Murtumispiste

Aina silloin tällöin tykästyy oikein erityisesti johonkin kirjaan, ja jää malttamattomana odottamaan jatkoa. Yleensä juuri näihin jatko-osiin kohdistuu sitten korkeat odotukset ja oikein jännittää mitä seuraava kirja tuo tullessaa, miettii onko se hyvä, onko se kenties parempi kuin ensimmäinen, mitä jos tuleekin pettymys ja jatko ei olekaan hyvä. Viime vuonna tykästyin erityisesti Arttu Tuomisen esikoiskirjaan, Muistilabyrinttiin, ja jäin tietysti odottamaan jatkoa kirjalle. Malttamaton odotukseni helpotti kun viime torstaina sain käsiini painotuoreen, 491 sivuisen, Arttu Tuomisen kirjan, Murtumispiste. Pakko lisätä tähän vielä, että hetki kun sain kirjan käteeni oli vielä aivan uskomattoman ainutlaatuinen, sain nimittäin kirjan kasvotusten kirjailijalta itseltään!

Porin poliisin väkivaltayksikön Liisa Sarasojaa ja muuta tiimiä työllistää uusi Poriin asettunut rikollisjärjestö Veljeskunta, ja outo raiskausten sarja. Henkilökuntaa on aivan liian vähän ja he saavatkin ryhmäänsä lisävahvistusta ensin erikoisesta ylikonstaapeli Ilari Strandista ja myöhemmin työkyvyttömyyseläkkeellä olevasta Janne Rautakorvesta. Lisätöitä tulee rutkasti kun tapahtuu hyytävän raaka rikos, joka kohahduttaa kaikkia. Rikosten tutkinnat ovat haasteellisia ja outoja piirteitä ilmenee tämän tästä, ei tiedetä liittyvätkö ihmiset ja rikokset toisiinsa ja jos liittyvät niin miten. Kuka on kenenkin perässä ja miksi. Porin lisäksi kirjassa matkataan muuallekin maailmalle, myös julmuuksien keskellä.

Ei tarvinnut pettyä jatko-osaan. Murtumispiste on huikean hyvä! Alussa alkaa tapahtua heti ja se etenee niin hyvin, ettei edes tajua kuinka nopeasti on lukenut kirjaa eteenpäin. Arttu Tuominen on luonut  Murtumispisteen erittäin taitavasti monitahoiseksi kirjaksi. Tapahtumia ja ihmisiä on paljon, kirjan hyvä jaottelu pitää kaikki kuitenkin selkeänä ja johdonmukaisena. Kirjan henkilöt, niin vanhat tutut Muistilabyrintista kuin uudet tuttavuudet tässä Murtumispisteessä, ovat mielenkiintoisia persoonia yksityiskohtaisine erityispiirteineen. Henkilöt tuovat omanlaisensa mielenkiinnon ja viihteen kirjaan. Lukiessa tuli olo kuin olisi itsekin päässyt syvälle henkilöiden sieluihin.Taas oli tietysti myös hienoa lukea Porista!

Erityisen paljon pidin myös siitä, kun kirjaa lukiessa oli koko ajan sellainen arvaamaton tunnelma. Juonenkäänteet tulevat yllättävästi ja jännitystä kirjassa riittää. Vielä ihan viimeisilläkin sivuilla Arttu Tuominen saa lukijan yllättymään kerran jos toisenkin, ja kirjan loputtua ei voi muuta kuin hymyillä, jäädä odottamaan seuraavaa ja sanoa, huippusuoritus Arttu!