perjantai 10. marraskuuta 2017

Tyttö lumisateessa

Nyt on pitkästä aikaa oikein todella kova dekkarifiilis. Koko ajan pitää olla joku dekkari luvussa edes oheislukemisena. Luin edellisellä viikolla Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa, joka on ilmestynyt suomennettuna tänä vuonna. Sivuja kirjassa on 442.

Toimittaja Magdalena Hanssonin elämä on kokenut muutoksia. Kipeä avioero, muutto takaisin lapsuuden maisemiin pojan kanssa ja uusi työpaikka. Magdalenan uuden pienen kotikylän rauha kokee kolahduksen kun teinityttö katoaa. Pian poliisit ovat keskellä henkirikostutkintaa josta Magdalenakin tietysti lehteen kirjoittaa, ja yrittää extratietoa sekä tutulta poliisilta että omien tutkimustensa kautta.

Tyttö lumisateessa on hyvä kirja. Ihan perusdekkari ei siinä mielessä ole, että päähenkilönä on toimittaja, mutta siis se ei haittaa. Hyvä kun on vähän erilaisuuttakin. Poliisitutkintaa on tietysti tästä johtuen vähän vähemmän. Rikosvyyhti selviääkin hiljakseen ja vähän eri johtopäätöksiin perustuen kuin yleensä dekkareissa. Jollain tavalla ehkä vähäeleinen dekkari, ja ajoittain epäuskottava. Hiukan häiritsi sellaiset tyhjänpäiväiset täytevirkkeet. Kuvailua pitää olla kirjoissa, mutta kun kuvailu menee sellaiseksi kirjan täytteeksi, se paistaa ikävästi läpi. Onneksi näitä nyt ei paljon kirjassa ollut, mutta joitakin siellä täällä. Juoni ja sivujuonet hyviä, hyvin tyypillisiä dekkareille. Henkilöhahmot olivat hyviä, uskottavia ja erilaisia persoonia mahtui kirjaan mukavasti. Joitakin asioita jäi vähän epäselviksi ja irrallisiksi, esimerkiksi Magdalenan historiaan viittaavia kohtia olisi pitänyt vähän enemmän avata. Jatko-osissa mahdollisesti näin tapahtuukin, mutta mielestäni niitä olisi ollut hyvä avata jo nyt. Koukuttava kirja kuitenkin, hyvin veti lukijan mukaansa ihan alusta alkaen. Jatkoakin jää odottamaan hyvillä mielin.

Suositella voisi ihan kaikille dekkareiden ystäville. Mitenkään raaka Tyttö lumisateessa ei ole, sanoisin että suhteellisen kevyt vaikka jännitystäkin riittää. Nopealukuinen kirja.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...