maanantai 23. lokakuuta 2017

Turun kirjamessut 2017

Turun kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 6-8.10. Itse olin paikalla lauantaina 7.10 ja toisin kuin viime vuonna, nyt olin messuilla esiintyjänä. Olin osallisena paneelikeskustelussa jossa kanssakeskustelijoina olivat kirjailijat Juha-Pekka Koskinen ja Johanna Valkama, haastattelijana toimi kirjailija Arttu Tuominen. Paneelimme aiheena oli Jaetut ilot ja surut - Missä kirjoittajat kohtaavat. Keskustelimme mm. kirjailijoiden/kirjoittajien vertaistuesta, miten se toimii, miten pääsee mukaan kirjoittajayhteisöön ja sosiaalisen median merkityksestä kirjoittamiseen.

Jos joku ihmettelee mitä tällainen kirjablogisti tekee paneelissa kirjailijoiden kanssa, niin kirjoitan siis blogini lisäksi muutakin, ja toivottavasti saan jotain joskus julkaistuksi. Arttu Tuominen, joka ideoi tämän paneelin halusi myös, että paneelissa olisi kolme erilaisessa vaiheessa olevaa kirjoittajaa. Jo paljon julkaissut, päätyökseen kirjoittava kuten Juha-Pekka Koskinen, kaksi kirjaa julkaissut kirjailijan uran alussa oleva Johanna Valkama,  ja sitten harrastuksekseen kirjoittava, julkaisemisesta haaveileva kuten minä.

Paneeli oli itselleni todella hieno ja merkittävä kokemus. En ole koskaan aiemmin esiintynyt missään kirjoittamisen puitteissa ja noin huikeassa seurassa vielä! Paneelimme oli vasta klo 17, joten ehdin seuraamaan messuhulinaa muutaman tunnin ennen esiintymistä. Mitään suurempia suunnitelmia en etukäteen messuille tehnyt, tiesin jännittäväni enkä välttämättä pystyisi keskittymään moniin haastatteluihin ja keskusteluihin. Kiertelin kuitenkin messuilla, tunnelmasta nauttien ja muutamia haastatteluita kävin kuuntelemassakin, mm. Tuomas Kyrön, Mauri Kunnaksen ja Max Seeckin. Kävin pikaisesti tervehtimässä myös kirjablogistikollegoita. Kirjaostoksia tein vain yhden, Mauri Kunnaksen uusimman kirjan Koiramäen Suomen historia. Signeerauksenkin kävin kirjaan hakemassa, jonotin sitä 45 minuuttia, mutta oli sen arvoista! Meidän koko perheemme on Mauri Kunnas-faneja, koirammekin ovat Koiramäen kirjoista saaneet nimensä. Niinpä signeerauskin on siis koko perheellemme 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...