sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Hiidenväen tarinoita


Aika vähän tulee blogattua lastenkirjoista, vaikka luen niitä päivittäin ja usein vielä monta kirjaa päivässä. Tein tuossa aikaisemmin tänä vuonna hankintapyynnön kirjastoon kirjasta Hiidenväen tarinoita ja se hankittiin. Sain kirjan ensimmäisenä kun se kirjastoon ilmestyi. Hiidenväen tarinoita on siis tänä vuonna ilmestynyt lastenkirja. Sen on kirjoittanut ja kuvittanut Johanna Valkama, sivuja on 37 ja sen on kustantanut Lector. Valkama on tullut tunnetuksi menestyneestä Metsän ja meren suku -sarjastaan, joka on aikuisille suunnattu sarja, joka sopii kyllä myös nuorille.

Hiidenväen tarinoita on kirja, jossa ollaan nykyajassa, mutta siinä päästään vanhan ajan satujen tunnelmaan.Kirjassa on kahdeksan upeaa tarinaa, joissa alakoululainen Vili käy Hiisivuoren koulua ja kokee huikeita seikkailuja Hiidenväen parissa.


Tarinoissa on hyviä opetuksia, mystiikkaa ja se on hyvin luonnonläheinen. Huomaa että luonto on kirjailijalle tärkeä ja arvokas. Todella kauniit akvarellikuvat kruunaavat tarinat ja tuo tunnelman iholle. Kirja sisältää myös väristyssivuja, joita pääsee itse värittämään. Teksti on hyvin sujuvaa ja lumoavaa. Meidän 4-vuotias poika jaksoi hyvin kuunnella tarinoita, oli kiinnostunut ja innostunut niistä. Voi sanoa että lastenkirja on varsin onnistunut kun se uppoaa sekä lapseen että vanhempaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...