Parantola

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi nyt juuri ilmestyneen Satu Mattila-Laineen esikoiskirjan Parantola, kiitos Karistolle. Luin kirjan pari viikkoa sitten. Parantola on nuortenromaani ja sivuja siinä on 154.

Elisa 15v. on nuori joka on ihastunut, hän on kiinnostunut vintagesta ja historiasta, hän rakastaa vanhoja elokuvia, hänellä on paras ystävä Sini ja hänellä on salaisuus. Salaisuus jonka vain vanhemmat, Sini, lääkäri, ja luokanvalvoja tietää, epilepsia. Elisa ei halua kenenkään muun saavan tietää, ei varsinkaan Santun Elisan ihastuksen. Hänestä tulisi erilainen, häntä pidettäisiin sairaana, outona. Elisan epilepsia on pysynyt vakaana lääkityksen avulla, mutta lääkkeet väsyttävät, aiheuttavat painajaisia ja lihottavat. Punainen lääkedosetti tuijottaa päivittäin Elisaa ja vaatii ottamaan lääkkeet. Elisa uhmaa dosettia ja jättää lääkkeensä ottamatta, tavallisena lämpimänä kesäperjantaina. 

Elisa ja Sini sopivat tapaavansa vanhan parantolan portailla, jossa heillä on tapana keventää sydäntä toiselle, suojassa muilta ihmisiltä. Elisa saapuu paikalle ensin, hänen päätään särkee. Siniä ei näy ja Elisa lähtee parantolan sisälle, päätyy varastohuoneeseen, ja se tulee...huono olo, metallin maku, kylmähiki, epilepsiakohtaus. Kohtauksen jälkeen Elisa havahtuu varastossa ja huomaa hyvin pian päätyneensä 1930-luvulle, kaatumatautiparantolaan. Aikamatkallaan 1930-luvun parantolassa, Elisa ystävystyy kaatuvatautipotilaaseen Annaan, ja joutuu opettelemaan rankkaa tarkoin ohjeistettua arkea muiden kaatuvatautipotilaiden keskellä. Parantolan hoitajattaret ja tohtori Groman seuraavat hyvin tarkoin asukkeja ja aikamatkan edetessä Elisa saa selville että tohtori Gromanilla on ikäviä suunnitelmia potilailleen, Annalle ja Elisallekin...

Parantola on todella hyvä kirja. Se on kirja tärkeästä aiheesta ja antaa kattavan kuvan 1930-luvun epilepsian hoidosta ja parantolan arjesta. Myös 1930-luvun siviiliarkea sivuutetaan sopivasti. Kirjassa on hyvin kuvattu myös nykynuoren ajatusmaailmaa, tunteita ja arkeakin. Parantola on nopealukuinen, mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja, olematta kuitenkaan sekava. Selkeä siirtyminen nykyhetkestä vuosikymmenien taa ja takaisin sopii minulle, ei tarvitse edestakaisin seikkailla ja yrittää pysyä kärryillä missä mennään. Parantola on myös sopivan pituinen nuortenromaaniksi. Kirja etenee sutjakkaasti ja nuoria kun ajattelee, ja myös itseänikin, on hyvä ettei kirjassa ole mitään pitkiä selityksiä historiasta, vaan historia pysyy kyvyenä kerrontana läpi kirjan. Itse luin kirjaa kahdesta näkökulmasta, siviilinä ja sairaanhoitajana, omaa ammattiminää on vaikea sivuuttaa tällaisissa kirjoissa. Mielenkiinnolla luin siis epilepsian hoidon historiasta, näin ammatillisestikin. Kirjassa on myös mukavasti pientä jännitystä, se toi omanlaisen viehätyksensä kirjaan. Vaikka liikutaan 30-luvulle, ei kirja ole mikään historian kirja, joten sen takia ei kannata kirjaa jättää lukematta, jos historiaa vierastaa. Kirja sopii hyvin kaikille nuorille ja kaikille aikuisille, sairasti epilepsiaa tai ei. Epilepsiaa sairastavalle nuorelle Parantola olisi hyvä "vertaistuki" ja muille nuorille hyvä lukukokemus, mutta myös tavallaan ikkuna siihen, mitä epilepsiaa sairastava nuori voi tuntea, ajatella ja miten kokea itsensä sairastavana ja muiden suhtautumisen sairauteensa. Kirjasta voisi saada myös hyvän version elokuvana tai teatterin näyttämölle. 

Viime torstaina oli Parantolan julkistamistilaisuus Satu Mattila-Laineen työpaikalla Porissa kirjastossa jossa ilokseni sain olla osallisena. Äitini on ollut Sadun työkaveri, ja sitä kautta Satu on tullut tutuksi. Käyn myös samassa kirjastossa lukupiirissä ja tapaan Satua välillä siellä. Tämän kirjan lisäksi olen lukenut viime aikoina muitakin nuortenromaaneja, ja todennut kuinka hyviä nuortenkirjoja saatavilla onkaan. Ja kuinka hyvin ne sopivat myös aikuisille luettavaksi, tulee taas ajateltua asioita nuortenkin näkökulmasta.