Kalle-karhun jouluyö (arvostelukappale Karistolta ja Kirjalittabloggaus)

Kylmähkön kesän lopulla minulle tuli yllättäen kova joulunodotuksen tunne. Eipä ole koskaan ennen ihan näin aikaisin tullut :) Koska en nyt ihan vielä viitsi laittaa jouluverhoja ja kynttelikköjä ikkunaan, niin hyvää lääkettä joulunodotukseeni toi Karistolta saamani arvostelukappalekirja, Kalle-karhun jouluyö. Kiitos Karistolle Kalle-karhusta!

Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin Kalle-karhun jouluyö on aivan ihana lastenkirja! Kirjassa Kalle-karhun ystävät eivät halua Kallen nukkuvan koko joulua, joten he alkavat herätellä ystäväänsä talviuniltaan joulun viettoon. Kalle-karhu herää ja lupaa yrittää valvoa. Se ei ole ihan helppoa, mutta ystävät ottavat Kalle-karhun jouluvalmisteluihin mukaan ja kuinkas käykään!

Jouluruokia- koristeita, ja lahjoja, lunta, joululauluja ja joulutunnelmaa...Aivan ihanaa! Kirjan kuvat ovat isoja ja iloisen värisiä, ja tekstit ovat lyhyitä. Meidän pieni 1v. 5kk ikäinen poikamme jaksoi hyvin istua sylissä kirjaa kuunnellen ja kuvia katsellen. Kirjan iso koko on myös erittäin hyvä, selkeät kuvat saavat pikkuisemmatkin "lukijat"seuraamaan Kalle-karhun jouluvalmisteluja ja jouluyötä. Tarina on oikein hellyyttävä ja kuvista välittyy ihana, lämmin ja aito joulutunnelma.

Kirja on juuri ilmestynyt ja on kyllä mukava hankkia vaikka joululahjapaperiin käärittäväksi. Me aiomme virittäytyä joulun tunnelmiin tämän kirjan kanssa useaan kertaan, koko perheen voimin! Joulua odotellessa :)

Kirjalitta- lastenkirja- ja sanataidefestivaali

Tällä viikolla vietetään lasten-ja nuortenkirjallisuuden viikkoa! Lastenkirjainstituutti ja Sanataideyhdistys Yöstäjä ry koordinoivat 16-18.10.2015 ensimmäistä kertaa järjestettävää Kirjalitta- lastenkirja- ja sanataidefestivaalia Tampereella ja virtuaalitodellisuudessa, jossa järjestäjinä ja yhteistyössä ovat myös niin paikalliset kuin valtakunnallisetkin lastenkulttuuri- ja kirja-alan toimijat. Myös kirjablogisteilla on mahdollisuus olla tukemassa tätä uutta tärkeää festivaalia, kuka milläkin tavalla. Jonnan Lukunurkkaus tukee virtuaalimaailmassa Kirjalittaa lasten- ja nuortenkirjabloggauksilla pitkin viikkoa. Blogitekstien linkit löytyvät Kirjalittan facebooksivuilta heti, kun ne on julkaistu Jonnan Lukunurkkauksessa. Kirjalittabloggaukset merkitsen vielä erikseen otsikkoon. Aurinkoista ja lukutäytteistä lasten- ja nuortenkirjallisuudenviikkoa lapsille, nuorille ja aikuisillekin :)

www.kirjalitta.fi
https://www.facebook.com/kirjalitta?fref=ts

Parantola

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi nyt juuri ilmestyneen Satu Mattila-Laineen esikoiskirjan Parantola, kiitos Karistolle. Luin kirjan pari viikkoa sitten. Parantola on nuortenromaani ja sivuja siinä on 154.

Elisa 15v. on nuori joka on ihastunut, hän on kiinnostunut vintagesta ja historiasta, hän rakastaa vanhoja elokuvia, hänellä on paras ystävä Sini ja hänellä on salaisuus. Salaisuus jonka vain vanhemmat, Sini, lääkäri, ja luokanvalvoja tietää, epilepsia. Elisa ei halua kenenkään muun saavan tietää, ei varsinkaan Santun Elisan ihastuksen. Hänestä tulisi erilainen, häntä pidettäisiin sairaana, outona. Elisan epilepsia on pysynyt vakaana lääkityksen avulla, mutta lääkkeet väsyttävät, aiheuttavat painajaisia ja lihottavat. Punainen lääkedosetti tuijottaa päivittäin Elisaa ja vaatii ottamaan lääkkeet. Elisa uhmaa dosettia ja jättää lääkkeensä ottamatta, tavallisena lämpimänä kesäperjantaina. 

Elisa ja Sini sopivat tapaavansa vanhan parantolan portailla, jossa heillä on tapana keventää sydäntä toiselle, suojassa muilta ihmisiltä. Elisa saapuu paikalle ensin, hänen päätään särkee. Siniä ei näy ja Elisa lähtee parantolan sisälle, päätyy varastohuoneeseen, ja se tulee...huono olo, metallin maku, kylmähiki, epilepsiakohtaus. Kohtauksen jälkeen Elisa havahtuu varastossa ja huomaa hyvin pian päätyneensä 1930-luvulle, kaatumatautiparantolaan. Aikamatkallaan 1930-luvun parantolassa, Elisa ystävystyy kaatuvatautipotilaaseen Annaan, ja joutuu opettelemaan rankkaa tarkoin ohjeistettua arkea muiden kaatuvatautipotilaiden keskellä. Parantolan hoitajattaret ja tohtori Groman seuraavat hyvin tarkoin asukkeja ja aikamatkan edetessä Elisa saa selville että tohtori Gromanilla on ikäviä suunnitelmia potilailleen, Annalle ja Elisallekin...

Parantola on todella hyvä kirja. Se on kirja tärkeästä aiheesta ja antaa kattavan kuvan 1930-luvun epilepsian hoidosta ja parantolan arjesta. Myös 1930-luvun siviiliarkea sivuutetaan sopivasti. Kirjassa on hyvin kuvattu myös nykynuoren ajatusmaailmaa, tunteita ja arkeakin. Parantola on nopealukuinen, mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja, olematta kuitenkaan sekava. Selkeä siirtyminen nykyhetkestä vuosikymmenien taa ja takaisin sopii minulle, ei tarvitse edestakaisin seikkailla ja yrittää pysyä kärryillä missä mennään. Parantola on myös sopivan pituinen nuortenromaaniksi. Kirja etenee sutjakkaasti ja nuoria kun ajattelee, ja myös itseänikin, on hyvä ettei kirjassa ole mitään pitkiä selityksiä historiasta, vaan historia pysyy kyvyenä kerrontana läpi kirjan. Itse luin kirjaa kahdesta näkökulmasta, siviilinä ja sairaanhoitajana, omaa ammattiminää on vaikea sivuuttaa tällaisissa kirjoissa. Mielenkiinnolla luin siis epilepsian hoidon historiasta, näin ammatillisestikin. Kirjassa on myös mukavasti pientä jännitystä, se toi omanlaisen viehätyksensä kirjaan. Vaikka liikutaan 30-luvulle, ei kirja ole mikään historian kirja, joten sen takia ei kannata kirjaa jättää lukematta, jos historiaa vierastaa. Kirja sopii hyvin kaikille nuorille ja kaikille aikuisille, sairasti epilepsiaa tai ei. Epilepsiaa sairastavalle nuorelle Parantola olisi hyvä "vertaistuki" ja muille nuorille hyvä lukukokemus, mutta myös tavallaan ikkuna siihen, mitä epilepsiaa sairastava nuori voi tuntea, ajatella ja miten kokea itsensä sairastavana ja muiden suhtautumisen sairauteensa. Kirjasta voisi saada myös hyvän version elokuvana tai teatterin näyttämölle. 

Viime torstaina oli Parantolan julkistamistilaisuus Satu Mattila-Laineen työpaikalla Porissa kirjastossa jossa ilokseni sain olla osallisena. Äitini on ollut Sadun työkaveri, ja sitä kautta Satu on tullut tutuksi. Käyn myös samassa kirjastossa lukupiirissä ja tapaan Satua välillä siellä. Tämän kirjan lisäksi olen lukenut viime aikoina muitakin nuortenromaaneja, ja todennut kuinka hyviä nuortenkirjoja saatavilla onkaan. Ja kuinka hyvin ne sopivat myös aikuisille luettavaksi, tulee taas ajateltua asioita nuortenkin näkökulmasta.

Muistilabyrintti

Aina kun kysytään suositeltavaa kirjaa, minun on vaikea valita yhtä. Siispä minulla on lista, ja nyt täytyy sanoa että listaan tuli elokuussa yksi kirja lisää. Arttu Tuomisen Muistilabyrintti pääsi tälle listalle samalla hetkellä, kun viimeisen sanan sain kirjasta luettua. Muistilabyrintti on ilmestynyt tänä vuonna ja siinä on 444 sivua.

Arttu Tuominen on porilainen esikoiskirjailija. Muistilabyrintin tapahtumat sijoittuvat Poriin ja sen rajanaapuriin Ulvilaan. Tähän heti aluksi on pakko sanoa, että olen tosiaan alkuperäinen Porilainen, mutta reilut seitsemän vuotta olen asunut Ulvilassa. Mikäs sen hienompaa, kuin lukea kerrankin kirjaa joka sijoittuu tuttuakin tutumpiin maisemiin. Tämä tuo kirjaan ihan erilaisen tuntuman kun paikat ovat tuttuja. Kun kyseessä on vielä dekkari, kotiseutujen jännittävät tapahtumat tuovat jännityksen iholle asti.

Kirjassa on kolme päähenkilöä. Ensimmäisenä Porin poliisin väkivaltayksikön ylikonstaapeli Janne Rautakorpi, joka on 15 vuoden takaisen onnettomuuden jäljiltä kroonisten kipujen ja ruhjoutumisen riuduttama, mutta erittäin hyvä ja taitava poliisi. Toisena poliisikokelas, entinen huippuyleisurheilija Liisa Sarasoja, joka tempaistaan omaksi ja muiden yllätykseksi, järjestyspoliisin puolelta väkivaltayksikköön. Kolmantena Ulvilan terveystarkastaja Jarkko Kokko, joka hyvään tahtiin hukuttaa murheitaan ja työpaikkaansa alkoholiin.

On kuuma toukokuu vuonna 2012. Porissa ollaan rajujen mielenosoitusten pyörteissä, kun paikallisen teollisuusneuvoksen patsasta vaaditaan siirrettäväksi pois Liisantorilta. Kirjurinluodon Pelle Hermannin leikkipuiston viemärikaivosta löytyy naistoimittajan ruumis. Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat suljettuja bakteerilöydösten takia ja joessa alkaa virrata kuolleita kaloja. Tätä kaikkea aletaan selvittelemään pala palalta, ja tapahtumat alkavat karusti avautua.

Muistilabyrintti on todella hyvä dekkari! Arttu Tuominen on saanut kirjastaan monipuolisen ja mukaansatempaavan, jota rikastuttaa todella hyvin luodut mielenkiintoiset henkilöhahmot. Yllättävät, nopeat juonenkäänteet pitävät lukijan otteessaan ja saavat lukijan viivyttämään nukkumaan menoaan vielä yhden ja vielä yhden sivun tai jopa luvun verran :) Ennen kirjan aloittamista mietein mahtaako olla liikaa tapahtumia yhteen kirjaan, mutta sujuvasti kaikki sulautuivat selkeäksi kokonaisuudeksi. Jännitystä kirjassa riittää tasaisesti koko kirjan ajan, loppujännityksen huipennukseen asti.

Porissa oli 20.08.2015 ensimmäistä kertaa Porin Kirjojen Yö-tapahtuma, ja Arttu Tuominen oli siellä järjestetyssä "Murha kaupungissa" keskustelussa toisen kirjailijan Tuula-Liina Variksen kanssa. Heitä haastateltiin ja he kertoivat kokemuksiaan mm. kirjoittamisprosessista. Olin seuraamassa tätä keskustelua, joka oli mielenkiintoinen. En ollut silloin vielä lukenut Muistilabyrinttia kokonaan, vaan ensimmäisen kolmanneksen, mutta oli silti todella mieluisaa kuulla Arttu Tuomisen kertovan kirjastaan. Keväällä on luvassa jatkoa Muistilabyrintille, sitä odotellessa!

Yövieras

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Timo Sandbergin dekkarin Yövieras, kiitos Karistolle! Yövieras ilmestyi nyt heinäkuussa, siinä on sivuja 322.

Sandbergin Yövieras on hyvää, sujuvaa perusdekkaria. Aluksi tapahtumia on hiljakseen, mutta sitten päästään vauhtiin ja juoni etenee sutjakkaasti. Lahdessa levottomuutta ja turvattomuutta aiheuttaa asuntomurtojen sarja, jossa tekijä menee asuntoihin joissa ihmiset ovat nukkumassa. Hiippailija vie rahaa ja arvotavaroita, muttei jätä murrosta tai itsestään muita jälkiä. Sitten yhden kerrostalon rappukäytävästä löytyy virolaisen naisen ruumis. Komisario Heittola alkaa ryhmänsä kanssa selvittämään liittyykö hiippailijan asuntomurrot ja naisen ruumis jotenkin toisiinsa. Tutkintaan tulee uusia piirteitä ja hämmennystäkin mitä syvemmälle jutussa päästään. Henkilöitä kirjassa on runsaasti. Kirjassa yhdistyy rikosvyyhdeksi asuntomurtojen ja virolaisen naisen ruumiin lisäksi huumeet ja murhapolttokin. Kevyempää sävyä kirjaa tuo työyhteisön huumori, joka saa lukijankin hymyilemään, ja Heittolan oma yksityiselämä vaikka ei sekään nyt ihan kaikilta osin reilassa ole.

Hyvä dekkari kaikille dekkarinystäville, ja koska teksti oli niin sujuvaa ja "poliisitermitkin" avattiin hyvin, niin kirja sopii myös lukijalle joka ei dekkareita ole aiemmin lukenut. Kirja ei ollut mitenkään liian raaka. Sandberg oli käsitellyt hyvin Yövieraassa myös valitettavan pieniä poliisin resursseja nyky-yhteiskunnassa. Muutenkin kirja oli hyvin nykyajanmukainen.

Yövieras on komisario Heittola-sarjan yhdeksäs kirja. Aiempia kirjoja Heittola-sarjasta en ole lukenut, mutta tämän esittelytekstiä lukiessani tuli vaikutelma niin hyvästä kirjasta, että pakko lukea aiemmista osista huolimatta! Luen aina sarjat ensimmäisestä kirjasta alkaen järjestyksessä, mutta nyt tuli poikkeustapaus. Kyllä Yövieras toimi ihan hyvin ilman aiempiakin kirjoja, mutta hiukan jäi vaivaamaan mitä kaikkea aiemmissa kirjoissa on tapahtunut, joten pakkohan tässä on kirjastoon lähteä sarjan ensimmäistä osaa hakemaan!

Audrey, rakkaani

Viime viikolla kirjastossa käydessäni huomasin uutuuksissa Juha Mäntylän Audrey, rakkaani. Olen aiemmin lukenut Mäntylältä vain novelleja, ja viime vuonna tykästyin hänen toimittamaansa Joulukalenteri-kirjaan jossa on 24:n kirjoittajan jännityskertomus, myös Mäntylän oma kertomus on kirjassa. Kirja oli huippu hyvä joulukalenteri tälläiselle dekkarifanille, ja ilokseni huomasin että jatko-osa on tilattavissa kustantamolta jo nyt, joten tänäkin vuonna voin jättää suklaakalenterin ostamatta ja ostaa dekkarijoulukalenterin! Joulukalenterikirjoista tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, viime vuonna Hyvä Joulumieli-keräykseen, tänä vuonna Tukikummit säätiölle. Mutta nyt siis viime viikolla ajattelin kokeilla erilaista uutta Juha Mäntylää. Ja hyvä että kokeilin!

Audrey, rakkaani on pieni kirja jossa on suuria asioita. Sivuja on 141 ja se on siis ilmestynyt tänä vuonna. Audrey, rakkaani on kertomus nuoresta miehestä, rakkaudesta, ystävyydestä, elämästä ja elämän mystisyydestä jazzmusiikin sävyttämänä. Tapahtumat sijoittuvat tänne Satakuntaan, Merikarvian Tuorilan kylään josta Mäntylä on itse kotoisin, sekä Yhdysvaltojen Louisianan New Orleansiin.

Kirjan päähenkilö nuori mies tapaa kotikylänsä jazzklubilla sykähdyttävän ja vähän salaperäisen naisen. He tutustuvat illan aikana, ja tapaaminen jättää jäljet molempiin. Nuori mies kertoo ystävälleen naisesta ja ystävä kehottaa etsiä naisen käsiinsä. Pitää katsoa mitä kohtalolla on annettavanaan. Mies lähtee New Orleansiin etsimään suurta rakkauttaan, hän kokee matkallansa sävähdyttäviä hetkiä jazzin parissa, tutustuu ohimennen New Orleansin kuuluisaan voodookulttuuriin (tätä ei sovi pelästyä, kirja ei ole siis mikään voodookirja!) kokee uskomattomia sattumia ja rakkautta. Kotipuolessa miestä odottaa kuitenkin asioita ja ihmisiä. Palattuaan hän kokeekin asioita joissa syvä ystävyys punnitaan ja paljastuu uusia asioita joilla on suuri merkitys elämään. Vähän kotiinpalun jälkeen yksi ilta tuo vielä ison yllätyksen.

Kirjassa on kohta, jossa nuori mies on palannut New Orleansista, hänen eräs ystävänsä pistäytyy käymään ja kysyy "Mitä mies, oliko hyvä reissu?" johon nuori mies vastaa " Aivan mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen." Juuri nämä sanat mahtava, mielenkiintoinen ja mystinen kuvaavat mielestäni kirjaa parhaiten. Audrey, rakkaani on syvällinen kirja vaikka ensin se sattaa tuntua pintaraapaisulta. Teki kyllä erityisen vaikutuksen minuun. Tätä blogimerkintää kirjoittaessani oli ihan pakko kuunnella samalla Ella Fitzgeraldin Sunshine of your love, Lullaby of Birdland, Miles Davisin Take five, ja Dave Brubeckin Blue Rondo a la Turk, koska ne kirjassa olivat ja nyt huom! Minä en koskaan kuuntele jazzia, enkä tunne jazzmusiikkia yhtään, en käy edes Porin Jazzeilla kuin ehkä kerran jazzviikon aikana, enkä silloin edes kuuntelemassa jazzmusiikkia vaikka alkuperäinen Porilainen olenkin :) Joten tästä voi päätellä että kirjan vaikutus on ollut aikamoinen, koska olen jazzmusiikkia laittanut soimaan :) Viime viikolla itseasiassa vietettiinkin Pori Jazz festivalia, mikäs sen parempi aika lukea tätä kirjaa.

Audrey, rakkaani on kirja jonka haalin vielä joskus kirjahyllyyni omakseni, ja suurella mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa Juha Mäntylältä!

Palava Tuhka

Luin viime viikolla Auditoriumin kustantaman Soile Yli-Mäyryn omaelämänkerran Palava Tuhka. Kiitos Auditoriumille arvostelukappaleesta. Tämä kolmas, täydennetty painos ilmestyi Kesäkuussa.

Soile Yli-Mäyry on viisilapsisen perheen keskimmäinen lapsi, hän on syntynyt vuonna 1950. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuuromykkiä, ja perheen nuorin lapsi syntyi jalattomana ja vain toinen käsi täysmittaisena, mutta ilman sormia. Enemmän ja vähemmän näistä johtuen Soile Yli-Mäyry on pitänyt perhettään aina erilaisena. Yli-Mäyry on kokenut myös lapsesta asti olevansa erilaisessa perheessä erilainen kuin muut perheenjäsenensä. Hän kuvaa itseään synkkänä lapsena, jolla ei ole ollut onnellista lapsuutta, vaan synkkä, surullinen ja huolia täynnä koko lapsuus, hän ei muista edes koskaan leikkineensä.

Onnettoman lapsutensa tuntemuksia hän on työstänyt osittain maalauksiinsa. Soile Yli-Mäyryn työurakaan ei ole ollut suorin ja silein. 1980-luvulla Yli-Mäyry eli epätoivoista ja raskasta aikaa työurallaan, taidetta ei juurikaan syntynyt ja hän koki myös taidemaailman ihmisineen syrjineen häntä. Yllättävällä tavalla hän pääsi työelämänsä umpikujasta taas nousemaan ja nämäkin vaiheet on havaittavissa hänen maalauksissaan.

Soile Yli-Mäyry oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, mutta koska pidän kovasti elämänkerroista ja taiteesta, herätti kirja mielenkiintoni. Palava tuhka on kokonaisuudessaan kattava ja hyvä omaelämänkerta. Pidin erityisesti siitä, miten kirjassa tuli erittäin hyvin esille Soile Yli-Mäyryn oma persoonallisuus ja luonne. Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuin tutustuisi häneen sekä henkilökohtaisesti, että taiteilijana. Kirjassa on myös runsaasti kuvia Yli-Mäyryn töistä, joka antaa hyvän ja laajan kuvan millaisia töitä hän on uransa aikana tehnyt. Yli-Mäyry on saanut hyvin kirjaansa tasapainoteltua henkilökohtaisen elämänsä ja työuransa.

Palava tuhka on helppolukuinen, eikä kirja vaadi mitään taideymmärrystä, kirja on kuitenkin elämänkerta ei taidekirja. Vähän joitakin asioita toisteltiin ja hyppelehtimen vuodesta toiseen edestakaisin häiritsi vähän. Kirjan jokainen luku alkaa alkusitaatilla, jotka Yli-Mäyry on poiminut nuoruuden päiväkirjoistaan. Hän kirjoitti päiväkirjoihinsa lyhyitä kommentteja elämästä, aforismin kaltaisia, varsinkin elämän nurjasta puolesta mutta myös ajatuksiaan taiteesta. Alkusitaatit toivat kirjaan hienosti syvällisempää persoonallisuutta. Sivuja kirjassa on 212, joista 67 sivua on Soile Yli-Mäyryn maalauksista.