Turun kirjamessut 2017

Turun kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 6-8.10. Itse olin paikalla lauantaina 7.10 ja toisin kuin viime vuonna, nyt olin messuilla esiintyjänä. Olin osallisena paneelikeskustelussa jossa kanssakeskustelijoina olivat kirjailijat Juha-Pekka Koskinen ja Johanna Valkama, haastattelijana toimi kirjailija Arttu Tuominen. Paneelimme aiheena oli Jaetut ilot ja surut - Missä kirjoittajat kohtaavat. Keskustelimme mm. kirjailijoiden/kirjoittajien vertaistuesta, miten se toimii, miten pääsee mukaan kirjoittajayhteisöön ja sosiaalisen median merkityksestä kirjoittamiseen.

Jos joku ihmettelee mitä tällainen kirjablogisti tekee paneelissa kirjailijoiden kanssa, niin kirjoitan siis blogini lisäksi muutakin, ja toivottavasti saan jotain joskus julkaistuksi. Arttu Tuominen, joka ideoi tämän paneelin halusi myös, että paneelissa olisi kolme erilaisessa vaiheessa olevaa kirjoittajaa. Jo paljon julkaissut, päätyökseen kirjoittava kuten Juha-Pekka Koskinen, kaksi kirjaa julkaissut kirjailijan uran alussa oleva Johanna Valkama,  ja sitten harrastuksekseen kirjoittava, julkaisemisesta haaveileva kuten minä.

Paneeli oli itselleni todella hieno ja merkittävä kokemus. En ole koskaan aiemmin esiintynyt missään kirjoittamisen puitteissa ja noin huikeassa seurassa vielä! Paneelimme oli vasta klo 17, joten ehdin seuraamaan messuhulinaa muutaman tunnin ennen esiintymistä. Mitään suurempia suunnitelmia en etukäteen messuille tehnyt, tiesin jännittäväni enkä välttämättä pystyisi keskittymään moniin haastatteluihin ja keskusteluihin. Kiertelin kuitenkin messuilla, tunnelmasta nauttien ja muutamia haastatteluita kävin kuuntelemassakin, mm. Tuomas Kyrön, Mauri Kunnaksen ja Max Seeckin. Kävin pikaisesti tervehtimässä myös kirjablogistikollegoita. Kirjaostoksia tein vain yhden, Mauri Kunnaksen uusimman kirjan Koiramäen Suomen historia. Signeerauksenkin kävin kirjaan hakemassa, jonotin sitä 45 minuuttia, mutta oli sen arvoista! Meidän koko perheemme on Mauri Kunnas-faneja, koirammekin ovat Koiramäen kirjoista saaneet nimensä. Niinpä signeerauskin on siis koko perheellemme 😊

Romanialainen prinssi

Romanialainen prinssi on Tapio Puhakan esikoiskirja ja trilogian avausosa. Sain kirjan arvostelukappaleeksi ja sen on kustantanut Kirjokansi. Romanialainen prinssi on ilmestynyt jo viime vuonna ja sivuja siinä on 267.

Kirjassa eletään 1980-luvun Suomessa ja päähenkilönä on nuori mieshenkilö, joka on kieltäytynyt asepalveluksesta eikä ole suostunut myöskään aseettomaan palvelukseen. Määrättynä päivänä syksyn kääntyessä talvea kohti hän saapuu avovankilaan suorittamaan rangaistustaan palveluksesta kieltäytymisestä ja odottamaan päätöstä anotusta siviilipalveluksesta. Arki avovankilassa on työntekoa ja päähenkilö on saanut opiskeluoikeuden, joten hän saa jatkaa yliopisto-opintojaan lähes normaalisti vankilassa ollessaan. Hän tutustuu muihin vankitovereihinsa, hierarkiaan ja yrittää olla mahdollisimman neutraali ja huomaamaton. Vähän väliä nuoren miehen mieltä painaa vanhemmat, jotka ovat huolissaan ja ehkä vähän häpeissäänkin poikansa tuomiosta ja ylipäätään asepalveluksesta kieltäytymisestä. Koko asia on aiheuttanut paheksuntaa sukulaisissakin. Vanhempia ja sukulaisiaan tavatessaan vankila-aikana, tunnelma on jokseenkin nihkeä ja vaivautunut. Pitkän talven jälkeen usean vankilakuukauden jälkeen, päätös siviilipalveluksesta tulee ja mies pääsee suorittamaan palvelustaan mielisairaalaan, joka on taas omanlaisensa paikka.

Puhakan teksti on hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista, todella helppoa ja nopeaa luettavaa. Kieli on erittäin hyvää. Pienet huumorin pilkahdukset piristävät kirjaa, sitä olisin ehkä kaivannut kirjaan enemmänkin, samoin ihmisten välisiä vuoropuheluita olisin toivonut enemmän vaikka avaamaan kirjan sisintä tarinaa. Nyt kirja jäi jokseenkin liian avoimeksi ja askeettiseksi, ainakin minulle. Liikaa jäi asioita lukijan itsensä päättelyn ja tiedon varaan. Tämäkin on varmasti silti hyvin lukijakohtaista, miten tällaiset asiat kokee. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan jatko-osia, vielä ei viitattu mitä seuraavassa osassa tapahtuu tai millaisten asioiden parissa ollaan.

Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää

Keväällä osallistuin ensimmäistä kertaa nettijulkkareihin facebookissa. Piia Raita juhlisti runokirjansa Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää julkistamista ja järjesti siellä myös arvonnan, ja ilokseni voitin julkistettavan kirjan itselleni. Kirjassa on sivuja 76.

Piia Raita on esikoiskokoelmassaan käsitellyt hyvin voimakkaita asioita ja suuria tunteita. Vuodenajat ja kauniit luontokuvaukset ovat myös vahvana tekijänä runoissa. Pidin runokirjasta todella paljon. Se on herkkä ja kaunis teos. Erityisesti minua kosketti ja liikutti suuresti runo nimeltä Tie, johon samaistuin voimakkaasti. Kuin joku muu olisi pukenut sanoiksi ja runoksi jotain minusta. 

Runot ovat hyvin kirjoitettuja ja ymmärrettäviä. Luin kirjan yhdeltä istumalta, mutta olen palannut kirjaan jo monesti ja palaan varmasti jatkossakin. Joskus on kiva lukea runokirjasta vaikka vain runo tai kaksi silloin tällöin. Piian Raidan runokirjaa voisi oikeastaan suositella kenelle vain runoista pitäville. Kirja sopii myös sellaiselle joka haluaa vaikka vasta aloittaa runoihin tutustumisen, kirjan runot ovat hyviä myös runouteen tutustumiseen.