Jäljet

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Mila Teräksen Jäljet, kiitos Karistolle. Jäljet on juuri ilmestynyt, sivuja siinä on 285.

Jäljet on elämänkertaromaani suomalaisesta taiteilijasta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). Kirja alkaa Saltsjöbadenin Grand Hotellissa 1945 kun Helene alkaa työstämään yhtä viimeistä maalaustaan, viimeistä omakuvaansa. Helene alkaa katselemaan menneisyyteensä lapsuudesta alkaen, siihen hetkeen. Hän käy elämäänsä läpi ystävänsä ja kollegansa Helena Westermarckin kanssa, mitä kaikkea on tapahtunut ja millaisia vaikutuksia asioilla ja tapahtumilla on ollut häneen ja hänen töihinsä. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, vuodessa 1945 Saltsjöbadenissa tässä ystävysten keskustelussa ja menneisyydessä Helenen elämässä. Ajat ovat eritelty joten selkeys missä hetkessä ollaan pysyy läpi kirjan. Teräs on kirjoittanut kirjan Helenen näkökulmasta, joten tuntuu kuin hän itse kertoisi tarinaansa lukijalle.

Helenen lapsuus ja nuoruus Helsingissä 1860 ja 1870-luvuilla oli varsin ankeahkoa. Perheessä oli surua ja murhetta joka vaikutti koko perheeseen ja sitä myöden myös loppujen lopuksi koko Helenen elämään. Iloa Helene sai piirtämisestä ja kun muutkin huomasivat hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa piirtäjänä, Helenelle avautui uudenlainen mahdollisuus elämään jollaista hän ei olisi aiemmin uskaltanut edes toivoa. Vuonna 1880 Helene lähti apurahalla Pariisiin oppimaan lisää maalamisesta ja viettikin useita vuosia ulkomailla taiteen ja taiteilijoiden parissa. Helene asettuu kuitenkin myöhemmin takaisin Suomeen, pääasiassa Hyvinkäälle ja Tammisaareen kunnes sitten lähtee viimeisiksi vuosikseen Ruotsiin Saltsjöbadenin kylpylähotelliin.

Helenen taiteilijan ura ei ollut mitenkään helppo. Hänen teoksensa alkoivat saada arvostusta ja suurempaa näkyvyyttä varsin myöhään. Helene oli kovin herkkä sekä ihmisenä että taiteilijana ja pohti usein hyvin ristiriitaisin tuntein uraansa ja maalauksiaan. Hän on hyvin syvästi antautuva työlleen ja kovin itsekriittinen. Surumielinen sävy on usein Helenessä, mutta myös herkkä kauneus ja kaipuu kulkevat tarinassa ja Helenessä.

Pidin kirjasta valtavan paljon. Mila Teräs kirjoittaa niin taitavasti ja kaunista tekstiä että välillä oli pakko laskea kirja syliin hetkeksi ja antaa tekstin vaikuttaa. Esimerkkinä voin kirjoittaa tähän yhden kauniin kohdan: Pariisi on kuin huumaava, paksu kirja. Luen sitä välillä ahmien, toisinaan taas hitaammin, pysähtyen. Korttelit ovat kirjansivuja, täynnä kiihdyttäviä runonsäkeitä. Helenen ajatusmaailmasta vielä mielestäni häntäkin kuvaava esimerkki: Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan elämän perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen. Kauniin tekstin lisäksi myös koko tarina on hyvin puhutteleva ja kiinnostava. Erittäin hyvä valinta kirjan aiheeksi. Teräksen kirjaan uppoutuu ihan huomaamattaan ja ajankuvaukseen pystyy samaistumaan hyvin, elävän ja tarkan kuvauksen vuoksi. Lukukokemuksena Jäljet on todellinen helmi.

Vaikka ei olisi erityinen taiteen ystävä tai harrastaja, Jäljet sopii hyvin luettavaksi silti. Pelkästään taidolla kirjoitettu kaunis teksti ja ajankuvaus tekevät kirjasta jo lukemisen arvoisen ja Helenen elämä on tarina joka ansaitsee tulla luetuksi.

Kesä kasiysi

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Sirpa Saarikosken esikoisteoksen Kesä kasiysi. Kirja on juuri ilmestynyt ja sivuja siinä on 176. Kiitos Karistolle!

Kesä kasiysi sijoittuu tietysti nimensä mukaisesti kesään 1989. Kultainen kahdeksankymmentäluku. Kirjan päähenkilönä on vähän päälle kolmekymppinen Kati, joka ajaa työkseen kirjastoautoa Tampereella. Katin työparina on pari vuotta nuorempi Mika. Kati on iloinen, paljon puhuva ja vähän levoton sielu ja päättää hommata Mikalle naisen. Kati on myös itse sinkku, mutta ei etsi miestä itselleen. Katin etsiessä ja suunnitellessa Mikalle sopivaa tyttöystävää, hän sattumalta tansseista tullessaan törmään mieheen joka vaikuttaa heti hänen elämänsä mieheltä, suuresti ihailemansa Modern Talkingin miesduon risteytykseltä ja mies pyytää hänen puhelinnumeronsa. Vaikka omalle kohdalle sattunut unelmamies saa Katin pään pyörälle, syystä jos toisestakin, hän löytää sopivan tyttöystäväehdokkaan Mikalle ja vähän avittaa Mikaa naisen suhteen, tosin Mikan tietämättä.

Muutaman viikon päästä on kesäfestarit jonne Kati alkaa järjestämään reissua. Festarit on Katille koko kesän kohokohta. Festareilla esiintyy tietysti Modern Talking ja Dingo mutta myös Topi Sorsakoski, jokaiselle jotakin. Kati haluaa pikkubussillisen väkeä reissulle mukaan matkakulujen säästämiseksi ja tunnelman kohottamiseksi, ja hän saakin kerättyä bussiin värikkään väen mm. kirjastoautonasiakkaita ja muita tuttuja. Ennen kesän kohokohtaa sattuu ja tapahtuu Katille kaikenlaista eikä festarimatkakaan ihan yllätyksetön ole.

Posti toi kirjan minulle perjantaina, lauantaina illalla aloin lukea ja eilen sunnuntaina sain kirjan luettua loppuun. Kesä kasiysi oli nopealukuinen, hauska ja pirteä kirja. Tuli ihan kesäfiilis lukiessa, joten täytynee lukea kirja kesällä vielä uudelleen. Oli ihan pakko myös kuunnella kirjan jälkeen vähän Dingoa ja Modern Talkingia ihan nostalgian vuoksi =) Itse olen kyllä syntynyt syksyllä 84 joten kesällä 89 olen ollut 4-vuotias, joten silloin en ole varmaankaan kuunnellut kyseistä musiikkia, mutta myöhemmin kyllä. Hyvin silti muistan myös Studio linet, olkatoppaukset, permanentit ja värikkäät vaatteet, joten hyvin pääsin tunnelmaan mukaan.

Kesä kasiysi on vauhdikas kirja, siinä tapahtuu koko ajan ja tarina etenee sutjakkaasti. Henkilöt ovat persoonallisia ja erilaisia, se tuo tasapainoa kirjaan, varsinkin kun päähenkilö on aika toimelias. Juoni on yksinkertainen, mutta sen ympärille on saatu räväkkyyttä rakennettua tapahtumilla ja kommelluksilla, sekä hahmojen eri piirteillä niin, ettei lukija pääse tylsistymään. Kesä kasiysin kansi on todella onnistunut ja hieno. Kirja sopii hyvin aikuisille ja saa varmasti hymyn huulille ja muistot pinnalle erityisesti kasariaikaa eläneille, mutta toimii mielestäni myos erittäin hyvin nuorille lukijoille.

Elämän vittumaisuuden positiivisuus

Vähänlaisesti vieläkin runoja luen, yritän opetella lukemaan niitä enemmän. Tämän vuoden aikana olen onnistunut siinä hyvin koska olen lukenut useitakin runokirjoja. Yksi niistä on nyt tässä jouluna lukemani Elämän vittumaisuuden positiivisuus. Se on Jori Aurasen runokirja ja esikoisteos. Se on ilmestynyt 2014 ja sivuja on 84. Tämän kirjan sain käsiini ystävän kautta, joka puolestaan on runoilijan itsensä ystävä.

Elämän vittumaisuuden positiivisuus on suurien tunteiden, ajatusten ja pohdintojen runokirja. Sävy on varsin synkkä ja raskas, välillä jopa niin raskas että itsekin koin ahdistuksen tunteen, mutta se kertonee siitä että kirjan sanoma on saavutettu. Aurasen runot ovat hyvin voimakkaita ja rajujakin. Niissä ei peitellä eikä kaunistella mitään. Maailman ja elämän kurjat ja nurjat puolet ovat esillä kaunistelemattomina. Runoista löytyy ihmissuhteita, pahuutta, kurjaa elämää, vääriä valintoja, kannanottoa maailman asioihin ja kuitenkin pilkahdus jostain hyvästäkin.

Runot ovat ymmärrettäviä, niiden punainen lanka on tällaiselle vähemmän runoja lukeneellekin selvästi esillä. Elämän vittumaisuuden positiivisuus ei kuitenkaan sovi herkimmille, näin ajattelisin kirjan rankan ja raskaan sävyn vuoksi. Toki on myös lukijasta itsestään kiinni miten runot vaikuttavat. Kirjan kansi on mielestäni hieno ja osuva.

Jori Auraselta on tämän vuoden syksyllä ilmestynyt toinen runokirja, sitä en ole vielä lukenut. Nyt luen jotain kevyempää tähän väliin ja palaan sitten Aurasen toisen kirjan runojen pariin.

Milt

Milt on nyt kesällä ilmestynyt Juha Mäntylän toinen jazzromaani. Mäntylän ensimmäinen jazzromaani Audrey rakkaani ilmestyi viime vuonna, luin sen silloin ja täältä blogista voi käydä lukemassa tarkemmin ajatuksiani siitä. Nyt luin Miltin.

Milt on karu ja kaunis tarina siitä miten Milton King etsii omaa polkuaan trumpetin kanssa jazzmaailmaan ja haaveilemaansa elämään. Trumpetti on epävireinen ja kolhiintunut, kuten myös Milton itsekin. Menneisyys ja nykyisyys kohtaavat salaperäisesti ja toimivat kohtalona ja voimana, jota Milt tarvitsee päästäkseen oikealle polulle. Ja mitä polku tuokaan tullessaan. Tapahtumat sijoittuvat Audrey rakkaani kirjasta tutuissa maisemissa Tuorilassa ja New Orleanssissa, ja tutut hahmot ovat Miltissäkin olemassa, mutta taustalla.

Milt on kirja joka tuo esiin miten suuri merkitys ihmisen sinnikkyydellä ja unelmiensa tavoittelulla on elämänhaluun ja selviämiseen ankarastakin paikasta. Kirjassa on tavallaan elämän hyvä ja paha läsnä läpi koko kirjan. Milt on surumielisempi ja hillitympi tarina kuin Audrey rakkaani. Se on koskettava ja mystiikkaa löytyy sopivasti. Se herätti ajatuksia elämästä.

Luin Miltin ns. muutamassa erässä, tuntui että kirjasta saa eniten irti kun lukee hetken kerrallaan, antaa tarinan vaikuttaa ja sitten jatkaa. Kirja on pieni ja sivuja on 191, joten sen olisi voinut lukea yhdelläkin kertaa varmasti, mutta se olisi ollut liian hätäistä, jotta kirjan syvin olemus olisi saavutettu. Anna Miltille aikaa, niin Milt antaa sinulle elämää, mystiikkaa ja jazzia.

Nainen joka söi napoleonin ; Arjen ilojen ylistys

Minulla on usein samaan aikaan luettavana jokin rankempi ja kevyempi kirja. On sitten hyvä valita vähän fiiliksen mukaan mitä lukee. Harvemmin luen kahta kirjaa enempää samaan aikaan. Nyt heinäkuun lopusta asti minulla oli kevytlukemisena Tittamari Marttisen kirja Nainen joka söi napoleonin; arjen ilojen ylistys. Kirja on ilmestynyt 2015 ja sivuja siinä on 189.

Nainen joka söi napoleonin on koottu lyhyistä, korkeintaan muutaman sivun teksteistä, joissa kerrotaan pienistä arjen pisristyksistä, joilla on usein suuri merkitys. Marttinen käyttää esimerkkinä monesti omaa elämäänsä ja arkeansa, mutta myös muiden ihmisten kokemuksia. Nykyään niin monilla ihmisillä tuntuu olevan jatkuva kiire ja stressi, myös itse havahdun omassa elämässäni tähän samaan ihan liian usein. Tämä kirja toimi hyvin muistutuksena siitä, miten hyvää tekee ihan jokaiselle joskus ottaa itselleen pieni nautittava hetki arjen keskellä. Ihan vähän aikaa sitten juttelin kaverini kassa juuri tästä, miten molempien elämä tuntuu ihan hirveältä sirkukselta. Nyt tuli siis tämä kirja hyvään saumaan itsellekin.

Kirjassa ei ole mitään syväpohdintaa miten ihmiset elämässä ajautuvat kiireeseen ja kellon perässä juoksemiseen, vaan pintaa pikkuisen syvemmälle mennään  vain näissä arjen iloissa, niiden merkityksissä, järjestämisessä ja nauttimisessa. Jokainen voi itse miettiä mikä on se hetki ja asia, jonka haluaa rauhoittaa vain itselle, ja mikä auttaa jaksamaan ja tsemppaamaan omassa arjessa. Jos sellaista ei osaa heti itselleen määrittää, voi tästä kirjasta saada vinkin jos toisenkin. Nainen joka söi napoleonin toimii kyllä myös loistavasti ihan vain tavallisena  kevyenä ja iloisena lukukokemuksenakin vaikka ei omaan arkeen mitään lisäiloja kaipaisikaan. Kirjaa lukiessa saa hymyillä paljon.

Nainen joka söi napoleonin, on mukavaa kevyttä lukemista. Sitä voi lukea joko yhden tai useamman kirjoituksen verran. Teksti on helppoa ja sujuvaa. Itse luin kirjaa lapsen päiväunien aikaan, illalla ennen nukkumaan menoa, lapsen leikkiessä jopa 15 minuuttia itsekseen, mökillä, aamupalalla...Nainen joka söi napoleonin oli minulle erinomainen lukuelämys ja nautinnollinen arjen ilo, monena päivänä =)

Dionnen tytöt

Liliana Lento on yhdistänyt fantasian ja chick litin esikoisromaanikseen Dionnen tytöt. Kirja on ilmestynyt tämän vuoden toukokuussa, ja sain tämän arvostelukappaleen kirjailijalta itseltään, kiitos siis Liliana Lento. Sivuja kirjassa on 214.

Dionnen tytöt sijoittuvat Fretannian maahan ja suurimmaksi osaksi Dionnen kaupunkiin. Päähenkilöinä kirjassa on joukko naisia, Stella, Adelina, Florence ja Margot, joista Stella on ainoa ihminen muut naiset ovat keijuja. Adelina ja Margot ovat ystäviä ja Dionnelaisia syntyjään, Stella tulee kaupunkiin työn perässä ja Florence erikoisten sattumien kautta.

Fretanniaa uhkaa sisällissota keijujen, ihmisten ja menninkäisten kesken. Keijut ja ihmiset ovat pahasti vastakkain yhteiselon suhteen, menninkäiset ovat aika neutraaleja. Sisällisota etenee omaa polkuaan kirjassa, kuin tapahtumien pohjana. Muuten kirja rakentuu sulavasti Stellan ja Adelinen parisuhteen, Margotin haaveita tavoittelevan arjen ja Florencen tapahtumarikkaan elämän kesken. Jokaisessa neljässä pääjuonessa on omat erityispiirteensä.

Dionnen tytöt on rakennettu selkeästi ja hyvin. Kieli on helppoa ja sujuvaa. Tapahtumat etenevät verkkaisesti, välillä jopa vähän liiankin verkkaisesti koska joissakin kohdissa meni hetki ennen kuin ymmärsi ajan menneenkin useampia viikkoja eteenpäin. Pääasiassa ajantaju pysyi kuitenkin koossa. Luen fantasiaa ja chikc litiä vähänlaisesti, niiden yhdistäminen vaikutti erikoiselta ja herätti mielenkiintoni. Liliana Lento on onnistunut näiden yhdistämisessä hyvin, näin ensikertalaisena kun kyseistä yhdistelmää luin. Henkilöiden ja paikkojen nimet ovat kauniita ja satumaisia, samoin myös paikkojen kuvaukset. Kirjailija itse kertoi kirjan olevan aikuisten satu ja sitä se todella oli. Dionnen tytöt oli aika äärilaitainen, oli hurjan ihanaa, kaunista, suloista ja hunajaista, mutta myös erittäin julmaa, synkkää, raakaa ja pahuutta. Mitään välimuotoa ei oikeastaan ollut. Tämä äärilaitaisuus tuntui itselle välillä jo liialliselta, mutta toisaalta sekä fantasiassa ja chick litissä se on aika tavanomaista. Tällainen äärilaitojen välimuoto olisi hieman kuitenkin tasapainottanut kirjaa. Pidin siitä että Dionnen tytöt oli luotu ihan omaan maailmaansa, eikä yritetty sulauttaa sitä tähän todellisuuteen. Pääjuonista seurasin itse Florencen tarinaa kaikista mieluiten, se oli kiehtovin monivivahteisuutensa ja salaperäisyytensä takia.

Pitkin kirjaa mietin minkälaiselle kohderyhmälle tätä kirjaa suosittelisin. Lopulta tulin tulokseen että Dionnen tytöt on keijumaisen keveää lukemista, joka sopisi nuorille ja nuorille aikuisille, erityisesti fantasiasta kiinnostuneille.

Pirun hyvä maalaamaan

Pirun hyvä maalaamaan on taiteilija Johanna Oraksen taidekirja joka ilmestyi viime vuonna. Ostin sen viime kesän Johanna Oraksen Porin näyttelyn avajaisista, jossa olin jo viidettä kertaa kutsuvieraana puolisoni kanssa. Minulla on ollut ilo tutustua myös vähän taiteilijaan itseensä ja Johanna Oraksen ateljeehen Koski TL :ssä, johon puolisoni järjesti minulle vierailun 25-vuotissyntymäpäivänäni lokakuussa 2009 ja Johanna Oraksen taidekaratanolla Punkaharjulla. Lisäksi olen vieraillut hänen näyttelyissään muuallakin Suomessa. Varmaan siis voi jo arvata että ihailen suuresti Johanna Oraksen taidetta ja pidän siitä kovasti :)

Kirjassa on tietysti Johannan maalauksia hänen uransa varrelta ja kuvia näyttelyistä. Johanna kertoo myös lyhyissä pätkissä töistään ja luomisprosessista. Pitkin kirjaa on ripoteltu kuin mietelauseita melkeinpä runonpätkiä Johannan taiteeseen liittyen. Ne ovat kirjassa suomen lisäksi myös englanniksi, ruotsiksi ja ranskaksi. Kirjan lopussa on myös Johanna Oraksen CV, joka on kasvanut mahtavaksi.

Pirun hyvä maalaamaan on kaunis ja aivan ihastuttava kirja. Luin ja katselin sen läpi yhden päivän aikana. Hiljakseen pitkin päivää istahdin kotitöiden ja lapsen hoidon ohella lukemaan ja katselemaan, ja nautin siitä todella. Kaikki ranskankieliset osuudet luin vieläpä ääneeni, jotta sain pahasti ruostunutta ranskaani palautettua mieleeni. Kirjan luin tuossa keväämmällä, olin säätellyt sitä oikeaan hetkeen sieltä viime kesästä ja hetki todella oli oikea juuri silloin. Hektisen arjen keskellä oli ihanaa päästä lumoutumaan Johannan taidemaailmaan.