Pimeys, Ragnar Jónasson

 Islantilaisen rikoskirjailija Ragnar Jónassonin uuden Hulda-sarjan ensimmäinen osa Pimeys, ilmestyi keväällä. Sen on kustantanut Tammi ja sivuja kirjassa on 238. 

Kirjan päähenkilö Hulda on 64-vuotias poliisi Reykjavikissa, jota työtoverit ja esimies ovat ajamassa eläkkeelle. Huldan pitkä uransa on ollut tärkeä osa hänen elämäänsä, johon ei enää kuulu omaa perhettä ja eläkkeelle jääminen tuntuu tukalalta ja yksinäiseltä. Hän saa esimieheltään luvan tutkia mitä tahansa viimeiset työpäivänsä, ja Hulda päättää tutkia kadonneen nuoren turvapaikanhakijanaisen tapausta, jota hänen laiska työkaverinsa on tutkinut aiemmin. Hulda tulee sohaisseeksi arkaan paikkaan, eikä esimiehet, kollegat eikä kaikki asiaan tavalla tai toisella liittyvät katso Huldan tutkimuksia hyvällä. Lopulta käy ilmi että kadonneita ei ole vain yksi. 

Samaan aikaan kun Hulda tutkii valitsemaansa tapausta, hän pohtii menneysyyttään, jota tuodaan ovelasti ja palapalalta esille lukijalle. Samoin Hulda pohtii vääjäämättömästi lähestyviä eläkepäiviään ja ystävänsä Péturin mahdollista osuutta eläkeläiselämässään ehkä muunakin kuin ystävänä. Mielenkiintoinen tarina kulkee sivujuonena tarinassa, joka yhdistyy pääjuoneen aikanaan. 

Jónassonin Pimeys oli oikein hyvä dekkari. Rivakasti etenevä, helppolukuinen ja kaikki turha on riisuttu pois. Hyvin ytimekäs, ja lukija saa itsekin pohdiskella juonikuvioita mukavasti. Hulda on hahmona kiinnostava ja todentuntuinen. Pidin siitä että päähenkilöksi oli valikoitunut eläköityvä naispoliisi, vähän erilaista kuin dekkareissa yleensä. Muutenkin tämä poikkeaa ns. "normidekkareista" mukavasti. Positiivisesti muista erottuva teos. Moraalinen puoli tarinassa myös oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä

Sarjalle on luvassa jatkoa syksyllä, kun ilmestyy Saari, jossa mennään ajassa taaksepäin, aikaan kun Hilda on viisikymppinen. Myöhemmin on luvassa vielä Sumu, joka niin ikään palaa ajassa vielä Saari-kirjasta kymmenen vuotta taaksepäin. Tämäkin on hieno idea että mennään ajassa taaksepäin sarjassa, eikä myöskään ihan tyypillinen tapa. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jään innolla odottamaan jatkoa!

Maan alla, Elly Griffiths

Aiemmin keväällä ilmestyi Elly Griffithsin yhdeksäs suomennettu Ruth Galloway-mysteeri Maan alla. teoksen on kustantanut tietenkin Tammi ja sivuja kirjassa on 352. 

Olen kaikki Griffithsin kirjat lukenut aina ihan parissa päivässä, niin nytkin. Griffiths on luonut niin mielenkiintoisen ja lumoavan sarjan, että kaikki muu lukeminen saa jäädä, kun tämän sarjan uuden kirjan käsiini saan. Maan alla vie lukijan kirjaimellisesti maan alle, kun arkeologi Ruth Galloway löytää ihmisen vastahaudattuja luita maanalaisesta tunnelista,  naisia katoaa jäljettömiin ja joku murhaa kodittomia. 

Komisario Nelson yrittää muiden poliisien ja Ruthin avustuksella saada selville tapahtumien kulkua ja syyllistä. Ja mikä on mysteerinen mies, joka ilmestyy yhtäkkiä keskelle tietä ja katoaa samantien, jättäen jälkeensä vai reiän tiehen? Onko hän todellinen, ja onko hänellä jotain tekemistä rikosten kanssa? Ruthin ja Nelssonin väleissäkin vaikuttaisi tapahtuvan muutoksia, mutta tilanne ei ole aivan yksinkertainen. Yllättäviä uutisia on luvassa. 

Pidin kovasti tästä kodittomien ihmisten teemasta. Se oli koskettava ja tärkeä, mutta myös todella kiinnostava ja huomasi, että Griffiths oli tehnyt sen eteen paljon taustatyötä. Kunnioitettavasti Griffiths oli tuonut esille kodittomien ihmisten elämään ja sen päättymiseenkin liittyviä asioita kirjaansa. Todella hieno ele kirjailijalta.

Olen usein miettinyt mikä Griffithsin kirjoissa viehättää itseäni. Tämä arkeologinen erityispiirre on aina kiinnostava, vaikka en ole koskaan ollut kiinnostunut arkeologiasta. Griffithsin koukuttava kirjoitustyyli on nopealukuista, mutta rikasta. Henkilöt ovat aivan parhaita luomuksia, ja niin todellisia, että tuntuu kuin tuntisi jo kaikki pysyvät hahmot tässä sarjassa. Henkilöhahmojen ajatusmaailmatkin ovat esillä hienosti ja tuovat jokaisen hahmon persoonaa enemmän läsnäolevaksi ja aidoksi. 

Griffiths on yksi suosikkikirjailijani ehdottomasti. Taitava kirjailija, joka punoo juonia kiinnostavasti, yllättää sopivasti, osaa luoda jännitystä sopivasti, ja saa lukijan lumoihinsa aina vaan. 

Kuukorento, Nina Rintala

Olen kevään ja kesän aikana lukenut paljon runoja, nyt on jokin runovaihe meneillään. Ne sopivat hyvin oheislukemiseksi minkä tahansa kanssa. Usein muutenkin minulla on useampia kirjoja luettavana, kaikki eri genreä, ja usein yksi runokirja on aina kesken. Sain vinkin Nina Rintalan runokirjasta Kuukorento kirjastossa työskentelevältä ystävältäni. Kuukorento on  ilmestynyt 2014 ja sen on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Hai.

Pitkästä aikaa oli oikein todella hyvä nykyrunokirja. Sellainen joka osui ja upposi minuun, sellainen minkä toivoisin osaavani itse kirjoittaa.  Ihastuin ihan täysillä Kuukorentoon ja Nina Rintalan tapaan runoilla. Heti kun olin lukenut Kuukorentoa muutamia sivuja, varasin Rintalan kaksi muuta ilmestynyttä runokirjaa myös. Paperiperho on ilmestynyt 2015 ja sen on kustantanut Kirjokansi, ja Puut taipuvat puoleeni ilmestyi 2020 Basam booksin kustantamana.

Kuukorennossa runot ovat siis nykyrunoutta, elämänmakuisia, rohkeita ja moniulotteisia. Ollaan parisuhteiden äärellä, rakastumisen väkevästä huumasta, ilosta, ihanista tunteista, jätetyn ihmisen katkeruuteen, pettymykseen, ikävään ja suruun, ja kaikkea siltä väliltä. Hyvin ymmärrettäviä runoja, joista löytyy syvyyttä ja sielukkuutta, mutta myös oikeissa kohdissa sopivaa huumoria. Hyvin rohkeita tunneilmaisuja kaikki runot kauttaaltaan. 

Luin Kuukorennon nopeasti, mutta palasin runoihin usemman kerran lukemisen jälkeen.Tämä kirja on saatava omaan hyllyyn! Suosittelen tätä runokirjaa ihan kaikille, erityisesti nykyrunoudesta pitäville! Pidin myös Rintalan Paperiperhosta ja Puut taipuvat puoleeni-kirjasta. Paperiperhossa kuolema on isona teemana kirjassa, ja koska juuri menetin läheisen ihmisen, oli itselle vaikea hetki lukea, mutta tyyli säilyi. Samoin Rintalan oma vetävä tyyli säilyi myös Puut taipuvat puoleeni kirjassa, jossa ollaan paljon luonnon äärellä, kuten teoksen nimestäkin saattaa arvata. Luontokuvaukseen Rintala on yhdistänyt hyvin tunteita ja ajatuksia kielikuvin. 

Jään odottamaan Rintalan seuraavaa teosta ja toivon pääseväni kuulemaan häntä joskus myös livenä!