Verivelka

Eilen vietettiin Porin pääkirjastossa kirjailija Arttu Tuomisen uuden kirjan Verivelan julkistamistilaisuutta. Verivelka aloittaa Tuomisen uuden DELTA-sarjan. Itse sain ilokseni lukea kirjan jo ennekkolukukappaleena maaliskuussa. Kirjan on kustantanut WSOY ja sivuja siinä on 408.

Marraskuisessa Porin Ahlaisissa sattuu raaka puukotus, silminnäkijöitä on useita ja tekijä saadaan kiinni hyvin nopeasti tapahtuman jälkeen. Komisario Jari Paloviidan rikosyksikön tutkijat Linda Toivonen ja Henrik Oksman pitävät juttua tavallisena juopottelupuukotuksena, ja juttua selvänä. Paloviita on samoilla linjoilla tutkinnan alkuvaiheessa, mutta kuultuaan epäillyn nimen hän järkyttyy, ja muistot vuosien takaa heräävät ja saavat komisarion otteeseensa hyvin vahvasti. Kumpi on väkevämpi voima, tosiystävyys vuosien takaa vai poliisivala? Paloviita on kahden tulen välissä, eikä perhe-elämäkään suju parhaimmalla mahdollisella tavalla vaimon ja kahden pienen lapsen kanssa.

Rikostutkijat Oksman ja Toivonen ihmettelevät suuresti esimiehensä yhtäkkistä mielenmuutosta, ja ärsyyntyvätkin lisätöistä, joita joutuvat tekemään tutkintaa varten. Oksman aavistelee kumminkin jotain ja tekee syvällisempää tutkimusta perusteellisesti. Omat henkilökohtaiset ongelmansa ovat myös tutkijoilla.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, nykyhetkessä ja 1990-luvulla jossa eletään teini-ikää lähestyvien poikien maailmassa.

Verivelka on erilainen kuin Tuomisen aiemmat kirjat Labyrintti-sarjasta. Itseasiassa paljon erilaisempi kuin osasin etukäteen odottaakaan, mutta hyvällä tavalla. Pidin kovasti ystävyyden ja rikoksen yhdistelmästä, joka on kirjan sydän. Mielenkiintoinen näkökulma ja ristiriita. Ajatuksia ja tunteita herättävä aihe. Pääpaino tässä teoksessa on ystävyyden voimassa eikä vain rikoksen selvittämisessä. Tunnelma menee ihan ihon alle, ja varsinkin poikien tarina teki itseeni vaikutuksen.

Olen pitänyt henkilöhahmoja Arttu Tuomisen yhtenä vahvimmista puolista kirjailijana, ja se näkyy myös tässä teoksessa. Lukijana on aina hienoa huomata, että hahmojen eteen on nähty vaivaa ja niitä on luotu ajatuksella. Se tekee lukukokemuksesta elävän. Hahmogalleria on todella onnistunut jälleen ja pidin siitä, että eri henkilöt pääsivät näkökulmahenkilöiksi eri luvuissa.

Verivelka on osoitus siitä kuinka rikosromaani voi olla koskettava ja tunteikas, mutta myös jännittävä. Iski kyllä hyvin minun dekkarisydämeeni. Kirjasarjojen sekä hyvä, että huono puoli on aina se, kun joutuu jäämään odottamaan seuraavaa osaa :) Millään ei malttaisi jatkoa odottaa, mutta silti odottaminen kutkuttaa. Tämä kirja sykähdytti.