Piia Raita on esikoiskokoelmassaan käsitellyt hyvin voimakkaita asioita ja suuria tunteita. Vuodenajat ja kauniit luontokuvaukset ovat myös vahvana tekijänä runoissa. Pidin runokirjasta todella paljon. Se on herkkä ja kaunis teos. Erityisesti minua kosketti ja liikutti suuresti runo nimeltä Tie, johon samaistuin voimakkaasti. Kuin joku muu olisi pukenut sanoiksi ja runoksi jotain minusta.
Runot ovat hyvin kirjoitettuja ja ymmärrettäviä. Luin kirjan yhdeltä istumalta, mutta olen palannut kirjaan jo monesti ja palaan varmasti jatkossakin. Joskus on kiva lukea runokirjasta vaikka vain runo tai kaksi silloin tällöin. Piian Raidan runokirjaa voisi oikeastaan suositella kenelle vain runoista pitäville. Kirja sopii myös sellaiselle joka haluaa vaikka vasta aloittaa runoihin tutustumisen, kirjan runot ovat hyviä myös runouteen tutustumiseen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos Jonna lukukokemuksestasi! Lisäsin linkin tähän blogiin myös kirjasta kertovalle sivulleni, jossa on myös muita lukukokemuksia kirjastani: https://sanojakuvissa.wixsite.com/runosuoni/lukukokemuksia
VastaaPoista