Diiva: Hannele Laurin tarina

Ajattelin lukaista yhden Suomen tunnetuimman naisnäyttelijän elämänkerran. Olen itse aina pitänyt Hannele Lauria hyvänä näyttelijänä, ja jostain tuli yhtäkkiä mieleen että olisi mielenkiintoista lukea hänestä. Ja luinkin.

Diiva: Hannele Laurin tarina on Teemu Rinteen kirjoittama kirja. Teemu Rinne on itseasiassa Hannele Laurin ex-mies ja nykyään he ovat hyviä ystäviä. Kirja on ilmestynyt vuonna 2013 ja siinä on 196 sivua.

Tämä ei olekaan mikään ihan perinteinen elämänkerta. Rinne ei ole kirjoittanut perinteiseen tyyliin kuten usein esimerkiksi aloitetaan, että koska on syntynyt ja missä, millaiseen perheeseen, missä kävi koulua jne jne. Kirja koostuu oikeastaan Hannelen itsensä kertomuksista itsestään ja elämästään. Rinne kirjan alussa kirjoittaakin, että perinteiset haastattelut kirjaa varten ei tuottanut materiaalia kirjaksi, joten hän vain oli Hannelen seurassa ja kuunteli mitä Hannele halusi elämästään kertoa ja kokosi sen kirjaksi. Tässä pieni näyte kirjasta, jotta saatte kuvan mitä tarkoitan:

" -Monet eivät tiedä tätä puolta minussa. Mullan peitossa, kumisaappaat jalassa, vailla meikin meikkiä. Kynnet mustana ja osa niistäkin katkenneina. Tämä on vapautta itse luodusta tyrmästä, jossa pitää -niinhän sitä itselleen uskottelee- olla aina viimeisen päälle laitettu.

-Ihmiset muodostavat käsityksen lehtikuvien perusteella. Niitä varten stailataan viimeisen päälle mietitään valot ja meikit ja sellaiset. On sekin osa minua. Esteetikkona rakastan vaatteita ja...Mutta jotenkin se puoli ei nyt jaksa kiinnostaa. 

Tummat pilvet siirtyilevät hitaasti valtavan peltoaukion yli kohti Hannelen taloa. Hän hakee lisää kahvia, sytyttää vaihteeksi savukkeen ja seuraa savun kulkua mietteissään. 

-Mammani ja vaijani pitivät torikauppaa Tampereen Laukon torilla. Ja pärjäsivät hyvin. Siis tämä on karjalan murretta. Vaija on vaari ja mamma on mummu. "

Kirjassa samaan tyyliin ääneen pääsee myös mm. Hannelen pojat Sami ja Tomi, sekä näyttelijä Eija Vilpas. Teemu Rinne kirjoittaa kirjassa myös oman versionsa Hannelen ja hänen pari vuotta kestäneestä avioliitostaan.

Kirjan materiaali on koottu vuosien 2012-2013 aikana. Kirja on ihan hyvä. Kyllä siitä saa jonkinlaisen käsityksen Hannelen Laurin elämästä ja luonteesta, mutta silti olisin halunnut tietää vielä enemmän ja yksityiskohtaisemmin hänestä asioita. Kirja on vähän pintaraapaisua mielestäni, vaikka ajoittain Hannele kertookin jonkin syvällisemmän tuntemuksensa tai ajatuksensa joistain asioista. Kirja myös ärsyttävästi vähän hyppelee asiasta toiseen ilman johdonmukaisuutta, vaikka kirja onkin jaettu 4 osaan. Hiukan kyllä jätti kylmäksi, vaikka ihan luettava kirja olikin.

Paljon pelissä

Olen pitkään miettinyt että pitäisi lukea jotain Sanda Brownilta. Ystäväni on lukenut kaikki hänen kirjansa ja myös omistaa kaikki hänen kirjansa. Nyt keväällä Brownilta ilmestyi uusi kirja suomeksi, Paljon pelissä. Luin siitä esittelyn yhdestä kirjakerhon lehdestä ja sain siitä hyvän vaikutelman. Sain kirjan nopeasti käsiini ja aloin lukemaan suurin odotuksin, niin paljon olin kuullut kehuttavan Brownin kirjoja.

Paljon pelissä on 394 sivuinen kirja, joka on ilmestynyt tosiaan Suomessa nyt keväällä 2014. Tässä kirjaston esittelyteksti kirjasta:  Mitä jos rakastuisit sarjamurhaajaan? Naisen voi vangita, mutta ei hänen sydäntään. Vai voiko? Kutkuttavan ovelassa jännärissä musta muuttuu valkoiseksi, oikea vääräksi, mutta rakkaus - se on ja pysyy. Sarjamurhaaja Lee Coburn ottaa poliisin lesken Honorin panttivangiksi. Coburn vakuuttaa olevansa syytön. Lisäksi hän väittää, että Honorin miehen kuolema ei ollut onnettomuus. Mikä on salaisuus, joka maksoi puolison hengen - ja joka nyt uhkaa koitua Honorin ja hänen tyttärensä kohtaloksi? Kukaan muu kuin Coburn ei voi heitä auttaa. Kuumassa ja kosteassa Louisianan yössä Honor saa huomata, että kun vetovoiman lait lakkaavat pätemästä, on vain seurattava sydäntään.

Brown on saanut aikaan hyvän teoksen jossa yhdistyy jännitys ja romantiikka. Kirjassa alkaa heti tapahtumaan asioita. Ei ole sellasia turhanpäiväisiä liirumlaarumeita ja sepustuksia, vaan päästään heti asiaan.Se on todella positiivinen asia, pisteet siitä Brownille! Aikajana tapahtumille on 2-3 päivää, se on vähän turhan pieni ja kapea näin tapahtumarikkaaseen kirjaan. Kirjassa tosiaan tapahtuu paljon kaikenlaista. Juonenkäänteitä on paljon tasaisesti pitkin kirjaa, hyvä niin.Tapahtumia ei ole liikaa, mutta sen sijaan ihmisiä ja näkökulmia on liikaa. Ja koska aikajana on noin pieni, se vie mielestäni kirjasta realistisuutta pois. Kirja eteni ihan ok tahtia, ajoittain kirja vei mukanaan ajoittain ei. Pääasiassa kyllä mielenkiinto pysyi yllä läpi kirjan, tylsää luettavaa tämä ei siis ole.Vähän sellainen perusjenkkijännäri, odotin jotain vähän enemmän. Odotukset ei siis ihan täyttynyt, tosin ne odotukset olivat korkealla. Kirja oli kyllä ihan hyvä ja voin suositella sitä, mielummin sellaiselle joka pitää jenkkijännäreistä ja on lukenut paljon jännityskirjallisuutta, jotta pysyy kärryillä.

Superarkea! Käytännön opas helpompaan elämään

Nyt on luvassa Anna Perhon opastusta elämään! Harmittaa kun edellisen blogini tuhoutuessa myös Anna Perhon Anna palaa! Elä omaa elämääsi älä muiden-kirjan blogitekstini katosi bittiavaruuteen, enkä saanut sitä pelastettua jostain syystä, vaikka monet sain =( Olisitte voineet lukaista sen merkinnän ensin ja palautella mieleen sitä. Se kirja sai paljon huomiota blogissani ja moni lupautui lukemaankin sen. No eipä mitään. Palautellaan hiukan mieleen lukupäiväkirjani avulla, sinne olen kirjoittanut seuraavasti: Tässä vasta opas elämään! Naisille suunnattu teos on pääasiassa viihdyttävä, toki ihan vakavastikin otettavia elämän neuvoja kirjasta löytyy. Aika tykitystä koko kirja =) Ihan hyvä vaikken nyt ihan kaikkea allekirjoitakaan, mutta joitakin kyllä. Perho ei turhia ujostele, sanoo suoraan ja rehellisesti mielipiteensä. En pitänyt Perhon tv-ohjelmasta Perho tuli taloon, hänen persoonansa ei oikein miellyttänyt. Kirjasta pidin, mutten ole ihan samalla aaltopituudella Perhon kanssa. hyvin kirjoitettu, helppolukuinen, vähän kirjoitusvirheitä.

Ja nyt sitten tämä jatkokirja Superarkea! Käytännön opas helpompaan elämään. Kirja on ilmestynyt 2013, sivuja on 174. Jos kaipaa muutosta arkeensa ja elämäänsä muutenkin tai haluaa lukea kevyttä kirjallisuutta missä ei tarvitse ajatella mitään niin tästä sitten kirja käteen. Aika samanlaisilla fiiliksillä luin tämänkin kirjan kuin Perhon edellisen. Itse en nyt mitään arjen muutosta tarvitse, mutta halusin lukea tämän kun edelisenkin luin. Edelleen siis Perho tykittää kaunistelematta ja suoraan rehellisen mielipiteensä arjen valituksiin ja aikaansaamattomuuteen. Elämän ja arjen ohjetta jos toistakin tulee sujuvasti asiaan kuin asiaan.

Edelleenkään en allekirjoita kaikkia Perhon ohjeita enkä mielipiteitä (minä, perheeni ja ystäväni ainakin syömme teeleipiä, vaikka Perhon mielestä kukaan suomalainen ei todellakaan syö teeleipiä=) ), mutta eipä tuo lukemista haitannut. Ihailen Perhon suorasukaisuutta asioiden ilmaisussa, mutta tiedän että joitakin se voi ärsyttää.  Helppolukuinen, hyvää kevytlukemista iltoihin. Toki uskon että joku voi kyllä kirjasta itselleen jotain hyötyä saadakin. Kuitenkin kannattaa ottaa pieni pala huumoria mukaan kirjaa lukiessa =)

Viides lapsi

Luin viime syksynä Doris Lessingin kirjan Viides lapsi. Siivosin kirjahyllyäni ja löysin tämän kirjan sieltä, äitini on tuonut kirjan minulle joskus työpaikaltaan kirjastosta poistoista. Hän kehotti lukemaan kirjan ja sanoi sen olevan lukemisen arvoinen. Siivotessani, mietein laittaisinko sen lahjoitukseen kun en ole sitä tähän mennessä lukenut ja se on hyllyssä ollut jo useamman vuoden. No, en sitten hennonnut laittaa vaan ajattelin että luen sen heti, sivujakin on vain 160.

Luin kirjan muutaman illan aikana. Kirja kertoo nuoresta pariskunnasta Harrietista ja Davidista, he haluavat paljon lapsia ja ison talon johon voivat kutsua perheensä ja ystävänsä viettämään lomia ja muutenkin aikaa. Talo ostetaan ja lapsiluku nousee vauhdikkaasti. He viettävät juuri sellaista elämää josta ovat haaveilleet, kaikki on lähes täydellistä kunnes Harriet alkaa odottaa heidän viidettä lastaan. Raskauden alusta asti kaikki on erilaista kuin edellisissä raskauksissa. Poika syntyy erikoisen raskausajan jälkeen ja koko perhe-elämä muuttuu tyystin erilaiseksi. Poika on alusta asti liian suuri, liian vahva, epätavallisen äänekäs ja käyttäytyy raivostuneesti. Poika vaatii Harrietilta ja Davidilta aivan muuta kuin edelliset lapset. Sukulaiset ja ystävätkin huomaavat heti että lapsi on erikoinen kuin myös perheen muut lapset. Perheen väliset keskinäiset suhteet alkavat heti kärsiä ja erikoinen lapsi vie voimia kaikilta. Hän kasvaa ja kehittyy, hän on ulkoisestikin muista hieman poikkeava. Hän on aggressiivinen kaikkia kohtaan jo hyvin pienenä, hänellä on uskomattomat fyysiset voimat, muut lapset, sukulaiset ja ystävät pelkäävät häntä ja alkavat vältelläkin. Ei vietetä enään isoja pitkiä joulu,- kesä,- ja pääsiäislomia yhteisesti ruokien ja juomien kanssa. Lääkärit eivät osaa sanoa mitään, kun mitään fyysistä vikaa ei ole havaittavissa. Vähän vanhempana tulee hetkellistä helpotusta yllättävältä taholta ja arki rullaa jokseenkin siedettävästi. Varhaiseen teini-ikään tullessa alkaa tulla uudenlaisia ongelmia, ja elämä muuttuu edelleen.

Viides lapsi oli todella helppolukuinen, tyyli oli vähän erikoinen, mutta ehkä se on vain brittikasarityyliä(?), kirjahan on ilmestynyt vuonna 1988 ja Suomessa 1989. Kirja on kyllä vaikuttava omalla erikoisella tavallansa. Se kyllä on lukemisen arvoinen kirja. Minuun kirjassa vaikutti eniten se miten yhden ihmisen erikoisuus vaikuttaa koko perheeseen ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin, sukulaisten ja ystävien välisiin suhteisiin, ja kuinka suuri muutos Harrietin ja Davidin elämään tulikaan. Vaikutukset ovat voimakkaita. Erikoinen romaani siis, ja erilainen lukukokemus, hurja tietyllä tavalla. Vähän jäi vaivaamaan että kirja tuntui jäävän kesken. Kirja loppuu pojan teini-ikään, olisin halunnut lukea mitä tapahtui itse pojalle ja perheelle vielä myöhemmin. Joihinkin kirjoihin sopii sellainen ns. keskeneräinen loppu, kunhan ei ole liian keskeneräinen, mutta tässä kyllä jäi toviksi miettimään mitä sitten tapahtui?

Uusia kirjoituksia

No niin...nyt sain vihdoin tämän uuden blogiosoitteeni laitettua kuntoon. Tekstit jotka nyt löytyvät täältä ovat sieltä vanhan bloginiraunioista pelastetut kirjoitukset. Kommentteja joita esiteltyihin kirjoihin oli tullut, en saanut pelastettua. Tuon kuvan lukunurkkauksestani kun vielä saisin mitoitettua kanteen oikein, olisi ulkoasukin kunnossa. Mutta nyt sitten alkaa tulla "uusia" kirjoituksia vihdoin :)

Kasa kirjoja esittelyssä toisen blogivieraani maun mukaan

Elokuun 11. 2013 - jonnanlukunurkkaus

Vielä on kesää jäljellä…Nyt toinen blogivieraani pääsee ääneen. Ystäväni Marika suosittelee teille seuraavanlaista luettavaa:

Tykkään lukea erityisesti romaaneja, joissa on romantiikkaa ja jännitystä. Aurinkoiseen kesään sopii mielestäni kevyet romaanit, joissa on romantiikan lisäksi komiikkaa tai kepeää sanailua. Tähän listaan valitsemani kirjat sopivat hyvin aurinkoisella nurmikolla luettavaksi.

Rakkautta, vahingossa on Veera Vaahteran vuonna 2013 ilmestynyt kirja. Kirjassa on 239 sivua. Valitsin kirjan luettavaksi, koska luin tekijän esikoisteoksen (Onnellisesti eksyksissä, 2012) viime vuonna ja pidin sen kevyestä kirjoitustyylistä. Kirja kertoo pääkaupunkiseudulla asuvasta Pihlasta, jonka luotettava avopuoliso pakenee vauvauutisen kuultuaan Intiaan meditoimaan. Pihla päättää hakea elämälleen uuden suunnan ja muuttaa pohjoiseen mummolta perimäänsä taloon. Kirjassa on lukuisia samaistuttavia, hauskoja hahmoja ja ihanaa Lapin miljöö kuvausta. Kirja on huomattavasti parempi kuin kirjailijan esikoisteos. Tämä kirja sopii kesälukemiseksi kaikille romantiikasta ja kevyestä luettavasta pitävälle.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (2010) ja Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (2012). Molemmissa kirjoissa on 130 sivua. Kirjat kertovat 80-vuotiaasta suomalaismiehestä, jonka vaimo on joutunut terveyskeskuksen vuodeosastolle ja miehen on opeteltava elämään yksin omassa tuvassaan. Kirjassa on humoristinen ote maailman menoon tänä päivänä ja ennen, jolloin kaikki oli Mielensäpahoittajan mukaan paremmin. Ensimmäisessä osassa keskitytään enemmän päivittäiseen selviytymiseen, avun hyväksymiseen ja ystävän menetykseen, ja toisessa osassa perinteiseen ruuanlaittoon eli perunaan. Kirjoissa on myös muutama muu hahmo kuten naapuri Kolehmainen, poika, bussissa matkaavat koululaiset ja tohtori Kivinkinen, jotka tuovat värikkyyttä kirjaan. Mielestäni kirjaa lukiessa on oivallettava tietty ”vanhan miehen” rytmi, jotta siitä saa enemmän irti.

Tämä kirja tuli valittua naisten lehden suosituksesta, pelkän nimen ja kansikuvan perusteella. Kansikuvassa komeilee hyvä kroppainen mies. Stockan herkku on Jaana Taposen vuonna 2012 ilmestynyt kirja. Kirja kertoo ystävyksistä mitättömästä, perheellisestä Annasta ja upeasta, menestyvästä Donnasta, jotka tapaavat Stockan Herkussa komean, rikkaan miehen. Kuka ihastuu ja keneen ja millä seurauksilla? Kirja on kirjoitettu kepeästi sanaillen ja vaikuttaakin alkuun kevyeltä, mutta pinnan alla käsitellään syvempiä aiheita. Kirjassa on 380 helposti luettavaa sivua. Taposelta on ilmestynyt myös kolme muuta kirjaa, joita suosittelen kepeäksi kesälukemiseksi Unelmavaras (2010), Lalalandia (2009) ja Väärä varustus (2008).

Jarkko Sipilä on yksi kotimainen dekkaristi suosikkini ja etenkin hänen Takamäki-sarjansa. Takamäki-sarjaan kuuluu 13 kirjaa, joista viimeisin Valepoliisi ilmestyy kesällä 2013. Kirjat kertovat rikoskomisario Takamäestä, ataripoliisi Suhosesta ja ylikonstaapeli Joutsamosta, jotka tekevät töitä Helsingin murharyhmässä. Vaikka jokaisessa osassa on oma murhansa, niin henkilöiden yksityiselämä menee eteenpäin ja siksi suosittelen lukemaan kirjat järjestyksessä. Eikä kannata ensimmäisen kirjan jälkeen luovuttaa vaan kirjat paranevat edetessään, näin on moni todennut. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulle, joten täällä asuessani tapahtumapaikat ovat tuttuja. Kirjat tempaisevat niin mukaansa, että odotan koko ajan törmääväni Suhoseen varjostushommissa ja muistelen kulkiessani missä mikäkin murha on tapahtunut. Sari Luhtasen löysin ystäväni suosituksesta viime kesänä, jolloin luin hänen molemmat edelliset teoksensa Tuulin viemää (2011) ja Kaikkea kaunista (2012). Joista jälkimmäinen oli ehdottomasti parempi, ihana romanttinen luksustarina. Hänen uusin romaaninsa Murusia on ilmestynyt keväällä 2013. Kirjassa on 224 sujuvasti etenevää sivua. Kirja kertoo Emmistä ja Lilistä, ystävistä, jotka rakastavat ruuanlaittoa. Vedonlyönnin tuloksena he osallistuvat ravintolapäivään ja viimeinkin Emmi pääsee varjosta loistamaan. Kirjassa tehdään tulevaisuuden suunnitelmia ja luotetaan ystävään. Kirjaa lukiessa tulee vesi kielelle niin ruuan kuin miestenkin suhteen. Hauskana lisukkeensa on, että kirjan kaikki kappaleet liittyvät jotenkin ruokaan.

Kiitos Marika  Itse voin lisäksi suositella Mielensäpahoittajan kolmatta jatko-osaa nimeltä Miniä. Yhtä lyhyt kirja kuin edeltäjänsä. Itse luin juuri kaikki nämä kolme tällä viikolla. Mielensäpahoittajaa lukiessani nauroin vedet silmissä ja hihittelin itsekseni jatkuvasti, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike aiheutti myös naurua, ei ihan vedet silmissä, mutta kuitenkin. Miniässäkin saa kyllä nauraa, muttei ihan vedä vertoja kahdelle ekalle. Ensimmäinen oli siis paras! Jatkoa osotellessa 

Kesälukemista ja kesävieraita blogiin

Kesäkuun 7. 2013 - jonnanlukunurkkaus

Se on kesä nyt  Monesti kuulee ihmisten sanovan että “Juu luen sitten kesällä kun on lomalla aikaa.” ja jotkut ihmiset jopa lukevat eri tyylisiä kirjoja eri vuoden aikoihin, ja usein puhutaan että esim. dekkarit kuuluvat kesään. No, minä luen kyllä kaikenlaista kaikkina vuodenaikoina, mutta ajattelin, että voisin nyt kirjoittaa muutamia ehdotuksia teille kesälukemiseksi. Sen lisäksi yritän tässä kesän aikana saada lähipiiristäni ihmisiä suosittelemaan kirjoja teille, ja julkaisen täällä heidän suosituksensa/kirjoituksensa. Mutta nyt kaksi ensimmäistä kirjasarjaa esittelyyn itseltäni ja lopuksi ensimmäinen kesävieras =)

Suosittelen dekkareiden ystäville Mari Jungstedtin dekkarisarjaa. Rakastan Jungstedtin kirjoja!!! Ne ovat aivan mahtavia, loistavia, hyvin kirjoitettuja, mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja ihania maisemakuvauksia (sopivassa määrin) Visbystä, joihin kirjat sijoittuvat. Jungstedtin dekkarit eivät missään nimessä ole liian raakoja, joten ne sopivat myös sellaisille jotka eivät ole aiemmin lukenut ollenkaan dekkareita tai on lukenut vain muutaman. Kirjat pitää lukea järjestyksessä, ja ensimmäinen niistä on Kesän kylmyydessä. Kun luet tämän ensimmäisen, et voi olla lukematta seuraavia =D

Sitten kevyttä maalaisromantiikkaa kaipaaville ehdottomasti Anneli Kivelän Katajamäki-sarja. Katajamäki kirjat sijoittuvat pieneen ihanaan Katajamäen kylään. Katajamäki-sarja on lempeää, rentoa, kevyttä ja helppoa luettavaa. Ei tarvitse kummoisia ajatella ja lukeminen edistyy kuin itsestään. Katajamäki kirjoissa on aina eri päähenkilö kenen näkökulmasta kirja on. Ensimmäisen kirjan jälkeen toista aloittaessani olin aluksi harmissani, että päähenkilö jokaisessa kirjassa vaihtuu, mutta ei se kyllä haitannut, koska kaikki kyläläiset ovat kirjoissa kuitenkin mukana, ja kaikkien elämää kirjoissa seurataan. Kirjoja on ilmestynyt 8kpl joista viimeisin tänä keväänä. Katajamäet olisi myös hyvä lukea järjestyksessä ja ensimmäinen on Kotiin Katajamäelle.

Sitten ensimmäisen kesävieraani suositukset! Ensimmäinen blogivieraani on kukapa muukaan kuin oma puolisoni Juha =) Kuten jo aiemminkin olen kertonut, Juha ei mikään varsinainen lukutoukka ole, mutta tämän tästä hänkin innostuu lukemaan ja saattaa lukea monta kirjaa sitten putkeen kun lukemisen makuun pääsee. Itse hän ei tekstiä luvannut kirjoittaa, mutta suositteli mielellään. Ensimmäisenä Juha suosittelee lähinnä mieslukijoille Arto Paasilinnan kirjoja. Juha on itse vuosien varrella lukenut lähes kaikki Paasilinnan kirjat ja meidän kirjahyllystäkin niitä löytyy 18kpl. Naisetkin toki voivat kuulemma lukea, mutta huumori ja kirjan aiheet todennäköisesti iskevät enemmän miehiin.

Toiseksi Juha suosittelee kaikille ihmisille ja kaikenlaisille lukijoille Hannes Markkulan Suomalainen murha 1953-1990 ja Suomalainen murha 1991-1994 sekä Aake Jermon Murha ei vanhene koskaan. Kirjat kertovat erilaisista kuuluisista murhista joita Suomessa on tapahtunut ihan oikeasti. Kirjoissa kerrotaan murhista ja niiden ratkomisista. Jotkut murhista ovat jääneet selvittämättä, osa kuitenkin on selvitetty ja tuomiot annettu. Kirjoissa kerrotaan myös minkälaisen tuomion ja millä perusteilla tuomio on syylliselle annettu. Aake Jermon kirjassa murhiin mennään vielä syvemmälle kuin Hannes Markkulan kirjoissa, mutta molempien kirjat ovat todella hyviä, erittäin mielenkiintoisia ja yksityiskohtaisia. Voin yhtyä näihin suosituksiin, itsekin nämä kirjat lukeneena.

Valkea voima; Huumeäidin tarina

Huhtikuun 20. 2013 - jonnanlukunurkkaus

Luin viime syksynä Karin Mäkelän omaelämänkerrallisen kirjan Valkea voima; huumeäidin tarina. Tässä kirjan esittelyteksti kirjaston sivuilta, jotta saatte parhaimman kuvan kirjan sisällöstä:

Nuori pariskunta kuulee iloisen uutisen perheenlisäyksestä ja varaa ajan neuvolaan. Sydänäänet ovat vahvat, mutta yhtäkkiä lääkäri ilmoittaa varaavansa ajan aborttiin. Syy on selvä: tulevat vanhemmat ovat huumeriippuvaisia. Tyrmistynyt pari ei suostu ehdotukseen - he päättävät unohtaa huumeet ja pitää lapsen.

Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta pikku hiljaa huumeriippuvuus ja rikokset palaavat ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Sukulaisperhe tulee yllätysvisiitille, kun olohuoneessa sahataan haulikkoa lapsen leikkiessä lattialla. Kun esikoinen ja alle vuoden ikäinen pikkusisko otetaan huostaan, vanhemmat suistuvat huumekierteeseen. Kolmannen lapsen syntymä katkaisee käytön hetkeksi, mutta kun tämäkin otetaan huostaan, vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Vasta kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen, oma huumeidenkäyttö jää taka-alalle.

Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä rakkaisiin lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen? Mäkelä kuvaa huumeriippuvuuttaan ja suhdetta lapsiinsa riipaisevan rehellisesti. Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman - narkomaanin on helppo uskotella itselleen, että lapset eivät kärsi äidin huumeriippuvuudesta.

Tämä kirja herätti minussa hyvin ristiriitaisia ja monipuolisia tunteita. Kiukkua, sääliä, surua, uskomattomuutta, ärtymystä. Mutta kirja on hyvä, ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on vaikuttava ja puhutteleva. Elämä voi olla niin erilaista…ja mikä sitten johtaa kenenkin ihmisen kohdalla mihinkin. Kirjassa on sivuja 196, sen lukee nopeasti ja se on ilmestynyt 2011.

Veitsen terällä

Tammikuun 15. 2013 - jonnanlukunurkkaus

Tässä on elämänkerta jota voin suositella ihan kaikille. Tässä on todellinen tarina siitä, miten ihminen pystyy halutessaan mihin vain, todellinen onnistumistarina. Arno Kotro ja Christer Lybäck ovat kirjoittaneet Christerin elämästä kirjan Veitsen terällä, kirja ilmestyi 2012. Siinä on 216 sivua ja sen lukee nopeasti, koska kirja vie mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien.

Christer ajautuu hyvin nuorena, isän kuoleman jälkeen, huonoille teille. Alkoholi, väkivalta, ja rikokset vievät nuoren pitkiin vankilakierteisiin ja elämä riepottelee kaikilla tavoilla. Hän yrittää elämänmuutosta useita kertoja, epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Sitten 26-vuotiaana jotain tapahtuu Christerissä ja hän päättää tehdä elämälleen todellakin jotain. Hän lukee itsensä ylioppilaaksi vankilassa ja yllättää kaikki ympärillään, itsensäkin ja päättää pyrkiä opiskelemaan lääkäriksi.  Christer joka pitää itseään ja jota lähes kaikki hänen ympärillään pitävät ikuisena epäonnistujana ja toivottamana tapauksena pääsee kuin pääseekin lääketieteelliseen ja valmistuu lääkäriksi ja kehittyy huippukirurgiksi. Lääkärin työ ja perhe-elämä vievät veronsa ja elämä ei ole vieläkään ihan mutkatonta, mutta Christer ei luovuta eikä anna periksi vaikka vaikeuksia tulee eteen enemmän ja vähemmän, isoja ja pieniä.

Tätänykyä Christer on huippuluokan urheilukirurgi ja osakkaana Helsingissä arvostetulla yksityisellä klinikalla. Veitsen terällä on karun kaunistelematon, uskomaton tarina onnistumisesta ja selviytymisestä. Kirja on hyvin kirjoitettu, selkeä ja hyvin rakennettu. Kirja alkaa Christerin lapsuudesta ja päättyy nykyisyyteen. Veitsen terällä sopisi kannustukseksikin jollekulle. Veitsen terällä on kaikin puolin todella hyvä kirja, pidin siitä paljon ja suosittelen lämpimästi, ihan kaikille!

Syyspurjehdus

Marraskuun 20. 2012 - jonnanlukunurkkaus

Olen tässä huomannut että ihmiselle voi jokin kirja tulla eteen mitä eikoisimmillakin tavoin, tai ainakin minulle voi  No Syyspurjehdus jonka on kirjoittanut Johan Bargum, tuli eteeni kyllä kirjastossa, mutta siinäpä kävi jännästi…Menin palauttamaan kirjastoon muutaman kirjan eikä aikomukseni ollut lainata mitään, koska kotona odotti iso pino kirjoja lukuvuoroaan. Ajattelin kuitenkin vilkaista pikaisesti ympärilleni kun Juha kuitenkin etsi itselleen luettavaa. Kävelin ensin dekkkareita katsomaan ja siitä olin menossa katsomaan palautuksia kun satuin vilkaisemaan uutuuksien hyllyyn. Siinä hyllyllä kirjat ovat esillä niin, että niiden päälikansi näkyy. Silmiini osui kirja jossa kannet ovat vähän kapeammat kuin normaali kirjoissa, ja se on aika ohutkin, mutta kirjan kansikuva on kaunis, niin kaunis etten saanut silmiäni siitä irti. Luin takaosan ja se kuuluu näin:

Eräänä syyskuisena päivänä Olof ja Harald lähtevät purjehtimaan. Moni asia hiertää miesten menneisyydessä. Näistä vähäisin ei ole Elin, nainen joka on ollut kummankin miehen vaimo ja joka nyt on kuollut. Kun vene palaa kotilaituriin, on kyydissä enää toinen miehistä. Johan Bargumin tiivis romaani käsittelee taidokkaasti ihmiselämän suuria ristiriitoja: rakkautta ja ihmisten välistä kohtaamattomuutta, velvollisuudentuntoa ja kohtalon voimaa, kuoleman vääjäämättömyyttä. Harald, Olof ja Elin ovat monisyisiä ja tunnistettavia hahmoja, joiden kohtalot vaivaavat mieltä pitkään kirjan viimeisen sivun kääntämisen jälkeen.

Katselin kirjan kantta jossa on kauniin tumman sininen taivas, majakka jossa palaa valo ja kolme tähteä. Ajattelin että voisihan tuo ihan mielenkiintoinen olla, mutta ehkäpä joskus myöhemmin kun on niitä kirjoja siellä kotona odottamassa. Kiertelin vielän vähän hyllyjen välissä ja kun kävelin uutuus hyllyjen ohi katseeni edelleen vain kohdistui siihen kirjaan. Sitten Juha oli kirjoineen valmis, oltiin menossa jo lainauspisteeseen kun tuli vain sellainen selittämätön olo, että pakko se kirja on sieltä hyllystä hakea. Ja hain. Sain mielenrauhan. Kirja odotti lukemista pari viikkoa, mutta aika-ajoin oli pakko ihastella sen kantta, se oli vain jotenkin niin vaikuttava. Kunnes sitten yksi syyskuinen iltapäivä ulkona oli kova tuuli ja sade, ja tuumasin että nyt voisi olla syyspurjehduksen aika. Istahdin lukutuoliini, fleecepeitto jaloille ja aloin lukea. Puolivälissä oli pakko lopettaa kun piti lähteä kauppaan, mutta seuraavana päivänä luin kirjan loppuun. Jos kirjan kansikuva oli vaikuttava niin oli kyllä kirjakin. Se oli jotenkin hyvin vaikuttava, puhutteleva ja omalla tavalla koskettavakin. Kirjassa on tietynlaista vakavuutta, vahvaa elämää, rakkautta ja kokemusta. Eläydyin kirjan tunnelmaan ja kirjan loputtua kirjan vaikuttavuus jätti kyllä jälkensä minun lukukokemuksiini. Johan Bargumin kirjoitustyylikin on vähän erilainen, mutta ei mitenkään vaikealukuinen missään nimessä vaan hieno ja taitava. Kirja on jaettu kahteen osaan Olofin ja Haraldin näkökulmiin. Kirjassa kerrotaan heidän elämästään ja tästä heidän syyspurjehduksestaan. Kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja oikein hyvä. Se ei ole mitenkään surullinen vaikka jotakuinkin vakava.

Syyspurjehdus on ilmestynyt tosiaan tänä vuonna ja sivuja siinä on 120. Tässä kirjassa on kyllä vetovoimaa kannessa ja kirjan riveissä.

Niin monta Mount Everestiä

Elokuun 21. 2012 - jonnanlukunurkkaus

Nyt on ollut kuulkaas niin kiiruinen kesä, etten ole paljon kirjoja ehtinyt lukemaan. Vanhemmalle koirallemme Fiinalle syntyi pentuja heti kesäkuun alussa ja pentutouhut veivät koko kesän, mutta oli se ihanaa hoitaa pieniä kultsuvauvoja  No nyt on pennut maailmalla uusissa kodeissa ja on kauhea kasa kirjoja odottamassa lukuvuoroa. Kolmisen kirjaa olen kesän aikana lukenut, mutta nyt ajattelin kirjoittaa kirjasta jonka luin toukokuussa.

Diana & Victoria Websterin yhdessä kirjoittama Niin monta Mount Everestiä ilmestyi viime vuonna ja siinä on 281 sivua. Kirja on elämänkerta ja se on jaettu kahteen osaan Dianan (äiti) ja Victorian (tytär) näkökulmista. Ensin kertoo Diana ja sitten Victoria. Victoria sai syntyessään CP-vamman. Vamma ei ollut vaikea, muttei kukaan uskonut hänen saavuttavan jo lapsena muodostunutta haavetta tulla lääkäriksi. Monien mutkien kautta Victoria pääsi kuin pääsikin lääketieteelliseen. Opiskeluaikana tuli uusia vastoinkäymisiä ja monet kehottivat häntä lopettamaan opintonsa ja luovuttamaan opiskelupaikkansa jollekin josta voisi tulla oikea lääkäri. Jopa hänen omat opettajansa olivat sitä mieltä, että Victoria ei voisi koskaan toimia lääkärinä jos edes valmistuisi.

Victoria valmistui lääkäriksi. Hän on toiminut lääkärinä Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Australiassa. Hän sai ensimmäisenä Pohjoismaissa päivystyslääketieteen erityispätevyyden.

Kirja kertoo Victorian ja hänen äitinsä Dianan näkökulmista Victorian elämästä, iloista ja suruista, haastavasta tiestä läpi ennakkoluulojen Victorian haaveeseen tulla lääkäriksi, olla lääkäri, auttaa, hoitaa ja pelastaa ihmisiä. Kirja on todella hyvä ja voin suositella sitä kaikille. Se tekee vaikutuksen ja pistää ajattelemaan tätä maailmaa…Niin monta Mount Everestiä on nopealukuinen ja vaikka teksti on vakavaa, on siellä myös iloa ja onnistumisia. Kirja antaa varmasti kaikille lukijoilleen jotain. Jollekin toivoa, uskoa ja kannustusta jopa motivaatiota, jollekin kirja saattaa olla vain hyvä lukukokemus, jollekin se voi herättää ajatuksia tämän päivän maailmasta, jollekin jotain muuta.

Tunisialainen tyttö

Toukokuun 9. 2012 - jonnanlukunurkkaus

Heräsin lauantaiaamuna herätyskellon ilkeään ääneen. Olin luvannut lähteä ystäväni Sinin kanssa aamulenkille. Ulkona näytti harmaalta ja synkältä. Siinä aamutoimia tehdessäni koirat pyörivät jaloissani vähän laiskasti ja nauroin itsekseni, että jos minäkin olen vähän uninen vielä, on kyllä koiratkin  Juuri kun olin alkamassa pukemaan ulkovaatteitani, ulkona alkoi sataa. Etsin kännykän ja Sini oli juuri laittanut viestiä jos lenkkeilisimmekin alkuviikosta kun ulkona sataa. Lenkin peruttua mietein noin puoli minuuttia pesisinkö pyykkiä ja vaihtasin verhot vai lukisinko kirjaa…Muutamaa päivää aiemmin kirjastosta haettu kirja vei voiton  En ollut vielä aloittanutkaan sen lukemista, joten nyt olisi hyvää aikaa.

Kirja on ohut ja sivuja on vain 63, sen nimi on Tunisialainen tyttö ja sen on kirjoittanut vuonna 1983 syntynyt Lina Ben Mhenni. Jotta saisitte parhaimman käsityksen kirjasta, kirjoitan tähän osan kirjan takakannen tekstistä:

Keväällä 2011 Tunisian hallituksen vastainen oppositio levisi ennen kaikkea Internetissä. “Kyberaktivisti” Lina Ben Mhenni, 27, on yksi heistä, jotka nousivat omalla nimellään vastustamaan hallitusta sosiaalisen median avulla.

Teos pohjaa Ben Mhennin blogikirjoituksiin, joissa hän käsittelee mm.naisten oikeuksia ja median vapautta. Arabikevään aikana hän matkusti ympäri maata dokumentoimassa vallankumouksen vaikutuksia tavallisiin kansalaisiin. Tunisialainen tyttö on raportti hänen kokemuksistaan: siitä, mitä virallinen media ei uskaltanut tai voinut kertoa.

Kirja on kaikessa lyhykäisyydessään vaikuttava. Lina on kyllä hyvinkin omistautunut asialleen huomattavalla ja voimakkaalla kiihkolla, joka välittyy lukijalle erittäin hyvin. Tavallaan kirjassa yhdistyy monta mielenkiintoista asiaa/aihetta: vallankumous, ihmisoikeudet, naisten oikeudet, sosiaalinen media muun median kanssa, diktatuuri, nettikäyttäytyminen ja kaikkien näiden “voima” maailmassa ja elämässä ja toki tietysti Tunisiassa. Kirja olisi voinut olla pidempi, niin hyvä se oli ja koska aihekin on puhutteleva, mielenkiintoinen ja Lina Ben Mhenni osaa kirjoittaa todella hyvin.

Kirja etenee nopeasti, sen lukee helposti yhdellä istumalla. Koska kirja on lyhyt, se on vain pintaraapaisu kirjan aiheisiin, mutta antaa kyllä hyvän kuvan Tunisian tapahtumista vallankumouksen aikana ja Tunisian hallituksen epämääräisistä toimintatavoista ja maan johtoaseman tekemisistä.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa luettavaksi ihan jo vaikka yleissivistyksenkin takia. On hienoa että nuori ihminen on rohkea ja ilmaisee avoimesti mielipiteensä ja toimii aktiivisesti periaatteidensa puolesta. Se ei ole helppoa varsinkaan kyseisessä yhteiskunnassa ja on aiheuttanut varmasti pelkoa myös oman henkensä menettämisestä. Tunisialainen tyttö on tuore kirja, tänä keväänä ilmestyi suomenkielinen versio, mutta jo viime kesänä alkuteos ilmestyi ranskankielisenä.

Ylitys

Toukokuun 9. 2012 - jonnanlukunurkkaus

Olen aina pitänyt kovasti elämänkertakirjallisuudesta ja nyt viimeaikoina olen lukenut niitä kolme peräkkäin. Yksi näistä on Manuela Boscon omaelämänkerta Ylitys. Ylitys on tänä vuonna ilmestynyt kirja ja siinä 220 sivua.

Manuela Bosco on maailmankuulun fysiologin Carmelo Boscon tytär, huippulahjakas aitajuoksijaksi jo pienenä lapsena. Isä valmentaa ja kannustaa Manuelaa nuoresta asti ja heille kehittyy hyvin vahva jopa symbioottinen side, joka kuitenkin saa joitakin kolhuja ajan myötä. Manuela kasvaa kahden kultttuurin perheessä, äiti on suomalainen Savosta kotoisin ja isä sisialainen. Kahden voimakkaan kulttuurin perhe ei ole helppo ympäristö kasvaa ja kehittyä, sen Manuela  joutuu kokemaan. Myös urheilumaailma ei ole pidemmän päälle mikään helpon elämän ympäristö eikä kaikki ole niin yksinkertaista. Isän menetys saa Manuelan elämän horjumaan ja hän joutuu miettimään koko elämänsä uudelleen.

Ylitys on mielenkiintoinen lukukokemus. Häiritsevää kirjassa on se, että se ei aina ole kovin johdonmukainen ja tarina hyppii vähän väliä asiasta ja ajasta toiseen. Välillä joutuu miettimään, että mistähän vuodesta nyt puhutaan. Jotenkin kirjasta myös heijastuu että kirjoittajalla ei ole kokemusta kirjan kirjoittamisesta, ja kirjoitus ei ole ihan kirjailijan tasoista. Ylitys on silti ihan kelpo luettavaksi, eikä nämä puutteet tee kirjasta vaikeaa eikä suinkaan huonoa luettavaa, eikä ne välttämättä edes häiritse kaikkia.

Oli mukava lukea juuri näiden kahden kulttuurin välissä olevasta ihmisestä ja heidän perhe-elämästään. Se toi oman lisämielenkiintonsa kirjaan. Ylitys on ensimmäinen elämänkerta, jonka olen lukenut urheilijasta.

Tarhapäivä

Huhtikuun 2. 2012 - jonnanlukunurkkaus

Tarhapäivä on Eve Hietamiehen tänä vuonna ilmestynyt kirja, joka on aivan ihana ja mahtava jatko-osa Yösyöttö kirjaan, jonka esittelin ensimmäisenä tässä blogissani. Kirjassa on 447 sivua ja se on aivan yhtä helppolukuinen kuin ensimmäinenkin ja vie mukanaan ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Yösyötöstä tutut Antti ja Paavo saavat äijäelämäänsä hiukan prinsessamaisuutta, kristalleita, pinkkiä ja pitsiä, kun Terttu tulee väliaikaisasukiksi heille. Antti ja Paavo saavat hämmästyä moneen otteeseen pienestä naisenergiasta, ja siitä mitä kaikkea tämä pieni tyttö heille opettaa ja osaa. Kirjassa on ihanaa ja vähemmän ihanaa arkea ja juhlaa, on sekä lasten että aikuisten ongelmia sopivasti ja tasaisesti.

Kirjassa on aivan loistavaa huumoria. Nauroin moneen otteeseen vatsalihakset kipeiksi, enkä olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni, mutta oli pakko välillä käydä töissä =)

Jos joku ei vielä ole tutustunut Pasasten poikiin, niin nyt äkkiä sitten lukemaan ensin Yösyöttö ja sitten Tarhapäivä! Ja sopii siis edelleenkin sekä naisille että miehille, oli lapsia itsellä tai ei. Kevyttä ja mukavaa luettavaa. Kovasti jäin odottamaan ja toivomaan kolmatta jatko-osaa =)

Pimeä korpi

Joulukuun 28. 2011 - jonnanlukunurkkaus

Pimeä korpi on Esa-Pekka Kanniaisen esikoisdekkari ja trilogian ensimmäinen osa. Kirja on ilmestynyt tänä vuonna ja siinä on 286 sivua.

Työpaikkaa vähän aikaa sitten Espoosta Turun poliisiin vaihtanut Anna on kolmekymppinen rikoskomisario. Työuupumus vaivaa Annaa eikä hänen lähipiirissäkään kaikki ole ihan kunnossa. Anna saa haastavan tutkinnan johdettavakseen kun 12-vuotias poika löytyy kuolleena muinaiselta uhrikiveltä. Tutkinnan luonne kuitenkin muuttuu pian, kun erilaisia kuolemantapauksia tulee esille. Onko niillä mitään tekemistä toistensa kanssa? Miten kaikki vaikuttaa Annaan? Kirjassa yhdistyy sopivasti Annan siviilielämä ja rikoksen tutkinta.

Kanniainen on opiskellut teologiaa ja hänellä on lähes 20 vuoden kokemus kriminaalityöstä. Tällä hetkellä hän työskentelee Turun vankilassa musiikin ohjaajana ja opiskelee musiikkiterapiaa. Kriminaalityön kokemus tulee esille kirjassa hyvin ja selkeästi, muttei häiritsevästi.

Dekkari on nopeasti luettava. Juoni on oikein hyvä ja kerronta etenee hyvin. Ihan kevyt dekkari ei mielestäni ollut, (muttei dekkarin tarvitse kevyt ollakaan  ) lapsi uhrina tekee aina kirjasta raskaamman, muttei kirja nyt niin rankka ole etteikö sitä voisi lukea. Kirja oli todella hyvä ja mielenkiinnolla jäin odottamaan seuraavaa osaa  Suosittelen dekkareiden ystäville, ja sellaisillekin jotka haluavat ensimmäistä kertaa dekkarin lukea!

Tapa minut äiti

Helmikuun 9. 2011 - jonnanlukunurkkaus

Luin joulukuun lopussa Marianne Käckon kirjoittaman kirjan Tapa minut äiti!. Käcko kirjoittaa tyttärensä Katarinan anoreksiasta ja kirja on siis todellisinta totta. Tositapahtumiin perustuvat kirjat ovat aina omanlaisensa lukukokemus ja niitä on mielestäni aina mielenkiintoista lukea.

Katarina syntyi 1981 ja sairastui anoreksiaan ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana. Anoreksia todettiin silloin suhteellisen ajoissa ja Katarina toipui. Toisen kerran Katarina sairastui 15-vuotiaana ja oli silloin kokonaisen vuoden syömättä. Hän pysyi elossa vain letkuruokinnan avulla ja sekin jouduttiin toteuttamaan puoliväkisin. Toinen sairastuminen ja sairasaika on huomattavasti vaikeampi ja kestääkin useamman vuoden. Toipuminen on tuskallisempaa, oikeaa hoitomuotoa ja hoitopaikkaa on vaikea löytää.

Käcko kertoo perheen ja muidenkin läheisten suhtautumisesta Katarinan anoreksiaan ja kuvaa anoreksiaa hyvin. Omat tunteensa ja taistelunsa hän kuvaa myös kirjassa, joskin itselleni jäi siitä kaunisteltu kuva. Käcko antaa vähän sellaisen vaikutelman, kuin olisi itse anoreksian ammattilainen ja antaa myös itsestään kuvan kuin kestäisi Katarinan sairauden ilman mitään suurempia tunteita. Hän antaa itsestään liian vahvan kuvan. Kukaan ei voi kestää lapsensa sairastumista niin tyynesti, kukaan ei ole niin vahva. Käcko kirjoittaa, ettei koskaan miettinyt miksi juuri Katarina sairastui, hän ei syyttänyt mitään eikä ketään. Omasta kokemuksestani voin sen verran sanoa, kun itse sairastuin harvinaiseen sairauteen muutama vuosi sitten parikymppisenä, syytin kaikkia ja kaikkea.  Itkin, nauroin, olin peloissani ja hämilläni, elämä ja tunteet olivat yhtä vuoristorataa. Myös omat läheiseni, puoliso, sisarukset, vanhemmat ja ystävät kokivat samankaltaisia tuntemuksia.

Kirjan nimi tulee siitä, kun Katarina toisen sairastumiskerran yhtenä vaikeimpana hetkenä, pyytää äitiään tappamaan hänet. Hänellä on niin paha ja tuskainen olo, hän on syvästi masentunut, hän ei jaksa eikä halua enää elää. Tämä kohta kirjassa, herätti minut ajattelemaan vielä aiempaa tarkemmin, kuinka petollinen sairaus anoreksia onkaan ja mitä se ihmiselle tekee.

Kirjasta saa ihan hyvin maallikkotietoa anoreksiasta, ja sen kahdesta muodosta, joista Katarinalla on harvemmin esiintyvä muoto. Joku vertaisryhmäläinen, jonka lapsi sairastaa voi saada ehkä lohtua kirjasta, ja kannustusta jatkamaan taistelua vaikeimpina ja epätoivoisimpina hetkinä. Anorektikko itse tuskin hyötyy yhtä paljon tästä kirjasta. Käcko kirjoittaa kirjan loppupuolella, että jos joku anorektikko lukee kirjaa, hänen sanottavansa on se ,että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alat syömään! Hän kirjoittaa myös, että ei halua kirjoittaa kirjaan esimerkiksi tapoja, joilla Katarina kulutti kaloreita enemmän laihtuakseen, etteivät muut anorektikot jotka mahdollisesti lukevat kirjan, saa siitä vinkkejä. Itse olisin halunnut kirjaan juuri tuollaisia yksityiskohtia enemmän, jotta sairauden kamaluus ja todellisuus tulisi kokonaisvaltaisemmin ja totuudenmukaisemmin esille. Kyllä anorektikko kalorienkulutuskeinot tietää ja saa kyllä selville muutenkin, vaikka internetistä tai kohtalotovereilta. Tällaiset pienet tärkeät yksityiskohdat olisivat tuoneet kirjaan syvällisyyttä, nyt se jäi vähän pintaraapaisuksi.

Mutta ankarasta kritiikistäni huolimatta, kirja on kyllä luettava ja ihan hyvä kirja =)

Postikorttimurhat

Helmikuun 1. 2011 - jonnanlukunurkkaus

Olen monesti miettinyt miten kaksi kirjailijaa voivat kirjoittaa yhdessä kirjan, että minkälainen prosessi se mahtaa olla. Siinä on varmasti omat haasteensa, mutta voi olla todella rikastuttavaakin kun on myös toisen mielikuvitus ja ideat käytettävissä. Postikorttimurhat on Liza Marklundin ja James Pattersonin yhteisteos ja loistava esimerkki siitä, kuinka kaksi hyvää kirjailijaa saa aikaan uskomattoman hyvän kirjan. Luin yhdestä kirjakerhon lehdestä, että Marklund ja Patterson eivät olleet tavanneet toisiaan ennen kuin idea yhteisestä kirjasta syntyi. He alkoivat kirjoittamaankin kirjaa ennen toistensa tapaamista, ideointi ja kirjan alun kirjoittaminen tapahtui sähköpostien välityksellä =) Postikorttimurhat on ilmestynyt 2010, ja siinä on 319 sivua. Luin kirjan loppukesästä ja se palautui tässä mieleeni.

Postikorttimurhat on hieman erilainen jännäri, sillä heti alusta alkaen lukija tietää keitä murhaajat ovat ja miten he toimivat. Luvut on jaoteltu kirjassa esiintyvien päähenkilöiden mukaan, ja se tekee kirjasta selkeän. Vaikka murhaajat tiedetään, kirjassa on myös yllättäviä käänteitä ja pari seikkaa, jotka pistää lukijan ymmälleen ja harkitsemaan murhaajia uudelleen =)

Kirjan juoni on mielettömän hyvä. Kirjassa murhaajia on siis kaksi, ja he murhaavat nuoria pariskuntia ympäri eurooppaa. Kirja painottuu kuitenkin hiukan enemmän Ruotsin murhiin. He lähettävät aina postikortin maasta/kaupungista missä seuraava murha tapahtuu. Kortti lähetetään aina tiedotusvälineille, ja postikortti on ainoa johtolanka murhaajien jäljille. Paikallisten poliisien lisäksi, murhaajien perässä on amerikkalainen poliisi, jolla on oma motiivinsa murhaajien jäljittämiseen…

Postikorttimurhat on jännittävä, ja sopivasti kylmän raaka. Kirjaan on kiteytetty hienosti hiukan romantiikkaa joka keventää kirjan tunnelmaa mukavasti. Postikorttimurhat lukee nopeasti, se vie niin mukanaan ja on pakahduttavan hyvä!!

Kuka murhasi Asikaisen

Lokakuun 22. 2010 - jonnanlukunurkkaus

Vieläkin tulee Lukunurkkaukseen suomalaisen kirjailijan kirjasta juttua, mutta seuraavaksi kirjoitan sitten ulkomaalaisen kirjailijan teoksesta.

Vuonna 2005 ilmestynyt Tero Sompin esikoiskirja Kuka murhasi Asikaisen päätyi käsiini erikoisella tavalla. Nyt tulee ensin pitkä sepustus siitä =) Olimme kesällä mieheni ystävän häissä, joista en tuntenut kuin sulhasen. Sulhasen perheenkin tiesin vain näöltä. Siinä sitten istuin ja ihailin kauniita häitä, osallistuin pöytäkeskusteluun, kuten pöytätapoihin kuuluu, tanssilattialle en päässyt koska olin aamulla tullut rappuset alas oikein ryminällä ja vanha vamma sai uuden iskun. Hyvä kun sain juhlakengät jalkaani. Välillä oli kuitenkin pakko jaloitella, oli tuskaisen kuuma päivä. Siinä sitten Juhan käsipuolessa, kipeällä jalalla taiteillen, kivun irvistyksen hymyksi naamioiden kiertelimme juhlapaikkaa ja jäimme ihastelemaan hääparin lahjoja, kun meille ennestään tuntematon morsiamen isä tulee juttelemaan. Jutellaan niitä näitä ja morsiamen isä alkaa kertomaan ympärillä pyörivistä ihmisistä ja sanoo ” Juu ja tuo herra tuossa on Tero Somppi, se kirjailija, on Puolustusvoimilla päivätyössä.” Minä tietysti lukutoukkana valpastun heti ja painan nimen mieleeni, samalla kun morsiamen isä jatkaa ” Ootteko lukenu Teron kirjoja?” Pudistelemme Juhan kanssa päitä “Ei, ei olla luettu.” Morsiamen isä jatkaa taas “Kannattaa ehdottomasti lukea, on kyllä tosi hyviä ja jänniä.” Minä mahdottomana dekkari- ja jännärifanina kysyn heti “Ahaa siis dekkareita?” “Juu juu, on jännittäviä ja hyviä aiheita, niitä myydään oikee Akateemisessa, mä olen lukenut ne kaikki!” Katson kirjailijan suuntaan, nimi ja kasvot eivät sano minulle mitään. Morsiamen isä kehottaa hakemaan lisää kuohuvaa ja jatkaa matkaansa. Minä käännyn Juhaa päin ja sanon “Mun on pakko lukea sen kirja. Edes yhden.” Juha hymähtää nauraen ja tartun hänen käsikynkkään jatkaen “No täytyy mun lukea!! Ollaan sentään samoissa häissä sen kanssa!!!”

Näin siis ihanista, kauniista häistä tarttui mukaan ajatus kirjasta mikä täytyy lukea. Seuraavana päivänä kotona tein jo varauksen kirjaston nettisivuilta. Kirja odotteli sopivaa lukuhetkeä lukutuolini vieressä pöydällä, ja se hetki tuli muutama päivä sitten. Luen parhaillaan yhtä “hömppäromaania” ja tuli tunne, että nyt tarvitaan jotain murhaa tämän rinnalle vastapainikkeeksi. Niinpä tartuin Kuka murhasi Asikaisen kansiin.

Päähenkilönä kirjassa on nuori poliisi Mikko Vuori, Helsingin väkivaltarikosyksiköstä. Hän on unelmatyössään ja vaimo on viimeisillään raskaana. Rikospuolella on kiireistä ja Mikko saa ensimmäisen ison tutkinnan vastuulleen. Hän on ollut tähän asti “oppipoikana” ja haluaa nyt innokkaana näyttää kykynsä. Mikko on työpaikallaan saanut hiukan humoristista kiusoittelua olemuksestaan, koska hän on kovin lyhyt, ei mikään lihaskimppu ja muutenkin epätyypillinen poliisiksi. Mikkihiirimäiset kasvonpiirteet ovat tuoneet hänelle työkavereiden keskuudessa lempinimen Mikki.

Mikko alkaa tutkimaan murhaa, hän omistautuu työlleen totaalisesti ja syventyy asioihin perinpohjaisesti. Hän yrittää tasapainoilla työn ja kodin välillä, mutta usein vaimo jää vähälle huomiolle ja esikoisen tuleva synnytyskin jännittää kovasti Mikkoa. Murhatutkinnan edetessä Mikko törmää sekä onnistumisiin, että epäonnistumisiin. Tulee tilanne jossa tutkinnanjohtajan ja Mikon näkemykset poikkeavat toisistaan ja Mikko siirretään pois tutkinnasta kokemattomuuten vedoten. Mikko tekee kuitenkin vapaa-ajallaan omia lisätutkimuksiaan, vaikka työkaverit kieltäytyvätkin auttamasta ja saakin tarpeeksi todisteita omien epäilyjensä tueksi ja tulee uusia käänteitä. Tutkinnan ratkaisevassa ja jännittävässä operaatiossa, Mikon puhelin soi, vaimon synnytys on käynnistynyt. Mikko joutuu jälleen tasapainoilemaan unelmatyönsä ja yksityiselämänsä ensimmäisien huippukohtien välillä. Uskomattomalla tavalla hän onnistuu kokemaan juuri ja juuri molemmat.

Kirja on ihan hyvä. Juoni on todella hyvä ja mielenkiinotinen. Kirja on yksinkertainen ja siitä löytyy perusdekkarin ainekset. Siinä on kyllä muutama hölmö kohta, jotka esimerkiksi häiritsevät poliisin roolin uskottavuutta, vai lenkkeileekö rikospoliisit aamulla helteessä suihkun jälkeen, mustissa farkuissa ja t-paidassa, ja menee vielä samoilla vaatteilla töihin? Kirja myös hieman toistaa itseään muutamissa kohdissa.

Kuka murhasi Asikaisen sopisi hyvin luettavaksi eriyisesti ensidekkariksi henkilölle, joka ei ole aiemmin lukenut dekkareita. Siinä ei ole monimutkaisia termejä eikä vaikeita juonenkäänteitä. Toki kirja sopii myös kaikille aiemmin dekkareita lukeneillekin. Huomasin myös jossain vaiheessa tekeväni havainnon, että kirjasta jotenki huomaa, että sen on kirjoittanut mies. Mutta se ei siis ole mitenkään huono tai negatiivinen juttu =) Kirjassa on sivuja 237, joten äkkiä tämänkin lukee.

Tällainen murhakirja tuli siis eilen päätökseen. Jos nyt palaisin sen “hömpparomaanin” pariin =)

Susi sisällä

Lokakuun 15. 2010 - jonnanlukunurkkaus

Sain juuri luettua Tiina Lymin esikoiskirjan Susi sisällä. Olen Yösyötön jälkeen lukenut vain ulkomaalaisten kirjoittamia kirjoja, joten oli mukava lukea suomalaista kirjallisuutta taas, ja vieläpä suomalaisen näyttelijän kirjoittamaa kirjaa.

Anopilleni tulee Kotivinkki lehti, ja aina sen luettuaan hän antaa lehden minulle. Kotivinkissä on palsta “kaikki kotona” joka sisältää pieniä artikkeleita aiheista ajankohtaiset, viihde, kulttuuri, tapahtumat ja ihmiset. Tämän palstan lukeminen on tuonut minulle monta hyvää lukukokemusta, pari ei niin hyvää myös (mutta niitäkin tarvitaan), ja muutamia kulttuurikokemuksiakin. Susi sisällä ei ollut kuitenkaan tällä palsatalla, mutta Kotivinkissä kylläkin. Kotivinkissä on silloin tällöin isoja juttuja kirjailijoista ja monesti varsinkin jonkun esikoiskirjasta. Tiina Lymin esikoisteoksesta oli iso artikkeli ja sitä lukiessani tuli tunne, että tuo kirja on luettava. Ensinnäkin siksi, että se on suomalaisen näyttelijän kirjoittama ja aihe vaikutti mielenkiintoiselta, miten joku selviää pettämisestä ja näkökulmana on sekä pettäjä ja että petetty. Vilahtaapa siellä myös pieni reagointi sellaisenkin ihmisen näkökulmasta jonka kanssa pettäjä on pettänyt.

Kyseessä on maailman ihanin ja täydellinen aviomies ja kahden lapsen isä Vesa. Vesalla on vain yksi huono puoli, joka selviää Vesan vaimolle Tuulalle uskomattomalla ja järkyttävällä tavalla, kauniina keväisenä sunnuntaiaamuna, Helsingin Sanomista. Totuus selviää samalla myös kaikille Hesarin lukijoille ,joka sisältää myös pariskunnan lähipiiriä. Mitäs siinä sitten selittäisi? Kun Tuula kovien pohdiskelujen, itkujen ja tunteiden tutkiskelun jälkeen on valmis siirtämän tapahtuman Ö-mappiin, Vesa haluaa että Tuula saa tietää koko kamalan totuuden, ja kertoo että tämä yksi hesarinainen ei olekaan ainoa syrjähyppy, vaan naisia on ollut sadasta kahteensataan. Vesa ei vain pysty vastustamaan kauniita naisia, eikä hillitsemmän itseään. Vesa kärsii jokaisesta naisesta, päättää lopettaa, mutta ei pysty vaikka rakastaa Tuulaa ja lapsiaan. Niinpä niin…

Sekä Vesalla että Tuulalla alkaa prosessit, hyvin erilaiset, joiden tarkoituksena on saada elämä kuntoon. Vesa elättelee toivoa että kaikki menee vielä hyvin, toivoo parantuvansa ja Tuula ei pysty näkemäänkään miestään. Lapset ovat ikävässä elämäntilanteessa mukana, ja kirja antaa myös hyvän kuvan siitä, mitä 9- ja 5-vuotias kokevat ja mitä heidän mielissään ja sydämissään liikkuu.

Jotta kirja ei olisi tylsä, on siinä mukana myös Vesan ja Tuulan lähipiiriä ja siihen kuuluvien ihmisten pari-ja ihmissuhteiden dramatiikkaa. Kirjan aihe on synkkä ja ikävä, mutta siinä on myös hauskaa huumoria ja koomisia kohtauksia. Susi sisällä etenee vauhdikkaasti ja on tapahtumarikas. Sivuja kirjassa on vain 223, joten sen lukee nopeasti. Kirjoitusvirheitä kirjassa oli ihmeen paljon, ja se hieman häiritsi minua.

Susi sisällä on esitetty myös näytelmänä Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2009. Tiina Lymi ohjasi näytelmän itse käsikirjoituksensa pohjalta. Harmittaa ettei sitä esitetä enää, olisin mielelläni mennyt katsomaan.

Mutta kiitos siis anopilleni, joka uskollisesti tilaa Kotivinkkiä. Ilman anoppia ja kotivinkkiä tämäkin hyvä kirja olisi mennyt sivu suun :)

Yösyöttö

Syyskuun 9. 2010 - jonnanlukunurkkaus

Tänä vuonna ilmestynyt Eve Hietamiehen Yösyöttö, on ensimmäinen lukunurkkauksen kirja =) Luin kirjan elokuussa parissa päivässä, vei niin mukanaan, että oli pakko lukea nopeasti, sivuja kirjassa on 383. Kirjoitan tähän alkuun kirjan takakannesta mistä kirja kertoo, jotta saatte hyvän tuntuman kirjasta.

“Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevisuutensa ydinperheenä.”

Todella hyvä kirja. Aihe oli mukavan arkinen, mutta kirjoitettu aivan uudella näkökulmalla:mies yksinhuoltajana. Tämä näkökulma tekee kirjasta siinä mielessä erilaisen, että kirjoja on paljon raskaudesta, äitiydestä ja raskaudenaikaisista kokemuksista, mutta tämä oli ainakin minulle ensimmäinen, jossa mies jää yksin lapsen kanssa. Kirja on realistinen ja minusta tuntui koko kirjan ajan kaikki niin todelliselta. Antin arkea pienen lapsen kanssa kuvataan juuri sellaisena kuin arki lapsen kanssa oikeasti on, tai ainakin mitä olen todellisessa elämässä seurannut sivusta. Muutenkin tuli olo kuin tuntisin Antin ja Paavon, voisivat melkein tulla kadulla vastaan ja olisi oikein luontevaa kysyä mitäs teille Paavon kanssa kuuluu? =) Ihan kuin keneltä tahansa tuttavalta =)

Yösyöttöä voisi kuvailla eräänlaiseksi selviytymisoppaaksi, mutta mukavassa ja hauskassa romaanin muodossa. Kirja sopii sekä miehille, että naisille oikein hyvin. Mies voi myös jäädä joskus yksin vastasyntyneen kanssa ja tämä kirja voisi olla silloin paikallaan, vähän kuin vertaistueksi, vaikka ei tosi tapahtumiin perustukaan. Vaikka aihe on “vakava” kirjassa on myös paljon huumoria, joka rikastuttaa kirjaa ja tekee siitä hauskan.

Teksti on helppolukuista ja vie totaalisesti mukanaan. Yösyöttö on tunteikas, ihana, hellyyttävä ja puhutteleva. Oikein mainio lukukokemus. Jopa mieheni joka lukee aika vähän ja hieman yksipuolisestikin ( hiukan olen jo saanut häntä avartamaan lukumaailmaansa  ) lupautui lukemaan Yösyötön.

Itse en ole ennen lukenut Eve Hietamiehen kirjoja, mutta taidampa perehtyä hänen aiempaan tuotantoonsakin. Todella hienosti kirjoitettu ja yhdistetty vakavaa asiaa, huumoria ja erilaista näkökulmaa!

Lukunurkkauksen esittely

Syyskuun 1. 2010 - jonnanlukunurkkaus

Syystervehdys kaikille!

Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi Jonnan Lukunurkkaukseen jakamaan kanssani lukukokemuksia =) Tässä ensin hieman esittelyä minusta ja blogistani.

Olen Jonna 25v. ja ammatiltani olen sairaanhoitaja (amk) ja työskentelen ambulanssissa. Työni on jokseenkin vauhdikasta ja raskastakin välillä, siksi vapaa-ajallani kahden koiran kanssa lenkkeilyn ja touhuamisen lisäksi, on ihana rauhoittua välillä ja vetäytyä lukunurkkaukseen kirjojen kanssa. Minulle on luettu pienestä asti. Rakkaimpia lapsuudenmuistojani onkin mm.iltasadut. Isä ja äiti taitavat vieläkin muistaa Tuhkimon ulkoa =) sitä luettiin uudelleen ja uudelleen monien muiden kirjojen ohella. Myös hoitotäti luki meille paljon ja kävimme usein kirjastossa. Lapsuuden kodissani on edelleen tallella kaikki lastenkirjamme.

Niinpä kirjat ovat aina kuuluneet elämääni. Nuorempana luin nuortenkirjoja, mutta vähitellen aloin lukemaan muutakin. Nykyään voin jo ilokseni sanoa, että luen kirjoja aivan laidasta laitaan, ja sen huomaa sekä kirjahyllystämme että kirjaston lainakuitista =)

Tässä blogissani kerron lukemistani kirjoista, joita olen lukenut elämäni varrella, lukukokemuksistani ja varmasti innostun kertomaan ainakin suosikkikirjailijoistanikin. Toivon ja odotan, että moni innostuu kommentoimaan, vertailemaan, jakamaan sekä hyviä että huonoja lukukokemuksia, toki saa vain ihan lukeakin blogiani =) Otan mielelläni myös vastaan suositteluja ja ehdotuksia kirjoista, joita voisin lukea.

Lukuiloa kaikille toivottaen Jonna