keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Saarni, Kale Puonti

Kale Puonnin Pasilan Myrkky-sarjan kolmas osa Saarni, ilmestyi viime syksynä. Saarnissa on sivuja 286 ja sen on kustantanut Bazar Kustannus. 

Saarnissa ollaan poliisin sisäpiirissä ratkomassa huumevyyhteä. Kaartamon ryhmä on pitkään yrittänyt saada Veijo Virkkiä kiinni rikoksistaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Poliisit ovat turhautuneita, mutta tutkintaan tulee uusi säväys, kun rikoskomisario Puro tunnistaa poliisihallituksen ylitarkastaja Saarnin kuvasta Virkin kanssa. Hetken elää ajatus, että Virkki olisi Saarnin tiedottaja, mutta kun tutkinta etenee, käy ilmi että Saarni onkin osallisena Virkin hämäräbisneksissä. 

Virkki ja Saarni ovat vanhoja lapsuudenystäviä, ja he ovat viritelleet ystävyyttä uudelleen aikuisiällä, mutta ystävyys on saanut aivan uuden merkityksen. Saarni tuntee olevansa kahden tulen välissä, ja etsii ratkaisua tilanteeseen. Pelissä on koko Saarnin elämä. Kaartamon ryhmällä on puolestaan omat haasteensa pitää tutkinta pienen piirin tiedossa, ja ennen kaikkea pois mediasta. 

Puonnin lupaavasti alkanut Myrkky-sarja jatkaa samalla tiellään. Todella hyvä sarja, tunnustaudun faniksi. Pidän Puonnin vetävästä tekstistä ja tyylistä. Tasaisessa verkkaisessa rytmissä edetään, koko ajan tapahtuu, eikä kirjassa ole turhaa täytettä. Juoni on mainio ja vaiheikas. Onneksi syksy oli niin kiireinen, etten ehtinyt tätä silloin vielä lukemaan, koska nyt tammikuussa on ilmestynyt sarja neljäs osa Aribo, ja oikein hykerryttää, kun tiedän pääseväni lukemaan tähän perään heti seuraavan Puonnin kirjan. Toivottavasti sarjasta tulee pitkä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...