistä kertaa Porin Kirjojen Yö-tapahtuma, ja Arttu Tuominen oli siellä järjestetyssä "Murha kaupungissa" keskustelussa toisen kirjailijan Tuula-Liina Variksen kanssa. Heitä haastateltiin ja he kertoivat kokemuksiaan mm. kirjoittamisprosessista. Olin seuraamassa tätä keskustelua, joka oli mielenkiintoinen. En ollut silloin vielä lukenut Muistilabyrinttia kokonaan, vaan ensimmäisen kolmanneksen, mutta oli silti todella mieluisaa kuulla Arttu Tuomisen kertovan kirjastaan. Keväällä on luvassa jatkoa Muistilabyrintille, sitä odotellessa!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...