perjantai 12. tammikuuta 2018

Kesän kerran mentyä

Luin tuossa vuoden vaihteessa Pertti Lassilan Kesän kerran mentyä. Se on julkaistu 2017 ja sivuja siinä on 188.

Kirjan alussa eletään syyskesää 2016. Hangossa nuori nainen Elsa tapaa merimiehen, heidän yhteinen aikansa jää lyhyeen, nuori merimies nousee laivaan ja lähtee merille. Seuraavana keväänä Elsalle syntyy pieni tyttö.

Siirrytään alkukesään 1939, nuori nainen Taimi saapuu Hankoon lapsuudenkotiinsa viettämään kesälomaa. Kesäinen Hanko tarjoaa parastaan Taimille, aurinkoa, päiviä rannalla ja aikaa pohdiskella maailmaa ja itseään. Hän tutustuu nuoreen ylioppilaaseen ja vanhaan taiteilijamieheen. Molemmilla on omanlaisensa vaikutus Taimiin. Syksyn tullen tummuu taivas ja ihmisten mielet, miehet lähtevät rintamalle ja sota syttyy.

Kesän kerran mentyä on kaunis ja koskettava romaani. Kertomus kahdesta vahvasta ja itsenäisestä naisesta, onnen, rakkauden, menetyksen ja surun keskellä. Sota ei ole pääasia kirjassa vaan taustalla, mutta tärkeänä elementtinä kokonaisuudessa. Kirja ei kuitenkaan ole synkkä. Lassilan kieli on uskomattoman kaunista, hyvin kuvailevaa ja taitavaa. Jo kielestä nauttiminen tekee tästä kirjasta nautittavan lukuelämyksen, mutta toki tarina itsessäänkin on vaikuttava ja ajatuksia herättävä.

En ole lukenut Lassilalta mitään aiemmin, mutta nyt pitää tutustua hänen tuotantoonsa tarkemmin.




tiistai 2. tammikuuta 2018

Loppuluisu

Sain arvostelukappaleeksi Kalle Lähteen uunituoreen kirjan Loppuluisu, kiitos Otavalle ja kirjailijalle itselleen. Kirja ilmestyi eilen, mutta sain tämän jo joulun jälkeen ja luinkin heti. Sivuja kirjassa on 205.

Loppuluisu on jatko-osa Kalle Lähteen esikoisteokselle Happotesti joka ilmestyi 2015. Happotestistä olen kirjoittanut blogiini aiemmin. Loppuluisu jatkaa alkoholisoituneen Joonatanin tarinaa. Eron myötä asunnon myynnistä tulleet rahat eivät ole kuluneet uusiin huonekaluihin, vaan rahat hiipuvat tasaiseen tahtiin alkoholin muodossa Joonatanin kurkusta alas. Kohtalotoverille naapurista käy huonosti, mutta saako sekään alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden syövereihin ajautunutta miestä havahtumaan todellisuuteen ja oman tilan tajuamiseen vai ollaanko jo hyvää vauhtia viimeisessä loppuluisussa.

Odotin kovasti Tämän kirjan ilmestymistä, eikä tarvinnut pettyä. Lähteen Loppuluisu on mainio osoitus siitä miten vakavaakin aihetta  käsittelevä kirja voi olla myös viihdyttävä, aivan kuten edeltäjä Happotestikin. Tosin se edellyttää tässä kirjassa mustan huumorin ymmärtämistä. Kirja on ennen kaikkea aito ja antaa todellista kuvaa siitä millaista alkoholistin elämä on, miten hän näkee ja kokee itsensä, muut ihmiset ja asiat ympärillään. Myös sivullisten näkökulmaa tulee Loppuluisussa hyvin esille. Loppuluisu on suorasukainen ja kaunistelematon totuus alkoholismista ja kertoo sen aiheuttamasta kohtalosta jos toisestakin.

Alusta asti kirja vei totaalisesti mukanaan. Hyvää kieltä ja kerrontaa. Kirjassa ei ole yhtään ylimääräistä täytettä vaan pysytään asian ytimessä koko ajan, se sopii hyvin tähän kokonaisuuteen. Kirja sopii hyvin oikeastaan kenelle vain, joka kestää alkoholismista lukea, ymmärrä että on niitäkin jotka eivät siihen pysty. Suosittelen kuitenkin lukemaan Happotestin ensin, niin pääsee paremmin mukaan Loppuluisuun.










maanantai 1. tammikuuta 2018

Kirjojen vuosi 2017

Niin se taas vuosi vaihtui uuteen. Ajattelin kirjoittaa vähän 2017 vuodestani kirjallisuuden parissa. Laskin että vuonna 2017 tuli luettua 63 kirjaa, sekä 77 lastenkirjaa ja monet niistä vielä useampaan kertaan. Lukemista on siis riittänyt. 2016 kuin 49 kirjaa, eli nyt tuli vähän enemmän luettua.

Paljon olen lukenut hyviä kirjoja tähän vuoteen, mutta muutamalle pitää antaa erityismaininta. Alkuvuodesta ilmestynyt Mila Teräksen Jäljet oli yksi vuoden mieleenpainuvimmista kirjoista kauniilla ja ainutlaatuisella kielellään. Jenni Haukion toimittama runokokoelma Katso pohjoista taivasta oli mitä parhain Suomi 100v. juhlakirja. 367 runoa suomalaisilta runoilijoilta sai minut kyllä vaikuttuneeksi. Jännityskirjallisuuden puolelta Arttu Tuomisen Silmitön oli kotimaisista paras. Kirjailijan aivan omanlaisensa tyyli ja taito yhdistettynä monipuoliseen ja mielenkiintoiseen tarinaan ja juonikuvioihin teki Silmittömästä tämän vuoden jännitystähden. Ulkomaisesta jännityskirjallisuudesta minut vakuutti ja viehätti Elly Griffiths kirjoillaan Risteyskohdat ja Januksen kivi. Uskomattoman hienosti yhdistetty rikokset ja arkeologia, mutta niin että tällainen tavallinen arkeologiasta juuri mitään ymmärtämätönkin pystyy hyvin lukemaan. Virkistävää erilaisuutta! Elämänkerroista vaikuttavin, mutta samalla myös ahdistavin vuoksi oli Tilar J. Mazzon  Irenan lapset, joka kertoo Irena Sendlerin tarinan. Kevyemmistä luettavista suosikkini oli Eve Hietamiehen Hammaskeiju ja toki myös Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi sai minut nauramaan, mutta myös vakavoitumaan kun vakavoitumisen aika oli. Tässä nyt tosiaan vain muutamia hienoja lukukokemuksia menneeltä vuodelta.

Kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia joissa kävin vuonna 2017 olivat Porin kirjojen yö, Dekkarifestarit Helsingissä, Turun kirjamessut, Helsingin kirjamessut ja parit kirjajulkkarit. Lisäksi kävin ahkerasti myös kirjaston lukupiirissä, jossa olen käynyt jo vuosia.

Turun kirjamessujen esiintymiseni oli yksi merkittävä asia jonka voi laskea kirjallisuusharrastukseen vuoteen 2017. Samoin koelukijana toimiminen joka kyllä alkoi jo vuoden 2016 loppupuolella. Hieno kirjallisuusvuosi huipentui itsenäisyyspäivänaattona 05.12.2017 kun minut ja koirani Fiina palkittiin Porin pääkirjastossa erinomaisesta lukukoirayhteistyöstä.

Voi sanoa että vuosi 2017 oli oikein hyvä kirjallisuusvuosi! Nyt oikein hyvää ja lukurikasta uutta vuotta 2018 kaikille!






sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Jäätelökioskilla

Sain kirjailija Mikko Haaksluodolta arvostelukappaleeksi hänen kolmannen kirjansa Jäätelökioskilla. Sen on kustantanut Kirjokansi ja ilmestynyt tänä vuonna. Sivuja kirjassa on 183. Luin kirjan tuossa reilu kuukausi sitten, ja nyt ehdin vihdoin blogata sen.

Jäätelökioskilla sisältää kahdeksan novellia, Telkkari, Jäätelökioskilla, Opinto-ohjaaja, Suvaisevaisuuskasvatusta, Sinibaretti, Vastaanotolla, Raamattupiirissä ja Miestenpäivillä. Päähenkilöt novelleissa koostuvat nuorista ihmisistä aina sieltä kymmenvuotiaasta nuoreen aikuiseen. Jokaisella on tavallaan oma teemansa, mutta lähes kaikkia novelleja yhdistää uskonnolliset asiat, tarkemmin sanottuna helluntailaisuus. Teemoina on mm. suvaitsevaisuus, ihmissuhteet ja mielenterveys. Mielestäni parhaimmat novellit olivat Vastaanotolla ja kirjan nimikkonovelli Jäätelökioskilla.

On hyvä että yhteiskunnallisestikin puhuttelevia asioita käsitellään, mutta tässä kirjassa häiritsi se että niihin sekoitettiin uskonnollisuus. Se sai mielestääni aivan liikaa huomiota siihen nähden, että esimerkiksi kirjan takakannen esittelystä ei pysty millään tavalla päättelemään, että uskonnollisuus ja helluntailaisuus ovat näin vahvana osana läpi kirjaa. Nämä uskonnolliset asiat eivät sinänsä haittaa yleensä lukemistani, mutta nyt se aiheutti sen, että novellien pääteemat jäivät mielestäni vain pienen pieniksi taustaelementeiksi ja uskonnollinen paasaaminen vei kaiken huomion, joissakin novelleissa erityisesti. Lisäksi häiritsi tällainen ääriasetelma joka toistui useammassakin novellissa. Novellin alussa päähenkilö saattoi olla esimerkiksi tätä uskonnollisuutta vastaan tai halusi ainakin kyseenalaistaa sitä, mutta lopuksi kuitenkin päätyi siihen että se onkin ihan hyvä asia. Eikä tässä asetelmassakaan sinänsä mitään väärää, mutta kun se toistuu useammassa novellissa, on se häiritsevää. Välillä tuntui että kirjailijalla olisi kova halu tuoda voimakasta mielipidettä julki jostain asiasta, mutta sitten lopuksi kuitenkin tulee katumapäälle ja lievittää sitä kääntämällä asian toisinpäin.

Tästä huolimatta Haaksluoto on hyvä kirjoittaja, mielelläni lukisin häneltä jotain ihan erilaista tekstiä vielä. Haaksluodon teksti on nopeasti luettavaa ja selkeää. Paikoittainen savolaismurre henkilöiden puheessa on mukava ja hauska yksityiskohta kirjassa. Novellit etenevät johdonmukaisesti ja niiden rakenne on perinteisen novellin mukainen. Odotin vähän erilaista novellikokoelmaa, joten tämä kirja pääsi yllättämään erilaisuudellaan.












perjantai 8. joulukuuta 2017

Kirjallisuuteen liittyvä julistebloggaus

Nyt tulee poikkeuksellisesti julistebloggaus, mutta kirjallisuuteen liittyvä. Luin kesän kynnyksellä Piia Raidan runokirjan Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää ja bloggasinkin sen taannoin. Piia Raita on vienyt runot ja mietelauseensa eteenpäin valokuvien kera ja niistä on tehty julisteita ja sisustustarroja. Ilokseni sain valita itselleni haluamani julisteen ja siitä tämä bloggaus.

Ajattelin ensin että valinta useasta julistevaihtoehdosta olisi vaikea, mutta loppujen lopuksi tämä valitsemani juliste tuli valituksi ensisijaisesti ajatelman perusteella. Tämä ajatelma "Kauneinta on vilpitön rakkaus, joka ei ota, eikä anna, vaan varmuudella on." tuntui itselleni ominaisemmalta ja vaihtoehdoista parhaimmalta meidän kotimme seinälle. Kuvakin on kaunis ja herkkä ja sopii mielestäni tähän ajatelmaan hyvin. Valitsin kuvan kooksi 50x70 koska se sopi parhaiten kohtaan johon olin suunnitellut julisteen laittavani. Laitoin julisteen makuuhuoneemme seinälle, kohtaan josta se näkyy makuuhuoneen ovelle ja on vanhan kauniin kirjoituspöytäni yläpuolella. Kirjoituspöytä on puinen ja tummahkon ruskea, joten julisteen värimaailma sopii hyvin tähän. Laitoin mustareunaiset kehykset, ohuehkot. Ne sopivat kuvaan ja halusin eleettömät kehykset, jotta ne eivät vie huomiota itse julisteesta. Piia Raita on hienosti yhdistänyt näin kirjallisuuden ja valokuvataiteen.

Julisteita ja myös sisustustarroja voi tilata osoitteesta  https://www.designtarrat.fi/runosuoni-collection . Toimitus oli nopea ja hyvin pakattu. Juliste vaikutti mielestäni laadukkaalta ja vahvalta paperilta. Jos on lukenut Piia Raidan runokirjan ja pitänyt siitä, nämä julisteet ja sisustustarrat saattaa myös kiinnostaa. Toki toimii hyvin vaikka ei olisi runokirjaa lukenutkaan, ajatelmat ovat hienoja ja kuvat kauniita, voi jopa käydä niin että innostuu näiden myötä lukemaan kyseisen runokirjan!




perjantai 10. marraskuuta 2017

Se ken tulee viimeiseksi

Syyskuussa dekkarifestareilla Jari Järvelä kertoi uutuuskirjastaan Se ken tulee viimeiseksi, ja mielenkiintoni heräsi. Tein heti kirjastoon varauksen. Lokakuun lopulla sain kirjan kirjastosta ja luinkin sen heti. Sivuja kirjassa on 270. 

Ennen kuin mennään itse kirjaan tulee pieni alustus. Järvelä oli poikansa kanssa muutamia vuosia sitten tehnyt isä-poika-matkan Korsikalle ja vaeltanut siellä Euroopan vaativimman vaellusreitin joka tunnetaan nimellä GR20. Järvelä oli tehnyt Suomen kuvalehdelle matkakertomuksen tästä reissusta, ja hän oli saanut idean tehdä myös tähän liittyvän kirjan. Luin tämän matkakertomuksen netistä ennen kun sain kirjan käteeni. Laitan tähän kirjan esittelytekstin: 

Tule Korsikalle, voita miljoona euroa!

Tämä on kilpailu, jossa psyykkinen ja fyysinen kantti joutuvat äärimmäiselle koetukselle ja jossa voittosumma jaetaan maalissa tasan hengissä selvinneiden kesken.

Kymmenen suomalaista kohtaa toisensa ensi kertaa leirinuotiolla Korsikassa. Heidän tehtävänään on kulkea kahdessa viikossa GR20, Euroopan vaikein vaellusreitti joka sahaa halki vuoristoisen saaren. Kilpailijat on valinnut tuhansien hakijoiden joukosta herra Pohjoinen, mies joka on tehnyt miljoonaomaisuutensa pelibisneksellä.

Leppoisa patikointiretki muuttuu pian piinaavaksi selviytymistaisteluksi, kun reitillä alkaa tapahtua selittämättömiä kuolemantapauksia ja epäilykset hiipivät kilpailijoiden mieleen. Jokainen heistä tietää, että mitä harvemmaksi joukko käy, sitä suuremmaksi voittopotti kasvaa. Lisäksi he ovat onnistuneet suututtamaan kiivasluonteiset saarelaiset. Vendetta on korsikan kieltä ja se tarkoittaa verikostoa.


Eipä ole pitkään aikaan mikään kirja kuohuttanut näin. Tai pitäisikö sanoa aiheuttanut näin ristiriitaisia tunteita. Järvelä kirjoittaa hyvin. Teksti on sulavaa ja helppoa, etenee hyvin ja luvut ovat hyvän pituisia. Rakenne toimii.  Kirjan idean on huikean hyvä, sijoittaa tällainen jännitystarina vaativalle, oikeasti olemassa olevalle vaellusreitille. Se tuo kirjaan ihan omanlaisensa erinomaisen viehätyksen ja jännityksen. 

Sitten tulee tämä mutta. Ihan kirjan alussa huomasin jo että teksti vaikuttaa kovin tutulta, ja sitähän se sitten olikin pitkin kirjaa, ihan viimeisille sivuille asti. Kirjassa on hyvin paljon aivan täsmälleen samoja lauseita kuin tässä Suomen kuvalehden matkakertomuksessa. Kirjan päähenkilöt, nämä kymmenen vaeltajaa ovat myös matkakertomuksesta, tosin matkakertomuksessa he eivät ole vaeltaneet kaikki yhdessä eivätkä olleet suomalaisia kuten kirjassa. Henkilöt ovat tunnistettavissa matkakertomuksesta todella hyvin. Kirjan henkilöihin oli tietysti kyllä luotu luonteenpiirteitä ja elämänhistoriaa. Henkilöhahmot ovat kaikki enemmän tai vähemmän ärsyttäviä, oliko se kirjailijan tarkoituskin vai ei, en tiedä. Lisäksi tämä sama asetelma joka on tuttu Agatha Christien klassikosta Yksikään ei pelastunut häiritsi minua kovin. Jos kirja on osittain kopiota jo julkaistusta matkakertomuksesta ja ideaa kirjaan on otettu vielä kuuluisan kirjailijan menestyskirjasta, se kyllä vie vetovoimaa kirjasta. Kirjan nimikin vielä lasten leikkilorusta, mikä sinänsä ei olisi haitannut ehkä muuten, tuntui nyt pettymykseltä vaikka sopii kirjaan. Harmittaa että kirjaa mainostetaankin Agatha Christien varjolla. Kun olin lukenut tuon matkakertomuksen etukäteen ja luin sitten tätä kirjaa, jotkut asiat ja tapahtumat olivat ennalta-arvattavissa, jotkut ainakin sinnepäin, mikä taas sai harmistuksen nousemaan pintaan. Onneksi annoin kirjan ensin luettavaksi ystävälleni ja vasta sen jälkeen vinkkasin matkakertomuksesta, sain pelastettua edes vähän hänen lukukokemustaan. Ystäväni oli tyytyväinen menettelyyni. Onneksi loppu ei ollut niin arvattavissa!

Kaikesta tästä kritiikistäni huolimatta täytyy sanoa, että kirja on kuitenkin koukuttava, mysteerinen ja mielenkiintoinen, ja pidin siitä omalla tavallani näistä kaikista harmituksista huolimatta. En kyllä muista mikä kirja olisi viimeksi aiheuttanut minulle näin laidasta toiseen ristiriitaisia fiiliksiä, mutta Jari Järvelä on onnistunut herättämään tunteita ja ajatuksia lukijalle, ainakin minulle, joten se kai lienee hyvä asia kirjailijalle. Toki voin kirjaa myös suositella kaikille jännityksen ystäville, jotakin lukijaa nämä minua häiritsevät seikat eivät välttämättä kosketa millään tavalla. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan ensin ja mahdollisesti tämä matkakertomus lehdestä kirjan jälkeen. 




Tyttö lumisateessa

Nyt on pitkästä aikaa oikein todella kova dekkarifiilis. Koko ajan pitää olla joku dekkari luvussa edes oheislukemisena. Luin edellisellä viikolla Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa, joka on ilmestynyt suomennettuna tänä vuonna. Sivuja kirjassa on 442.

Toimittaja Magdalena Hanssonin elämä on kokenut muutoksia. Kipeä avioero, muutto takaisin lapsuuden maisemiin pojan kanssa ja uusi työpaikka. Magdalenan uuden pienen kotikylän rauha kokee kolahduksen kun teinityttö katoaa. Pian poliisit ovat keskellä henkirikostutkintaa josta Magdalenakin tietysti lehteen kirjoittaa, ja yrittää extratietoa sekä tutulta poliisilta että omien tutkimustensa kautta.

Tyttö lumisateessa on hyvä kirja. Ihan perusdekkari ei siinä mielessä ole, että päähenkilönä on toimittaja, mutta siis se ei haittaa. Hyvä kun on vähän erilaisuuttakin. Poliisitutkintaa on tietysti tästä johtuen vähän vähemmän. Rikosvyyhti selviääkin hiljakseen ja vähän eri johtopäätöksiin perustuen kuin yleensä dekkareissa. Jollain tavalla ehkä vähäeleinen dekkari, ja ajoittain epäuskottava. Hiukan häiritsi sellaiset tyhjänpäiväiset täytevirkkeet. Kuvailua pitää olla kirjoissa, mutta kun kuvailu menee sellaiseksi kirjan täytteeksi, se paistaa ikävästi läpi. Onneksi näitä nyt ei paljon kirjassa ollut, mutta joitakin siellä täällä. Juoni ja sivujuonet hyviä, hyvin tyypillisiä dekkareille. Henkilöhahmot olivat hyviä, uskottavia ja erilaisia persoonia mahtui kirjaan mukavasti. Joitakin asioita jäi vähän epäselviksi ja irrallisiksi, esimerkiksi Magdalenan historiaan viittaavia kohtia olisi pitänyt vähän enemmän avata. Jatko-osissa mahdollisesti näin tapahtuukin, mutta mielestäni niitä olisi ollut hyvä avata jo nyt. Koukuttava kirja kuitenkin, hyvin veti lukijan mukaansa ihan alusta alkaen. Jatkoakin jää odottamaan hyvillä mielin.

Suositella voisi ihan kaikille dekkareiden ystäville. Mitenkään raaka Tyttö lumisateessa ei ole, sanoisin että suhteellisen kevyt vaikka jännitystäkin riittää. Nopealukuinen kirja.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...