Silmitön

Arttu Tuomiselta ilmestyi juuri kolmas jännitysromaani Silmitön. Se jatkaa lupaavasti alkanutta neliosaiseksi suunniteltua sarjaa joista aiemmat osat ovat Muistilabyrintti (2015) ja Murtumispiste (2016) ja niistä voi lukea blogistani tuolta aikaisemmista bloggauksista. Ilokseni sain olla Silmittömän koelukijana, ja siitä kokemuksesta kirjoitin blogiini juuri edeltävästi erikseen.

Maaliskuisessa Porissa tapahtuu. Merestä löytyy silmätön miehen ruumis. Rajua vastarintaa nostattanut merisoran ruoppaushanke alkaa Porin edustalla. Historia alkaa toistaa itseään kun kalastajat alkavat saada silmättömiä kaloja. Tunnettu porilainen ympäristöaktivisti Venja Jokinen vapautuu venäläisestä vankilasta ja päätyy työkyvyttömyyseläkkeellä olevan entisen poliisin Janne Rautakorven avuksi, joka puolestaan on palkattu Porin poliisin avuksi rikostutkintaan. Poliisit epäilevät poliittista murhaa ja ympäristöasiat nousevat myös vahvasti pöydälle.

Aiemmistakin kirjoista tutut hahmot Sarasoja, Mulperi, Strand, Vähäsavo ja Rautakorpi työskentelevät yhdessä saadakseen rikokset selvitetyiksi, ja yhden jos toisenkin henkilökohtainen elämä on ollut muutoksen tuulissa. Kirjassa on tietysti myös aivan uusia henkilöitä jotka tulevat tutuiksi eri yhteyksissä mm. ympäristöaktivisti Santeri Marila, sokea professori ja pappi Martti Hannus sekä toimitusjohtaja Jan Toivonen.

Arttu Tuominen on jälleen onnistunut luomaan monipuolisen ja mielenkiintoisen kirjan. Pääjuonen lisäksi taitavasti luodut sivujuonet tuovat kirjaan mieltä kutkuttavaa uteliaisuutta ja jännitystä. Jännitys on läsnä pitkin kirjaa niin että kylmäväreet vain vilisee iholla tämän tästä. Silmitön on muutenkin hyvin vaikuttava kirja, ei vain jännityksen takia. Tuominen luo tuttuun tyyliinsä niin aidon ja elävän tunnelman, ihmisten, tapahtumien ja ympäristön kuvailulla, että tuntuu kuin olisi itsekin tapahtumien keskellä. Silmittömään on helppo eläytyä ja se tekee lukukokemuksesta mahtavan. Ihailen Arttu Tuomisen taitoa saada kirja ehjäksi hienoksi kokonaisuudeksi, vaikka ihmisiä ja tapahtumia on paljon kuten aiemmissakin kirjoissa.

Ja jälleen kirjan loppu on huikea. Jotta en spoilaisi en kerro enempää, sen vain sanon että loppu hykerryttää jo itsessään, mutta myös muutamien sivujuonien jatkuminen seuraavaan kirjaan enteilee sarjalle huikeaa päätösosaa!

Silmitöntä voi suositella kaikille rikoskirjallisuuden ystäville. Jos aiempia kirjoja ei ole lukenut, kannattaa ne kuitenkin lukea ensin. Arttu Tuomisen kirjat eivät ole perusdekkareita eikä perusjännäreitä, ne ovat ihan omaa lajiaan, sopivasti aineksia kummastakin kategoriasta. Ne eivät ole liian raakojakaan vaikka ajoittain lukijaa kylmääkin. Nyt sitten jäädään odottelemaan sarjan loppuhuipentumaa!