torstai 23. heinäkuuta 2015

Audrey, rakkaani

Viime viikolla kirjastossa käydessäni huomasin uutuuksissa Juha Mäntylän Audrey, rakkaani. Olen aiemmin lukenut Mäntylältä vain novelleja, ja viime vuonna tykästyin hänen toimittamaansa Joulukalenteri-kirjaan jossa on 24:n kirjoittajan jännityskertomus, myös Mäntylän oma kertomus on kirjassa. Kirja oli huippu hyvä joulukalenteri tälläiselle dekkarifanille, ja ilokseni huomasin että jatko-osa on tilattavissa kustantamolta jo nyt, joten tänäkin vuonna voin jättää suklaakalenterin ostamatta ja ostaa dekkarijoulukalenterin! Joulukalenterikirjoista tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, viime vuonna Hyvä Joulumieli-keräykseen, tänä vuonna Tukikummit säätiölle. Mutta nyt siis viime viikolla ajattelin kokeilla erilaista uutta Juha Mäntylää. Ja hyvä että kokeilin!

Audrey, rakkaani on pieni kirja jossa on suuria asioita. Sivuja on 141 ja se on siis ilmestynyt tänä vuonna. Audrey, rakkaani on kertomus nuoresta miehestä, rakkaudesta, ystävyydestä, elämästä ja elämän mystisyydestä jazzmusiikin sävyttämänä. Tapahtumat sijoittuvat tänne Satakuntaan, Merikarvian Tuorilan kylään josta Mäntylä on itse kotoisin, sekä Yhdysvaltojen Louisianan New Orleansiin.

Kirjan päähenkilö nuori mies tapaa kotikylänsä jazzklubilla sykähdyttävän ja vähän salaperäisen naisen. He tutustuvat illan aikana, ja tapaaminen jättää jäljet molempiin. Nuori mies kertoo ystävälleen naisesta ja ystävä kehottaa etsiä naisen käsiinsä. Pitää katsoa mitä kohtalolla on annettavanaan. Mies lähtee New Orleansiin etsimään suurta rakkauttaan, hän kokee matkallansa sävähdyttäviä hetkiä jazzin parissa, tutustuu ohimennen New Orleansin kuuluisaan voodookulttuuriin (tätä ei sovi pelästyä, kirja ei ole siis mikään voodookirja!) kokee uskomattomia sattumia ja rakkautta. Kotipuolessa miestä odottaa kuitenkin asioita ja ihmisiä. Palattuaan hän kokeekin asioita joissa syvä ystävyys punnitaan ja paljastuu uusia asioita joilla on suuri merkitys elämään. Vähän kotiinpalun jälkeen yksi ilta tuo vielä ison yllätyksen.

Kirjassa on kohta, jossa nuori mies on palannut New Orleansista, hänen eräs ystävänsä pistäytyy käymään ja kysyy "Mitä mies, oliko hyvä reissu?" johon nuori mies vastaa " Aivan mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen." Juuri nämä sanat mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen kuvaavat mielestäni kirjaa parhaiten. Audrey, rakkaani on syvällinen kirja vaikka ensin se sattaa tuntua pintaraapaisulta. Teki kyllä erityisen vaikutuksen minuun. Tätä blogimerkintää kirjoittaessani oli ihan pakko kuunnella samalla Ella Fitzgeraldin Sunshine of your love, Lullaby of Birdland, Miles Davisin Take five, ja Dave Brubeckin Blue Rondo a la Turk, koska ne kirjassa olivat ja nyt huom! Minä en koskaan kuuntele jazzia, enkä tunne jazzmusiikkia yhtään, en käy edes Porin Jazzeilla kuin ehkä kerran jazzviikon aikana, enkä silloin edes kuuntelemassa jazzmusiikkia vaikka alkuperäinen Porilainen olenkin :) Joten tästä voi päätellä että kirjan vaikutus on ollut aikamoinen, koska olen jazzmusiikkia laittanut soimaan :) Viime viikolla itseasiassa vietettiinkin Pori Jazz festivalia, mikäs sen parempi aika lukea tätä kirjaa.

Audrey, rakkaani on kirja jonka haalin vielä joskus kirjahyllyyni omakseni, ja suurella mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa Juha Mäntylältä!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Palava Tuhka


Luin viime viikolla Auditoriumin kustantaman Soile Yli-Mäyryn omaelämänkerran Palava Tuhka. Kiitos Auditoriumille arvostelukappaleesta. Tämä kolmas, täydennetty painos ilmestyi Kesäkuussa.

Soile Yli-Mäyry on viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi, hän on syntynyt vuonna 1950. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuuromykkiä, ja perheen nuorin lapsi syntyi jalattomana ja vain toinen käsi täysmittaisena, mutta ilman sormia. Enemmän ja vähemmän näistä johtuen Soile Yli-Mäyry on pitänyt perhettään aina erilaisena. Yli-Mäyry on kokenut myös lapsesta asti olevansa erilaisessa perheessä erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Hän kuvaa itseään synkkänä lapsena, jolla ei ole ollut onnellista lapsuutta, vaan synkkä, surullinen ja huolia täynnä koko lapsuus, hän ei muista edes koskaan leikkineensä.

Onnettoman lapsutensa tuntemuksia hän on työstänyt osittain maalauksiinsa. Soile Yli-Mäyryn työurakaan ei ole ollut suorin ja silein. 1980-luvulla Yli-Mäyry eli epätoivoista ja raskasta aikaa työurallaan, taidetta ei juurikaan syntynyt ja hän koki myös taidemaailman ihmisineen syrjineen häntä. Yllättävällä tavalla hän pääsi työelämänsä umpikujasta taas nousemaan ja nämäkin vaiheet on havaittavissa hänen maalauksissaan.

Soile Yli-Mäyry oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, mutta koska pidän kovasti elämänkerroista ja taiteesta, herätti kirja mielenkiintoni. Palava tuhka on kokonaisuudessaan kattava ja hyvä omaelämänkerta. Pidin erityisesti siitä, miten kirjassa tuli erittäin hyvin esille Soile Yli-Mäyryn oma persoonallisuus ja luonne. Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuin tutustuisi häneen sekä henkilökohtaisesti, että taiteilijana. Kirjassa on myös runsaasti kuvia Yli-Mäyryn töistä, joka antaa hyvän ja laajan kuvan millaisia töitä hän on uransa aikana tehnyt. Yli-Mäyry on saanut hyvin kirjaansa tasapainoteltua henkilökohtaisen elämänsä ja työuransa.

Palava tuhka on helppolukuinen, eikä kirja vaadi mitään taideymmärrystä, kirja on kuitenkin elämänkerta ei taidekirja. Vähän joitakin asioita toisteltiin ja hyppelehtimen vuodesta toiseen edestakaisin häiritsi vähän. Kirjan jokainen luku alkaa alkusitaatilla, jotka Yli-Mäyry on poiminut nuoruuden päiväkirjoistaan. Hän kirjoitti päiväkirjoihinsa lyhyitä kommentteja elämästä, aforismin kaltaisia, varsinkin elämän nurjasta puolesta mutta myös ajatuksiaan taiteesta. Alkusitaatit toivat kirjaan hienosti syvällisempää persoonallisuutta. Sivuja kirjassa on 212, joista 67 sivua on Soile Yli-Mäyryn maalauksista.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...