maanantai 12. elokuuta 2019

Vastaa jos kuulet

Sain Tammelta arvostelukappaleeksi Ninni Schulmanin Vastaa jos kuulet, kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Teos on ilmestynyt alkuperäisesti 2010, mutta nyt keväällä ilmestyi suomeksi, sivuja siinä on 444 ja se on Schulmanin kolmas teos. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Tyttö lumisateessa (2010 suom. 2017), siitä olen blogannutkin ja Poika joka ei itke (2012, suom. 2018).

Kirjan päähenkilö toimittaja Magdalena Hansson on hoitovapaalla paikallislehden toimituksesta. Pienen tyttären kanssa on raskasta, kun yöunet ovat vähissä ja Magdalena yrittää pitää huolta kodista ja muusta perheestä. Häntä painaa myös kova huoli tulevaisuudesta, kun paikallistoimitusta uhkaa mahdollisesti lopettamispäätös. Kun metsästysseuran hirvijahti päättyy erään metsästäjän kuolemaan ja hänen tyttärensä katoamiseen, Magdalena tarttuu työhön vauvan hoidon ohella, ja alkaa kirjoittamaan tapahtumasta, työpaikkansa säästymistäkin ajatellen.

Poliisit Christer Berglund ja Petra Wilander ovat myös uusien asioiden äärellä. Christer on aloittelemassa yhteiselämää Torunin kanssa, mutta asiat eivät suju ihan helposti. Petra Wilander taas on saanut ylennyksen, mutta joutuu olemaan metsästäjän kuoleman tutkinnasta sivussa, koska kuuluu samaan metsästysporukkaan ja oli jahdissa mukana onnettomuuden sattuessa. Lisäksi tutkintaa tulee johtamaan poliisi, jolla on Petraa kohtaan muitakin kuin työtoverillisia tunteita.

Schulman on selvästi jo varmempi kirjailija kuin ensimmäisessä kirjassaan, vaikka silloinkin hän oli jo hyvä. Pidin kirjasta paljon. Schulman osaa vetää lukijan mukaansa ensiriveiltä alkaen. Hän kirjoittaa mielenkiintoisesti, teemat on valittu hyvin aina. Pääjuoni ja sivujuonet kulkevat yhdessä, mutta kuitenkin erikseen. Kirjailija pitää lukijan mielenkiinnon yllä vaihtamalla sopivasti näkökulmahenkilöitä ja juonien kuljetuksia. Kirjassa on hyvässä suhteessa sarjan päähenkilöiden elämää taustatarinassa ja varsinaista pääjuonta ja teemaa. Samoin kuten aiemmissakin Schulmanin kirjoissa, tässäkin kirjassa oli vähän turhaa täytettä, tiivistys olisi ollut tarpeellista varsinkin kun se on suhteellisen hidastempoinen yleisolemukseltaan.  Schulmanin kieli on hyvää ja taidokasta, sitä lukee todella mielellään.






Tasaista tahtia, Katajamäki

Kesä ei ole kesä ilman Katajamäki-kirjaa. Keväällä ilmestynyt Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan neljästoista kirja oli myös alkukesän lukemistoani. Kirjaan tarttuessani toivoin rentoa, nautittavaa luettavaa, eikä tarvinnut pettyä, tälläkään kertaa. Tasaista tahtia, Katajamäki on Kariston kustantama ja sivuja siinä on 262, kiitos Karistolle arvostelukappaleesta.

Katajamäki saa useamman uuden asukkaan. Kirkonkylän koulun kotitalousopettaja Lilja muuttaa kyläkaupan yläkertaan. Hän on jäänyt leskeksi ja haluaa Katajamäellä etsiä rauhassa uutta suuntaa elämäänsä. Kauaa ei Lilja ehdi uudessa kotikylässään hengähtää, kun tien toiselle puolelle, koulun yläkertaan muuttaa Liljan tytärpuoli Ilse. Hän on nuori lääkäri, eikä heidän välit Liljan kanssa ole kovin läheiset, ikäeroa heillä ei ole kuin muutama vuosi. Toisessa päässä koulua asuu uusi opettaja Severi, joka nähdään kylillä sekä Liljan että Ilsen seurassa. Onko romantiikkaa ilmassa? Kumman kanssa? Katajamäen rivitaloon on saapunut myös uusia asukkaita, vanhempi herrasmies yksin ja nelihenkinen perhe, jonka pojat ovat villimpää luonnetta ja aiheuttavat harmia kyläläisille. Myös uudet maahanmuuttajanuorukaiset saapuvat jo Katajamäellä asustavien maahanmuuttajien luokse. Kyläläiset suunnittelevat myös Katajamäen 120-vuotisjuhlaa, ja ihmettelevät kuka on kylällä tapahtuvien rötösten takana.

Tasaista tahtia, Katajamäki viihdytti ja ihastutti, kuten aina, tämä kirja ehkä jopa enemmän kuin edellinen. Katajamäki-kirjojen suosion salaisuus ovat henkilöt, jotka tuntuvat aidoilta ja kylän lempeä kuvailu ja tunnelma, joka on sopiva sekoitus vanhaa ja uutta aikaa. Edelleen Päivikki on ehdoton suosikkini henkilöistä ja rakennuksista Pihlajan torppa. Lukemisen jälkeen oli hyvä fiilis, mietin jopa pitäisikö lukea koko sarja uudelleen. Kaikki Katajamäki-kirjat löytyy kyllä hyllystäni yhtä kirjaa lukuunottamatta, se on jostain syystä jäänyt hankkimatta vaikka lukenut sen olen.  Ensi kevättä ja uutta Katajamäki-kirjaa odotellen =)




sunnuntai 11. elokuuta 2019

Liitopoika

Aku on yläkoulua juuri vaihtanut poika, joka on joutunut koulukiusaamisen uhriksi edellisessä koulussaan. Hän on lahjakas ompelija ja keppihevosten askartelija, mutta uudenkaan koulun kaikki oppilaat eivät ymmärrä Akua ja hänen harrastuksiaan. Hänellä on kuitenkin ystävät Maaria ja Janet, joiden kanssa hän jakaa harrastuksen ilot, ja tutustuu myös erääseen keppariharrastelijatyttö Izzyyn, joka tuntuu heti aivan erityiseltä tytöltä.

Liitopoika on ajankohtainen nuortenromaani koulukiusatusta, joka haluaisi vain olla oma itsensä muiden joukossa, ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan.  Kirjassa on yhdistetty kaksi hyvin ajankohtaista teemaa koulukiusaaminen ja keppihevosharrastus. Keppihevosharrastuksesta kirjasta oppii paljon, itsekään en paljoa harrastuksesta aiemmin tiennyt, mutta nyt opin.

Puikkonen kirjoittaa nuorisoläheisesti ja kerronta on tiivistä. Henkilögalleria on sopivan suppea nuortenkirjaan ja palvelee tarinaa hyvin. Liitopoika on ihan hyvä lukukokemus, jäin kuitenkin kaipaamaan syvällisempää otetta, sellaista nuorillekin sopivaa syvällisyyttä. Nyt kirja jäi osittain pintapuoliseksi, ehkä nimenomaan kiusaamisteeman osalta. Kirja jätti tulevaisuuden auki, joten jatkoa voisi ehkä olla luvassa. Jos miettii minkä ikäiselle kirja sopisi, niin noin 11-14-vuotiaat olisi mielestäni sopivan ikäisiä.

Liitopoika ilmestyi keväällä, ja oli alkukesän lukemistossani, kiitos Karistolle arvostelukappaleesta! Sivuja kirjassa on 138.









Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...