maanantai 27. helmikuuta 2017

Kesä kasiysi

Sain Karistolta arvostelukappaleeksi Sirpa Saarikosken esikoisteoksen Kesä kasiysi. Kirja on juuri ilmestynyt ja sivuja siinä on 176. Kiitos Karistolle!

Kesä kasiysi sijoittuu tietysti nimensä mukaisesti kesään 1989. Kultainen kahdeksankymmentäluku. Kirjan päähenkilönä on vähän päälle kolmekymppinen Kati, joka ajaa työkseen kirjastoautoa Tampereella. Katin työparina on pari vuotta nuorempi Mika. Kati on iloinen, paljon puhuva ja vähän levoton sielu ja päättää hommata Mikalle naisen. Kati on myös itse sinkku, mutta ei etsi miestä itselleen. Katin etsiessä ja suunnitellessa Mikalle sopivaa tyttöystävää, hän sattumalta tansseista tullessaan törmään mieheen joka vaikuttaa heti hänen elämänsä mieheltä, suuresti ihailemansa Modern Talkingin miesduon risteytykseltä ja mies pyytää hänen puhelinnumeronsa. Vaikka omalle kohdalle sattunut unelmamies saa Katin pään pyörälle, syystä jos toisestakin, hän löytää sopivan tyttöystäväehdokkaan Mikalle ja vähän avittaa Mikaa naisen suhteen, tosin Mikan tietämättä.

Muutaman viikon päästä on kesäfestarit jonne Kati alkaa järjestämään reissua. Festarit on Katille koko kesän kohokohta. Festareilla esiintyy tietysti Modern Talking ja Dingo mutta myös Topi Sorsakoski, jokaiselle jotakin. Kati haluaa pikkubussillisen väkeä reissulle mukaan matkakulujen säästämiseksi ja tunnelman kohottamiseksi, ja hän saakin kerättyä bussiin värikkään väen mm. kirjastoautonasiakkaita ja muita tuttuja. Ennen kesän kohokohtaa sattuu ja tapahtuu Katille kaikenlaista eikä festarimatkakaan ihan yllätyksetön ole.

Posti toi kirjan minulle perjantaina, lauantaina illalla aloin lukea ja eilen sunnuntaina sain kirjan luettua loppuun. Kesä kasiysi oli nopealukuinen, hauska ja pirteä kirja. Tuli ihan kesäfiilis lukiessa, joten täytynee lukea kirja kesällä vielä uudelleen. Oli ihan pakko myös kuunnella kirjan jälkeen vähän Dingoa ja Modern Talkingia ihan nostalgian vuoksi =) Itse olen kyllä syntynyt syksyllä 84 joten kesällä 89 olen ollut 4-vuotias, joten silloin en ole varmaankaan kuunnellut kyseistä musiikkia, mutta myöhemmin kyllä. Hyvin silti muistan myös Studio linet, olkatoppaukset, permanentit ja värikkäät vaatteet, joten hyvin pääsin tunnelmaan mukaan.

Kesä kasiysi on vauhdikas kirja, siinä tapahtuu koko ajan ja tarina etenee sutjakkaasti. Henkilöt ovat persoonallisia ja erilaisia, se tuo tasapainoa kirjaan, varsinkin kun päähenkilö on aika toimelias. Juoni on yksinkertainen, mutta sen ympärille on saatu räväkkyyttä rakennettua tapahtumilla ja kommelluksilla, sekä hahmojen eri piirteillä niin, ettei lukija pääse tylsistymään. Kesä kasiysin kansi on todella onnistunut ja hieno. Kirja sopii hyvin aikuisille ja saa varmasti hymyn huulille ja muistot pinnalle erityisesti kasariaikaa eläneille, mutta toimii mielestäni myos erittäin hyvin nuorille lukijoille.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...