Kosto, Kaisu Tuokko

 Se tunne, kun löydät uudet dekkarisarjan joka koukuttaa heti! Viime vuonna ilmestynyt Kaisu Tuokon Kosto oli pitkään lukupinossani, ja vihdoin heti kesän alussa ehdin siihen tarttua. Kirjassa on sivuja 298 ja sen on kustantanut Otava. 

Kristiinankaupungista mereltä löytyy 17-vuotiaan nuorenmiehen ruumis. Rikostutkija Mats Bergholm saa jutun tutkittavakseen, ja heti rikospaikalla Mats tapaa paikallislehden toimittajan Eevi Mannerin, jonka kanssa heillä on yhteinen menneisyys nuoruusvuosilta. Molemmilla on tarve saada selville mitä on tapahtunut ja miksi, ja tutkinnan edetessä he auttavat toisiaan rajoja venytellen. Tapaus ei ole mitenkään helppo, mutta kun Eevi saa yhteydenoton paikalliselta nuorelta, alkaa selviämään salaisuuksia ja ikäviä asioita useammaltakin taholta.

 Molempien henkilökohtaista elämää seurataan myös, murhatutkinnan ohella sivujuonena. Eevi ja Mats vuorottelevat näkökulmahenkilöinä, ja se sopii erinomaisesti kirjan rakenteeseen ja tuo oman tunnelmansa tarinaan. Kristiinankaupungin ympäristöä kuvataan niin hienosti, että sinne on päästävä tänä kesänä päiväreissulle tutustumaan kaupunkiin, aiemmin olen ajanut siitä vain läpikulkuna. 

Teksti on erittäin soljuvaa, ja tarina todella vie mennessään. Kirjassa on paljon hyvin ajankohtaista ja tärkeää asiaa. Kosto ei ole raaka vaikka ollaan pahojen asioiden äärellä. Herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Luin juuri myös jatko-osan tähän. Yksin ilmestyi toukokuussa, ja siitä kirjoitin arvioinnin seuraavaan Ruumiin kulttuuri-lehteen. Ensi vuonna, mahdollisesti toukokussa ilmestyy seuraava osa.

Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia, Kale Puonti

 Kale Puonti on kirjoittanut mitä mainiointa Pasilan myrkky-dekkarisarjaa, jonka myötä Puonti on tällä hetkellä yksi suosikkidekkaristeistani. Loppukesästä Puonnilta ilmestyi Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia, jossa Puonti muistelee erilaisia tapauksia uransa varrelta ja tarkastelee mm. tutkintamenetelmien kehittymistä. Kirjan on kustantanut Bazar ja sivuja siinä on 224.

Kirjan alussa Puonti kertoo hieman itsestään, miten päätyi opiskelemaan poliisiksi ja lukija pääsee seuraamaan myös miten Puonnin poliisin ura on edennyt. Pitkin kirjaa Puonti kertoo miten poliisin työ on muuttunut, miten se on kehittynyt, ja mitä poliisilta vaadittiin ennen, mitä nyt. Kirjassa tulee hyvin kuvailluksi myös se miten huumerikollisuus on kehittynyt vuosien varrella, huumerikollisuuden kasvu on ollut uskomattoman nopeaa viime vuosikymmeninä. 

Kale Puonti kirjoittaa aina hyvin ytimekkäästi ja helppolukuisesti. Samoin kuin Puonnin dekkareissa, tässäkin kirjassa luvut ovat lyhyitä, kerronta tiivistä ja tehokasta. Kaikki oleellinen tulee esille. Vaikka ollaan vakavien asioiden äärellä, on kirjassa myös hassuja sattumia, ja muutenkin pieni pilke silmäkulmassa. Se keventää kirjaa mukavasti. Kirjassa ollaan pääsääntöisesti Suomessa, mutta piipahdetaan myös ulkomailla.

Puonti kertoo kirjassaan myös lyhyesti tapaus Aarniosta, miten esimiehen rikosepäilyt vaikuttivat Puontiin ja muihin Aarnion alaisiin, ja muutamasta muusta seikasta. Tämäkin puoli oli kiinnostavaa luettavaa. 

Puonti on selvästi ollut erittäin hyvä poliisi, mutta meidän lukijoiden onni, että hän on nyt siitä työstä eläkkeellä, ja kirjoittaa uskomattoman hyviä kirjoja! Uusin Pasilan myrkky-sarjan kirja Joni, ilmestyy heti alkuvuodesta ja samaan aikaan tv:ssä alkaa pyörimään Puonnin ensimmäisestä kirjasta Manni, tv-sarja. Molempia odotan malttamattomana. 

  

Islantilainen voittaa aina; elämää hurmaavien harhojen maassa & Islantilainen kodinonni; perhe-elämää viikinkien malliin, Satu Rämö

 No niin. Luovan kirjoittamisen opinnot on saatu tässä oman työn ja perheen ohella päätökseen. Opiskelu on mukava harrastus, mutta yliopistotasoiset opinnot, eivät ole ehkä kaikista kevyin harrastus =) Nyt on taas aikaa blogille <3 Olen lukenut paljon. Viime vuonna yli 100 kirjaa, niistä lista erikseen luettavissa. Yksi uusi suosikkikirjailijani on Satu Rämö.

Tutustuin Satu Rämön tuotantoon, kun hänen ensimmäinen dekkarinsa Hildur ilmestyi viime vuonna. Rakastuin. Sydänjuuriani myöten. Islanti on aina kiehtonut minua. Olen kova Ranska-fani ja rakastan Pariisia, mutta Islanti tulee vahvana kakkosena. Jopa niin vahvana, että ensi syksynä kun täytän pyöreitä, olen päättänyt tehdä syntymäpäivämatkani Islantiin Ranskan sijaan. Mahdollisesti kyllä jo kesän aikana. 

Islannissa kiehtoo kaikki. Pieni maa keskellä merta, tulen ja jään maa. Hildurin luettuani halusin lukea lisää Rämöltä ja ihastuksekseni huomasin hänen kirjoittaneen kirjoja elämästä Islannissa. Opinnot vei kuitenkin aikaa, oli paljon muuta luettavaa ja halusin saada rauhallisen ajan kirjoille, jotka kertovat islantilaisesta elämästä. Hildurin jatko osa Rosa&Björk, ilmestyi keväällä, sen luin kyllä heti, niin koukuttava oli Hildur ja nyt odotan malttamattomana kolmatta osaa Jakob. 

Kesällä vihdoin tartuin Islantilainen voittaa aina-kirjaan (2015)ja loppukesästä oli vuorossa Islantilainen kodinonni (2018). Kuinka ihania kirjoja. Ihan sydän pakahtuen luin millaista elämä ja kulttuuri on Islannissa, upeaa kuvausta Islannin luonnosta joka pääsi oikeuksiinsa myös Hildurissa ja Rosa&Björkissäkin. Rämön soljuva kieli ja lämmin huumori tekee lukukokemuksesta miellyttävän ja kaikista parasta on islantilaiset ihmiset ja luonto. Itseni pitäisi ottaa paljon oppia islantilaisilta, mutta myös Suomi ja monet muut maat voisivat myös ottaa mallia monestakin asiasta, esimerkiksi vanhempainvapaan tasapuolisuudesta. 

Kirjoissa saadaan hyvä kuva Islannin työelämäpolitiikasta, ja piipahdetaan hetkellisesti myös Islannin taannoisessa talouskriisissä. Nämä aiheet ovat sopivan tiiviit, joten lukijan ei tarvitse pelätä tylsistyvänsä. Hyvät kuvailut islantilaisesta ruokakulttuurista, vapaa-ajanvietosta ja joulusta ovat kiinnostavia. Todella hienoa kuvausta perhe-elämästä, jossa perhe on huomattavasti laajempi kuin meillä täällä Suomessa.

Molemmat kirjat ovat ihania, sydäntä lämmittäviä hyvänmielenkirjoja, joissa puhutaan asiaa Islantilaisittain. Tällä hetkellä luen muutaman muun kirjan ohella Rämön Talo maailman reunalla, jossa Rämö kertoo perheensä elämästä Islannin maaseudulla, kun nämä kaksi tässä esiteltyä kirjaa sijoittuvat Reykjavikiin. Talo maailman reunalla on itselläni yöpöytäkirjana, samoin kuin olivat nämä kaksi muuta. On miellyttävää lukea Islannista juuri ennen nukkumaanmenoa, hyvä rauhoittaa kevyellä kirjalla mieltä, ja  jos vaikka sattuisi unissaan pääsemään matkalle jo Islantiin =)

Saaliin sydän, Ulrika Rolfsdotter

 Saaliin sydän on kirjailija Ulrika Rolfsdotterin avausosa Annie Ljung-sarjaan. Kirja ilmestyi Tammen kustantamana elokuussa ja sivuja siinä on 368.

Annie on nuori sosiaalityöntekijä Tukholmassa, joka on aikoinaan lähtenyt pienestä kylästä Pohjois-Ruotsista, ja vannonut ettei sinne enää palaa. Menneisyyden muistot ja ihmisten katseet eivät houkuttele. Sitten Annien muistisairas äiti karkaa palvelutalosta ja Annien on palattava vanhaan kotikyläänsä. Hän suunnittelee visiitistä mahdollisimman lyhyttä, ja kun äiti on saatu taas kuntoon, ja Annie on lähdössä sukulaistyttö teini-ikäinen Saga katoaa. Annien ei voi muuta kuin jäädä sukulaistensa avuksi. 

Annie päättää paneutua toden teolla etsintöihin ja hänelle tuleekin yllättävä mahdollisuus päästä kuin vahingossa lähiseutujen asioiden ytimeen. Hän käyttää mahdollisuutta hyväkseen ja alkaa selvittää mitä Sagalle tapahtui ja miten mahdolliset seudun huumeongelmat nuorten keskuudessa liittyvät asiaan, vai liittyvätkö ollenkaan. Myös menneisyyttään Annie joutuu kohtaamaan, ja palaamaan kipeiden asioiden pariin. 

Rolfsdotter on saanut kipinän tälle kirjalle vanhasta kotikyläänsä liittyvästä tarinasta, joka pohjautuu noitavainojen aikoihin ja kansanuskomuksiin. Itse kirjan tarina ei ole mikään noitavainokirja, asia vain vilahtaa kerronnassa lyhyesti pariin kertaan. Saaliin sydän oli mukavan erilainen jännäri. Mukava lukea kun näkökulmahenkilönä on sosiaalityöntekijä. Jännitys on laadultaan kevyttä mutta kutkuttavaa, ja tarina vie kyllä mukanaan alkuasetelmista lähtien. 

Henkilöitä on tarinassa juuri sopivasti ja selkeästi esiteltyinä. Tarina ja henkilöt ovat toimivia ja uskottavia. Kronologisesti ja sutjakkaasti etenevää tekstiä on miellyttävä lukea, ja kielellisesti Rolfsdotter on erittäin hyvä kirjoittaja. Juonenkäänteitä on pitkin kirjaa sykähdyttämässä lukijaa, ja hyvällä fiiliksellä jää odottamaan seuraavaa osaa. 

   

Tarja Kulho; Räkkärimarketin kassa, Tarja Kulho; lomille lompsis ja Tarja Kulho; paha saa palkkansa, Paula Noronen

 Taas on blogi ollut hiljainen. On ollut varsin paljon surua ja raskasta aikaa tällä blogistilla, joten kaikki mukava harrastaminenkin on kärsinyt. Mutta nyt on aika alkaa taas bloggaamaan. Syvän surun kohdatessa en pystynyt tarttumaan kirjoihin ollenkaan. Hiljakseen kuitenkin ymmärsin että jollain kevuellä lukemisella aivot ja ajatukset saisi lepoa surusta. Pitkään mietin mihin tartun, kunnes jossain facebookin kirjallisuussivulla suositeltiin Paula Norosen Tarja Kulho-kirjoja. En ollut edes kuullut näistä kirjoista, mutta päätin tutustua kun luvattiin hauskaa leppoisaa luettavaa. 

Norosen Tarja Kulho-kirjoja on ilmestynyt 3kpl. Ensimmäinen Tarja Kulho; Räkkärimarketin kassa 2020, Tarja Kulho; lomille lompsis 2021 ja tänä vuonna ilmestyi Tarja Kulho; paha saa palkkansa. Kirja on kustantanut Tammi ja sivuja kirjoissa on 165, 166 ja 182. Kirjat kuuluvat huumorigenreen, mitä en juuri koskaan lue, en tiedä miksi. Jotenkin huumoria on niin kovin erilaista, se on vaikeahko genre kirjoittaa ja se jää ehkä vähän piiloon muilta genreiltä. Nyt oli kuitenkin sopiva hetki tarttua huumoriin ja onneksi tartuin. 

Tarja Kulho on korsolainen nainen, joka työskentelee paikallisen kaupan kassalla. Räkkärimarketin arkeen kuuluu jos jonkinlaista asiakasta, ja Tarja Kulho pitää huolen, että kauppaostosten lisäksi, asiakkaat saavat iloista asiakaspalvelua. Tarja tietysti tuntee monia asiakkaita, ja oli asiakas sitten tuttu tai tuntematon, aina on aikaa vaihtaa kuulumisia, omien ja muiden, ja Tarja jakelee myös surutta elämänohjeita ja vinkkejä, halusi asiakas niitä tai ei. Yhdessä asiakkaiden ja työtovereiden kanssa puidaan ja pohditaan maailman menoa ja meininkiä. Kotona Tarjalla on puoliso ja yksi lapsi, toinen lapsi on jo muuttanut omilleen. Ensimmäisessä kirjassa tosiaan tutustutaan Tarjaan ja hänen työyhteisöönsä. Samalla seurataan hauskasti miten Tarja suoriutuu Uusi suunta-työelämälle-kurssista, johon hän on ilmottautunut ns. heikolla hetkellä.

Toisessa kirjassa Tarja on hyvin ansaitulla lomalla. Lomaa vietetään perheen kanssa oman konsernin lomakylässä, johan nyt lomaa on hyvä viettää mukavien ja erilaisten työkavereiden kanssa! Mökkeilyelämä tuo tullessaa jos jonkilaista pohdittavaa ja toimintaa. Tarja osallistuu lomakylän virikeohjaajan Vescun tuokioihin, jotka virikkeiden lisäksi aiheuttaa Tarjalle hämmentäviä tunteita. Joku kirjoittaa myös mökkikirjaa, joiden sivuja Tarja löytää milloin mistäkin ja huomaa olevansi päähenkilönä niissä. 

Kolmannessa kirjassa Tarja hyllytetään Räkkärimarketin kassalta, kun hän on julkaissut kuvat sosiaalisessa mediassa kaljavarkaasta. Kassalle paluu edellyttää Tarjalta tapaamisia työpsykologin kanssa. Istunnoissa Tarja annattaa omalla ainutlaatuisella tyylillään mitä mieltä hän on moisista istunnoista ja ylipäätään väärinteijöiden touhuista ja seurauksista. Tarja Kulho on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä Korsolaisten väärintekijöiden kanssa! 

Noronen on luonut hauskan hahmon, joka saa hymyn huulille ja ajatukset omista asioista muualle. Ihan kunnollisia syvällisiä pointtejakin kirjoissa on, joten ihan pelkäksi holtittomaksi hullutuksi kirja ei mene. Teksti on hyvin helppolukuista ja kieli on erinomaista. Ensimmäisen kirjan jälkeen oli pakko varata kirjastosta kaksi muutakin kirjaa, ja nyt jään ilolla odottamaan jo seuraavaa. Huumoria, iloa ja naurua tarvitaan elämässä, ja Tarja Kulho-kirjat tuo edes hetkeksi iloa, jos muuten synkkyys on valloillaan. Toki vaikka ei mitään pahaa mieltä olisikaan, nämä kirjat viihdyttävät  lukijaa!

Olet kuin ohdake; runoja rakkaudesta Poriin, toim. Anna Kyhä-Mantere & Elina Wallin

 Porin kaupunki on kustantanut Anna Kyhä-Mantereen ja Elina Wallinin toimittaman runokirjan Olet kuin ohadake; runoja rakkaudesta Poriin, joka on ilmestynyt tänä vuonna. Vuoden 2021 Porin päivänä porilaisilta kerättiin tämän kirjan tekstejä, myös verkkolomakkeella. Tekstejä oli tullut noin sata, ja tähän kirjaan niistä valittiin noin puolet. Lisäksi runokirjassa on mukana muutaman tunnetun porilaisen luomuksia. Kirjassa on myös kuvia Porista, jotka ovat pääasiassa Kasperi Kropsun kamerasta. 

Näin syntyperäisenä porilaisena ja runojen ystävänä olen tietysti ihastukissani tällaisesta runokirjasta omasta kotikaupungistani. Kymmenen vuotta asuin välillä pois täältä, mutta kun oman talon osto tuli ajankohtaiseksi, Poriin päädyttiin. Sen lisäksi että runokirjaidea omasta kotikaupungista on mainio, myös kirjan sisältö on aivan ihastuttava ja kuinka todella hyviä runoja kirjassa onkaan. Pidin näistä kovasti. On Porin historiaa ja nykyaikaa, on uusia porilaisia ja vanhoja porilaisia, paluumuuttajaporilaisia, ja he ovat saaneet hyvin kuvattua tunteitaan, ajatuksiaan ja maisemia täältä Porista ja porilaisuudesta.

Varmasti porilaisia runokirja koskettaa enemmän kuin ulkopaikkakuntalaisia, mutta tämä runokirja voisi olla oiva kesätuliainen vaikka porilaiselta ulkopaikkakuntalaisellekin. Kun ostin kirjan itselleni, ostin sen myös tupaantuliaslahjaksi ystävälleni, joka tekee juuri paluumuuttoa Poriin yli kahden vuosikymmenen jälkeen.  

Onnea on mm. olla porilainen <3

Muutama sana kirjavuodesta 2021

 Vuosi 2021 oli hyvin kiireinen vuosi. Kaikella tavalla. Paljon töitä ja opiskelua, mutta lähes joka päivä olen myös lukenut jotain kirjaa, on yhden käden sormissa ne päivät jolloin en kirjaan tarttunut. Mitään muutoksia ei lukutottumuksissani ole juurikaan tapahtunut, paitsi että aloin lukemaan myös englanniksi. Luin 7 englanninkielistä kirjaa, ja olen iloinen ja ylpeä siitä, koska en ollut koskaan ajatellut siihen pystyväni, mutta enpä ollut koskaan koittanutkaan. Sanavarastoni koheni hyvinkin paljon. Tätä pitää jatkaa. Sen huomasin, että vähän eri tavalla luen, kiinnitän eri tavalla huomiota erilaisiin asioihin tekstissä. Tämä johtunee opinnoistani. Ihan harrastuksen vuoksi suoritan Turun yliopistoon luovan kirjoittamisen opintoja, perusopinnot aloitin 2018 syksyllä, ja sain vuosi sitten tammikuussa valmiiksi. Aineopintoja aloitin tekemään nyt syksyllä 2021. Runoja luin myös vähän enemmän kuin yleensä. 

Mitään paremmuuslistoja en ole tehnyt, mutta vuodesta 2021 mieleeni jäi erityisesti Eddie Jakun Maailman onnellisin mies, Arttu Tuomisen Vaiettu, Maija-Leena Parkkisen Anu Pentik, saven sytyttämä, Elly Griffithsin kirjat, Paula Hawkinsin Kuin kytevä tuli, Nina Rintalan runokirjat ja Kale Puonnin Milo.

Vallitsevan koronapandemian takia jätin kirjamessut suosiolla väliin. Toivottavasti ensi syksy olisi valoisampi sen osalta. Dekkarifestarit toteutettiin mukavasti etänä, ja niihin osallistuin tottakai. Kokemus oli todella hyvä ja antoisa. Kiireisen vuoden takia oli kiva kun sai osallistua kotoa käsin tapahtumaan, eikä tarvinnut lähteä matkustamaan täältä pitkältä ja kiirehtiä koko päivää kellon perässä.  

Kirjoja luin 73 vuonna 2021, muutama jäi niin että sain tämän vuoden puolella loppuun, ja niitä en ole tähän laskenut. Laitoin Tuonne yläpalkkiin listan lukemistani kirjoista, sieltä voi käydään kurkkaamassa, mitä lukunurkkauksessa on luettu =)

Tänä vuonnakin olen ehtinyt lukea tässä tammikuun aikana 7 kirjaa, ja lukupinossa on jo odotuksella monta lupaavaa kirjaa. Lukurikasta vuotta kaikille!