sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kesä Koiramäessä (Otavan arvostelukappale ja Kirjalittabloggaus)

Sain Otavalta arvostelukappaleeksi Mauri Kunnaksen Kesä Koiramäessä, kiitos Otavalle! Kesä Koiramäessä on juuri ilmestynnyt ja sivuja siinä on 39.

Kesä Koiramäessä alkaa alkukesästä omenapuiden kukkiessa, kun Koiramäen lasten ystävä Aukusti saapuu kesävieraaksi Koiramäkeen. Aukusti otetaan heti mukaan leikkeihin ja touhuihin, tehdään käpylehmiä, veistellään, tehdään vihtoja, uidaan, saunotaan ja retkeillään. Kesä Koiramäessä-kirjassa vietetään helluntaita ja mittumaaria eli juhannusta. Kesämyrskykin pääsee yllättämään saariretkeilijät. Heinäkuussa on muun muassa heinäntekoa, johon myös lapset osallistuvat ja marjojakin poimitaan. Elokuussa Koiramäessä ihaillaan elosalamointia pimeällä äänettömällä taivaalla ja Aukusti palaa kaupunkiin.

Kesä Koiramäessä on ihanuuksien ihanuus! Ihana kesän tuulahdus pyyhkäisi lävitseni, kun sain kesken syksyn vaipua Koiramäen kesään. Mitä hienointa wanhan ajan maalaiselämää kauniissa kesäisissä maisemissa Koiramäessä. Tarinointi on mukavaa ja kirjasta oppii erilaisia juttuja, kasveja, eläimiä, entisajan tapoja ja elämää, säätilojen ennustamista ja vaikka mitä. Meidän 1v5kk ikäinen poikamme katseli ihania värikkäitä kuvia ja osoitteli sormellaan kuvista eri juttuja, vaikka ei vielä koko kirjaa jaksanutkaan kuunnella. Niin isommalle kuin pienemmällekin lukijalle riittää kuuntelemista ja katselemista samoin aikuisillekin tietysti. Itsekin oli pakko lukea heti kahteen kertaan kirja. Ensimmäisellä kerralla luin tarkasti ja katsoin laajemmalla silmällä kuvat, toisella kertaa lukiessa kiinnitin kuvissa enemmän huomiota hauskoihin, pieniin, kekseliäisiin yksityiskohtiin. Rakastan Mauri Kunnaksen kirjoja, eihän niitä voi olla rakastamatta!

torstai 15. lokakuuta 2015

Lotta Leppäkerttu on erilainen (Kirjalittabloggaus)

Mervi Suutarin ja Matilda Tuuren lastenkirja Lotta Leppäkerttu on erilainen, ilmestyi vuonna 2013. Se on tarina pilkuttomasta Lotta Leppäkertusta, joka joutuu epäluulojen ja kiusaamisen kohteeksi erilaisuutensa vuoksi. Lotalla on hyvä ystävä, joka yhtäkkiä kääntääkin hänelle selkänsä muiden ennakkoluulojen takia. Se satuttaa Lottaa kovasti ja hän lähteekin surullisena lentelemään kauemmaksi asuinympäristöstään. Lotan katoaminen saa Lotta Leppäkertun vanhemmat huolestumaan, ja pian Lottaa ovat etsimässä perheen lisäksi myös lähiseudun asukit. Lotta tulee takaisin kotiin, kohtaa hänelle selkänsä kääntäneen ystävän ja muut jotka ovat pahoittaneet Lotan mielen kiusaamisellaan. Asiaa selvitellään yhdessä.

Lotta Leppäkerttu on erilainen, on tarina kiusaamisesta, ystävyydestä, anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Kirjan avulla lapsi voi oppia näitä asioita, ja sen lisäksi se on myös koskettava ja hyvä tarina. Kirjassa on kauniin värikkäät kuvat. Oikein kiva ja opettavainen kirja!


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Yhden promillen juttuja (Kirjalittabloggaus)

Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja on vuonna 2012 ilmestynyt nuortenkirja, ja siinä on sivuja 110. Yhden promillen juttuja on tositapahtumiin perustuva fiktiivinen kuvaus siitä, miten nuoret näkevät ja kokevat päihteet nyky-Suomessa. Kirjassa on 19 tarinaa erilaisista nuorista, jotka kokevat päihteitä tavalla tai toisella elämässään. Tarinat ovat vähän eri näkökulmista jokaisessa tarinassa, eikä kirjassa ole mitään moralisointia, vaan tosijuttuja nuorten elämästä.

Yhden promillen juttuja on erittäin hyvin kirjoitettu. Sen lukee nopeasti, vaikka yhdeltä istumalta niinkuin minä luin, mutta tarinat ovat mukavan pituisia myös yhden, kahden tai vaikka muutamankin tarinan kerrallaan luettavaksi. Pidin kirjasta todella paljon. Se on vavahduttava ja puhutteleva, joissakin kohdissa jopa pysähdyttävä. Kirja koskettaa varmasti monia nuoria omalla tavallaan, joku voi löytää siitä tarinan, joka on kuin omasta tai vaikka ystävän elämästä. Kirja voi myös koskettaa ihan vain niinkin, että on pohdiskellut päihteitä ja niiden käyttöön liittyviä asioita ja tästä kirjasta saa siihen näkökulmaa. Tämä kirja voi olla jollekin myös varoittava esimerkki. Kirja on hyvä jokaiselle nuorelle, mutta on myös nuorten vanhemmille oikein sopivaa luettavaa. Toki Yhden promillen juttuja sopii myös nuorten parissa työskenteleville, ja miksei ihan kenelle tahansa muullekin aikuiselle.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kalle-karhun jouluyö (arvostelukappale Karistolta ja Kirjalittabloggaus)

Kylmähkön kesän lopulla minulle tuli yllättäen kova joulunodotuksen tunne. Eipä ole koskaan ennen ihan näin aikaisin tullut :) Koska en nyt ihan vielä viitsi laittaa jouluverhoja ja kynttelikköjä ikkunaan, niin hyvää lääkettä joulunodotukseeni toi Karistolta saamani arvostelukappalekirja, Kalle-karhun jouluyö. Kiitos Karistolle Kalle-karhusta!

Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin Kalle-karhun jouluyö on aivan ihana lastenkirja! Kirjassa Kalle-karhun ystävät eivät halua Kallen nukkuvan koko joulua, joten he alkavat herätellä ystäväänsä talviuniltaan joulun viettoon. Kalle-karhu herää ja lupaa yrittää valvoa. Se ei ole ihan helppoa, mutta ystävät ottavat Kalle-karhun jouluvalmisteluihin mukaan ja kuinkas käykään!

Jouluruokia- koristeita, ja lahjoja, lunta, joululauluja ja joulutunnelmaa...Aivan ihanaa! Kirjan kuvat ovat isoja ja iloisen värisiä, ja tekstit ovat lyhyitä. Meidän pieni 1v. 5kk ikäinen poikamme jaksoi hyvin istua sylissä kirjaa kuunnellen ja kuvia katsellen. Kirjan iso koko on myös erittäin hyvä, selkeät kuvat saavat pikkuisemmatkin "lukijat"seuraamaan Kalle-karhun jouluvalmisteluja ja jouluyötä. Tarina on oikein hellyyttävä ja kuvista välittyy ihana, lämmin ja aito joulutunnelma.

Kirja on juuri ilmestynyt ja on kyllä mukava hankkia vaikka joululahjapaperiin käärittäväksi. Me aiomme virittäytyä joulun tunnelmiin tämän kirjan kanssa useaan kertaan, koko perheen voimin! Joulua odotellessa :)


maanantai 12. lokakuuta 2015

Kirjalitta- lastenkirja- ja sanataidefestivaali

Tällä viikolla vietetään lasten-ja nuortenkirjallisuuden viikkoa! Lastenkirjainstituutti ja Sanataideyhdistys Yöstäjä ry koordinoivat 16-18.10.2015 ensimmäistä kertaa järjestettävää Kirjalitta- lastenkirja- ja sanataidefestivaalia Tampereella ja virtuaalitodellisuudessa, jossa järjestäjinä ja yhteistyössä ovat myös niin paikalliset kuin valtakunnallisetkin lastenkulttuuri- ja kirja-alan toimijat. Myös kirjablogisteilla on mahdollisuus olla tukemassa tätä uutta tärkeää festivaalia, kuka milläkin tavalla. Jonnan Lukunurkkaus tukee virtuaalimaailmassa Kirjalittaa lasten- ja nuortenkirjabloggauksilla pitkin viikkoa. Blogitekstien linkit löytyvät Kirjalittan facebooksivuilta heti, kun ne on julkaistu Jonnan Lukunurkkauksessa. Kirjalittabloggaukset merkitsen vielä erikseen otsikkoon. Aurinkoista ja lukutäytteistä lasten- ja nuortenkirjallisuudenviikkoa lapsille, nuorille ja aikuisillekin :)

www.kirjalitta.fi
https://www.facebook.com/kirjalitta?fref=ts
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...