perjantai 24. huhtikuuta 2020

Elämäni kirjakauppiaana, Shaun Bythell

Luin tuossa tovi sitten Shaun Bythellin kirjan Elämäni kirjakauppiaana. Tämä on yksi niistä kirjoista, joita olen pitkään miettinyt lukevani. Nyt oli aika tarttua kirjaan. Pidin tätä kirjaa hyvän yön kirjanani. Kärsin ajoittain vaikeista nukahtamisongelmista, ja tätä kirjaa luin aina rentoutuakseni ennen nukahtamista. Kirjan on kustantanut Kirjapaja, siinä on 340 sivua ja se ilmestyi Suomessa viime vuonna.

Elämäni kirjakauppiaana on tosikertomus Shaun Bythellin arjesta antikvariaatin pitäjänä. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamaisesti, se alkaa helmikuusta 2014 ja päättyy helmikuuhun 2015. Jokaisen päivän kohdalla on ensin montako online tilausta sinä päivänä on tullut, ja montako niistä on heiltä löytynyt. Sen jälkeen on varsinainen päiväkirjateksti, ja lopussa vielä merkintä montako asiakasta liikkeessä on käynyt ja kassan saldo. Päiväkirjamerkintöjen pituus vähän vaihtelee, mutta pisimmillään merkintä on pari kolme sivua.

Voisi ajatella että antikvariaatin arjesta kertova kirja on puuduttavaa tai tylsää, mutta sitä se ei totisesti ole. Aluksi mietin itsekin mahtaako mielenkiinto riittää, mutta hyvin pian olin aivan koukussa. Aloin oikein odottamaan, että pääsen illalla kirjaa jatkamaan. Bythellillä on aivan omanlaisensa huumori, joka tuo kirjaan ainutlaatuisen tunnelman. Oli mielenkiintoista lukea mitä Bythell itse lukee ja millaisia kirjoja hänen vakioasikkaansa hankkivat. Bythell kirjoittaa kiinnostavasti myös ostovierailuistaan erilaisten ihmisten luona, ja hiukan myös muusta arjestaan.

Wigtownin ja muidenkin maisemien kuvailu on mieleenpainuvaa, ja varsinainen kuvailu liikkeestä saa haaveilemaan matkasta sinne. Sen aion kyllä vielä toteuttaakin, sain jo puolisoni puhuttua ympäri. Kirjassa kerrotaan myös liikkeen facebook-sivusta, ja tietysti aloin heti seuraamaan sivua. Olen aivan ihastuksissani, nyt kun olen nähnyt millaista siellä on. Vastasi aika hyvin luomaani mielikuvaa. Haluan ehdottomasti istumaan The Bookshopin takan ääreen lukemaan, ja kiertelemään hyllyvälejä. Wigtownissa järjestetään myös joka syksy kirjafestivaali, ja Bythellin liike on siinä hyvin suuressa osassa. Festivaalin valmisteluja ja varsinaista festivaalia pääsee myös seuraamaan kirjassa. Vähän tekisi mieli niille festivaaleillekin...

Shaun Bythell kirjoittaa rikasta tekstiä kaikin tavoin. Kevyttä luettavaa, sanojen käyttö on mielekästä ja taidokasta. Arkinen kertomus on elävä ja mielenkiintoinen. Hänen tekstiään lukisin mielelläni tulevaisuudessakin.

Elämäni kirjakauppiaana on erinomainen lukuelämys, ja teki minuun kyllä vaikutuksen. Tällaiselle kirjoja rakastavalle oikein aarre! Kirjan kannet ovat aivan ihanat, ja houkuttelevat. Minulla oli tämä lainassa kirjastosta, mutta tämä pitää kyllä saada omaksi omaan kirjahyllyyn, haluan palata tähän vielä useasti. Suosittelen kaikille kirjojen ystäville tätä hyvän mielen kirjaa!




1 kommentti:

  1. Tästä kirjasta tuli hyvälle mielelle. Tulin myös uteliaaksi ja katselin kirjakaupan kuvia netistä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...