sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kesä Koiramäessä (Otavan arvostelukappale ja Kirjalittabloggaus)

Sain Otavalta arvostelukappaleeksi Mauri Kunnaksen Kesä Koiramäessä, kiitos Otavalle! Kesä Koiramäessä on juuri ilmestynnyt ja sivuja siinä on 39.

Kesä Koiramäessä alkaa alkukesästä omenapuiden kukkiessa, kun Koiramäen lasten ystävä Aukusti saapuu kesävieraaksi Koiramäkeen. Aukusti otetaan heti mukaan leikkeihin ja touhuihin, tehdään käpylehmiä, veistellään, tehdään vihtoja, uidaan, saunotaan ja retkeillään. Kesä Koiramäessä-kirjassa vietetään helluntaita ja mittumaaria eli juhannusta. Kesämyrskykin pääsee yllättämään saariretkeilijät. Heinäkuussa on muun muassa heinäntekoa, johon myös lapset osallistuvat ja marjojakin poimitaan. Elokuussa Koiramäessä ihaillaan elosalamointia pimeällä äänettömällä taivaalla ja Aukusti palaa kaupunkiin.

Kesä Koiramäessä on ihanuuksien ihanuus! Ihana kesän tuulahdus pyyhkäisi lävitseni, kun sain kesken syksyn vaipua Koiramäen kesään. Mitä hienointa wanhan ajan maalaiselämää kauniissa kesäisissä maisemissa Koiramäessä. Tarinointi on mukavaa ja kirjasta oppii erilaisia juttuja, kasveja, eläimiä, entisajan tapoja ja elämää, säätilojen ennustamista ja vaikka mitä. Meidän 1v5kk ikäinen poikamme katseli ihania värikkäitä kuvia ja osoitteli sormellaan kuvista eri juttuja, vaikka ei vielä koko kirjaa jaksanutkaan kuunnella. Niin isommalle kuin pienemmällekin lukijalle riittää kuuntelemista ja katselemista samoin aikuisillekin tietysti. Itsekin oli pakko lukea heti kahteen kertaan kirja. Ensimmäisellä kerralla luin tarkasti ja katsoin laajemmalla silmällä kuvat, toisella kertaa lukiessa kiinnitin kuvissa enemmän huomiota hauskoihin, pieniin, kekseliäisiin yksityiskohtiin. Rakastan Mauri Kunnaksen kirjoja, eihän niitä voi olla rakastamatta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...