perjantai 18. kesäkuuta 2021

Kuukorento, Nina Rintala

Olen kevään ja kesän aikana lukenut paljon runoja, nyt on jokin runovaihe meneillään. Ne sopivat hyvin oheislukemiseksi minkä tahansa kanssa. Usein muutenkin minulla on useampia kirjoja luettavana, kaikki eri genreä, ja usein yksi runokirja on aina kesken. Sain vinkin Nina Rintalan runokirjasta Kuukorento kirjastossa työskentelevältä ystävältäni. Kuukorento on  ilmestynyt 2014 ja sen on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Hai.

Pitkästä aikaa oli oikein todella hyvä nykyrunokirja. Sellainen joka osui ja upposi minuun, sellainen minkä toivoisin osaavani itse kirjoittaa.  Ihastuin ihan täysillä Kuukorentoon ja Nina Rintalan tapaan runoilla. Heti kun olin lukenut Kuukorentoa muutamia sivuja, varasin Rintalan kaksi muuta ilmestynyttä runokirjaa myös. Paperiperho on ilmestynyt 2015 ja sen on kustantanut Kirjokansi, ja Puut taipuvat puoleeni ilmestyi 2020 Basam booksin kustantamana.

Kuukorennossa runot ovat siis nykyrunoutta, elämänmakuisia, rohkeita ja moniulotteisia. Ollaan parisuhteiden äärellä, rakastumisen väkevästä huumasta, ilosta, ihanista tunteista, jätetyn ihmisen katkeruuteen, pettymykseen, ikävään ja suruun, ja kaikkea siltä väliltä. Hyvin ymmärrettäviä runoja, joista löytyy syvyyttä ja sielukkuutta, mutta myös oikeissa kohdissa sopivaa huumoria. Hyvin rohkeita tunneilmaisuja kaikki runot kauttaaltaan. 

Luin Kuukorennon nopeasti, mutta palasin runoihin usemman kerran lukemisen jälkeen.Tämä kirja on saatava omaan hyllyyn! Suosittelen tätä runokirjaa ihan kaikille, erityisesti nykyrunoudesta pitäville! Pidin myös Rintalan Paperiperhosta ja Puut taipuvat puoleeni-kirjasta. Paperiperhossa kuolema on isona teemana kirjassa, ja koska juuri menetin läheisen ihmisen, oli itselle vaikea hetki lukea, mutta tyyli säilyi. Samoin Rintalan oma vetävä tyyli säilyi myös Puut taipuvat puoleeni kirjassa, jossa ollaan paljon luonnon äärellä, kuten teoksen nimestäkin saattaa arvata. Luontokuvaukseen Rintala on yhdistänyt hyvin tunteita ja ajatuksia kielikuvin. 

Jään odottamaan Rintalan seuraavaa teosta ja toivon pääseväni kuulemaan häntä joskus myös livenä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...