tiistai 17. joulukuuta 2019

Kuka tahansa osaa lentää, Juha Mäntylä& Sissi Ramstedt

Kesällä ilmestyi Juha Mäntylän kirjoittama ja Sissi Ramstedtin kuvittama Kuka tahansa osaa lentää. Sen on kustantanut Reuna ja sivuja kirjassa on 57 sivua. Kiitokset Juhalle arvostelukappaleesta!

Kuka tahansa osaa lentää on erilainen kirja. Pieni kirja, suuri sisältö. Päähenkilönä on lapsi, Matias, joka on joutunut kohtaamaan suuren menetyksen. Hän on menettänyt mummonsa ja haluaa nyt oppia lentämään, jotta pääsisi mummoa tervehtimään. Matias lähtee henkioppaiden opastamalle matkalle, jotka antavat avaimet Matiakselle lento-opetteluun, kohtaamaan asioita ja tunteita, selviämään.

Luin tämän kirjan jo loppukesästä, ja olen palannut siihen muutamia kertoja syksyn aikana. Nyt oli ehkä oikea hetki kirjoittaa siitä, sillä menetin itse oman mummuni päivälleen kuukausi sitten. Ja vaikka olen jo aikuinen, niin nyt kirja koskettaa erityisesti kun oma menetys on niin tuore ja koska olen tietysti kertonut omalle lapselleni isomummun menehtymisestä. Se ei ollut helppoa, ja koska hän ei ole ennen joutunut kohtaamaan tällaista asiaa, niin että olisi ymmärtänyt, on ollut aikamoinen matka meilläkin kun olemme käyneet kaikkia menettämiseen liittyviä asioita läpi.

Kuka tahansa osaa lentää on teos, joka vaatii aikaa ja ajatusta. Ehkä yhdellä lukukerralla ei pääse ihan asian sisään, kannattaa selailla ja lueskella sieltä täältä ensimmäisen lukukerran jälkeen. Siinä käsitellään isoja asioita, paljon erilaisa tunteita. Jotakin se saattaa ahdistaa, jotakin säväyttää ja koskettaa, mutta pohtimaan se laittaa jokaisen lukijan. Mäntylällä on uskomaton kyky saada ihminen koukuttumaan tekstiin, jota ei aina yhdeltä istumalta edes ymmärrä. Ramstedtin maalaukset ovat hyvin kirjaan sopivia, tummansävyisiä ja niitäkin kannattaa katsoa useampaan kertaan, jotta pääsee vähän syvemmälle kuin ensinäkemältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...