perjantai 21. huhtikuuta 2017

Rikki revitty -ehjäksi rakastettu

Luin jokin aika sitten Satakunnan Kansasta jutun Marianne Karttisesta ja hänen viime vuonna ilmestyneestä runokirjastaan Rikki revitty- ehjäksi rakastettu. Juttu herätti mielenkiintoni ja varasin kirjan kirjastosta. Viime viikolla sain kirjan kirjastosta ja luinkin sen heti. Kirjassa on sivuja 119.

Rikki revity- ehjäksi rakastettu on Marianne Karttisen ensimmäinen kirja. Runokirja on elämänkerrallinen ja teemoina ovat vaikea parisuhde, seksuaalisuus, vastoinkäymiset, toipuminen ja tietyllä tavalla myös elämänhalu ja aika kun kaikki on hyvin. Kirja on jaoteltu yhdeksään eri osioon ja jokaista osiota edeltää pieni pohjustus mihin vaiheeseen Karttisen elämään ja mihin tapahtumiin runot liittyvät.

Runot ovat hyvän pituisia ja ne kiteytyvät hyvin aina otsikkoonsa. Otsikointi lisää lukijalle ymmärrettävyyttä, koska kun runot ovat omaelämänkerrallisia ja liittyvät aina johonkin tapahtumaan tai tunteeseen niin kaikki ei olisi muuten niin selkeää ulkopuoliselle lukijalle. Runoissa on seksuaalisuus ja erotiikka vahvasti läsnä. Samoin tunteet ovat vahvana elementtinä läpi koko kirjan. Rikki revitty - ehjäksi rakastettu runokirjan kannet ovat todella kauniit ja onnistuneet.

On hienoa että Karttinen on saanut purettua tunteitaan ja kokemuksiaan runoiksi ja hänen kokemuksensa tulevat kyllä lukijalle hyvin esiin. Kirjaa lukiessa ja sen jälkeen oli sellainen päiväkirjamainen olo. Runot antavat paljon varmasti kirjoittajalle itselleen ja ehkä samankaltaisia asioita kokeeneelle lukijalle, mutta itselleni tämän kirjan runot eivät tehneet kovinkaan suurta vaikutusta. Karttisen elämäntarina on kyllä mielenkiintoinen ja vaikuttava, mutta jotenkin runonmuoto ei tuonut sellaista lukuelämystä mitä olisi tarina voinut antaa. Arvostan kyllä Marianne Karttisen rohkeutta ja uskallusta julkaistessaan omat kokemuksensa mitään muuttamatta, se on aina ihailtavaa. Toki runot ovat myös aina haastavia siinä mielessä, että jokainen lukija ymmärtää ja "analysoi" ne omalla tavallaan. Runojen ymmärtäminen ja avautuminen lukijoille on hyvin yksilöllistä, paljon on varmasti kiinni persoonasta. luonteesta, omista kokemuksista ja muista erilaisista tekijöistä. Mutta tällaisia tuntemuksia ja ajatuksia tämä kirja herätti minussa.






torstai 20. huhtikuuta 2017

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Aurinkoista lukuviikkoa kaikille! Näin lukuviikolla yritän saada vähän enemmän blogattua, blogattavia kirjoja nimittäin on tuossa iso kasa :)

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella, kiitos Karistolle tästä! Kirja on juuri ilmestynyt ja luin sen nyt pääsiäisenä. Sivuja kirjassa on 190. Tämä on ensimmäinen kirja Pehkoselta jonka luin.

Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa uuden kotimaisen maalaisromanttisen sarjan, jolle jatkoa on luvassa ensi keväänä. Päähenkilönä kirjassa on juuri opettajaksi valmistunut nuori nainen Riina, joka lähtee Jylhäsalmelle sukulaistensa pitämään lossikahvilaan kesätöihin. Riina on ajatellut kesän Jylhäsalmella olevan kuin hengähdystauko, välivaihe, sillä elämässä on tapahtunut muutoksia, sydän on särkynyt aiemmin keväällä ja sen myötä elämä on muuttunut. Jylhäsalmessa hänet otetaan hyvin vastaan ja kesä tuo tullessaan uusia haasteita ja ihmisiä Riinan elämään.

Lämminhenkinen ja kesäinen romaani maustettuna pienellä jännityselementillä tuo lukijalle hymyn huulille ja maalaisromanttisen tunnelman järvineen, mökkeineen, aurongonpaisteineen ja ukkosmyrskyineen. Ympäristön ja ihmisten kuvaukset ovat hienoja ja kirjan tunnelmaan on niiden myötä helppo päästä sisään. Kirsi Pehkonen on kirjoittanut hyvin perinteisen maalaisromanttisen romaanin, mukavaa ja kevyttä luettavaa. Teksi on selkeää ja sujuvaa, tarina etenee johdonmukaisesti ja reippaasti. Jokaisen joka pitää maalaisromantiikasta kannattaa lukea ehdottomasti Sydämenasioita Jylhäsalmella.

Luulen että maalaisromanttiset kirjat ovat aina tervetulleita suomalaiseen kirjallisuuteen. Monet haluavat lukea jotain kevyttä ja kaunista kun nykymaailmassa on niin paljon ikäviä asioita. Itsekin luen mielelläni välillä tällaista kirjallisuutta, varsinkin jos olen juuri lukenut jotain rankempaa.






perjantai 31. maaliskuuta 2017

Pienin ehdoin

Luin viime viikonloppuna juuri ilmestyneen kuuden kirjailijan kauhunovelliantologian Pienin ehdoin. Kirjan on toimittanut Juha Mäntylä, joka on myös kirjoittanut kirjaan yhden novellin, muut kirjailijat ovat Henry Aho, Riku Talvitie, Arttu Tuominen, Jonna mononen ja Johanna Valkama. Kirjassa on sivuja 215.

Helsingin sanomissa oli maaliskuussa 2015 seuraavanlainen ilmoitus: Lahjoitan arvokodin, Töölö, puistoalue, 190m2, pienin ehdoin. Tartu tilaisuuteen! 

Tästä ilmoituksesta sai alkunsa Pienin ehdoin kirja. Kirjailijat laativat oman myynti-ilmoituksensa ja kirjoittivat sille kauhun sävyttämän novellin. Näistä kuudesta kirjailijasta neljää olen lukenut aiemmin. Nuorempana luin kauhua enemmänkin, siinä aikuisuuden kynnyksellä, mutta jotenkin se lukion jälkeen jäi, en oikein tiedä miksi. Toki tässä vuosien varrella on silloin tällöin tullut joku yksittäinen luettua. 

Henry Ahon novelli Vain rauhaa rakastavat huomioidaan, aloittaa antologian ja aloittaakin todella hyvin. Karu yksinkertaisuus, "psykologinen" vivahde ja päähenkilön persoona luovat karmivaa tunnelmaa. Tarina vie mennessään, koko ajan odotti mitä seuraavaksi tulee. Miljöökuvaus oli hienoa, mieleen piirtyi heti kuva millaisessa ympäristössä ollaan. 

Riku Talvitien novelli Talo puiden yläpuolella sai minut laskemaan kirjan hetkeksi käsistäni. Vastenmielinen kamaluus oli kyllä luotu niin että se tuntui lukijassa vielä lukemisen jälkeenkin. Kauniin ja kauhean yhdistäminen samaan tarinaan oli kyllä onnistunut. Minulle vähän turhan raaka, mutta varmasti uppoaa johonkin joka lukee enemmän tämän tyylistä kauhua. 

Antologiaa jatkaa kolmantena Arttu Tuominen novellillaan Uusi alku. Ihan ensiriveiltä alkaen läpi koko tarinan, aina viimeiseen sanaan asti, tarinassa oli kauhun ja jännityksen luomaa hyytävää tunnelmaa. Sain kylmiä väreitä tästä. Lopussa koin karmaisevan hämmästyksen ja se sopi hyvin loppuhuipennukseksi. 

Neljäs novelli Harvat ja valitut on Jonna Monosen kirjoittama. Novellin henkilöhahmot olivat onnistuneita, ne tuntuivat luontevilta ja sopivat tarinaan. Päällimmäisenä tunnelmana tarinassa kulki arvoituksellisuus, kamaluuden elementit kiteytyivät lapsiin kohdistuvasta pahuudesta. 

Viidentenä antologiassa on kirjan toimittaneen Juha Mäntylän novelli Karhukorpi. Tasaiseen tahtiin jännitystä nostattava tarina puistatti sopivasti. Lopun kamaluus oli onneksi jätetty ilman yksityiskohtia, niin että lukija voi ihan itse miettiä mitä tavallaan tapahtui. Hyvin onnistui saamaan tarinaan kuuluvan tunnelman näinkin.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä antologiassa on Johanna Valkaman novelli Humisevan harjun asukas. Pidin novellin hienosta historian havinasta ja kummitustarinamaisesta tyylistä. Tämä novelli erottui joukosta erityispiirteineen. Kuten aiemmin kirjoitin, kirjan aloitus oli todella hyvä, samoin oli kirjan lopetus.

Yleisesti ottaen Pieni ehdoin oli hyvin onnistunut antologia. Teema oli mielenkiintoinen ja sai kyllä omankin mielikuvituksen liikkeelle. Mietin novelleja lukiessani paljon jännityksen ja kauhun eroja ja totesin kauhun olevan aika vaativa tyyli. Kauhun luominen on vaikeaa koska kauhun kokeminen on ihmisille niin erilaista. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Itse en enää nykyään tosiaan välitä lukea kovin raakaa ja yksityiskohtaista kauhua. Myös kauhulla "mässäily" ei sovi itselleni yhtään. Pienin ehdoin novelleissa kauhua oli eri tavoin ja kirjailijat olivat saaneet teksteistään siten omanlaisiaan yksilöitä. Antologia oli minun mittapuullani pääasiassa sopivan kevytkauhuinen, ei mitenkään ahdistava, joten sopii varmasti myös muille kaltaisilleni vähemmän kauhua lukeville. Enemmän kauhua lukeville kirja antaa kyllä varmasti myös tarkoituksenmukaisen tunnelman.





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Jäljet

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Mila Teräksen Jäljet, kiitos Karistolle. Jäljet on juuri ilmestynyt, sivuja siinä on 285.

Jäljet on elämänkertaromaani suomalaisesta taiteilijasta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). Kirja alkaa Saltsjöbadenin Grand Hotellissa 1945 kun Helene alkaa työstämään yhtä viimeistä maalaustaan, viimeistä omakuvaansa. Helene alkaa katselemaan menneisyyteensä lapsuudesta alkaen, siihen hetkeen. Hän käy elämäänsä läpi ystävänsä ja kollegansa Helena Westermarckin kanssa, mitä kaikkea on tapahtunut ja millaisia vaikutuksia asioilla ja tapahtumilla on ollut häneen ja hänen töihinsä. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, vuodessa 1945 Saltsjöbadenissa tässä ystävysten keskustelussa ja menneisyydessä Helenen elämässä. Ajat ovat eritelty joten selkeys missä hetkessä ollaan pysyy läpi kirjan. Teräs on kirjoittanut kirjan Helenen näkökulmasta, joten tuntuu kuin hän itse kertoisi tarinaansa lukijalle.

Helenen lapsuus ja nuoruus Helsingissä 1860 ja 1870-luvuilla oli varsin ankeahkoa. Perheessä oli surua ja murhetta joka vaikutti koko perheeseen ja sitä myöden myös loppujen lopuksi koko Helenen elämään. Iloa Helene sai piirtämisestä ja kun muutkin huomasivat hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa piirtäjänä, Helenelle avautui uudenlainen mahdollisuus elämään jollaista hän ei olisi aiemmin uskaltanut edes toivoa. Vuonna 1880 Helene lähti apurahalla Pariisiin oppimaan lisää maalamisesta ja viettikin useita vuosia ulkomailla taiteen ja taiteilijoiden parissa. Helene asettuu kuitenkin myöhemmin takaisin Suomeen, pääasiassa Hyvinkäälle ja Tammisaareen kunnes sitten lähtee viimeisiksi vuosikseen Ruotsiin Saltsjöbadenin kylpylähotelliin.

Helenen taiteilijan ura ei ollut mitenkään helppo. Hänen teoksensa alkoivat saada arvostusta ja suurempaa näkyvyyttä varsin myöhään. Helene oli kovin herkkä sekä ihmisenä että taiteilijana ja pohti usein hyvin ristiriitaisin tuntein uraansa ja maalauksiaan. Hän on hyvin syvästi antautuva työlleen ja kovin itsekriittinen. Surumielinen sävy on usein Helenessä, mutta myös herkkä kauneus ja kaipuu kulkevat tarinassa ja Helenessä.

Pidin kirjasta valtavan paljon. Mila Teräs kirjoittaa niin taitavasti ja kaunista tekstiä että välillä oli pakko laskea kirja syliin hetkeksi ja antaa tekstin vaikuttaa. Esimerkkinä voin kirjoittaa tähän yhden kauniin kohdan: Pariisi on kuin huumaava, paksu kirja. Luen sitä välillä ahmien, toisinaan taas hitaammin, pysähtyen. Korttelit ovat kirjansivuja, täynnä kiihdyttäviä runonsäkeitä. Helenen ajatusmaailmasta vielä mielestäni häntäkin kuvaava esimerkki: Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan elämän perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen. Kauniin tekstin lisäksi myös koko tarina on hyvin puhutteleva ja kiinnostava. Erittäin hyvä valinta kirjan aiheeksi. Teräksen kirjaan uppoutuu ihan huomaamattaan ja ajankuvaukseen pystyy samaistumaan hyvin, elävän ja tarkan kuvauksen vuoksi. Lukukokemuksena Jäljet on todellinen helmi.

Vaikka ei olisi erityinen taiteen ystävä tai harrastaja, Jäljet sopii hyvin luettavaksi silti. Pelkästään taidolla kirjoitettu kaunis teksti ja ajankuvaus tekevät kirjasta jo lukemisen arvoisen ja Helenen elämä on tarina joka ansaitsee tulla luetuksi.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kesä kasiysi

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Sirpa Saarikosken esikoisteoksen Kesä kasiysi. Kirja on juuri ilmestynyt ja sivuja siinä on 176. Kiitos Karistolle!

Kesä kasiysi sijoittuu tietysti nimensä mukaisesti kesään 1989. Kultainen kahdeksankymmentäluku. Kirjan päähenkilönä on vähän päälle kolmekymppinen Kati, joka ajaa työkseen kirjastoautoa Tampereella. Katin työparina on pari vuotta nuorempi Mika. Kati on iloinen, paljon puhuva ja vähän levoton sielu ja päättää hommata Mikalle naisen. Kati on myös itse sinkku, mutta ei etsi miestä itselleen. Katin etsiessä ja suunnitellessa Mikalle sopivaa tyttöystävää, hän sattumalta tansseista tullessaan törmään mieheen joka vaikuttaa heti hänen elämänsä mieheltä, suuresti ihailemansa Modern Talkingin miesduon risteytykseltä ja mies pyytää hänen puhelinnumeronsa. Vaikka omalle kohdalle sattunut unelmamies saa Katin pään pyörälle, syystä jos toisestakin, hän löytää sopivan tyttöystäväehdokkaan Mikalle ja vähän avittaa Mikaa naisen suhteen, tosin Mikan tietämättä.

Muutaman viikon päästä on kesäfestarit jonne Kati alkaa järjestämään reissua. Festarit on Katille koko kesän kohokohta. Festareilla esiintyy tietysti Modern Talking ja Dingo mutta myös Topi Sorsakoski, jokaiselle jotakin. Kati haluaa pikkubussillisen väkeä reissulle mukaan matkakulujen säästämiseksi ja tunnelman kohottamiseksi, ja hän saakin kerättyä bussiin värikkään väen mm. kirjastoautonasiakkaita ja muita tuttuja. Ennen kesän kohokohtaa sattuu ja tapahtuu Katille kaikenlaista eikä festarimatkakaan ihan yllätyksetön ole.

Posti toi kirjan minulle perjantaina, lauantaina illalla aloin lukea ja eilen sunnuntaina sain kirjan luettua loppuun. Kesä kasiysi oli nopealukuinen, hauska ja pirteä kirja. Tuli ihan kesäfiilis lukiessa, joten täytynee lukea kirja kesällä vielä uudelleen. Oli ihan pakko myös kuunnella kirjan jälkeen vähän Dingoa ja Modern Talkingia ihan nostalgian vuoksi =) Itse olen kyllä syntynyt syksyllä 84 joten kesällä 89 olen ollut 4-vuotias, joten silloin en ole varmaankaan kuunnellut kyseistä musiikkia, mutta myöhemmin kyllä. Hyvin silti muistan myös Studio linet, olkatoppaukset, permanentit ja värikkäät vaatteet, joten hyvin pääsin tunnelmaan mukaan.

Kesä kasiysi on vauhdikas kirja, siinä tapahtuu koko ajan ja tarina etenee sutjakkaasti. Henkilöt ovat persoonallisia ja erilaisia, se tuo tasapainoa kirjaan, varsinkin kun päähenkilö on aika toimelias. Juoni on yksinkertainen, mutta sen ympärille on saatu räväkkyyttä rakennettua tapahtumilla ja kommelluksilla, sekä hahmojen eri piirteillä niin, ettei lukija pääse tylsistymään. Kesä kasiysin kansi on todella onnistunut ja hieno. Kirja sopii hyvin aikuisille ja saa varmasti hymyn huulille ja muistot pinnalle erityisesti kasariaikaa eläneille, mutta toimii mielestäni myos erittäin hyvin nuorille lukijoille.







maanantai 26. joulukuuta 2016

Elämän vittumaisuuden positiivisuus

Vähänlaisesti vieläkin runoja luen, yritän opetella lukemaan niitä enemmän. Tämän vuoden aikana olen onnistunut siinä hyvin koska olen lukenut useitakin runokirjoja. Yksi niistä on nyt tässä jouluna lukemani Elämän vittumaisuuden positiivisuus. Se on Jori Aurasen runokirja ja esikoisteos. Se on ilmestynyt 2014 ja sivuja on 84. Tämän kirjan sain käsiini ystävän kautta, joka puolestaan on runoilijan itsensä ystävä.

Elämän vittumaisuuden positiivisuus on suurien tunteiden, ajatusten ja pohdintojen runokirja. Sävy on varsin synkkä ja raskas, välillä jopa niin raskas että itsekin koin ahdistuksen tunteen, mutta se kertonee siitä että kirjan sanoma on saavutettu. Aurasen runot ovat hyvin voimakkaita ja rajujakin. Niissä ei peitellä eikä kaunistella mitään. Maailman ja elämän kurjat ja nurjat puolet ovat esillä kaunistelemattomina. Runoista löytyy ihmissuhteita, pahuutta, kurjaa elämää, vääriä valintoja, kannanottoa maailman asioihin ja kuitenkin pilkahdus jostain hyvästäkin.

Runot ovat ymmärrettäviä, niiden punainen lanka on tällaiselle vähemmän runoja lukeneellekin selvästi esillä. Elämän vittumaisuuden positiivisuus ei kuitenkaan sovi herkimmille, näin ajattelisin kirjan rankan ja raskaan sävyn vuoksi. Toki on myös lukijasta itsestään kiinni miten runot vaikuttavat. Kirjan kansi on mielestäni hieno ja osuva.

Jori Auraselta on tämän vuoden syksyllä ilmestynyt toinen runokirja, sitä en ole vielä lukenut. Nyt luen jotain kevyempää tähän väliin ja palaan sitten Aurasen toisen kirjan runojen pariin.






keskiviikko 24. elokuuta 2016

Milt

Milt on nyt kesällä ilmestynyt Juha Mäntylän toinen jazzromaani. Mäntylän ensimmäinen jazzromaani Audrey rakkaani ilmestyi viime vuonna, luin sen silloin ja täältä blogista voi käydä lukemassa tarkemmin ajatuksiani siitä. Nyt luin Miltin.

Milt on karu ja kaunis tarina siitä miten Milton King etsii omaa polkuaan trumpetin kanssa jazzmaailmaan ja haaveilemaansa elämään. Trumpetti on epävireinen ja kolhiintunut, kuten myös Milton itsekin. Menneisyys ja nykyisyys kohtaavat salaperäisesti ja toimivat kohtalona ja voimana, jota Milt tarvitsee päästäkseen oikealle polulle. Ja mitä polku tuokaan tullessaan. Tapahtumat sijoittuvat Audrey rakkaani kirjasta tutuissa maisemissa Tuorilassa ja New Orleanssissa, ja tutut hahmot ovat Miltissäkin olemassa, mutta taustalla.

Milt on kirja joka tuo esiin miten suuri merkitys ihmisen sinnikkyydellä ja unelmiensa tavoittelulla on elämänhaluun ja selviämiseen ankarastakin paikasta. Kirjassa on tavallaan elämän hyvä ja paha läsnä läpi koko kirjan. Milt on surumielisempi ja hillitympi tarina kuin Audrey rakkaani. Se on koskettava ja mystiikkaa löytyy sopivasti. Se herätti ajatuksia elämästä.

Luin Miltin ns. muutamassa erässä, tuntui että kirjasta saa eniten irti kun lukee hetken kerrallaan, antaa tarinan vaikuttaa ja sitten jatkaa. Kirja on pieni ja sivuja on 191, joten sen olisi voinut lukea yhdelläkin kertaa varmasti, mutta se olisi ollut liian hätäistä, jotta kirjan syvin olemus olisi saavutettu. Anna Miltille aikaa, niin Milt antaa sinulle elämää, mystiikkaa ja jazzia.










Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...