maanantai 12. elokuuta 2019

Vastaa jos kuulet

Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Ninni Schulmanin Vastaa jos kuulet, kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Teos on ilmestynyt alkuperäisesti 2010, mutta nyt keväällä ilmestyi suomeksi, sivuja siinä on 444 ja se on Schulmanin kolmas teos. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Tyttö lumisateessa (2010 suom. 2017), siitä olen blogannutkin ja Poika joka ei itke (2012, suom. 2018).

Kirjan päähenkilö toimittaja Magdalena Hansson on hoitovapaalla paikallislehden toimituksesta. Pienen tyttären kanssa on raskasta, kun yöunet ovat vähissä ja Magdalena yrittää pitää huolta kodista ja muusta perheestä. Häntä painaa myös kova huoli tulevaisuudesta, kun paikallistoimitusta uhkaa mahdollisesti lopettamispäätös. Kun metsästysseuran hirvijahti päättyy erään metsästäjän kuolemaan ja hänen tyttärensä katoamiseen, Magdalena tarttuu työhön vauvan hoidon ohella, ja alkaa kirjoittamaan tapahtumasta, työpaikkansa säästymistäkin ajatellen.

Poliisit Christer Berglund ja Petra Wilander ovat myös uusien asioiden äärellä. Christer on aloittelemassa yhteiselämää Torunin kanssa, mutta asiat eivät suju ihan helposti. Petra Wilander taas on saanut ylennyksen, mutta joutuu olemaan metsästäjän kuoleman tutkinnasta sivussa, koska kuuluu samaan metsästysporukkaan ja oli jahdissa mukana onnettomuuden sattuessa. Lisäksi tutkintaa tulee johtamaan poliisi, jolla on Petraa kohtaan muitakin kuin työtoverillisia tunteita.

Schulman on selvästi jo varmempi kirjailija kuin ensimmäisessä kirjassaan, vaikka silloinkin hän oli jo hyvä. Pidin kirjasta paljon. Schulman osaa vetää lukijan mukaansa ensiriveiltä alkaen. Hän kirjoittaa mielenkiintoisesti, teemat on valittu hyvin aina. Pääjuoni ja sivujuonet kulkevat yhdessä, mutta kuitenkin erikseen. Kirjailija pitää lukijan mielenkiinnon yllä vaihtamalla sopivasti näkökulmahenkilöitä ja juonien kuljetuksia. Kirjassa on hyvässä suhteessa sarjan päähenkilöiden elämää taustatarinassa ja varsinaista pääjuonta ja teemaa. Samoin kuten aiemmissakin Schulmanin kirjoissa, tässäkin kirjassa oli vähän turhaa täytettä, tiivistys olisi ollut tarpeellista varsinkin kun se on suhteellisen hidastempoinen yleisolemukseltaan.  Schulmanin kieli on hyvää ja taidokasta, sitä lukee todella mielellään.






Tasaista tahtia, Katajamäki

Kesä ei ole kesä ilman Katajamäki-kirjaa. Keväällä ilmestynyt Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan neljästoista kirja oli myös alkukesän lukemistoani. Kirjaan tarttuessani toivoin rentoa, nautittavaa luettavaa, eikä tarvinnut pettyä, tälläkään kertaa. Tasaista tahtia, Katajamäki on Kariston kustantama ja sivuja siinä on 262, kiitos Karistolle arvostelukappaleesta.

Katajamäki saa useamman uuden asukkaan. Kirkonkylän koulun kotitalousopettaja Lilja muuttaa kyläkaupan yläkertaan. Hän on jäänyt leskeksi ja haluaa Katajamäellä etsiä rauhassa uutta suuntaa elämäänsä. Kauaa ei Lilja ehdi uudessa kotikylässään hengähtää, kun tien toiselle puolelle, koulun yläkertaan muuttaa Liljan tytärpuoli Ilse. Hän on nuori lääkäri, eikä heidän välit Liljan kanssa ole kovin läheiset, ikäeroa heillä ei ole kuin muutama vuosi. Toisessa päässä koulua asuu uusi opettaja Severi, joka nähdään kylillä sekä Liljan että Ilsen seurassa. Onko romantiikkaa ilmassa? Kumman kanssa? Katajamäen rivitaloon on saapunut myös uusia asukkaita, vanhempi herrasmies yksin ja nelihenkinen perhe, jonka pojat ovat villimpää luonnetta ja aiheuttavat harmia kyläläisille. Myös uudet maahanmuuttajanuorukaiset saapuvat jo Katajamäellä asustavien maahanmuuttajien luokse. Kyläläiset suunnittelevat myös Katajamäen 120-vuotisjuhlaa, ja ihmettelevät kuka on kylällä tapahtuvien rötösten takana.

Tasaista tahtia, Katajamäki viihdytti ja ihastutti, kuten aina, tämä kirja ehkä jopa enemmän kuin edellinen. Katajamäki-kirjojen suosion salaisuus ovat henkilöt, jotka tuntuvat aidoilta ja kylän lempeä kuvailu ja tunnelma, joka on sopiva sekoitus vanhaa ja uutta aikaa. Edelleen Päivikki on ehdoton suosikkini henkilöistä ja rakennuksista Pihlajan torppa. Lukemisen jälkeen oli hyvä fiilis, mietin jopa pitäisikö lukea koko sarja uudelleen. Kaikki Katajamäki-kirjat löytyy kyllä hyllystäni yhtä kirjaa lukuunottamatta, se on jostain syystä jäänyt hankkimatta vaikka lukenut sen olen.  Ensi kevättä ja uutta Katajamäki-kirjaa odotellen =)




sunnuntai 11. elokuuta 2019

Liitopoika

Aku on yläkoulua juuri vaihtanut poika, joka on joutunut koulukiusaamisen uhriksi edellisessä koulussaan. Hän on lahjakas ompelija ja keppihevosten askartelija, mutta uudenkaan koulun kaikki oppilaat eivät ymmärrä Akua ja hänen harrastuksiaan. Hänellä on kuitenkin ystävät Maaria ja Janet, joiden kanssa hän jakaa harrastuksen ilot, ja tutustuu myös erääseen keppariharrastelijatyttö Izzyyn, joka tuntuu heti aivan erityiseltä tytöltä.

Liitopoika on ajankohtainen nuortenromaani koulukiusatusta, joka haluaisi vain olla oma itsensä muiden joukossa, ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan.  Kirjassa on yhdistetty kaksi hyvin ajankohtaista teemaa koulukiusaaminen ja keppihevosharrastus. Keppihevosharrastuksesta kirjasta oppii paljon, itsekään en paljoa harrastuksesta aiemmin tiennyt, mutta nyt opin.

Puikkonen kirjoittaa nuorisoläheisesti ja kerronta on tiivistä. Henkilögalleria on sopivan suppea nuortenkirjaan ja palvelee tarinaa hyvin. Liitopoika on ihan hyvä lukukokemus, jäin kuitenkin kaipaamaan syvällisempää otetta, sellaista nuorillekin sopivaa syvällisyyttä. Nyt kirja jäi osittain pintapuoliseksi, ehkä nimenomaan kiusaamisteeman osalta. Kirja jätti tulevaisuuden auki, joten jatkoa voisi ehkä olla luvassa. Jos miettii minkä ikäiselle kirja sopisi, niin noin 11-14-vuotiaat olisi mielestäni sopivan ikäisiä.

Liitopoika ilmestyi keväällä, ja oli alkukesän lukemistossani, kiitos Karistolle arvostelukappaleesta! Sivuja kirjassa on 138.









maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kullanhuuhtoja

Toukokuussa ilmestynyt Kullanhuuhtoja on Timo Sandbergin Heittola-sarjan yhdestoista kirja.  Kullanhuutoja ilmestyi toukokuun alussa, sivuja siinä on 315 ja sen on kustantanut Karisto.

Komisario Heittolan kaveri, entinen kansanedustaja Pertti Jalovuori on kokenut väkivaltaisen kuoleman Lapissa, selvittäessään sukunsa vaiheita. Hautajaisissa Heittola päättää kolmen puolitutun miehen kanssa lähteä selvittämään, mitä Jalovuori oli saanut suvustaan selville, kuka hänet tappoi ja miksi, samalla reissu toisi kaivattua irtiottoa kireästä tunnelmasta kotona ja omista työasioista. Rovaniemen poliisissa työskentelevä Nora Siren valaisee Jalovuoren murhan tutkintaa Heittolan porukalle, onhan heillä Heittolan kanssa yhteistä menneisyyttä poliisityössä ja vähän muutenkin. 

Miesporukka majoittuu Lapin erämaahan ja tapaa omien tutkimustensa yhteydessä mitä erikoisempia persoonallisuuksia. Ihan kaikki eivät pidä miesten uteluista ja he joutuvat tämän tästä kiperiin tilanteisiin ja käänteisiin, mutta humoristisiakin tapahtumia ja kohtaamisia miesten tielle riittää.

Kullanhuuhtoja oli erilainen tuulahdus Heittola-sarjaan, miellyttävä sellainen. Lapin erämaa jo itsessään kiehtoo minua, ja oli aivan mahtavaa lukea siitä. Maisemien ja paikkojen kuvailu oli itselleni jo koukuttavaa. Pidin kovasti Heittolan miesporukan hahmoista, ne olivat todentuntuisia ja erilaisia persoonallisuuksia. Kirjaan oli hienosti rakennettu miesten välille hieno yhteishenki, vaikka persoonilla oli vahvojakin mielipide-, ja näkemyseroja erinäisistä asioista. Se oli tavallaan osa tarinaa.

Juoni oli hyvin mielenkiintoinen ja lukiessa sai hyvin pohdittua itsekin Jalovuoren kuolemaan johtaneita asioita. Sandbergin ominainen hyvä tyyli teoksessa on, vaikka ihan tavanomainen Heittola-kirja ei olekaan. Sandberg on yksi niistä dekkaristeista, jotka ovat sarjojensa ensikirjoista koukuttaneet minut lukijana, ja yksi suosikkidekkaristeistani. Heittola-sarjan parissa ei voi muuta kuin viihtyä!






keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Korppikuningas

Tällä viikolla vietetään dekkariviikkoa, joten pitäähän sitä blogata dekkarista =) Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Elly Griffithsin viidennen suomennetun kirjan Ruth Galloway-sarjasta, Korppikuningas. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. Korppikuningas on alunperin ilmestynyt 2013 ja suomennos ilmestyi nyt keväällä. Sivuja kirjassa on 372. Seuraava suomennos sarjaan ilmestyy syksyllä.

Ruth saa kuulla opiskeluaikaisen ystävänsä Danin kuolemasta. Hän on kuollut oman kotinsa tulipalossa, joka on sytytetty tahallaan ja ovi salvattu niin, ettei Danilla ole ollut pakomahdollisuutta. Ennen kuolemaansa Dan on tehnyt merkittävän arkeologisen löydön, ja lähettänyt Ruthille kirjeen, jossa hän pyytää Ruthilta asiantuntija-apua, mutta ilmaisee myös olevansa peloissaan löytönsä takia. Ruth saa kirjeen vasta kuultuaan Danin kuolemasta, mikä aiheuttaa Ruthille jo kylmiä väreitä, mutta pian Ruth saa soiton Danin löydöksestä ja hänet kutsutaan Blackpooliin.

Ruthilla alkaa kesäloma ja hän matkustaa Blackpooliin tytterensä Katen ja ystävänsä Cathbadin kanssa. Katen isä komisario Nelson sattuu lomailemaan kotiseudullaan Blackpoolissa samaan aikaan, ja niin Ruth ja Nelson kohtaavat jälleen työn ja vapaa-ajan äärellä, ja tunteet väreilevät kuin Blackpoolin kuuluisan huvipuiston vuoristorata.

Ihastuin Elly Griffithsin ensimmäiseen kirjaan Risteyskohdat kovasti kun se ilmestyi, eikä viehätys ole kadonnut sarjan edetessä. Olen lukenut kaikki sarjaan kuuluvat kirjat ja Korppikuningas oli ensimmäinen sarjan kirja, joka olisi mielestäni kaivannut vähän tiivistystä. Joitakin asioita toisteltiin ja vatvottiin turhan pitkään, mutta siitäkin huolimatta kirja oli erinomainen. Kirja sijoittuu alkua lukuunottamatta nyt vaihteeksi Blackpooliin, tutun Norfolkin sijaan. Onnistunut ympäristön vaihdos tuo mukavan erilaisuuden kirjaan. Pidän kovasti Griffithsin tyylistä kirjoittaa vetävää ja mielenkiintoista tekstiä. . Myös tällainen ihminen joka ei ymmärrä arkeologiasta mitään, pääsee hyvin Ruth Gallowayn lumoavaan maailmaan ja mystiikkaan ja viihtyy kirjan parissa. Arkeologia on vain yksi osa tätä hienosti luotua kokonaisuutta.

Jos ei ole vielä lukenut yhtään Griffithsin dekkaria, suosittelen lämpimästi! Tässä sarjassa ei mässäillä raakuuksilla, henkilöhahmot ovat uskottavia ja Norfolkin suolamarskin maisemien kuvaus on osa viehättävyyttä, hienoja juonen käänteitä unohtamatta. Sarjan kirjat kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä, henkilöiden ja tapahtumien taustojen takia.







Koskenniskan naapurissa

Koskenniskan naapurissa on Essi Pajun tänä keväänä ilmestynyt kirja. Sen on kustantanut Karisto ja sivuja siinä on 271. Luin tämän tuossa huhti-toukokuun vaihteessa.

Koskenniskan naapurissa vie lukijan maalaismaisemaan. Päähenkilö Aava on kokenut avioeron ja tullut irtisanotuksi. Aava on teini-ikäisen tyttärensä Siirin kanssa tilanteessa jossa täytyy miettiä jommankumman hevosen luopumisesta. Kun Sari, Aavan paras ystävä kertoo hänelle työpaikasta hevostallin lomittajana, hän epäröi, mutta lähtee katsomaan Vuohenkulman tallia. Tallilla odottaa loppuunpalanut tallinomistaja ja epäsiisti, rähjäinen talliympäristö. Aava on kauhuissaan, mutta suostuu kuitenkin työhön.

Tallilomittajan arki on haastavaa, eikä tilannetta helpota protestoiva Siiri, mutta Aava tekee parhaansa ikävistä yllätyksistä huolimatta. Sari ojentaa ystävän auttavan käden ja saa Aavan ajattelemaan uutta parisuhteen mahdollisuutta, jokunen kandidaatti löytyykin. Yksi mahdollinen sulhaskandidaatti voisi olla lähellä sijaitsevan Koskenniskan tilan avulias pehtoori Petteri, vai voisiko sittenkään?

Koskenniskan naapurissa oli mukava ja huoleton lukukokemus. Nopealukuinen ja rentouttava romaani, joka sopii hyvin kesälomalukemiseksi. Maalaisromantiikkaa ja tallielämää sopivassa suhteessa, ja uskon tämän kirjan olevan erinomainen erityisesti hevosten ystäville, vaikka toimii kyllä tällaisellekin lukijalle joka ei hevosista mitään ymmärrä =) Uskoisin että Koskenniskan naapurissa on saamassa jatkoa, loppu vaikutti vähän sellaiselta, lukija jäi kutkuttavaan mielentilaan kirjan päätyttyä.



keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Verivelka


Eilen vietettiin Porin pääkirjastossa kirjailija Arttu Tuomisen uuden kirjan Verivelan julkistamistilaisuutta. Verivelka aloittaa Tuomisen uuden DELTA-sarjan. Itse sain ilokseni lukea kirjan jo ennekkolukukappaleena maaliskuussa. Kirjan on kustantanut WSOY ja sivuja siinä on 408.

Marraskuisessa Porin Ahlaisissa sattuu raaka puukotus, silminnäkijöitä on useita ja tekijä saadaan kiinni hyvin nopeasti tapahtuman jälkeen. Komisario Jari Paloviidan rikosyksikön tutkijat Linda Toivonen ja Henrik Oksman pitävät juttua tavallisena juopottelupuukotuksena, ja juttua selvänä. Paloviita on samoilla linjoilla tutkinnan alkuvaiheessa, mutta kuultuaan epäillyn nimen hän järkyttyy, ja muistot vuosien takaa heräävät ja saavat komisarion otteeseensa hyvin vahvasti. Kumpi on väkevämpi voima, tosiystävyys vuosien takaa vai poliisivala? Paloviita on kahden tulen välissä, eikä perhe-elämäkään suju parhaimmalla mahdollisella tavalla vaimon ja kahden pienen lapsen kanssa.

Rikostutkijat Oksman ja Toivonen ihmettelevät suuresti esimiehensä yhtäkkistä mielenmuutosta, ja ärsyyntyvätkin lisätöistä, joita joutuvat tekemään tutkintaa varten. Oksman aavistelee kumminkin jotain ja tekee syvällisempää tutkimusta perusteellisesti. Omat henkilökohtaiset ongelmansa ovat myös tutkijoilla.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, nykyhetkessä ja 1990-luvulla jossa eletään teini-ikää lähestyvien poikien maailmassa.

Verivelka on erilainen kuin Tuomisen aiemmat kirjat Labyrintti-sarjasta. Itseasiassa paljon erilaisempi kuin osasin etukäteen odottaakaan, mutta hyvällä tavalla. Pidin kovasti ystävyyden ja rikoksen yhdistelmästä, joka on kirjan sydän. Mielenkiintoinen näkökulma ja ristiriita. Ajatuksia ja tunteita herättävä aihe. Pääpaino tässä teoksessa on ystävyyden voimassa eikä vain rikoksen selvittämisessä. Tunnelma menee ihan ihon alle, ja varsinkin poikien tarina teki itseeni vaikutuksen.

Olen pitänyt henkilöhahmoja Arttu Tuomisen yhtenä vahvimmista puolista kirjailijana, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Lukijana on aina hienoa huomata, että hahmojen eteen on nähty vaivaa ja niitä on luotu ajatuksella. Se tekee lukukokemuksesta elävän. Hahmogalleria on todella onnistunut jälleen ja pidin siitä, että eri henkilöt pääsivät näkökulmahenkilöiksi eri luvuissa.

Verivelka on osoitus siitä kuinka rikosromaani voi olla koskettava ja tunteikas, mutta myös jännittävä. Iski kyllä hyvin minun dekkarisydämeeni. Kirjasarjojen sekä hyvä, että huono puoli on aina se, kun joutuu jäämään odottamaan seuraavaa osaa :) Millään ei malttaisi jatkoa odottaa, mutta silti odottaminen kutkuttaa. Tämä kirja sykähdytti.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...