maanantai 16. toukokuuta 2016

Tummempi taivas

Tummempi taivas on Mari Jungstedtin ja Ruben Eliassenin yhdessä kirjoittama kirja, joka aloittaa uuden dekkarisarjan. Kirja ilmestyi viime vuonna ja sivuja siinä on 400. Luin tämän kirjan tammikuussa jo, mutta bloggaaminen on valitettavasti jäänyt tästäkin odottelemaan.

Olen lukenut kaikki Jungstedtin aiemmat kirjat, ja ne ovat olleet todella hyviä. Aiemmat kirjat ovat tehneet Mari Jungstedtista yhden lempikirjailijoistani. Ensimmäinen hänen dekkarinsa Kesän kylmyydessä, teki jo lähtemättömän vaikutuksen minuun. Ruben Eliassen sitten onkin minulle aivan uusi tuttavuus, vähän netistä hänestä kyllä lueskelin ennen kuin tämän Tummempi taivas kirjan luin.

Tummempi taivas sijoittuu Kanariansaarille, pieneen kalastajakylään. Kylän rauhallinen idylli särkyy kun rantakalliolta löytyy ruotsalaisen turistin ruumis. Surmatyö on ollut kylmäverinen ja ruumis on aseteltu erikoisesti. Kirjan päähenkilöinä ovat ruostalainen toimittaja Sara Moberg, joka on vakituinen asukas saarella ja norjalainen ex-poliisi Kristian Wede, joka on vastikään muuttanut saarelle. Sara alkaa tehdä omia tutkimuksiaan surmaan liittyen ja saa Kristianista pian yhteistyökumppanin. Ruumis ei jää vaan yhteen, ja kauhu alkaa valtaamaan saarta yhä enemmän.

Ensimmäinen tunne kirjan loputtua oli puhdas pettymys. Toki odotukseni olivat korkealla, joten pettymyskin oli kova. Kuvailisin kirjaa ehkä vähän liian vaisuksi dekkariksi, joka ei päässyt yllättämään juonikuvioillaan tai luomaan erityistä jännitystä. Minua häiritsi kovasti kun en aina pysynyt mukana, missä ajassa, ja kenessä henkilössä liikuttiin. Menneessä aikamuodossa olevissa luvuissa oli vain otsikkona aiemmin, ja se oli mielestäni aivan liian epämääräinen. Välillä oli vähän sekavaa siis.

Juonikuvio oli vähän liian helppo, ja luulen että sitä oli yritetty mutkistaa laittamalla kirjaan paljon ihmisiä ja eri aikoja. Toki ihmisiä saa olla paljon ja liikkuakin eri ajoissa, mutta jotenkin se nyt ei vain tässä kirjassa toiminut. Ehkä tässä kirjassa ongelmana oli kaksi kirjoittajaa. Aiemmin olen lukenut muutaman kirjan, jotka ovat kahden kirjailijan kirjoittamia, ja ne ovat olleet onnistuneita. Nyt luulen, että Jungstedt ja Eliassen ovat ottaneet helpon juonikuvion, koska kirjoittaminen kahden on varmasti haastavampaa kuin yksin. Juonen ei tarvitse olla monimutkainen, mutta sen pitää olla mielenkiintoinen. Lisäksi kirja oli aluksi vähän pitkäveteinen. Sai lukea melkein puoliväliin ennen kuin alkoi kunnolla tapahtumaan.

En voi kirjaa nyt ihan kokonaan huonoksikaan silti sanoa. Positiivisiakin asioita siitä löytyi. En ole koskaan Kanarialla käynyt, joten oli ihan mukavaa lukea kuvausta sieltä. Maisema- ja paikkakuvaukset olivat yksityiskohtaisia ja niitä oli ripoteltu sopivasti pitkin kirjaa. Hahmogalleriakin oli onnistunut. Luulen tunnistaneeni Jungstedtin käsialaa olevat henkilöt, sen verran on tutuksi tullut hänen tyylinsä. Tummempi taivas avaa myös vähän joogan maailmaa, ja se oli mukava ja erilainen yksityiskohta, jota harvemmin kirjoissa on. Itsekin olen astangajoogaa harrastanut, joten siksi tämä oli minulle mieluisa asia. Tummempi taivas täyttää hyvin perusdekkarin ainekset. Jäin kyllä jatkoa odottamaan, elän toivossa että sarja paranee, ja kyllä sieltä päähenkilöiden elämästä kurkisteli kutkuttava juonen alku, joten sitä odotellessa.

Tällä hetkellä luen Mari Jungstedtin uusinta, Kullan kallis, ja se on taas vienyt mukanaan ensiriveistä lähtien.

torstai 12. toukokuuta 2016

Frau

Luen aika monipuolisesti, mutta harvakseltaan historiaa ja vielä harvemmin sotahistoriaa. Sota-aiheiset kirjat ja elokuvat ovat aina olleet minulle haastavia, koen sodan kovin ahdistavana. Jos joskus jotain sotiin liittyvää elokuvaa katson tai luen kirjaa, se jää uniini painajaisina. Ainoa sotaan liittyvää, mitä luen tai katson ilman ahditusta,on lotista ja heidän työstään kertovia kirjoja tai elokuvia, se kiinnostaa kovasti.

Lukupiirissä jossa käyn, esiteltiin huhtikuussa Terhi Rannelan tänä vuonna ilmestynyt Frau. Yllätyin jopa itse kun kiinnostuin tästä kirjasta! Kirjan naisnäkökulma ja kaunis kansi kirjassa varmasti edesauttoivat tätä kiinnostustani.

Frau on kuuluisan natsipyöveli Reinhard Heydrichin lesken Lina Heydrichin tarina hänen ja puolisonsa elämästä. Lina palaa muistoissaan 1940-luvulle, jolloin hän eli loistokasta elämää onnellisena, käskynhaltijan vierellä, kunnes Reinhard salamurhattiin. Kirjassa käydään läpi myös salamurhan jälkeisiä aikoja seurauksineen. Reinhardin puolisona ja leskenä Lina sai osakseen suunnatonta vihaa ja uhkauksia. On kuitenkin myös asioita joita Line ei halua elämästään muistella tai ainakaan avautua niistä muille.

Rannela on kirjoittanut historiallisen romaanin, kuitenkin tositapahtumiin perustuen. Lina Heydrichin elämässä on myös mielenkiintoinen yhteys Suomeen. Lina nimittäin meni myöhemmin naimisiin uudelleen, suomalaisen Mauno Mannisen kanssa. Erityisen kiinnostavaa tässä avioliitossa on se, että Mauno Manninen oli Anni Swanin poika. Frau on todella hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Se on omalla tavallaan hyvin vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Rannela kirjoittaa taitavalla ilmaisulla, ja kirjan lukee kuin huomaamattaan. Kirjan luvut olivat selkeästi jaoteltu aikoihin, paikkoihin ja näkökulmiin, joten pysyi hyvin mukana eri vaiheissa.

Lukukokemuksena Frau oli minulle erinomainen ja vaikuttava. Onneksi otin kirjan luettavakseni!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...