Pirun hyvä maalaamaan

Pirun hyvä maalaamaan on taiteilija Johanna Oraksen taidekirja joka ilmestyi viime vuonna. Ostin sen viime kesän Johanna Oraksen Porin näyttelyn avajaisista, jossa olin jo viidettä kertaa kutsuvieraana puolisoni kanssa. Minulla on ollut ilo tutustua myös vähän taiteilijaan itseensä ja Johanna Oraksen ateljeehen Koski TL :ssä, johon puolisoni järjesti minulle vierailun 25-vuotissyntymäpäivänäni lokakuussa 2009 ja Johanna Oraksen taidekaratanolla Punkaharjulla. Lisäksi olen vieraillut hänen näyttelyissään muuallakin Suomessa. Varmaan siis voi jo arvata että ihailen suuresti Johanna Oraksen taidetta ja pidän siitä kovasti :)

Kirjassa on tietysti Johannan maalauksia hänen uransa varrelta ja kuvia näyttelyistä. Johanna kertoo myös lyhyissä pätkissä töistään ja luomisprosessista. Pitkin kirjaa on ripoteltu kuin mietelauseita melkeinpä runonpätkiä Johannan taiteeseen liittyen. Ne ovat kirjassa suomen lisäksi myös englanniksi, ruotsiksi ja ranskaksi. Kirjan lopussa on myös Johanna Oraksen CV, joka on kasvanut mahtavaksi.

Pirun hyvä maalaamaan on kaunis ja aivan ihastuttava kirja. Luin ja katselin sen läpi yhden päivän aikana. Hiljakseen pitkin päivää istahdin kotitöiden ja lapsen hoidon ohella lukemaan ja katselemaan, ja nautin siitä todella. Kaikki ranskankieliset osuudet luin vieläpä ääneeni, jotta sain pahasti ruostunutta ranskaani palautettua mieleeni. Kirjan luin tuossa keväämmällä, olin säätellyt sitä oikeaan hetkeen sieltä viime kesästä ja hetki todella oli oikea juuri silloin. Hektisen arjen keskellä oli ihanaa päästä lumoutumaan Johannan taidemaailmaan.

Tummempi taivas

Tummempi taivas on Mari Jungstedtin ja Ruben Eliassenin yhdessä kirjoittama kirja, joka aloittaa uuden dekkarisarjan. Kirja ilmestyi viime vuonna ja sivuja siinä on 400. Luin tämän kirjan tammikuussa jo, mutta bloggaaminen on valitettavasti jäänyt tästäkin odottelemaan.

Olen lukenut kaikki Jungstedtin aiemmat kirjat, ja ne ovat olleet todella hyviä. Aiemmat kirjat ovat tehneet Mari Jungstedtista yhden lempikirjailijoistani. Ensimmäinen hänen dekkarinsa Kesän kylmyydessä, teki jo lähtemättömän vaikutuksen minuun. Ruben Eliassen sitten onkin minulle aivan uusi tuttavuus, vähän netistä hänestä kyllä lueskelin ennen kuin tämän Tummempi taivas kirjan luin.

Tummempi taivas sijoittuu Kanariansaarille, pieneen kalastajakylään. Kylän rauhallinen idylli särkyy kun rantakalliolta löytyy ruotsalaisen turistin ruumis. Surmatyö on ollut kylmäverinen ja ruumis on aseteltu erikoisesti. Kirjan päähenkilöinä ovat ruostalainen toimittaja Sara Moberg, joka on vakituinen asukas saarella ja norjalainen ex-poliisi Kristian Wede, joka on vastikään muuttanut saarelle. Sara alkaa tehdä omia tutkimuksiaan surmaan liittyen ja saa Kristianista pian yhteistyökumppanin. Ruumis ei jää vaan yhteen, ja kauhu alkaa valtaamaan saarta yhä enemmän.

Ensimmäinen tunne kirjan loputtua oli puhdas pettymys. Toki odotukseni olivat korkealla, joten pettymyskin oli kova. Kuvailisin kirjaa ehkä vähän liian vaisuksi dekkariksi, joka ei päässyt yllättämään juonikuvioillaan tai luomaan erityistä jännitystä. Minua häiritsi kovasti kun en aina pysynyt mukana, missä ajassa, ja kenessä henkilössä liikuttiin. Menneessä aikamuodossa olevissa luvuissa oli vain otsikkona aiemmin, ja se oli mielestäni aivan liian epämääräinen. Välillä oli vähän sekavaa siis.

Juonikuvio oli vähän liian helppo, ja luulen että sitä oli yritetty mutkistaa laittamalla kirjaan paljon ihmisiä ja eri aikoja. Toki ihmisiä saa olla paljon ja liikkuakin eri ajoissa, mutta jotenkin se nyt ei vain tässä kirjassa toiminut. Ehkä tässä kirjassa ongelmana oli kaksi kirjoittajaa. Aiemmin olen lukenut muutaman kirjan, jotka ovat kahden kirjailijan kirjoittamia, ja ne ovat olleet onnistuneita. Nyt luulen, että Jungstedt ja Eliassen ovat ottaneet helpon juonikuvion, koska kirjoittaminen kahden on varmasti haastavampaa kuin yksin. Juonen ei tarvitse olla monimutkainen, mutta sen pitää olla mielenkiintoinen. Lisäksi kirja oli aluksi vähän pitkäveteinen. Sai lukea melkein puoliväliin ennen kuin alkoi kunnolla tapahtumaan.

En voi kirjaa nyt ihan kokonaan huonoksikaan silti sanoa. Positiivisiakin asioita siitä löytyi. En ole koskaan Kanarialla käynyt, joten oli ihan mukavaa lukea kuvausta sieltä. Maisema- ja paikkakuvaukset olivat yksityiskohtaisia ja niitä oli ripoteltu sopivasti pitkin kirjaa. Hahmogalleriakin oli onnistunut. Luulen tunnistaneeni Jungstedtin käsialaa olevat henkilöt, sen verran on tutuksi tullut hänen tyylinsä. Tummempi taivas avaa myös vähän joogan maailmaa, ja se oli mukava ja erilainen yksityiskohta, jota harvemmin kirjoissa on. Itsekin olen astangajoogaa harrastanut, joten siksi tämä oli minulle mieluisa asia. Tummempi taivas täyttää hyvin perusdekkarin ainekset. Jäin kyllä jatkoa odottamaan, elän toivossa että sarja paranee, ja kyllä sieltä päähenkilöiden elämästä kurkisteli kutkuttava juonen alku, joten sitä odotellessa.

Tällä hetkellä luen Mari Jungstedtin uusinta, Kullan kallis, ja se on taas vienyt mukanaan ensiriveistä lähtien.

Frau

Luen aika monipuolisesti, mutta harvakseltaan historiaa ja vielä harvemmin sotahistoriaa. Sota-aiheiset kirjat ja elokuvat ovat aina olleet minulle haastavia, koen sodan kovin ahdistavana. Jos joskus jotain sotiin liittyvää elokuvaa katson tai luen kirjaa, se jää uniini painajaisina. Ainoa sotaan liittyvää, mitä luen tai katson ilman ahditusta,on lotista ja heidän työstään kertovia kirjoja tai elokuvia, se kiinnostaa kovasti.

Lukupiirissä jossa käyn, esiteltiin huhtikuussa Terhi Rannelan tänä vuonna ilmestynyt Frau. Yllätyin jopa itse kun kiinnostuin tästä kirjasta! Kirjan naisnäkökulma ja kaunis kansi kirjassa varmasti edesauttoivat tätä kiinnostustani.

Frau on kuuluisan natsipyöveli Reinhard Heydrichin lesken Lina Heydrichin tarina hänen ja puolisonsa elämästä. Lina palaa muistoissaan 1940-luvulle, jolloin hän eli loistokasta elämää onnellisena, käskynhaltijan vierellä, kunnes Reinhard salamurhattiin. Kirjassa käydään läpi myös salamurhan jälkeisiä aikoja seurauksineen. Reinhardin puolisona ja leskenä Lina sai osakseen suunnatonta vihaa ja uhkauksia. On kuitenkin myös asioita joita Line ei halua elämästään muistella tai ainakaan avautua niistä muille.

Rannela on kirjoittanut historiallisen romaanin, kuitenkin tositapahtumiin perustuen. Lina Heydrichin elämässä on myös mielenkiintoinen yhteys Suomeen. Lina nimittäin meni myöhemmin naimisiin uudelleen, suomalaisen Mauno Mannisen kanssa. Erityisen kiinnostavaa tässä avioliitossa on se, että Mauno Manninen oli Anni Swanin poika. Frau on todella hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Se on omalla tavallaan hyvin vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Rannela kirjoittaa taitavalla ilmaisulla, ja kirjan lukee kuin huomaamattaan. Kirjan luvut olivat selkeästi jaoteltu aikoihin, paikkoihin ja näkökulmiin, joten pysyi hyvin mukana eri vaiheissa.

Lukukokemuksena Frau oli minulle erinomainen ja vaikuttava. Onneksi otin kirjan luettavakseni!

Happotesti

Happotesti on Kalle Lähteen esikoisteos, joka ilmestyi viime vuonna. Se pohjautuu Lähteen omaan elämään alkoholistina. Lähde kertoo nyt olevansa raitis alkoholisti, ex-alkoholisteja ei ole olemassakaan. Kirjassa on sivuja 269.

Ryyppyputki alkaa parista saunakaljasta, tosin se saunominen jäi väliin. Minttuviinashotti, tai kolme, korvaa hyvin aamulla unohtuneen hammaspesun. Pitäähän sitä nyt raikkaalta tuoksua. Pubissa ei sovi tilata kaljaa vaan olutta, kaljasta puhuu vain paatuneet juopot tai sivistymättömät ihmiset. Vaimo sanoi krapula-aamuna pahasti, se loukkasi niin että mieltä täytyy piristää muutamalla oluella. Krapulaa täytyy helpottaa rauhoittavilla lääkkeillä, ja ne voi hyvin huuhtoa oluella alas, olematta silti mikään sekakäyttäjä. Pilleripurkin kyljessähän lukee tarvittaessa, ja nyt niitä tarvitaan. 

Pidin kirjasta paljon, se on todella hyvä. Happotesti on tylyä tykitystä alkoholistin todellisuudesta. Aina on joku syy juoda, ja harvemmin se syy on itsessä vaan kaikissa muissa tai kaikessa muussa. Kirjassa tulee hyvin esille alkoholistille tyypilliset selittelyt, valheet ja vakuuttelut, joita ei kukaan muu usko tai tarvitse, kuin alkoholisti itse. Alkoholisti on hyväsydäminen ja kunniallinen ihminen, ne on ne muut jotka eivät ymmärrä elämän kolhuja ja niiden seurauksia. Alkoholismi on vakava ja rankka aihe, mutta Lähde on onnistunut sisällyttämään Happotestiin hyvissä määrin myös huumoria, joka keventää kirjaa. Kirjassa on sujuvaa tekstiä, jota on helppo lukea ja se tempaisee heti mukaansa. Siinä on lyhyet luvut, se on mielenkiintoinen ja sen lukee nopeasti. Niinhän se silti oluttuoppikin, tai kaksikin, tyhjenee nopeasti.

Murtumispiste

Aina silloin tällöin tykästyy oikein erityisesti johonkin kirjaan, ja jää malttamattomana odottamaan jatkoa. Yleensä juuri näihin jatko-osiin kohdistuu sitten korkeat odotukset ja oikein jännittää mitä seuraava kirja tuo tullessaa, miettii onko se hyvä, onko se kenties parempi kuin ensimmäinen, mitä jos tuleekin pettymys ja jatko ei olekaan hyvä. Viime vuonna tykästyin erityisesti Arttu Tuomisen esikoiskirjaan, Muistilabyrinttiin, ja jäin tietysti odottamaan jatkoa kirjalle. Malttamaton odotukseni helpotti kun viime torstaina sain käsiini painotuoreen, 491 sivuisen, Arttu Tuomisen kirjan, Murtumispiste. Pakko lisätä tähän vielä, että hetki kun sain kirjan käteeni oli vielä aivan uskomattoman ainutlaatuinen, sain nimittäin kirjan kasvotusten kirjailijalta itseltään!

Porin poliisin väkivaltayksikön Liisa Sarasojaa ja muuta tiimiä työllistää uusi Poriin asettunut rikollisjärjestö Veljeskunta, ja outo raiskausten sarja. Henkilökuntaa on aivan liian vähän ja he saavatkin ryhmäänsä lisävahvistusta ensin erikoisesta ylikonstaapeli Ilari Strandista ja myöhemmin työkyvyttömyyseläkkeellä olevasta Janne Rautakorvesta. Lisätöitä tulee rutkasti kun tapahtuu hyytävän raaka rikos, joka kohahduttaa kaikkia. Rikosten tutkinnat ovat haasteellisia ja outoja piirteitä ilmenee tämän tästä, ei tiedetä liittyvätkö ihmiset ja rikokset toisiinsa ja jos liittyvät niin miten. Kuka on kenenkin perässä ja miksi. Porin lisäksi kirjassa matkataan muuallekin maailmalle, myös julmuuksien keskellä.

Ei tarvinnut pettyä jatko-osaan. Murtumispiste on huikean hyvä! Alussa alkaa tapahtua heti ja se etenee niin hyvin, ettei edes tajua kuinka nopeasti on lukenut kirjaa eteenpäin. Arttu Tuominen on luonut  Murtumispisteen erittäin taitavasti monitahoiseksi kirjaksi. Tapahtumia ja ihmisiä on paljon, kirjan hyvä jaottelu pitää kaikki kuitenkin selkeänä ja johdonmukaisena. Kirjan henkilöt, niin vanhat tutut Muistilabyrintista kuin uudet tuttavuudet tässä Murtumispisteessä, ovat mielenkiintoisia persoonia yksityiskohtaisine erityispiirteineen. Henkilöt tuovat omanlaisensa mielenkiinnon ja viihteen kirjaan. Lukiessa tuli olo kuin olisi itsekin päässyt syvälle henkilöiden sieluihin.Taas oli tietysti myös hienoa lukea Porista!

Erityisen paljon pidin myös siitä, kun kirjaa lukiessa oli koko ajan sellainen arvaamaton tunnelma. Juonenkäänteet tulevat yllättävästi ja jännitystä kirjassa riittää. Vielä ihan viimeisilläkin sivuilla Arttu Tuominen saa lukijan yllättymään kerran jos toisenkin, ja kirjan loputtua ei voi muuta kuin hymyillä, jäädä odottamaan seuraavaa ja sanoa, huippusuoritus Arttu!

Kaheli sakki ja kauhujen kaappi

Noora Kunnaksen kirjoittama ja Jenna Kunnaksen kuvittama Kaheli sakki ja kauhujen kaappi on sisarusten esikoislastenkirja. Luin tämän marraskuussa kun kaipasin vähän piristystä pimeisiin iltoihin ja toki halusin lukea ja kokea viekö tyttöjen kirja lukijan mennessään kuten isänsä Mauri Kunnaksen kirjoittamat kirjat.

Kahelisakki ja kauhujen kaappi kertoo Majatalo Perätuulen asukkaista ja heidän elämästään. Majatalo Perätuuleen on eri syistä jäänyt asustelemaan vakituinen joukko erilaisia persoonia ja kaikki ovat tietenkin omalla persoonallisella tavallaan vähän kaheleita. Perätuulessa majailee Majuri Kuugelbum, Bertta Perätuuli, pariskunta Heikki Nieminen ja Kerttuli Kvartsinäkkäri-Nieminen, Hemppa, Hugo von Husmus, sekä porsaskaksoset Pipana ja Papu. Kirjan alussa esitellään heti kaikki persoonat erityisine piirteineen ja kirjassa selviää myös miten kaikki ovat Perätuuleen ajautuneet. Kirjan edetessä käy ilmi, että majatalo Perätuuli on oikeasti vanhassa lastenhuoneessa lojuva nukkekoti ja asukit vähän pelkäävät sen ulkopuolista maailmaa. Ulkopuolellla vaanii vaikka mitä, esimerkiksi kauhujen kaappi jonka sisällöstä kerrotaan kamalaa tarinaa. Erilaisten tapahtumien johdosta majatalon asukit joutuvat keräämään rohkeutensa ja lähtemään kohti kauhujen kaappia, ja siinä sitä sitten on seikkailua, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kirja on ihan hauska, varsinkin hahmot saavat hymyn huulille. Alakouluikäisille suunnattu kirja olisi kuitenkin voinut olla värikkäämpi. Kuvat ovat vain keltaista, mustaa ja valkoista. Koska majatalon asukkaatkin ovat aika värikkäitä persoonia, olisi värikkäät kuvat ollut myös tarpeen. Juoni on myös kiva ja tapahtumatkin etenevät sutjakkaasti. Vähän häiritsi kun kirjassa välillä "pysähdyttiin" ja palattiin joihinkin aikaisempiin tapahtumiin. Se oli kyllä näin aikuiselle ihan selkeää, mutta kun miettii ikäluokkaa jolle kirja on suunnattu, niin se saattaa tehdä kirjan sekavaksi eikä lukija välttämättä pysy ihan perässä.

Kirjasta kyllä huomaa hieman Mauri Kunnaksen vaikutusta pieninä vivahteina, mutta ymmärtäähän tuon kun samaa perhettä ovat. Kirjassa on sivuja 109 ja se ilmestyi tosiaan viime vuonna. Kaheli sakki ja kauhujen kaappi saa jatkoa maaliskuussa ja kyllähän sekin täytyy sitten lukea :)

Kauheimmat runot

Antti Holman Kauheimmat runot, on tänä vuonna ilmestynyt kirja, joka on ollut kovin odotettu ja ollut esillä vähän joka puolella kirjamaailmassa. Olin kuullut, että Kauheimmat runot on todella hauskaa luettavaa, nauraa saa läpi koko kirjan. Kirjaa on mainostettu hyväksi, huumorintäyteiseksi runokirjaksi. Itsekin kiinnostuin kirjasta kovasti. Edellisellä viikolla sitten tein kirjaan varauksen ja yllätyin kun pääsin varausjonoon ensimmäiseksi, ja parin päivän päästä kirja olikin jo minulla. Olin odottanut pitkää varausjonoa.

Aloin heti lukemaan kirjaa, luin sen kahdelta istumalta ja kun suljin kirjan luettuani sen, ensimmäinen tunne oli valtava pettymys. Odotin kirjalta niin paljon. Nyt en enää ihmetellyt varausjonon lyhyyttäkään. Antti Holma on siis "luonut" neljä runoilijaa, joiden runoista kirja koostuu. Runoilijat ovat Sirsi Sunnas, Reino Leino, Karin Toisiks-Paraske ja Edith Södermalm. Ihan hauska idea luoda neljä uutta runoilijaa, mutta kun ne eivät ole ihan kokonaan itse keksittyjä vaan heidän "tyylilajinsa" ja nimensä on väännetty runoilijoista Kirsi Kunnas, Eino Leino, Heli Laaksonen ja Edith Södergran.

Lähes 200 sivuinen kirja on kannesta kanteen rivohkoa ronskia runoutta. Olen suvaitsevainen ja huumorintajuinen ihminen, en missään nimessä tosikko, kestän hyvin rivoakin huumoria, mutta tästä kirjasta en kyllä huumoria löytänyt. Ei naurattanut yhtään. Tämän kirjan jutut olivat mauttomia. Rivo ja ronski huumori on joskus ihan paikallaan, ja se on hauskaa tiettyyn rajaan asti. Kauheimmat runot oli vain rivoja runoja. Niitä oli myös liikaa. Ei tuollaisen runokirjan pitäisi olla noin pitkä, liika on liikaa. Vain kaksi runoista oli sellaisia, joissa ei ollut mitään typerää rivoutta. Kirjan kannetkin näyttävät ensisilmäyksellä hempeiltä, mutta kun tarkemmin katsoo, kansien kuvat vilisevät sekä naisen että miehen sukuelimiä, naisen rintoja, ulostetta, katkottuja käsiä ja löytyy kansista myös Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen suutelemassa, ja piru, ihan vain joitakin mainitakseni.

Antti Holma osaa kyllä kirjoittaa hyvin, pisteet siitä hänelle. Sääli vain että lahjakas kirjoittaja kirjoitti tälläistä huonoa "huumoria". Kauheimmat runot oli kyllä minulle suuren suuri pettymys. En oikein tiedä kenelle suosittelisin kirjaa, en ainakaan hyvänä kirjana. Laitan tähän nyt pari runoa kirjasta, jos joku miettii lukisiko vai ei, niin saa vähän ensituntumaa.

Katkera runo luokan parhaalle tytölle

Himssun hamssun hiivapimppi,
pimpissäs on outo klimppi.
Tässä tulos kokeiden:
Siellä kasvaa Alien.

Tien se läpi mahas syö
ja sitten turpiin sua lyö
ja hetki kun vain saapuu yö,
ja huutaa: Ninnan nunnan!

Sillin sallin sinun syy,
Klimppipimppi! Kenkäs myy!
Paljain jaloin juokse
hevon vitun luokse.

-Sirsi Sunnas

Muumipeikon hautajaiset

Muumipeikon hautajaisiin kaikki kutsuttiin,
lunta satoi ankarasti, väki itki niin.
Olentojen hautausmaalle arkku kannettiin
ja yhteislaulu vainajalle sitten laulettiin.

Ei kuolemalta säästy edes Muumipeikko, ei:
Tuonen kylmä käsi Muumin manan alle vei.

Vaan mitä kummaa: arkustako kuuluu kolinaa?
Yksi kantajista heti otteen irrottaa.
Muumipappa varovasti kantta raottaa
ja kyynelsilmin kamalasti sitten karjahtaa:

Arkussa on kivisäkki, kuollutta vain ei.
Kuka poikaparan kalmon arkustansa vei?

Samaan aikaan Madeiralla linnut laulelee,
ravintolan terassilletarjoiltu on tee.
Lämmintä on vielä ja kun ilta pimenee,
kas, Muumi Nuuskamuikkustansa hiljaa suutelee.

Vaan kuunnelkaapa, onneton on tarinamme tää:
Sängyn päätyyn molemmilta vajonnut on pää.
Ei peikko osaa ilmaa itkultansa haukkoa,
kun ruumisstaan ei rakkaudelle löydy aukkoa.

Rakkaus on valhetta ja haaveet havinaa.
Yksin elää olento ja yksin kuolla saa.

-Sirsi Sunnas

Mieheni sanoi osuvasti että jos joku muu kuin Antti Holma olisi nuo runot kustantajalle lähettänyt, niistä ei olisi koskaan kirjaa tullut. Olen samaa mieltä. Odotukset olivat tähän kirjaan suuret ja korkealla, pettymys vielä suurempi. Valitettavasti.