Luin viime viikolla Auditoriumin kustantaman Soile Yli-Mäyryn omaelämänkerran Palava Tuhka. Kiitos Auditoriumille arvostelukappaleesta. Tämä kolmas, täydennetty painos ilmestyi Kesäkuussa.
Soile Yli-Mäyry on viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi, hän on syntynyt vuonna 1950. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuuromykkiä, ja perheen nuorin lapsi syntyi jalattomana ja vain toinen käsi täysmittaisena, mutta ilman sormia. Enemmän ja vähemmän näistä johtuen Soile Yli-Mäyry on pitänyt perhettään aina erilaisena. Yli-Mäyry on kokenut myös lapsesta asti olevansa erilaisessa perheessä erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Hän kuvaa itseään synkkänä lapsena, jolla ei ole ollut onnellista lapsuutta, vaan synkkä, surullinen ja huolia täynnä koko lapsuus, hän ei muista edes koskaan leikkineensä.
Onnettoman lapsutensa tuntemuksia hän on työstänyt osittain maalauksiinsa. Soile Yli-Mäyryn työurakaan ei ole ollut suorin ja silein. 1980-luvulla Yli-Mäyry eli epätoivoista ja raskasta aikaa työurallaan, taidetta ei juurikaan syntynyt ja hän koki myös taidemaailman ihmisineen syrjineen häntä. Yllättävällä tavalla hän pääsi työelämänsä umpikujasta taas nousemaan ja nämäkin vaiheet on havaittavissa hänen maalauksissaan.
Soile Yli-Mäyry oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, mutta koska pidän kovasti elämänkerroista ja taiteesta, herätti kirja mielenkiintoni. Palava tuhka on kokonaisuudessaan kattava ja hyvä omaelämänkerta. Pidin erityisesti siitä, miten kirjassa tuli erittäin hyvin esille Soile Yli-Mäyryn oma persoonallisuus ja luonne. Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuin tutustuisi häneen sekä henkilökohtaisesti, että taiteilijana. Kirjassa on myös runsaasti kuvia Yli-Mäyryn töistä, joka antaa hyvän ja laajan kuvan millaisia töitä hän on uransa aikana tehnyt. Yli-Mäyry on saanut hyvin kirjaansa tasapainoteltua henkilökohtaisen elämänsä ja työuransa.
Palava tuhka on helppolukuinen, eikä kirja vaadi mitään taideymmärrystä, kirja on kuitenkin elämänkerta ei taidekirja. Vähän joitakin asioita toisteltiin ja hyppelehtimen vuodesta toiseen edestakaisin häiritsi vähän. Kirjan jokainen luku alkaa alkusitaatilla, jotka Yli-Mäyry on poiminut nuoruuden päiväkirjoistaan. Hän kirjoitti päiväkirjoihinsa lyhyitä kommentteja elämästä, aforismin kaltaisia, varsinkin elämän nurjasta puolesta mutta myös ajatuksiaan taiteesta. Alkusitaatit toivat kirjaan hienosti syvällisempää persoonallisuutta. Sivuja kirjassa on 212, joista 67 sivua on Soile Yli-Mäyryn maalauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti