perjantai 1. syyskuuta 2017

Lintutarha

Sain Gummerukselta arvostelukappaleeksi Satu Lepistön vasta ilmestyneen kirjan Lintutarha. Kiitos  Gummerukselle! Lintutarha on Satu Lepistön esikoisromaani, aiemmin häneltä on ilmestynyt kaksi runoteosta.

Lintutarha on tarina jonka pääosassa ovat kaksi omalla tavallaan rikkinäistä ihmistä. Anssi on poliisi, Laura on 14-vuotias tyttö, jonka yksinhuoltajaäiti tekee itsemurhan. Anssi vie suru-uutisen Lauralle yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa ja he myös vievät Lauran isälleen jota tämä ei ole vuosiin tavannut. Anssi ylittää rajan jos toisenkin Lauran suhteen. Laura puolestaan on valmis mihin vain päästäkseen pois isänsä lintutarhasta. Kirjan takaosa kiteyttää hienosti kirjan ytimen, Yksi tarina ja yksi epäsovinnainen suhde. Kaksi tapaa nähdä ja kertoa. Kuka on väärässä? Kuka muistaa oikein?

Lepistö on kirjoittanut tummansävyisen psykologisen ja vaikuttavan kirjan, joka vie lukijan särkyneiden ihmisten sielujen ja mielten syvyyksiin. Lintutarha on heti alusta alkaen koukuttava, on vaikea laskea kirjaa välillä käsistään. Kirja on uskomattoman tarkka kuvaus miten kaksi ihmistä voivat kokea ja muistaa samat asiat eri tavoin. Satu Lepistö on taitava kirjoittaja, hänellä on kirjassaan hyvin vahvoja kielikuvia jotka tuovat kirjaan lyyrisyyttä ja syvyyttä. Ihan herkimmille ihmisille kirja ei välttämättä sovi koska aihe on rankka vaikka hillitysti kirjoitettu. Kirjan kannet ovat aivan täydelliset tähän kirjaan! Toivon että saamme lukea Lepistöä lisää tulevaisuudessakin. Lintutarha on vangitsevan hyvä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...