lauantai 15. elokuuta 2020

Jylhäsalmen sydänkesä, Kirsi Pehkonen

Nyt on ollut hyvin erikoinen kevät ja kesä koko maailmassa, mutta myös blogissani. Olen kyllä lukenut kirjoja todella paljon, mutta jotenkin tämä kirjoittaminen on täysin jumiutunut. Tänään otin kuitenkin asiakseni saada taas kirjoitusmoodi päälle, ja tarkoitus on saada taas kunnollinen säännöllinen rytmi tänne kirjoittamiseen. On ainakin luvassa paljon huikeiden kirjojen bloggausta =)

Keväällä ilmestyi Kirsi Pehkosen Jylhäsalmen sydänkesä. Luin sen tuossa huhti-toukokuun vaihteessa. Se on Pehkosen neljäs Jylhäsalmi-sarjan kirja. Sivuja kirjassa on 263 ja sain sen arvostelukappaleeksi Karistolta. 

Maiju on luvannut raivata ja laittaa sukunsa taloa kuntoon Jylhäsalmella myyntiä varten. Avukseen hän saa serkkunsa Hennan. He raivaavat Reunamäen taloa ja pihapiiriä yhdessä, mutta Maijulla on aikaa viettää siellä myös yksin, Henna kun on vähän menevämpi ihminen. He tutustuvat tietysti myös Jylhäsalmen asukkaisiin ja myös kylän poikamiehiin. Maiju tutustuu myös Reunamäen naapurin vanhaan isäntään jolla on omat muistonsa ja tarinansa kerrottavana Reunamäen historiasta.

Jylhäsalmen sydänkesä, on sarjan ensimmäisen osan Sydämenasioita Jylhäsalmella kanssa suosikkejani tässä sarjassa, vaikka siis kaikki Jylhäsalmet ovat todella hyviä. Tässä uusimmassa teoksessa päätarinan ohella kulkee hieno historiallinen tarina, aikajanalla huhtikuu 1942 - syyskuu 1951. Tämä historian havina sopi todella hienosti tähän kirjaan, ja täydensi kirjan loistavaksi kokonaisuudeksi. Lukutunnelma oli Jylhäsalmen sydänkesässä vertaansa vailla, se tuli ihan iholle. Ihan kuin olisin itse ollut Jylhäsalmella.

Pidän Pehkosen miellyttävästä kerronnasta, sanat, rivit ja sivut liitelevät eteenpäin. On helppo piirtää mieleensä paikat, maisemat, ihmiset ja tapahtumat. Taitavaa työskentelyä kirjailijalta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...