Audrey, rakkaani

Viime viikolla kirjastossa käydessäni huomasin uutuuksissa Juha Mäntylän Audrey, rakkaani. Olen aiemmin lukenut Mäntylältä vain novelleja, ja viime vuonna tykästyin hänen toimittamaansa Joulukalenteri-kirjaan jossa on 24:n kirjoittajan jännityskertomus, myös Mäntylän oma kertomus on kirjassa. Kirja oli huippu hyvä joulukalenteri tälläiselle dekkarifanille, ja ilokseni huomasin että jatko-osa on tilattavissa kustantamolta jo nyt, joten tänäkin vuonna voin jättää suklaakalenterin ostamatta ja ostaa dekkarijoulukalenterin! Joulukalenterikirjoista tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, viime vuonna Hyvä Joulumieli-keräykseen, tänä vuonna Tukikummit säätiölle. Mutta nyt siis viime viikolla ajattelin kokeilla erilaista uutta Juha Mäntylää. Ja hyvä että kokeilin!

Audrey, rakkaani on pieni kirja jossa on suuria asioita. Sivuja on 141 ja se on siis ilmestynyt tänä vuonna. Audrey, rakkaani on kertomus nuoresta miehestä, rakkaudesta, ystävyydestä, elämästä ja elämän mystisyydestä jazzmusiikin sävyttämänä. Tapahtumat sijoittuvat tänne Satakuntaan, Merikarvian Tuorilan kylään josta Mäntylä on itse kotoisin, sekä Yhdysvaltojen Louisianan New Orleansiin.

Kirjan päähenkilö nuori mies tapaa kotikylänsä jazzklubilla sykähdyttävän ja vähän salaperäisen naisen. He tutustuvat illan aikana, ja tapaaminen jättää jäljet molempiin. Nuori mies kertoo ystävälleen naisesta ja ystävä kehottaa etsiä naisen käsiinsä. Pitää katsoa mitä kohtalolla on annettavanaan. Mies lähtee New Orleansiin etsimään suurta rakkauttaan, hän kokee matkallansa sävähdyttäviä hetkiä jazzin parissa, tutustuu ohimennen New Orleansin kuuluisaan voodookulttuuriin (tätä ei sovi pelästyä, kirja ei ole siis mikään voodookirja!) kokee uskomattomia sattumia ja rakkautta. Kotipuolessa miestä odottaa kuitenkin asioita ja ihmisiä. Palattuaan hän kokeekin asioita joissa syvä ystävyys punnitaan ja paljastuu uusia asioita joilla on suuri merkitys elämään. Vähän kotiinpalun jälkeen yksi ilta tuo vielä ison yllätyksen.

Kirjassa on kohta, jossa nuori mies on palannut New Orleansista, hänen eräs ystävänsä pistäytyy käymään ja kysyy "Mitä mies, oliko hyvä reissu?" johon nuori mies vastaa " Aivan mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen." Juuri nämä sanat mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen kuvaavat mielestäni kirjaa parhaiten. Audrey, rakkaani on syvällinen kirja vaikka ensin se sattaa tuntua pintaraapaisulta. Teki kyllä erityisen vaikutuksen minuun. Tätä blogimerkintää kirjoittaessani oli ihan pakko kuunnella samalla Ella Fitzgeraldin Sunshine of your love, Lullaby of Birdland, Miles Davisin Take five, ja Dave Brubeckin Blue Rondo a la Turk, koska ne kirjassa olivat ja nyt huom! Minä en koskaan kuuntele jazzia, enkä tunne jazzmusiikkia yhtään, en käy edes Porin Jazzeilla kuin ehkä kerran jazzviikon aikana, enkä silloin edes kuuntelemassa jazzmusiikkia vaikka alkuperäinen Porilainen olenkin :) Joten tästä voi päätellä että kirjan vaikutus on ollut aikamoinen, koska olen jazzmusiikkia laittanut soimaan :) Viime viikolla itseasiassa vietettiinkin Pori Jazz festivalia, mikäs sen parempi aika lukea tätä kirjaa.

Audrey, rakkaani on kirja jonka haalin vielä joskus kirjahyllyyni omakseni, ja suurella mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa Juha Mäntylältä!

Palava Tuhka

Luin viime viikolla Auditoriumin kustantaman Soile Yli-Mäyryn omaelämänkerran Palava Tuhka. Kiitos Auditoriumille arvostelukappaleesta. Tämä kolmas, täydennetty painos ilmestyi Kesäkuussa.

Soile Yli-Mäyry on viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi, hän on syntynyt vuonna 1950. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuuromykkiä, ja perheen nuorin lapsi syntyi jalattomana ja vain toinen käsi täysmittaisena, mutta ilman sormia. Enemmän ja vähemmän näistä johtuen Soile Yli-Mäyry on pitänyt perhettään aina erilaisena. Yli-Mäyry on kokenut myös lapsesta asti olevansa erilaisessa perheessä erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Hän kuvaa itseään synkkänä lapsena, jolla ei ole ollut onnellista lapsuutta, vaan synkkä, surullinen ja huolia täynnä koko lapsuus, hän ei muista edes koskaan leikkineensä.

Onnettoman lapsutensa tuntemuksia hän on työstänyt osittain maalauksiinsa. Soile Yli-Mäyryn työurakaan ei ole ollut suorin ja silein. 1980-luvulla Yli-Mäyry eli epätoivoista ja raskasta aikaa työurallaan, taidetta ei juurikaan syntynyt ja hän koki myös taidemaailman ihmisineen syrjineen häntä. Yllättävällä tavalla hän pääsi työelämänsä umpikujasta taas nousemaan ja nämäkin vaiheet on havaittavissa hänen maalauksissaan.

Soile Yli-Mäyry oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, mutta koska pidän kovasti elämänkerroista ja taiteesta, herätti kirja mielenkiintoni. Palava tuhka on kokonaisuudessaan kattava ja hyvä omaelämänkerta. Pidin erityisesti siitä, miten kirjassa tuli erittäin hyvin esille Soile Yli-Mäyryn oma persoonallisuus ja luonne. Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuin tutustuisi häneen sekä henkilökohtaisesti, että taiteilijana. Kirjassa on myös runsaasti kuvia Yli-Mäyryn töistä, joka antaa hyvän ja laajan kuvan millaisia töitä hän on uransa aikana tehnyt. Yli-Mäyry on saanut hyvin kirjaansa tasapainoteltua henkilökohtaisen elämänsä ja työuransa.

Palava tuhka on helppolukuinen, eikä kirja vaadi mitään taideymmärrystä, kirja on kuitenkin elämänkerta ei taidekirja. Vähän joitakin asioita toisteltiin ja hyppelehtimen vuodesta toiseen edestakaisin häiritsi vähän. Kirjan jokainen luku alkaa alkusitaatilla, jotka Yli-Mäyry on poiminut nuoruuden päiväkirjoistaan. Hän kirjoitti päiväkirjoihinsa lyhyitä kommentteja elämästä, aforismin kaltaisia, varsinkin elämän nurjasta puolesta mutta myös ajatuksiaan taiteesta. Alkusitaatit toivat kirjaan hienosti syvällisempää persoonallisuutta. Sivuja kirjassa on 212, joista 67 sivua on Soile Yli-Mäyryn maalauksista.

Mies kuumasta

Mies kuumasta on Jarkko Sipilän Takamäki-sarjan viidestoista kirja. Aivan uunituoreen kirjan luin Juhannuksena ja viihdyin kyllä kirjan parissa mainiosti!

Kaiken kaikkiaan Takamäki-sarja on ollut todella hyvä, ja kaikista näistä viidestätoista kirjasta muutama on ollut vielä erityisen hyvä, ja Mies kuumasta kuuluu näihin erityisen hyvien joukkoon. On kyllä ehdottomasti yksi parhaista. Pidän Sipilän tyylistä kirjoittaa, realistisuus ja napakka teksti tekee kirjoista todentuntuisia, tästä hyvänä esimerkkinä kerran Helsingissä käydessäni ajoin jollain kadulla, joka oli juuri mainittu sillä hetkellä lukuvuorossa olevassa Takamäki-kirjassa, melkein odotin jonkun poliisin Takamäen ryhmästä tulevan vastaan :)

Aloin lukemaan Jarkko Sipilän Takamäki-sarjaa vuonna 2013, ja sen vuoden aikana luin kymmenen ensimmäistä niistä, loput sitten viime vuonna. Olin pitkään suunnitellut että alan niitä lukemaan, aina se oli jäänyt, mutta kun ystäväni kehui niitä ties jo kuinka monennen kerran ajattelin että nyt täytyy aloittaa, aloitin, ja koukkuun jäin. Pitkään jo ennen kuin aloin Sipilän kirjoja lukemaan, seurasin kyllä hänen uraansa rikostoimittajana ja pidin hänestä toimittajana paljon. Kirjojen myötä pidän hänestä nyt sekä toimittajana, että kirjailijana.

Mies kuumasta kirjassa pyöritään väärennetyn rahan ympärillä. Huippu hyvin väärennettyjä 50€ seteleitä alkaa tupsahdella useammaltakin taholta komisario Takamäen ryhmän ihmeteltäväksi. Mistä rahat tulevat, miksi niitä löytyy niin monen pikkurikollisen hallusta, kuka väärennettyjä seteleitä yrittää saada johonkin ja miksi? Takamäen ryhmä saa kuin vahingossa myös Porilaista vahvistusta tutkimuksiina ja Porilaisen poliisinkin syy Helsinkiin tuloon kiertyy viisikymppisten seteleiden vyyhteen.

Jännittävä ja huippu hyvä dekkari! Kirja oli koukuttava. Mielenkiintoinen ja mukavasti sai nauraakin tämän tästä. Itse alkuperäisenä Porilaisena olin innoissani Porilaisesta poliisista Lievosesta, hän toi hauskaa vivahdetta kirjaan, vielä kun Lievonen olisi puhunut Porin murteella olisi ollut täydellistä :) Ehkä pikkuisen kolkon harmaan kuvan Lievonen antoi Porista, onhan täällä paljon muutakin kuin 70-luvun betonihelvettialueita, mutta eipä tuo nyt haitannut niin paljon että olisi vienyt lukuilon :) Näistä Takamäen ryhmän poliiseista Suhonen on ehdottomasti suosikkini!

Mies kuumasta ilmestyi tosiaan nyt alkukesästä, sivuja kirjassa on 235. Suosittelen lukemaan Takamäki-sarjaa alusta alkaen järjestyksessä, niin pysyy hyvin vakiohenkilöiden elämästä kärryillä ja kirjoissa palataan kuitenkin ajoittain myös edellisissä kirjoissa tapahtuneisiin rikoksiin.

Paha puuska

Paha puuska on Kirsti Kurosen kirjoittama runoromaani. Kirja on nuorten kirja, mutta toimii hyvin aikuisellekin, todella hyvin itseasiassa. Kirja on 75 sivuinen, todella helppolukuinen ja ilmestynyt tänä vuonna.

Paha puuska on koskettava tarina seiskaluokkalaisen Laurin itsemurhasta ja hänen sisarensa Hillan selviytymisestä siitä. Lauri on aloittanut samana päivänä 7:nen luokan ja kotimatkalla koulusta hän päättää jättäytyä junan alle. 8:nen luokan aloittanut Hilla ei pysty ymmärtämään pikkuveljensä tekoa, eikä vanhemmista ole juuri apua suunnattomassa surussa. Miksi Lauri teki itsemurhan? Mitä jos se olikin vahinko? Mitä tapahtui?

Hilla menee metsään Laurin lempipaikalle, kuusen alle kivelle joka on kuin tuoli, tuolikivi. Ensimmäinen suuri tunteenpurkaus tapahtuu siellä, yksin. Sen jälkeen Hilla alkaa käymään kivellä joka viikko, hän tuntee Laurin olevan siellä, Hilla käy keskusteluja Laurin kanssa, purkaa tunteitaan, vaatii Laurilta syytä, miksi itsemurha?

Hillalla on bändi Merenneidot, Hilla sanoittaa laulun jonka nimeksi tulee Lauri.  Laulun sanat ovat kirjan lopussa ja nettiosoite josta laulun voi käydä kuuntelemassa, laitan osoitteen tähän: http://youtu.be/pf21ENLS0R0

Paha puuska on todella hyvä kirja, koskettava, liikuttava ja herkkä. En voinut laskea kirjaa käsistäni, niin vaikuttava se oli, yhdeltä istumalta oli pakko lukea. Suosittelen tätä kaikille, nuorille ja aikuisille. Tämän kirjan luettuani, oli pakko istua hetki hiljaa.

Kylli Villa: Ei, ei matkavakuutusta minulle ja Koipitoipilas

Luin juuri Kyllikki Villan kaksi runokirjaa, Ei, ei matkavakuutusta minulle ja Koipitoipilas.

Ei, ei matkavakuutusta minulle on ilmestynyt vuonna 1976 ja siinä on sivuja 72. Runoissa on eri aiheita, ne ovat lyhyitä ja helposti ymmärrettäviä tälläisellekin joka on vähänlaisesti vielä lukenut runoja :) Paljon Villa käsittelee näissä runoissaan perhettä, vanhenemista ja elämää. Muutamia runoja kirjoitin itselleni ylöskin. Runot olivat kevyttä luettavaa vaikka oli vakaviakin aiheita.

Koipitoipilas on ilmestynyt vuonna 2009 ja sivuja on 109. Tämän kirjan aiheena oli Kyllikin oma toipilasaika, usean viikon sairaalassaolo ja kuntoutus. Runot olivat sävyltään synkähköjä, vain muutamia iloisempia löytyi joukosta. Perhe oli myös näissä runoissa mukana osittain. Runoista huomaa että aika on ollut hänelle rankkaa. Tässäkin runokirjassa vanheneminen ja sen tuomat muutokset ovat vahvasti läsnä. Vaikka runot olivat synkkämielisiä niin hyviä runoja ne kuitenkin olivat. Hienosti Kyllikki Villa oli saanut tunteensa, ajatuksensa ja kokemuksensa runoiksi puettua. 

Aikaisemmin olen lukenut Kyllikki Villalta Tyttö sodassa- Kenttälotan kirjeitä 1941- 1944 ja nyt kesän aikana ajattelin lukea hänen teoksensa Vanhan rouvan lokikirja. 

Viveca Sten : Sotilaiden salaisuudet

Ja niin ilmestyi  kovasti odottamani neljäs Viveca Stenin kirja :) Sotilaiden salaisuudet.

Marcus Nielsen roikkuu kuolleena opiskelijakämppänsä kattolampusta. Äidin mukaan poika ei ikinä olisi tehnyt itsemurhaa. Thomas Andreasson Nackan poliisista on hädin tuskin toipunut puolen vuoden takaisesta jäihin putoamisesta mutta ryhtyy tutkimuksiin. Jäljet johtavat Sandhamnin lähelle Korsön saarelle, jossa pitkään toimi rannikkojääkäripataljoona, kovien miesten koulu. Juristi Nora Linde, jolla on takanaan rankka avioero, päätyy mukaan setvimään Korsön salaisuutta. Pian tulee tieto toisenkin miehen kuolemasta, joka kytkeytyy vanhaan sotilassaareen.

Kuinka onkaan mahtavaa lukea erittäin hyvää kirjaa! Ensimmäisiltä sivuilta asti kirja pitää otteessaan, ja vie mennessään, tuntui ihan kuin itsekin olisin ollut kirjassa mukana ja silloin tiedän että kirja on huippu hyvä!

Ensin tuli kyllä pieni epäluulo,  että miten mahtaa käydä kun kirjassa osittain liikutaan 70-luvun Ruotsin armeijassa rannikkojääkäreiden maailmassa, eikä itsellä ole minkäänlaista ennakkotietoa sellaisesta. Mutta nyt on! Täytyy erityisesti painottaa, että Sten on tehnyt uskomattoman hyvää pohjatyötä selvittäessään niin yksityiskohtaisesti tuota 70-luvun rannikkojääkäreiden koulutusta ja armeijamaailmaa ylipäätään. Kuten edellisessäkin Stenin kirjassa, tässä tosiaan liikutaan kahdella aikakaudella, 70-luku on kirjassa rannikkojääkärin päiväkirjamuodossa, ja on aina erillisenä lukunaan niin selkeys pysyy läpi kirjan. Kirja herätti kyllä mielenkiintoni näihin eliittisotilaisiin, rannikkojääkäreihin.

Hyvässä suhteessa oli taas myös tutkintaa ja päähenkilöiden omaa elämää. Sujuvaan tahtiin eteni. Kirja oli niin kutkuttavan jännittävä lopussa etten meinannut aloillani pysyä, uppouduin niin täysin kerrontaan! Kirjan loputtua ihan vahingossa huokaisin ääneeni huh sentään! Ihailen suunnattomasti Stenin tapaa saada lukija kirjaan sisään, se kertoo erinomaisesta kirjailijasta.

Kirja on 412 sivuinen, Ruotsissa ilmestynyt jo 2011 ja nyt tosiaan viime kuussa täällä Suomessa. Jos joku ei ole vielä Viveca Stenin kirjoja lukenut, nyt voisi ottaa tästä pienen kesäprojektin ja lukea kaikki neljä Steniä :)

Viveca Sten: Syvissä vesissä, Sisäpiirissä ja Pinnan alla

Onkin pitkä aika taas kun olet kirjoittanut blogiini...mutta olen sentään lukenut vaikka en ole ehtinyt kirjoittaa. Nyt ajattelin kompensoida tätä, ja kirjoittaa kolmesta kirjasta :)

Luin tuossa vuoden vaihteen aikana Viveca Stenin kaikki kolme Suomeksi ilmestynyttä kirjaa. Ensimmäinen on Syvissä vesissä, toinen Sisäpiirissä ja kolmas Pinnan alla. Tykkäsin kaikista! :)

Syvissä vesissä

Keväällä jäiden lähdettyä kalaverkkoon sotkeutuneen miehen ruumis ajautuu rantaan Sandhamnissa Tukholman saaristossa. Tapaus vaikuttaa asiaa selvittävän Nackan poliisin Thomas Andreassonin mielestä aluksi ikävältä kalastusonnettomuudelta, sillä itsemurhaankaan ei mikään tunnu viittaavan.Tutkinta saa uuden käänteen, kun saarelle saapunut hukkuneen sukulainen löytyy raa’asti surmattuna majapaikastaan. Mikä liittää kuolemat toisiinsa? Mistä löytyy puuttuva linkki kahden ruumiin välillä? Kuka surmasi serkukset ja miksi? Löytyykö syyllinen kesäparatiisista?Vastasyntyneen tyttärensä menettänyt ja avioeroon ajautunut saaristolaispoliisi Thomas paneutuu täydellä tarmolla outoon mysteeriin. Hän saa apua lapsuudenystävältään, Sandhamnissa lomiaan viettävältä tukholmalaisjuristi Nora Lindeltä.Murhaaja on vapaalla, ja median paine kasvaa. Saaristolaisten ja kesäasukkaiden suhteet kiristyvät, kun läpimurtoa ei saada. Murhaaja on löydettävä ennen kuin lisää ihmishenkiä menetetään.

Ihan mielettömän hyvä kirja!!! Niin tempaisi mukaansa, etten olisi malttanut käsistäni laskea, mutta pakkohan se oli  arkeakin pyörittää, mutta jokaisen liikenevän hetken käytin kirjan lukemiseen eikä siinä sitten kauaa mennytkään. Todella loistava dekkari pitkästä aikaa! Erittäin hyvä hahmogalleria, ihania maisemakuvauksia sopivassa määrin (niin ihania että olen varmasti lähdössä Sandhamniin kesällä tai ainakin sitten seuraavana kesänä!!), hyviä verkkaisia juonenkäänteitä, johdonmukainen ja selkeä. Loppuratkaisua ei voinut aavistaa etukäteen, vaan sen tajusi juuri oikealla hetkellä :) Suosittelen ihan kaikille! Jopa sellaisille jotka eivät ole dekkareita lukeneet, tästä on hyvä aloittaa! :)

Kirja on ilmestynyt Suomessa vuonna 2012, sivuja on 446.

Sisäpiirissä

Menestynyt mutta ylimielinen juristi Oscar Juliander ammutaan ökyveneensä ruoriin kesken purjehduskilpailun startin. Rikostarkastaja Thomas Andreasson ja tämän rakas lapsuudenystävä, lakimies Nora Linde ryhtyvät penkomaan tapausta ja huomaavat, että ainakaan motiiveista ei ole pulaa: häikäilemätön Juliander jätti jälkeensä pettyneitä rakastajattaria ja katkeria liikekumppaneita. Kun toinenkin Kuninkaallisen purjehdusseuran jäsen löydetään surmattuna, alkaa idylliin upotettu salaisuus nousta pintaan. Mitä peliä Julianderin ja tämän rikkaiden ystävien sisäpiirissä oikein pelataan?

No ei ihan niin hykerryttävän hyvä kuin ensimmäinen, mutta hyvä silti. Vierastin itse ehkä liikaakin purjehdusteemaa, kun en siitä mitään tiedä, jotkut termitkin olivat ihan vieraita minulle. No eipä nuo nyt haitannut hyvää juonta kuitenkaan ja nopealukuinen tämäkin oli. Tässä murhaaja oli helpompi arvata. Ilmestyi Suomessa 2013, sivuja 364.

Pinnan alla

Nuori tyttö katoaa jäljettömiin syksyisenä myrsky-yönä, ja tuloksettomien etsintöjen jälkeen hänet julistetaan hukkuneeksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin Nora Linde lomailee Sandhamnissa poikiensa kanssa, ja leikkiessään metsässä lapset tekevät karmean löydön, murhatun tytön ruumis makaa maassa. Nora alkaa selvittää tapausta ystävänsä Thomasin Andreassonin kanssa. Johtolangat ovat niukat, mutta johtavat lopulta yli sadan vuoden takaisiin tapahtumiin.

Tämä taas oli parempi kuin toinen, muttei ihan niin hyvä kuin ensimmäinen :) Kirjassa liikutaan kahdella eri aikakaudella, yleensä sellainen ärsyttää minua, mutta tässä ei haitannut vaan teki lisää mielenkiintoa kirjaan omalla tavallaan ja toi tavallaan lisätarinan kirjaan.Tässä oli niin selkeästi aina se milloin liikuttiin historiassa ja milloin nykyajassa että aikakausien vaihtelut ei tuonut sekaannusta eikä ärsyttänyt. Taas hyvä juoni, sopivasti jännä ja vei kyllä mukanaan mukavasti. Ilmestyi Suomessa 2014 ja sivuja 352. 

Nyt odotan kovalla innolla neljättä kirjaa joka ilmestyy huhtikuussa :)