Ponku, Peetu ja helppo nakki & Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi

Tänään onkin esittelyssä kaksi lastenromaania. Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen ovat kirjoittaneet kaksi kirjaa Ponku, Peetu ja helppo nakki (2016) ja Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi (2017). Luin ne tuossa peräkkäisinä päivinä ja ajattelin kirjoittaa molemmista yhteisen bloggauksen.

Ihanaa lukea välillä lastenromaaneita! Pitäisi lukea useamminkin. Näistä kirjoista sain vinkin tutulta kirjastonhoitajalta jonka kanssa teen yhteistyötä lukukoiratoiminnan merkeissä. Itselläni kun on kotona kaksi kultaistanoutajaa joista toinen on lukukoirana. Ja koska näissä kirjoissakin on lukukoira vinkki oli mitä loistavin minulle.

Peetu löytää eräänä iltana kotinsa oven takaa tyttökoiran Ponkun. Ponku on nälissään, vailla kotia ja Ponkussa on erityispiirre. Ponku puhuu, mutta vain harvat ymmärtävät ja yksi niistä harvoista on Peetu. Ponku saa jäädä Peetun kotiin ja he perustavat yhdessä etsivätoimista Jelpin. Jelppi selvittää mm. mihin katosi kokonainen nakkipaketti, keittokirja-arvoitusta, samalla kun Ponkusta tulee Peetun koulun lukukoira ja syödään tietysti koirankeksejä jotta ajatus kulkee paremmin 😊

Rikotun repun keissi-kirjassa ollaan jälleen ratkomassa arvoituksia. Kuka rikkoi Peetun ja Ponkun naapuritytön Tinjan repun, miksi ja mitä sieltä varastettiin. Lisäksi selvitellään koulukiusaamista, pohditaan oikeaa ja väärää ja asioiden seurauksia.

Ponku ja Peetu ovat iloinen, sympaattinen parivaljakko, joiden seurassa viihtyy todella mukavasti. Kirjoissa on hyvää huumoria, huikeita koiran letkautuksia ja kirjat ovat selkeitä ja teksti helppoa pienellekin lukijalle. Jos ihan vielä ei osaa itse lukea, voi joku vanhempi lukea näitä hyvin myös iltasatuna. Kirjat ovat myös opettavaisia. Suosittelen lämpimästi myös aikuisille ja erityisesti koirien ystäville!

Toivottavasti sarja saa vielä jatkoa! Ponku, Peetu ja helppo nakki-kirjassa on sivuja 144 ja Ponku, Peetu ja rikotun repun keissi-kirjassa sivuja on 96.

Hammaskeiju

Eve Hietamihen Hammaskeiju ilmestyi tämän vuoden alussa. Se on päätösosa trilogialle, jossa päähenkilöinä ovat "Pasasen pojat" eli yksinhuoltajaisä Antti ja poika Paavo. Trilogian aiemmat osat Yösyöttö (2010) ja Tarhapäivä (2012) löytyvät blogistani myös blogattuna. Luin Hammaskeijun heti sen ilmestyttyä ja ihan muutaman illan aikana. Sivuja kirjassa on 415.

Olen pitänyt aivan valtavsti aiemmista osista ja päätösosa lunastaa kyllä paikkansa edeltäjiensä rinnalla. Erinomainen kirja tämäkin.Nyt Pasasen pienen perheen elämä kokee mullistusta kun Paavo aloittaa koulun. Ekaluokkalaisen arki koulussa, iltiksessä ja kotona ei ihan ilman kommelluksia suju, on yhtä ja toista ihmeteltävää ja uusia rutiineja. Isälläkin on vähän tottumista uuteen elämänvaiheeseen koululaisen vanhempana ja omat rakkausasiat ja muut tuovat myös haasteitaan arkeen.

Hammaskeiju on ihastuttava ja tunteikas kertomus "Pasasten poikien" kasvamisesta isänä, poikana ja perheenä, muutosvaiheen arjesta, iloista ja suruista. Hietamiehen koukuttava ja kevyen letkeä tyyli kirjoittaa, tuo tarinan ihanan eläväksi ja hahmot ovat edelleenkin niin aitoja, että tuntuu kuin eläisi itse heidän kanssaan. Ihan kuten aiemmissakin osissa. Hammaskeijua lukiessa sai nauraa ja hymyillä, mutta myös vakavoitua elämän nurjan puolenkin kohdatessa.

Eve Hietamies on saanut tästä trilogiasta mahtavan kokonaisuuden. Näissä kaikissa kolmessa kirjassa on kaikki kohdallaan. Trilogia sopii sekä naisille että miehille, oli itsellä lapsia tai ei. Kenelle tahansa sellaiselle joka haluaa viihdyttävää lukemista. Vähän haikein mielin suljin kirjan luettuani sen, jatkoa ei ole Hietamiehen mukaan enää tulossa. Onneksi Yösyöttö on tulossa valkokankaalle syksyllä, se lievittää vähän tätä haikeutta :)

Ö Aapisen laidalla

Luin alkuvuodesta Jori Aurasen toisen runokirjan Ö Aapisen laidalla. Aurasen ensimmäisen runokirjan, Elämän vittumaisuuden positiivisuus, luin jouluna ja bloggaus siitä löytyy myös blogistani.

Aurasen toinen runokirja on edeltäjäänsä paljon kevyempi. Näissäkin runoissa ollaan suurien ajatusten ja tunteiden äärellä, niin hyvässä kuin pahassakin. Runoissa mennään syvälle ihmisiin ja erilaisten ihmisten erilaisiin elämiin. Aurasen tyyli on suorasukainen ja kaunistelematon, joka sopii hyvin hänen runojensa ytimiin ja sanomiin. Välillä pysähdyin miettimään kuinka joku voikaan kirjoittaa samaan aikaan niin synkkiä ja kauniita asioita runoihin, mutta totesin että sitähän se elämä on,  juuri niin se menee oikeastikin tämä maailman kulku. Runoissa on läsnä elämä monine teemoineen ja pohdiskeleva sävy tuo syvyyttä kirjaan. Ö Aapisen laidalla ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin eikä siis ole vain yksilötasoista runoutta.

Pidän Jori Aurasen rohkeasta tyylistä. Hän on taitava kirjoittaja ja toivon että saamme lukea häneltä jotain myöhemminkin. Runot on painettu kirjaan kaunokirjoituksella, se tuo kirjaan eräänlaisen herkkyyden ja koskettavuuden, kauniiden kansien lisäksi. Kannet ja kaunokirjoitus ovat hieno ja onnistunut yhdistelmä tässä kirjassa. Kannet ovat Susan Möllerin käsialaa ja kirjan sivuilta löytyy Möllerin maalauksia enemmänkin. Maalaukset ovat todella kauniita.

Ö Aapisen laidalla on mielestäni onnistunut ja puhutteleva teos. Hyvin moniulotteinen kirja ja silti yhtenäinen kokonaisuus. Vaikka tämä on kevyempi kuin ensimmäinen Aurasen runokirja, suosittelisin herkimpien ihmisten lukemaan kirjan ainakin hilliten, vain muutama runo kerrallaan. Ö Aapisen laidalla on ilmestynyt viime vuoden loppupuolella ja sivuja siinä on 84.