torstai 12. marraskuuta 2015

Kauheimmat runot

Antti Holman Kauheimmat runot, on tänä vuonna ilmestynyt kirja, joka on ollut kovin odotettu ja ollut esillä vähän joka puolella kirjamaailmassa. Olin kuullut, että Kauheimmat runot on todella hauskaa luettavaa, nauraa saa läpi koko kirjan. Kirjaa on mainostettu hyväksi, huumorintäyteiseksi runokirjaksi. Itsekin kiinnostuin kirjasta kovasti. Edellisellä viikolla sitten tein kirjaan varauksen ja yllätyin kun pääsin varausjonoon ensimmäiseksi, ja parin päivän päästä kirja olikin jo minulla. Olin odottanut pitkää varausjonoa.

Aloin heti lukemaan kirjaa, luin sen kahdelta istumalta ja kun suljin kirjan luettuani sen, ensimmäinen tunne oli valtava pettymys. Odotin kirjalta niin paljon. Nyt en enää ihmetellyt varausjonon lyhyyttäkään. Antti Holma on siis "luonut" neljä runoilijaa, joiden runoista kirja koostuu. Runoilijat ovat Sirsi Sunnas, Reino Leino, Karin Toisiks-Paraske ja Edith Södermalm. Ihan hauska idea luoda neljä uutta runoilijaa, mutta kun ne eivät ole ihan kokonaan itse keksittyjä vaan heidän "tyylilajinsa" ja nimensä on väännetty runoilijoista Kirsi Kunnas, Eino Leino, Heli Laaksonen ja Edith Södergran.

Lähes 200 sivuinen kirja on kannesta kanteen rivohkoa ronskia runoutta. Olen suvaitsevainen ja huumorintajuinen ihminen, en missään nimessä tosikko, kestän hyvin rivoakin huumoria, mutta tästä kirjasta en kyllä huumoria löytänyt. Ei naurattanut yhtään. Tämän kirjan jutut olivat mauttomia. Rivo ja ronski huumori on joskus ihan paikallaan, ja se on hauskaa tiettyyn rajaan asti. Kauheimmat runot oli vain rivoja runoja. Niitä oli myös liikaa. Ei tuollaisen runokirjan pitäisi olla noin pitkä, liika on liikaa. Vain kaksi runoista oli sellaisia, joissa ei ollut mitään typerää rivoutta. Kirjan kannetkin näyttävät ensisilmäyksellä hempeiltä, mutta kun tarkemmin katsoo, kansien kuvat vilisevät sekä naisen että miehen sukuelimiä, naisen rintoja, ulostetta, katkottuja käsiä ja löytyy kansista myös Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen suutelemassa, ja piru, ihan vain joitakin mainitakseni.

Antti Holma osaa kyllä kirjoittaa hyvin, pisteet siitä hänelle. Sääli vain että lahjakas kirjoittaja kirjoitti tälläistä huonoa "huumoria". Kauheimmat runot oli kyllä minulle suuren suuri pettymys. En oikein tiedä kenelle suosittelisin kirjaa, en ainakaan hyvänä kirjana. Laitan tähän nyt pari runoa kirjasta, jos joku miettii lukisiko vai ei, niin saa vähän ensituntumaa.

Katkera runo luokan parhaalle tytölle

Himssun hamssun hiivapimppi,
pimpissäs on outo klimppi.
Tässä tulos kokeiden:
Siellä kasvaa Alien.

Tien se läpi mahas syö
ja sitten turpiin sua lyö
ja hetki kun vain saapuu yö,
ja huutaa: Ninnan nunnan!

Sillin sallin sinun syy,
Klimppipimppi! Kenkäs myy!
Paljain jaloin juokse
hevon vitun luokse.

-Sirsi Sunnas

Muumipeikon hautajaiset

Muumipeikon hautajaisiin kaikki kutsuttiin,
lunta satoi ankarasti, väki itki niin.
Olentojen hautausmaalle arkku kannettiin
ja yhteislaulu vainajalle sitten laulettiin.

Ei kuolemalta säästy edes Muumipeikko, ei:
Tuonen kylmä käsi Muumin manan alle vei.

Vaan mitä kummaa: arkustako kuuluu kolinaa?
Yksi kantajista heti otteen irrottaa.
Muumipappa varovasti kantta raottaa
ja kyynelsilmin kamalasti sitten karjahtaa:

Arkussa on kivisäkki, kuollutta vain ei.
Kuka poikaparan kalmon arkustansa vei?

Samaan aikaan Madeiralla linnut laulelee,
ravintolan terassilletarjoiltu on tee.
Lämmintä on vielä ja kun ilta pimenee,
kas, Muumi Nuuskamuikkustansa hiljaa suutelee.

Vaan kuunnelkaapa, onneton on tarinamme tää:
Sängyn päätyyn molemmilta vajonnut on pää.
Ei peikko osaa ilmaa itkultansa haukkoa,
kun ruumisstaan ei rakkaudelle löydy aukkoa.

Rakkaus on valhetta ja haaveet havinaa.
Yksin elää olento ja yksin kuolla saa.

-Sirsi Sunnas

Mieheni sanoi osuvasti että jos joku muu kuin Antti Holma olisi nuo runot kustantajalle lähettänyt, niistä ei olisi koskaan kirjaa tullut. Olen samaa mieltä. Odotukset olivat tähän kirjaan suuret ja korkealla, pettymys vielä suurempi. Valitettavasti.





sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kesä Koiramäessä (Otavan arvostelukappale ja Kirjalittabloggaus)

Sain Otavalta arvostelukappaleeksi Mauri Kunnaksen Kesä Koiramäessä, kiitos Otavalle! Kesä Koiramäessä on juuri ilmestynnyt ja sivuja siinä on 39.

Kesä Koiramäessä alkaa alkukesästä omenapuiden kukkiessa, kun Koiramäen lasten ystävä Aukusti saapuu kesävieraaksi Koiramäkeen. Aukusti otetaan heti mukaan leikkeihin ja touhuihin, tehdään käpylehmiä, veistellään, tehdään vihtoja, uidaan, saunotaan ja retkeillään. Kesä Koiramäessä-kirjassa vietetään helluntaita ja mittumaaria eli juhannusta. Kesämyrskykin pääsee yllättämään saariretkeilijät. Heinäkuussa on muun muassa heinäntekoa, johon myös lapset osallistuvat ja marjojakin poimitaan. Elokuussa Koiramäessä ihaillaan elosalamointia pimeällä äänettömällä taivaalla ja Aukusti palaa kaupunkiin.

Kesä Koiramäessä on ihanuuksien ihanuus! Ihana kesän tuulahdus pyyhkäisi lävitseni, kun sain kesken syksyn vaipua Koiramäen kesään. Mitä hienointa wanhan ajan maalaiselämää kauniissa kesäisissä maisemissa Koiramäessä. Tarinointi on mukavaa ja kirjasta oppii erilaisia juttuja, kasveja, eläimiä, entisajan tapoja ja elämää, säätilojen ennustamista ja vaikka mitä. Meidän 1v5kk ikäinen poikamme katseli ihania värikkäitä kuvia ja osoitteli sormellaan kuvista eri juttuja, vaikka ei vielä koko kirjaa jaksanutkaan kuunnella. Niin isommalle kuin pienemmällekin lukijalle riittää kuuntelemista ja katselemista samoin aikuisillekin tietysti. Itsekin oli pakko lukea heti kahteen kertaan kirja. Ensimmäisellä kerralla luin tarkasti ja katsoin laajemmalla silmällä kuvat, toisella kertaa lukiessa kiinnitin kuvissa enemmän huomiota hauskoihin, pieniin, kekseliäisiin yksityiskohtiin. Rakastan Mauri Kunnaksen kirjoja, eihän niitä voi olla rakastamatta!

torstai 15. lokakuuta 2015

Lotta Leppäkerttu on erilainen (Kirjalittabloggaus)

Mervi Suutarin ja Matilda Tuuren lastenkirja Lotta Leppäkerttu on erilainen, ilmestyi vuonna 2013. Se on tarina pilkuttomasta Lotta Leppäkertusta, joka joutuu epäluulojen ja kiusaamisen kohteeksi erilaisuutensa vuoksi. Lotalla on hyvä ystävä, joka yhtäkkiä kääntääkin hänelle selkänsä muiden ennakkoluulojen takia. Se satuttaa Lottaa kovasti ja hän lähteekin surullisena lentelemään kauemmaksi asuinympäristöstään. Lotan katoaminen saa Lotta Leppäkertun vanhemmat huolestumaan, ja pian Lottaa ovat etsimässä perheen lisäksi myös lähiseudun asukit. Lotta tulee takaisin kotiin, kohtaa hänelle selkänsä kääntäneen ystävän ja muut jotka ovat pahoittaneet Lotan mielen kiusaamisellaan. Asiaa selvitellään yhdessä.

Lotta Leppäkerttu on erilainen, on tarina kiusaamisesta, ystävyydestä, anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Kirjan avulla lapsi voi oppia näitä asioita, ja sen lisäksi se on myös koskettava ja hyvä tarina. Kirjassa on kauniin värikkäät kuvat. Oikein kiva ja opettavainen kirja!


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Yhden promillen juttuja (Kirjalittabloggaus)

Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja on vuonna 2012 ilmestynyt nuortenkirja, ja siinä on sivuja 110. Yhden promillen juttuja on tositapahtumiin perustuva fiktiivinen kuvaus siitä, miten nuoret näkevät ja kokevat päihteet nyky-Suomessa. Kirjassa on 19 tarinaa erilaisista nuorista, jotka kokevat päihteitä tavalla tai toisella elämässään. Tarinat ovat vähän eri näkökulmista jokaisessa tarinassa, eikä kirjassa ole mitään moralisointia, vaan tosijuttuja nuorten elämästä.

Yhden promillen juttuja on erittäin hyvin kirjoitettu. Sen lukee nopeasti, vaikka yhdeltä istumalta niinkuin minä luin, mutta tarinat ovat mukavan pituisia myös yhden, kahden tai vaikka muutamankin tarinan kerrallaan luettavaksi. Pidin kirjasta todella paljon. Se on vavahduttava ja puhutteleva, joissakin kohdissa jopa pysähdyttävä. Kirja koskettaa varmasti monia nuoria omalla tavallaan, joku voi löytää siitä tarinan, joka on kuin omasta tai vaikka ystävän elämästä. Kirja voi myös koskettaa ihan vain niinkin, että on pohdiskellut päihteitä ja niiden käyttöön liittyviä asioita ja tästä kirjasta saa siihen näkökulmaa. Tämä kirja voi olla jollekin myös varoittava esimerkki. Kirja on hyvä jokaiselle nuorelle, mutta on myös nuorten vanhemmille oikein sopivaa luettavaa. Toki Yhden promillen juttuja sopii myös nuorten parissa työskenteleville, ja miksei ihan kenelle tahansa muullekin aikuiselle.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kalle-karhun jouluyö (arvostelukappale Karistolta ja Kirjalittabloggaus)

Kylmähkön kesän lopulla minulle tuli yllättäen kova joulunodotuksen tunne. Eipä ole koskaan ennen ihan näin aikaisin tullut :) Koska en nyt ihan vielä viitsi laittaa jouluverhoja ja kynttelikköjä ikkunaan, niin hyvää lääkettä joulunodotukseeni toi Karistolta saamani arvostelukappalekirja, Kalle-karhun jouluyö. Kiitos Karistolle Kalle-karhusta!

Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin Kalle-karhun jouluyö on aivan ihana lastenkirja! Kirjassa Kalle-karhun ystävät eivät halua Kallen nukkuvan koko joulua, joten he alkavat herätellä ystäväänsä talviuniltaan joulun viettoon. Kalle-karhu herää ja lupaa yrittää valvoa. Se ei ole ihan helppoa, mutta ystävät ottavat Kalle-karhun jouluvalmisteluihin mukaan ja kuinkas käykään!

Jouluruokia- koristeita, ja lahjoja, lunta, joululauluja ja joulutunnelmaa...Aivan ihanaa! Kirjan kuvat ovat isoja ja iloisen värisiä, ja tekstit ovat lyhyitä. Meidän pieni 1v. 5kk ikäinen poikamme jaksoi hyvin istua sylissä kirjaa kuunnellen ja kuvia katsellen. Kirjan iso koko on myös erittäin hyvä, selkeät kuvat saavat pikkuisemmatkin "lukijat"seuraamaan Kalle-karhun jouluvalmisteluja ja jouluyötä. Tarina on oikein hellyyttävä ja kuvista välittyy ihana, lämmin ja aito joulutunnelma.

Kirja on juuri ilmestynyt ja on kyllä mukava hankkia vaikka joululahjapaperiin käärittäväksi. Me aiomme virittäytyä joulun tunnelmiin tämän kirjan kanssa useaan kertaan, koko perheen voimin! Joulua odotellessa :)


maanantai 12. lokakuuta 2015

Kirjalitta- lastenkirja- ja sanataidefestivaali

Tällä viikolla vietetään lasten-ja nuortenkirjallisuuden viikkoa! Lastenkirjainstituutti ja Sanataideyhdistys Yöstäjä ry koordinoivat 16-18.10.2015 ensimmäistä kertaa järjestettävää Kirjalitta- lastenkirja- ja sanataidefestivaalia Tampereella ja virtuaalitodellisuudessa, jossa järjestäjinä ja yhteistyössä ovat myös niin paikalliset kuin valtakunnallisetkin lastenkulttuuri- ja kirja-alan toimijat. Myös kirjablogisteilla on mahdollisuus olla tukemassa tätä uutta tärkeää festivaalia, kuka milläkin tavalla. Jonnan Lukunurkkaus tukee virtuaalimaailmassa Kirjalittaa lasten- ja nuortenkirjabloggauksilla pitkin viikkoa. Blogitekstien linkit löytyvät Kirjalittan facebooksivuilta heti, kun ne on julkaistu Jonnan Lukunurkkauksessa. Kirjalittabloggaukset merkitsen vielä erikseen otsikkoon. Aurinkoista ja lukutäytteistä lasten- ja nuortenkirjallisuudenviikkoa lapsille, nuorille ja aikuisillekin :)

www.kirjalitta.fi
https://www.facebook.com/kirjalitta?fref=ts

maanantai 28. syyskuuta 2015

Parantola

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi nyt juuri ilmestyneen Satu Mattila-Laineen esikoiskirjan Parantola, kiitos Karistolle. Luin kirjan pari viikkoa sitten. Parantola on nuortenromaani ja sivuja siinä on 154.

Elisa 15v. on nuori joka on ihastunut, hän on kiinnostunut vintagesta ja historiasta, hän rakastaa vanhoja elokuvia, hänellä on paras ystävä Sini ja hänellä on salaisuus. Salaisuus jonka vain vanhemmat, Sini, lääkäri, ja luokanvalvoja tietää, epilepsia. Elisa ei halua kenenkään muun saavan tietää, ei varsinkaan Santun Elisan ihastuksen. Hänestä tulisi erilainen, häntä pidettäisiin sairaana, outona. Elisan epilepsia on pysynyt vakaana lääkityksen avulla, mutta lääkkeet väsyttävät, aiheuttavat painajaisia ja lihottavat. Punainen lääkedosetti tuijottaa päivittäin Elisaa ja vaatii ottamaan lääkkeet. Elisa uhmaa dosettia ja jättää lääkkeensä ottamatta, tavallisena lämpimänä kesäperjantaina. 

Elisa ja Sini sopivat tapaavansa vanhan parantolan portailla, jossa heillä on tapana keventää sydäntä toiselle, suojassa muilta ihmisiltä. Elisa saapuu paikalle ensin, hänen päätään särkee. Siniä ei näy ja Elisa lähtee parantolan sisälle, päätyy varastohuoneeseen, ja se tulee...huono olo, metallin maku, kylmähiki, epilepsiakohtaus. Kohtauksen jälkeen Elisa havahtuu varastossa ja huomaa hyvin pian päätyneensä 1930-luvulle, kaatumatautiparantolaan. Aikamatkallaan 1930-luvun parantolassa, Elisa ystävystyy kaatuvatautipotilaaseen Annaan, ja joutuu opettelemaan rankkaa tarkoin ohjeistettua arkea muiden kaatuvatautipotilaiden keskellä. Parantolan hoitajattaret ja tohtori Groman seuraavat hyvin tarkoin asukkeja ja aikamatkan edetessä Elisa saa selville että tohtori Gromanilla on ikäviä suunnitelmia potilailleen, Annalle ja Elisallekin...

Parantola on todella hyvä kirja. Se on kirja tärkeästä aiheesta ja antaa kattavan kuvan 1930-luvun epilepsian hoidosta ja parantolan arjesta. Myös 1930-luvun siviiliarkea sivuutetaan sopivasti. Kirjassa on hyvin kuvattu myös nykynuoren ajatusmaailmaa, tunteita ja arkeakin. Parantola on nopealukuinen, mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja, olematta kuitenkaan sekava. Selkeä siirtyminen nykyhetkestä vuosikymmenien taa ja takaisin sopii minulle, ei tarvitse edestakaisin seikkailla ja yrittää pysyä kärryillä missä mennään. Parantola on myös sopivan pituinen nuortenromaaniksi. Kirja etenee sutjakkaasti ja nuoria kun ajattelee, ja myös itseänikin, on hyvä ettei kirjassa ole mitään pitkiä selityksiä historiasta, vaan historia pysyy kyvyenä kerrontana läpi kirjan. Itse luin kirjaa kahdesta näkökulmasta, siviilinä ja sairaanhoitajana, omaa ammattiminää on vaikea sivuuttaa tällaisissa kirjoissa. Mielenkiinnolla luin siis epilepsian hoidon historiasta, näin ammatillisestikin. Kirjassa on myös mukavasti pientä jännitystä, se toi omanlaisen viehätyksensä kirjaan. Vaikka liikutaan 30-luvulle, ei kirja ole mikään historian kirja, joten sen takia ei kannata kirjaa jättää lukematta, jos historiaa vierastaa. Kirja sopii hyvin kaikille nuorille ja kaikille aikuisille, sairasti epilepsiaa tai ei. Epilepsiaa sairastavalle nuorelle Parantola olisi hyvä "vertaistuki" ja muille nuorille hyvä lukukokemus, mutta myös tavallaan ikkuna siihen, mitä epilepsiaa sairastava nuori voi tuntea, ajatella ja miten kokea itsensä sairastavana ja muiden suhtautumisen sairauteensa. Kirjasta voisi saada myös hyvän version elokuvana tai teatterin näyttämölle. 

Viime torstaina oli Parantolan julkistamistilaisuus Satu Mattila-Laineen työpaikalla Porissa kirjastossa jossa ilokseni sain olla osallisena. Äitini on ollut Sadun työkaveri, ja sitä kautta Satu on tullut tutuksi. Käyn myös samassa kirjastossa lukupiirissä ja tapaan Satua välillä siellä. Tämän kirjan lisäksi olen lukenut viime aikoina muitakin nuortenromaaneja, ja todennut kuinka hyviä nuortenkirjoja saatavilla onkaan. Ja kuinka hyvin ne sopivat myös aikuisille luettavaksi, tulee taas ajateltua asioita nuortenkin näkökulmasta.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Muistilabyrintti

Aina kun kysytään suositeltavaa kirjaa, minun on vaikea valita yhtä. Siispä minulla on lista, ja nyt täytyy sanoa että listaan tuli elokuussa yksi kirja lisää. Arttu Tuomisen Muistilabyrintti pääsi tälle listalle samalla hetkellä, kun viimeisen sanan sain kirjasta luettua. Muistilabyrintti on ilmestynyt tänä vuonna ja siinä on 444 sivua.

Arttu Tuominen on porilainen esikoiskirjailija. Muistilabyrintin tapahtumat sijoittuvat Poriin ja sen rajanaapuriin Ulvilaan. Tähän heti aluksi on pakko sanoa, että olen tosiaan alkuperäinen Porilainen, mutta reilut seitsemän vuotta olen asunut Ulvilassa. Mikäs sen hienompaa, kuin lukea kerrankin kirjaa joka sijoittuu tuttuakin tutumpiin maisemiin. Tämä tuo kirjaan ihan erilaisen tuntuman kun paikat ovat tuttuja. Kun kyseessä on vielä dekkari, kotiseutujen jännittävät tapahtumat tuovat jännityksen iholle asti.

Kirjassa on kolme päähenkilöä. Ensimmäisenä Porin poliisin väkivaltayksikön ylikonstaapeli Janne Rautakorpi, joka on 15 vuoden takaisen onnettomuuden jäljiltä kroonisten kipujen ja ruhjoutumisen riuduttama, mutta erittäin hyvä ja taitava poliisi. Toisena poliisikokelas, entinen huippuyleisurheilija Liisa Sarasoja, joka tempaistaan omaksi ja muiden yllätykseksi, järjestyspoliisin puolelta väkivaltayksikköön. Kolmantena Ulvilan terveystarkastaja Jarkko Kokko, joka hyvään tahtiin hukuttaa murheitaan ja työpaikkaansa alkoholiin.

On kuuma toukokuu vuonna 2012. Porissa ollaan rajujen mielenosoitusten pyörteissä, kun paikallisen teollisuusneuvoksen patsasta vaaditaan siirrettäväksi pois Liisantorilta. Kirjurinluodon Pelle Hermannin leikkipuiston viemärikaivosta löytyy naistoimittajan ruumis. Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat suljettuja bakteerilöydösten takia ja joessa alkaa virrata kuolleita kaloja. Tätä kaikkea aletaan selvittelemään pala palalta, ja tapahtumat alkavat karusti avautua.

Muistilabyrintti on todella hyvä dekkari! Arttu Tuominen on saanut kirjastaan monipuolisen ja mukaansatempaavan, jota rikastuttaa todella hyvin luodut mielenkiintoiset henkilöhahmot. Yllättävät, nopeat juonenkäänteet pitävät lukijan otteessaan ja saavat lukijan viivyttämään nukkumaan menoaan vielä yhden ja vielä yhden sivun tai jopa luvun verran :) Ennen kirjan aloittamista mietein mahtaako olla liikaa tapahtumia yhteen kirjaan, mutta sujuvasti kaikki sulautuivat selkeäksi kokonaisuudeksi. Jännitystä kirjassa riittää tasaisesti koko kirjan ajan, loppujännityksen huipennukseen asti.

Porissa oli 20.08.2015 ensimmäistä kertaa Porin Kirjojen Yö-tapahtuma, ja Arttu Tuominen oli siellä järjestetyssä "Murha kaupungissa" keskustelussa toisen kirjailijan Tuula-Liina Variksen kanssa. Heitä haastateltiin ja he kertoivat kokemuksiaan mm. kirjoittamisprosessista. Olin seuraamassa tätä keskustelua, joka oli mielenkiintoinen. En ollut silloin vielä lukenut Muistilabyrinttia kokonaan, vaan ensimmäisen kolmanneksen, mutta oli silti todella mieluisaa kuulla Arttu Tuomisen kertovan kirjastaan. Keväällä on luvassa jatkoa Muistilabyrintille, sitä odotellessa!



torstai 6. elokuuta 2015

Yövieras


Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Timo Sandbergin dekkarin Yövieras, kiitos Karistolle! Yövieras ilmestyi nyt heinäkuussa, siinä on sivuja 322.

Sandbergin Yövieras on hyvää, sujuvaa perusdekkaria. Aluksi tapahtumia on hiljakseen, mutta sitten päästään vauhtiin ja juoni etenee sutjakkaasti. Lahdessa levottomuutta ja turvattomuutta aiheuttaa asuntomurtojen sarja, jossa tekijä menee asuntoihin joissa ihmiset ovat nukkumassa. Hiippailija vie rahaa ja arvotavaroita, muttei jätä murrosta tai itsestään muita jälkiä. Sitten yhden kerrostalon rappukäytävästä löytyy virolaisen naisen ruumis. Komisario Heittola alkaa ryhmänsä kanssa selvittämään liittyykö hiippailijan asuntomurrot ja naisen ruumis jotenkin toisiinsa. Tutkintaan tulee uusia piirteitä ja hämmennystäkin mitä syvemmälle jutussa päästään. Henkilöitä kirjassa on runsaasti. Kirjassa yhdistyy rikosvyyhdeksi asuntomurtojen ja virolaisen naisen ruumiin lisäksi huumeet ja murhapolttokin. Kevyempää sävyä kirjaa tuo työyhteisön huumori, joka saa lukijankin hymyilemään, ja Heittolan oma yksityiselämä vaikka ei sekään nyt ihan kaikilta osin reilassa ole.

Hyvä dekkari kaikille dekkarinystäville, ja koska teksti oli niin sujuvaa ja "poliisitermitkin" avattiin hyvin, niin kirja sopii myös lukijalle joka ei dekkareita ole aiemmin lukenut. Kirja ei ollut mitenkään liian raaka. Sandberg oli käsitellyt hyvin Yövieraassa myös valitettavan pieniä poliisin resursseja nyky-yhteiskunnassa. Muutenkin kirja oli hyvin nykyajanmukainen.

Yövieras on komisario Heittola-sarjan yhdeksäs kirja. Aiempia kirjoja Heittola-sarjasta en ole lukenut, mutta tämän esittelytekstiä lukiessani tuli vaikutelma niin hyvästä kirjasta, että pakko lukea aiemmista osista huolimatta! Luen aina sarjat ensimmäisestä kirjasta alkaen järjestyksessä, mutta nyt tuli poikkeustapaus. Kyllä Yövieras toimi ihan hyvin ilman aiempiakin kirjoja, mutta hiukan jäi vaivaamaan mitä kaikkea aiemmissa kirjoissa on tapahtunut, joten pakkohan tässä on kirjastoon lähteä sarjan ensimmäistä osaa hakemaan!



torstai 23. heinäkuuta 2015

Audrey, rakkaani

Viime viikolla kirjastossa käydessäni huomasin uutuuksissa Juha Mäntylän Audrey, rakkaani. Olen aiemmin lukenut Mäntylältä vain novelleja, ja viime vuonna tykästyin hänen toimittamaansa Joulukalenteri-kirjaan jossa on 24:n kirjoittajan jännityskertomus, myös Mäntylän oma kertomus on kirjassa. Kirja oli huippu hyvä joulukalenteri tälläiselle dekkarifanille, ja ilokseni huomasin että jatko-osa on tilattavissa kustantamolta jo nyt, joten tänäkin vuonna voin jättää suklaakalenterin ostamatta ja ostaa dekkarijoulukalenterin! Joulukalenterikirjoista tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, viime vuonna Hyvä Joulumieli-keräykseen, tänä vuonna Tukikummit säätiölle. Mutta nyt siis viime viikolla ajattelin kokeilla erilaista uutta Juha Mäntylää. Ja hyvä että kokeilin!

Audrey, rakkaani on pieni kirja jossa on suuria asioita. Sivuja on 141 ja se on siis ilmestynyt tänä vuonna. Audrey, rakkaani on kertomus nuoresta miehestä, rakkaudesta, ystävyydestä, elämästä ja elämän mystisyydestä jazzmusiikin sävyttämänä. Tapahtumat sijoittuvat tänne Satakuntaan, Merikarvian Tuorilan kylään josta Mäntylä on itse kotoisin, sekä Yhdysvaltojen Louisianan New Orleansiin.

Kirjan päähenkilö nuori mies tapaa kotikylänsä jazzklubilla sykähdyttävän ja vähän salaperäisen naisen. He tutustuvat illan aikana, ja tapaaminen jättää jäljet molempiin. Nuori mies kertoo ystävälleen naisesta ja ystävä kehottaa etsiä naisen käsiinsä. Pitää katsoa mitä kohtalolla on annettavanaan. Mies lähtee New Orleansiin etsimään suurta rakkauttaan, hän kokee matkallansa sävähdyttäviä hetkiä jazzin parissa, tutustuu ohimennen New Orleansin kuuluisaan voodookulttuuriin (tätä ei sovi pelästyä, kirja ei ole siis mikään voodookirja!) kokee uskomattomia sattumia ja rakkautta. Kotipuolessa miestä odottaa kuitenkin asioita ja ihmisiä. Palattuaan hän kokeekin asioita joissa syvä ystävyys punnitaan ja paljastuu uusia asioita joilla on suuri merkitys elämään. Vähän kotiinpalun jälkeen yksi ilta tuo vielä ison yllätyksen.

Kirjassa on kohta, jossa nuori mies on palannut New Orleansista, hänen eräs ystävänsä pistäytyy käymään ja kysyy "Mitä mies, oliko hyvä reissu?" johon nuori mies vastaa " Aivan mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen." Juuri nämä sanat mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen kuvaavat mielestäni kirjaa parhaiten. Audrey, rakkaani on syvällinen kirja vaikka ensin se sattaa tuntua pintaraapaisulta. Teki kyllä erityisen vaikutuksen minuun. Tätä blogimerkintää kirjoittaessani oli ihan pakko kuunnella samalla Ella Fitzgeraldin Sunshine of your love, Lullaby of Birdland, Miles Davisin Take five, ja Dave Brubeckin Blue Rondo a la Turk, koska ne kirjassa olivat ja nyt huom! Minä en koskaan kuuntele jazzia, enkä tunne jazzmusiikkia yhtään, en käy edes Porin Jazzeilla kuin ehkä kerran jazzviikon aikana, enkä silloin edes kuuntelemassa jazzmusiikkia vaikka alkuperäinen Porilainen olenkin :) Joten tästä voi päätellä että kirjan vaikutus on ollut aikamoinen, koska olen jazzmusiikkia laittanut soimaan :) Viime viikolla itseasiassa vietettiinkin Pori Jazz festivalia, mikäs sen parempi aika lukea tätä kirjaa.

Audrey, rakkaani on kirja jonka haalin vielä joskus kirjahyllyyni omakseni, ja suurella mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa Juha Mäntylältä!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Palava Tuhka


Luin viime viikolla Auditoriumin kustantaman Soile Yli-Mäyryn omaelämänkerran Palava Tuhka. Kiitos Auditoriumille arvostelukappaleesta. Tämä kolmas, täydennetty painos ilmestyi Kesäkuussa.

Soile Yli-Mäyry on viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi, hän on syntynyt vuonna 1950. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuuromykkiä, ja perheen nuorin lapsi syntyi jalattomana ja vain toinen käsi täysmittaisena, mutta ilman sormia. Enemmän ja vähemmän näistä johtuen Soile Yli-Mäyry on pitänyt perhettään aina erilaisena. Yli-Mäyry on kokenut myös lapsesta asti olevansa erilaisessa perheessä erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Hän kuvaa itseään synkkänä lapsena, jolla ei ole ollut onnellista lapsuutta, vaan synkkä, surullinen ja huolia täynnä koko lapsuus, hän ei muista edes koskaan leikkineensä.

Onnettoman lapsutensa tuntemuksia hän on työstänyt osittain maalauksiinsa. Soile Yli-Mäyryn työurakaan ei ole ollut suorin ja silein. 1980-luvulla Yli-Mäyry eli epätoivoista ja raskasta aikaa työurallaan, taidetta ei juurikaan syntynyt ja hän koki myös taidemaailman ihmisineen syrjineen häntä. Yllättävällä tavalla hän pääsi työelämänsä umpikujasta taas nousemaan ja nämäkin vaiheet on havaittavissa hänen maalauksissaan.

Soile Yli-Mäyry oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, mutta koska pidän kovasti elämänkerroista ja taiteesta, herätti kirja mielenkiintoni. Palava tuhka on kokonaisuudessaan kattava ja hyvä omaelämänkerta. Pidin erityisesti siitä, miten kirjassa tuli erittäin hyvin esille Soile Yli-Mäyryn oma persoonallisuus ja luonne. Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuin tutustuisi häneen sekä henkilökohtaisesti, että taiteilijana. Kirjassa on myös runsaasti kuvia Yli-Mäyryn töistä, joka antaa hyvän ja laajan kuvan millaisia töitä hän on uransa aikana tehnyt. Yli-Mäyry on saanut hyvin kirjaansa tasapainoteltua henkilökohtaisen elämänsä ja työuransa.

Palava tuhka on helppolukuinen, eikä kirja vaadi mitään taideymmärrystä, kirja on kuitenkin elämänkerta ei taidekirja. Vähän joitakin asioita toisteltiin ja hyppelehtimen vuodesta toiseen edestakaisin häiritsi vähän. Kirjan jokainen luku alkaa alkusitaatilla, jotka Yli-Mäyry on poiminut nuoruuden päiväkirjoistaan. Hän kirjoitti päiväkirjoihinsa lyhyitä kommentteja elämästä, aforismin kaltaisia, varsinkin elämän nurjasta puolesta mutta myös ajatuksiaan taiteesta. Alkusitaatit toivat kirjaan hienosti syvällisempää persoonallisuutta. Sivuja kirjassa on 212, joista 67 sivua on Soile Yli-Mäyryn maalauksista.



torstai 25. kesäkuuta 2015

Mies kuumasta

Mies kuumasta on Jarkko Sipilän Takamäki-sarjan viidestoista kirja. Aivan uunituoreen kirjan luin Juhannuksena ja viihdyin kyllä kirjan parissa mainiosti!

Kaiken kaikkiaan Takamäki-sarja on ollut todella hyvä, ja kaikista näistä viidestätoista kirjasta muutama on ollut vielä erityisen hyvä, ja Mies kuumasta kuuluu näihin erityisen hyvien joukkoon. On kyllä ehdottomasti yksi parhaista. Pidän Sipilän tyylistä kirjoittaa, realistisuus ja napakka teksti tekee kirjoista todentuntuisia, tästä hyvänä esimerkkinä kerran Helsingissä käydessäni ajoin jollain kadulla, joka oli juuri mainittu sillä hetkellä lukuvuorossa olevassa Takamäki-kirjassa, melkein odotin jonkun poliisin Takamäen ryhmästä tulevan vastaan :)

Aloin lukemaan Jarkko Sipilän Takamäki-sarjaa vuonna 2013, ja sen vuoden aikana luin kymmenen ensimmäistä niistä, loput sitten viime vuonna. Olin pitkään suunnitellut että alan niitä lukemaan, aina se oli jäänyt, mutta kun ystäväni kehui niitä ties jo kuinka monennen kerran ajattelin että nyt täytyy aloittaa, aloitin, ja koukkuun jäin. Pitkään jo ennen kuin aloin Sipilän kirjoja lukemaan, seurasin kyllä hänen uraansa rikostoimittajana ja pidin hänestä toimittajana paljon. Kirjojen myötä pidän hänestä nyt sekä toimittajana, että kirjailijana.

Mies kuumasta kirjassa pyöritään väärennetyn rahan ympärillä. Huippu hyvin väärennettyjä 50€ seteleitä alkaa tupsahdella useammaltakin taholta komisario Takamäen ryhmän ihmeteltäväksi. Mistä rahat tulevat, miksi niitä löytyy niin monen pikkurikollisen hallusta, kuka väärennettyjä seteleitä yrittää saada johonkin ja miksi? Takamäen ryhmä saa kuin vahingossa myös Porilaista vahvistusta tutkimuksiina ja Porilaisen poliisinkin syy Helsinkiin tuloon kiertyy viisikymppisten seteleiden vyyhteen.

Jännittävä ja huippu hyvä dekkari! Kirja oli koukuttava. Mielenkiintoinen ja mukavasti sai nauraakin tämän tästä. Itse alkuperäisenä Porilaisena olin innoissani Porilaisesta poliisista Lievosesta, hän toi hauskaa vivahdetta kirjaan, vielä kun Lievonen olisi puhunut Porin murteella olisi ollut täydellistä :) Ehkä pikkuisen kolkon harmaan kuvan Lievonen antoi Porista, onhan täällä paljon muutakin kuin 70-luvun betonihelvettialueita, mutta eipä tuo nyt haitannut niin paljon että olisi vienyt lukuilon :) Näistä Takamäen ryhmän poliiseista Suhonen on ehdottomasti suosikkini!

Mies kuumasta ilmestyi tosiaan nyt alkukesästä, sivuja kirjassa on 235. Suosittelen lukemaan Takamäki-sarjaa alusta alkaen järjestyksessä, niin pysyy hyvin vakiohenkilöiden elämästä kärryillä ja kirjoissa palataan kuitenkin ajoittain myös edellisissä kirjoissa tapahtuneisiin rikoksiin.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Paha puuska

Paha puuska on Kirsti Kurosen kirjoittama runoromaani. Kirja on nuorten kirja, mutta toimii hyvin aikuisellekin, todella hyvin itseasiassa. Kirja on 75 sivuinen, todella helppolukuinen ja ilmestynyt tänä vuonna.

Paha puuska on koskettava tarina seiskaluokkalaisen Laurin itsemurhasta ja hänen sisarensa Hillan selviytymisestä siitä. Lauri on aloittanut samana päivänä 7:nen luokan ja kotimatkalla koulusta hän päättää jättäytyä junan alle. 8:nen luokan aloittanut Hilla ei pysty ymmärtämään pikkuveljensä tekoa, eikä vanhemmista ole juuri apua suunnattomassa surussa. Miksi Lauri teki itsemurhan? Mitä jos se olikin vahinko? Mitä tapahtui?

Hilla menee metsään Laurin lempipaikalle, kuusen alle kivelle joka on kuin tuoli, tuolikivi. Ensimmäinen suuri tunteenpurkaus tapahtuu siellä, yksin. Sen jälkeen Hilla alkaa käymään kivellä joka viikko, hän tuntee Laurin olevan siellä, Hilla käy keskusteluja Laurin kanssa, purkaa tunteitaan, vaatii Laurilta syytä, miksi itsemurha?

Hillalla on bändi Merenneidot, Hilla sanoittaa laulun jonka nimeksi tulee Lauri.  Laulun sanat ovat kirjan lopussa ja nettiosoite josta laulun voi käydä kuuntelemassa, laitan osoitteen tähän: http://youtu.be/pf21ENLS0R0

Paha puuska on todella hyvä kirja, koskettava, liikuttava ja herkkä. En voinut laskea kirjaa käsistäni, niin vaikuttava se oli, yhdeltä istumalta oli pakko lukea. Suosittelen tätä kaikille, nuorille ja aikuisille. Tämän kirjan luettuani, oli pakko istua hetki hiljaa.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kylli Villa: Ei, ei matkavakuutusta minulle ja Koipitoipilas

Luin juuri Kyllikki Villan kaksi runokirjaa, Ei, ei matkavakuutusta minulle ja Koipitoipilas.

Ei, ei matkavakuutusta minulle on ilmestynyt vuonna 1976 ja siinä on sivuja 72. Runoissa on eri aiheita, ne ovat lyhyitä ja helposti ymmärrettäviä tälläisellekin joka on vähänlaisesti vielä lukenut runoja :) Paljon Villa käsittelee näissä runoissaan perhettä, vanhenemista ja elämää. Muutamia runoja kirjoitin itselleni ylöskin. Runot olivat kevyttä luettavaa vaikka oli vakaviakin aiheita.

Koipitoipilas on ilmestynyt vuonna 2009 ja sivuja on 109. Tämän kirjan aiheena oli Kyllikin oma toipilasaika, usean viikon sairaalassaolo ja kuntoutus. Runot olivat sävyltään synkähköjä, vain muutamia iloisempia löytyi joukosta. Perhe oli myös näissä runoissa mukana osittain. Runoista huomaa että aika on ollut hänelle rankkaa. Tässäkin runokirjassa vanheneminen ja sen tuomat muutokset ovat vahvasti läsnä. Vaikka runot olivat synkkämielisiä niin hyviä runoja ne kuitenkin olivat. Hienosti Kyllikki Villa oli saanut tunteensa, ajatuksensa ja kokemuksensa runoiksi puettua. 

Aikaisemmin olen lukenut Kyllikki Villalta Tyttö sodassa- Kenttälotan kirjeitä 1941- 1944 ja nyt kesän aikana ajattelin lukea hänen teoksensa Vanhan rouvan lokikirja. 

torstai 28. toukokuuta 2015

Viveca Sten : Sotilaiden salaisuudet

Ja niin ilmestyi  kovasti odottamani neljäs Viveca Stenin kirja :) Sotilaiden salaisuudet.

Marcus Nielsen roikkuu kuolleena opiskelijakämppänsä kattolampusta. Äidin mukaan poika ei ikinä olisi tehnyt itsemurhaa. Thomas Andreasson Nackan poliisista on hädin tuskin toipunut puolen vuoden takaisesta jäihin putoamisesta mutta ryhtyy tutkimuksiin. Jäljet johtavat Sandhamnin lähelle Korsön saarelle, jossa pitkään toimi rannikkojääkäripataljoona, kovien miesten koulu. Juristi Nora Linde, jolla on takanaan rankka avioero, päätyy mukaan setvimään Korsön salaisuutta. Pian tulee tieto toisenkin miehen kuolemasta, joka kytkeytyy vanhaan sotilassaareen.

Kuinka onkaan mahtavaa lukea erittäin hyvää kirjaa! Ensimmäisiltä sivuilta asti kirja pitää otteessaan, ja vie mennessään, tuntui ihan kuin itsekin olisin ollut kirjassa mukana ja silloin tiedän että kirja on huippu hyvä!

Ensin tuli kyllä pieni epäluulo,  että miten mahtaa käydä kun kirjassa osittain liikutaan 70-luvun Ruotsin armeijassa rannikkojääkäreiden maailmassa, eikä itsellä ole minkäänlaista ennakkotietoa sellaisesta. Mutta nyt on! Täytyy erityisesti painottaa, että Sten on tehnyt uskomattoman hyvää pohjatyötä selvittäessään niin yksityiskohtaisesti tuota 70-luvun rannikkojääkäreiden koulutusta ja armeijamaailmaa ylipäätään. Kuten edellisessäkin Stenin kirjassa, tässä tosiaan liikutaan kahdella aikakaudella, 70-luku on kirjassa rannikkojääkärin päiväkirjamuodossa, ja on aina erillisenä lukunaan niin selkeys pysyy läpi kirjan. Kirja herätti kyllä mielenkiintoni näihin eliittisotilaisiin, rannikkojääkäreihin.

Hyvässä suhteessa oli taas myös tutkintaa ja päähenkilöiden omaa elämää. Sujuvaan tahtiin eteni. Kirja oli niin kutkuttavan jännittävä lopussa etten meinannut aloillani pysyä, uppouduin niin täysin kerrontaan! Kirjan loputtua ihan vahingossa huokaisin ääneeni huh sentään! Ihailen suunnattomasti Stenin tapaa saada lukija kirjaan sisään, se kertoo erinomaisesta kirjailijasta.

Kirja on 412 sivuinen, Ruotsissa ilmestynyt jo 2011 ja nyt tosiaan viime kuussa täällä Suomessa. Jos joku ei ole vielä Viveca Stenin kirjoja lukenut, nyt voisi ottaa tästä pienen kesäprojektin ja lukea kaikki neljä Steniä :)

lauantai 28. helmikuuta 2015

Viveca Sten: Syvissä vesissä, Sisäpiirissä ja Pinnan alla

Onkin pitkä aika taas kun olet kirjoittanut blogiini...mutta olen sentään lukenut vaikka en ole ehtinyt kirjoittaa. Nyt ajattelin kompensoida tätä, ja kirjoittaa kolmesta kirjasta :)

Luin tuossa vuoden vaihteen aikana Viveca Stenin kaikki kolme Suomeksi ilmestynyttä kirjaa. Ensimmäinen on Syvissä vesissä, toinen Sisäpiirissä ja kolmas Pinnan alla. Tykkäsin kaikista! :)

Syvissä vesissä

Keväällä jäiden lähdettyä kalaverkkoon sotkeutuneen miehen ruumis ajautuu rantaan Sandhamnissa Tukholman saaristossa. Tapaus vaikuttaa asiaa selvittävän Nackan poliisin Thomas Andreassonin mielestä aluksi ikävältä kalastusonnettomuudelta, sillä itsemurhaankaan ei mikään tunnu viittaavan.Tutkinta saa uuden käänteen, kun saarelle saapunut hukkuneen sukulainen löytyy raa’asti surmattuna majapaikastaan. Mikä liittää kuolemat toisiinsa? Mistä löytyy puuttuva linkki kahden ruumiin välillä? Kuka surmasi serkukset ja miksi? Löytyykö syyllinen kesäparatiisista?Vastasyntyneen tyttärensä menettänyt ja avioeroon ajautunut saaristolaispoliisi Thomas paneutuu täydellä tarmolla outoon mysteeriin. Hän saa apua lapsuudenystävältään, Sandhamnissa lomiaan viettävältä tukholmalaisjuristi Nora Lindeltä.Murhaaja on vapaalla, ja median paine kasvaa. Saaristolaisten ja kesäasukkaiden suhteet kiristyvät, kun läpimurtoa ei saada. Murhaaja on löydettävä ennen kuin lisää ihmishenkiä menetetään.
Ihan mielettömän hyvä kirja!!! Niin tempaisi mukaansa, etten olisi malttanut käsistäni laskea, mutta pakkohan se oli  arkeakin pyörittää, mutta jokaisen liikenevän hetken käytin kirjan lukemiseen eikä siinä sitten kauaa mennytkään. Todella loistava dekkari pitkästä aikaa! Erittäin hyvä hahmogalleria, ihania maisemakuvauksia sopivassa määrin (niin ihania että olen varmasti lähdössä Sandhamniin kesällä tai ainakin sitten seuraavana kesänä!!), hyviä verkkaisia juonenkäänteitä, johdonmukainen ja selkeä. Loppuratkaisua ei voinut aavistaa etukäteen, vaan sen tajusi juuri oikealla hetkellä :) Suosittelen ihan kaikille! Jopa sellaisille jotka eivät ole dekkareita lukeneet, tästä on hyvä aloittaa! :)
Kirja on ilmestynyt Suomessa vuonna 2012, sivuja on 446.
Sisäpiirissä
Menestynyt mutta ylimielinen juristi Oscar Juliander ammutaan ökyveneensä ruoriin kesken purjehduskilpailun startin. Rikostarkastaja Thomas Andreasson ja tämän rakas lapsuudenystävä, lakimies Nora Linde ryhtyvät penkomaan tapausta ja huomaavat, että ainakaan motiiveista ei ole pulaa: häikäilemätön Juliander jätti jälkeensä pettyneitä rakastajattaria ja katkeria liikekumppaneita. Kun toinenkin Kuninkaallisen purjehdusseuran jäsen löydetään surmattuna, alkaa idylliin upotettu salaisuus nousta pintaan. Mitä peliä Julianderin ja tämän rikkaiden ystävien sisäpiirissä oikein pelataan?
No ei ihan niin hykerryttävän hyvä kuin ensimmäinen, mutta hyvä silti. Vierastin itse ehkä liikaakin purjehdusteemaa, kun en siitä mitään tiedä, jotkut termitkin olivat ihan vieraita minulle. No eipä nuo nyt haitannut hyvää juonta kuitenkaan ja nopealukuinen tämäkin oli. Tässä murhaaja oli helpompi arvata. Ilmestyi Suomessa 2013, sivuja 364.
Pinnan alla
Nuori tyttö katoaa jäljettömiin syksyisenä myrsky-yönä, ja tuloksettomien etsintöjen jälkeen hänet julistetaan hukkuneeksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin Nora Linde lomailee Sandhamnissa poikiensa kanssa, ja leikkiessään metsässä lapset tekevät karmean löydön, murhatun tytön ruumis makaa maassa. Nora alkaa selvittää tapausta ystävänsä Thomasin Andreassonin kanssa. Johtolangat ovat niukat, mutta johtavat lopulta yli sadan vuoden takaisiin tapahtumiin.
Tämä taas oli parempi kuin toinen, muttei ihan niin hyvä kuin ensimmäinen :) Kirjassa liikutaan kahdella eri aikakaudella, yleensä sellainen ärsyttää minua, mutta tässä ei haitannut vaan teki lisää mielenkiintoa kirjaan omalla tavallaan ja toi tavallaan lisätarinan kirjaan.Tässä oli niin selkeästi aina se milloin liikuttiin historiassa ja milloin nykyajassa että aikakausien vaihtelut ei tuonut sekaannusta eikä ärsyttänyt. Taas hyvä juoni, sopivasti jännä ja vei kyllä mukanaan mukavasti. Ilmestyi Suomessa 2014 ja sivuja 352. 
Nyt odotan kovalla innolla neljättä kirjaa joka ilmestyy huhtikuussa :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...