tiistai 6. lokakuuta 2020

Arkea ja juhlaa Katajamäellä, Anneli Kivelä

Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan viidestoista kirja, on Arkea ja juhlaa Katajamäellä. Kirja ilmestyi keväällä ja sivuja kirjassa on 256.

Vilja on vuokrannut Katajamäeltä vanhan tilan ja toteuttaa siellä nyt yhtä unelmaansa koiratarhaa. Hän haaveilee tilan ostamisesta, mutta  tilasta on kiinnostunut varakas hurmuri Jarokin. Tilan on perinyt nuori mies Rasmus jokin aikaa sitten, eikä oikein tiedä mitä tilalla tekisi. 

Kun koiratarhaan aletaan tekemään ilkivaltaa, menee Viljan ja nuorten miesten pasmat vähän sekaisin, keneen tässä voi oikeastaan luottaa? Kuka tekee kiusaa? Myös kyläläiset ovat tahoillaan harmissaan ja ihmetyksissään tällaisesta ilkivallasta ja pelottelusta. Kaiken tämän keskellä valmistellaan Katajamäen 120-vuotisjuhlien ohjelmaa, johon koko kirja sitten huipentuukin.

Katajamäki-sarja on parasta stressilääkettä ja lukunautinto on aina taattu. Arkea ja juhlaa Katajamäellä on taas vähän erilainen Katajamäki, ja mahdottoman hyvä. Meitä Katajamäki-faneja on aivan hirveästi, omassakin lähipiirissäni on useita. Kivelän teksti on letkeää luettavaa ja kyläläiset ovat jo kuin omia tuttuja. Edelleen Päivikki on oma suosikkini kylän henkilöistä. Kunpa vaan sarja jatkaisi vielä kasvuaan, Katajamäellä on vielä paljon annettavaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...